Onko mieheni narsisti?
Olen tässä vähän aikaa jo miettinyt että onkohan miehessäni jotain alkavia narsisistin oireita?
Mitä mieltä te olette?
- Jos miehelle annat jostain aiheesta kritiikkiä esim. sanoin tällä viikolla että olisi kiva jos auttaisit välillä siivoamisessa ja lapsen hoidossa niin heti alkaa hirvee kyllähän minä oon sitä tehny ja tätä eli hirveä puolustelu ei voi vaan sanoa okei minä autan enemmän
- Hän on AINA oikeassa. Vaikka asia olisi semmonen josta hän ei oikeasti tiedä mitään, niin silti hän on oikeassa.
- Puhuu kavereilleen minusta aina hirveänä akkana joka ei häntä päästä ikinä minnekkään vaikka en ole koskaan kieltänyt vaan sen jälkeen kun poika syntyi niin sanoin että voisit olla enemmän kotona kun poika on jo ihan minussa kiinni eikä anna isänsä tehdä oikeen mitään ilman itkua.
- Humalassa on ihan eri ihminen, varsinkin sillon kun on juonut muutakin kun kaljaa, mutta ei onneksi usein. Haukkuu minua huoraksi ja sanoo olevansa kanssani vaan lapsen takia eikä ikinä aamulla muista näitä.
- Anteeksipyytäminen on välillä vaikeaa eikä sitä tee ennnekun minä sitten sanon että eiköhän sulla olis anteeksipyydettävää minulta.
- mutta tämä sai minut tätä kaikista eniten miettimään: Eilen tuli riitaa tuosta kun miehen pitää aina joka asiasta rueta inttämään niin pitkään että hän on oikeassa niin mies sitten sanoi: Jos sinä annat minun olla aina oikeassa päästään paljon helpommalla?? (mutta sanoi sitten että tarkotti vitsillä tätä mutta ihan vitun törkee minun mielestä eikä oikeen tajunnu miksi tästä suutuin)
Mutta muuten on kyllä ihana mies. Sanoo joka päivä rakastavansa ja halailee ja pussailee.
Mutta en täydellinen ole minäkään, sen kyllä myönnän. Itelläni on tosi vaikea luottaa kenekään enkä oikein osaa tunteitani näyttää. Patoan aina kaikki sisälle ja sitten jonkun ajan päästä niistä räjähdän enkä oikein osaa näyttää rakastavani miestä (halailla ja pussailla, tykätä) mutta pojalleni kyllä osaan nuo näyttää..
Huh tulipa pitkä tarina..Kiitos jos joku vastaa.
Kommentit (16)
Noita menee noin 14 tusinaan... valitettavasti.
Kuulostaa aivan samalta kuin minun lasteni isä joka on narsisti. Joka kohta mitä mainitset sopii myös tähän mieheen. Olemme onneksi jo aikalailla eronneet, mutta mies ei jätä meitä rauhaan.. eihän me saada onnellisia olla ilman häntä.
Teitä on kaksi onnetonta (traumaihmistä) lyöttäytyneinä yhteen. Ei elämänne parane ilman ammattiapua.
että millä koulutuksella ja työkokemuksella jaatte näitä diagnoosejanne kun esim. juuri narsistinen käytöshäiriö on kokeneelle ammattilaisellekin vaikea diagnosoitava.
tahdon mukaan. t5
että millä koulutuksella ja työkokemuksella jaatte näitä diagnoosejanne kun esim. juuri narsistinen käytöshäiriö on kokeneelle ammattilaisellekin vaikea diagnosoitava.
ei koskaan pyydä mitään anteeksi, koska eihän ole mitään anteeksipyydettävää.
Ja narsisti ei hauku vaimoaan kodin ulkopuolella, koska silloin kaatuu kulissit ja sehän ei sovi. Kukaan ei saa tietää, että menee huonosti.
Näin mun ex-narsistimies.
Teitä on kaksi onnetonta (traumaihmistä) lyöttäytyneinä yhteen. Ei elämänne parane ilman ammattiapua.
jos toinen ei suostu ammattiapuun?
