Lue keskustelun säännöt.
ainoat lapset, yksinäisyyden tunne aikuisena
23.12.2011 |
Itse olen ainoa lapsi. Sukumme on tosi peini, käytännössä katsoen sitä ei juuri ole tai välit ovat etäiset ja välimatkat pitkät. Lapsesta asti ystävyyssuhteet ovat olleet minulle todella tärkeitä. Olen aina nauttinut ja nautin yhä edelleen siitä, että saan olla ihmisten kanssa, jutella ja viettää yhdessä aikaa. Nyt oman perheen myötä minua on alkanut harmittaa ja ärsyttää se piirre itsessäni, että janoan niin kovasti ystävien/muiden aikuisten ihmisten seuraa. Kotiäitivuosina kuljin puistosta puistoon (tietenkin lasten ehdoilla), jotta olisin saanut aikuista juttuseuraa ja tavannut samassa elämäntilanteessa olevia. Minua myös ärsyttää se, että lomillakaan en osaa täysin keskittyä omaan perheeseen/omiin lapsiin, vaan haluaisin tavata myös muitakin. Esim. kesäloma mökill pelkästään oman perheen kesken tuntuu painajaiselta. Kuitenkin oma perhe on minulle se kaikista tärkein. Jakaako kukaan muu samoja tuntoja????
Kommentit (14)
perheiden lapsille (aikuisena): He ovat tottuneet aina olemaan joukon ympäröimänä, eivätkä osaa ollenkaan olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni tuo kertoo enemmän siitä, että olet sosiaalinen luonteeltasi, ei siitä, ettei sinulla ole ollut sisaruksia.
Itse tykkään tavata kavereita, mutta harvakseltaan. Liika ihmisten tapaaminen rasittaa. Nautin todella paljon yksinolosta.
Miksi oletat että tuo sisarusten puute vaikuttaisi tuohon? Mieheni on samanlainen, hän on kasvanut isossa perheessä.
sisarusten tai sisarettomuuden kanssa. Normaalia sosiaalisten kontaktien tarvetta.
En alunperin ole ainoa, sisarukseni on kuollut aikuisena. Äitiys on tehnyt minusta entistä sosiaalisemman. Kaipaan kovasti muiden aikuisten seuraa ja tutustun kaikkiin jotka yhtään osoittavat vastakaikua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että on normaalia. Minulla on lukuisia ystäviä, jotka hehkuttavat, kuinka ihanaa on olla koko kesäloma mökillä oman perheen parissa jne... Itse taas en tuota kestä. Mieskin on melko hiljainen eikä hänellä ole tarvetta vastaavassa määrin sosiaalisiin kontakteihin kuin minulla, joten oma seuraa haluava luonteenpiirteeni on kääntynyt negatiiviseksi ominaisuudeksi. Ajattelin sitten, että tämä varmaan johtuu siitä, kun ei ole niitä sisaruksia ja olen aina joutunut sen seuran hakemaan muualta. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, kun en osaa aikuisenakaan rauhoittua ja keskittyä omaan perheeseen.
sillä tutkimusten mukaan ovat onnellisempia kuin intrivertit. En usko myöskään, että on tekemistä sisarsuten tai niiden puutteen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sillä tutkimusten mukaan ovat onnellisempia kuin intrivertit. En usko myöskään, että on tekemistä sisarsuten tai niiden puutteen kanssa.
että olisin yksinäinen jos minulla ei olisi ystäviäni. Miksi aina oletetaan, että sisarukset pitävät yhtä aikuisina? Minusta suurempi merkitys on ystävillä, enkä ikinä sääli yksilapsisia perheitä, vaikka itse olen isosta perheestä ja suvusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos tunnet että oman perheen kanssa olo on "painajaista". Miksi näin on?
Onko parisuhteesi kunnossa? Onko kyse siitä, että pysähtyessäsi sinua alkaa ahdistaa ja yrität täyttää kaiken ajan touhuamisella ja muiden ihmisten asioilla? Mitä pakenet?
Sisarusten olemassaolo ei tarkoita sitä että he olisivat aikuisena hyviä ja läheisiä ystäviä. Et ole menettänyt mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitten introvertti ja rakastan olla perheeni kesken..mutta monesti olen ajatellut kuinka onnellinen olen kun olen löytänyt puolisokseni myös introvertin..tulisin hulluksi jos aina pitäisi miehelläni olla muuta seuraa ja minä en riittäisi hänelle..ja lapsiakin kun on nelja sitä kaipaisi joskus enemmän yksinäisyyttä..
Hyvä, että on normaalia. Minulla on lukuisia ystäviä, jotka hehkuttavat, kuinka ihanaa on olla koko kesäloma mökillä oman perheen parissa jne... Itse taas en tuota kestä. Mieskin on melko hiljainen eikä hänellä ole tarvetta vastaavassa määrin sosiaalisiin kontakteihin kuin minulla, joten oma seuraa haluava luonteenpiirteeni on kääntynyt negatiiviseksi ominaisuudeksi. Ajattelin sitten, että tämä varmaan johtuu siitä, kun ei ole niitä sisaruksia ja olen aina joutunut sen seuran hakemaan muualta. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, kun en osaa aikuisenakaan rauhoittua ja keskittyä omaan perheeseen.
Mutta meillä tuo mökkeily ja muukin lomailu on järjestetty siten, että miehen molemmat veljet lähtevät perheineen mukaan. Lapsilla on kaikilla seuraa, kun on iso lapsilauma, samoin aikuisia on riittävästi joten ei tarvitse lähteä hakemaan seuraa naapureista. Olen tosi tyytyväinen, olen saanut "sukulaisia" ympärilleni!
Ja ekstrovertti sosiaaliluuha :)
Äitini kaavoi isossa perheessä ja rakastaa yksinoloa. Sanoi lapsena jo kärsineen isosta sisaruslaumasta ja parastaoli kun sai jäädä yksin kotiin. Mulle täysin käsittämätön konsepti.