...on se normaalia välittämistä ja miehen tulee kestää kaikki. Ttietääkseni yksikään nainen ei ole koskaan myöntänyt olleensa väärässä tai pyytänyt tekemisiään anteeksi koska naisen mielestä hänellä ei ole mitään anteeksi pyydettävää.
Hulluja kaikki mutta siitä huolimatta kovin rakastettavia.
mun ex-mieheltä. Meillä ei onneks ollut lapsia. Nyt mies on naimisissa ja myös yhden pojan isä.Tapasi vaimonsa ennen kuin oltiin oikeastaan edes erottu ja naimisiin menivät tosi nopeasti.
Monesti olen miettinyt että mitenköhän niillä menee ja toivottavsti on pojalleen hyvä isä.
se ei tee narsistiksi että ei pyydä anteeksi.
Ylipäätään anteeksipyytäminen ei ole koskaan kuulunut perinteisen juron suomalaismiehen repertuaariin.
Poikasena jokunen ennen vanhaan pakotettiin selkäsaunan uhalla ja joskus jo yden selkäsaunan saatuaan pyytämään anteeksi kun oli esim. koulussa vähän nujakoitu.
Tästä moni meistä oppi, että aikuisena ei prk pyydetä mitään ikinä anteeksi eikä keltään.
Vasta tämä nuori metroseksuaali-tissiposkisukupolvi on lähtenyt sille linjalle, että käyttäytymisen perusteella ei tiedä kumpi on mies ja kumpi on nainen, välillä ei edes ulkonäöstä.
mieti myös sitä että ootko aina ollut sellainen ettet näytä tunteitasi ja patoat itseesi asiat ja että et luota keneenkään. narsisti saa sellaista aikaiseksi. kieltämättä hän vaikuttaa aika narsistiselta. myöntääkö hän koskaan olevansa väärässä? narsisti ei. syyllistääkö hän sinua? narsisti syyllistää. uhkaileeko hän sanattomasti/sivulauseessa? onko kotonanne tunnelma että sinun täytyy miettiä mitä sanot? narsistin kotona tunnelma on kamala. sitä ei voi sanoin kuvata....
Mä olen asunut ihan oikean narsistin kanssa yli 10 vuotta. Mun entinen isäpuoli oli sellainen ja ihan pahimmasta päästä että siihen verrattuna mun mies ei oo narsisti mutta kun en ole nähnyt kun vaan sen ääripään niin mietin oisko nämä jotain alkavan narsistin oireita.
Ja juuri tuon isäpuolen takia olen aina ollut tunteita peittävä ihminen.
Mies joskus myöntää olevansa väärässä. Yleensä sillon kun tulee riitaa niin sen jälkeen on vähän aikaa taas erilainen kunnes taas lipsuu tuohon aina oikeassa olemiseen. Eikä ole koskaan kyllä uhkaillut tai mitään sellaista ja tuohon kodin tunnelmaan niin ajattelen kyllä välillä että jos nyt jätän tämän asian sanomatta niin ei tule itselleni taas huonoa mieltä.
mun mies ei ole kertaakaan huoritellut ja on olut 25 v naimisissa
narsisti ei pyydä koskaan anteeksi
- jos on lapsi, niin mieti 2 x jäätkö huoriteltavaksi
vaikuttaa olevan. Katso netistä narsistin kuvaus ja kuinka monta kohtaa osuu kohdalle.
Itsekin aina sanoin exästäni "on hän muuten ihana mies...blabla.." hah ja pa*kat oli mikään ihana vaan täsy hirviö! Hän siis oli kyllä 100 kertaa pahempi kuin sinun kuvaksesi.
Kestätkö itse tuollaista "kaikki tietäväistä" joka selvästi ei arvosta sinua pätkääkään? Mitä luulet, että lapsenne oppii tuollaisesta, äitiä/naista ei tarvitse arvostaa jne.? Toivotko, että lapsesikin joskus on vastaavanlaisen ihmisen kanssa tai on itse samanlainen "kaikkivaltias" kuin isänsä?
Kannattaisi miettiä...