Äitini painostaa minua laittamaan esikoisen päivähoitoon.

Ilmaise asia äidillesi erittäin selväsanaisesti ja RAUHALLISESTI, ehdottomasti kerrankin raivostumatta.



Ei se helppoa ole, mutta miksi sinä et selvitä asiaa yhden kerran JÄRJELLÄ, tunteen sijasta? Äitisi ei ehkä ymmärrä sitäkään vaan jankuttaa edelleen. Mutta eihän sinun sen jälkeen enää tarvitse edes vastata vaan vaihda puheenaihetta.

ehkä se on ihan hyvä syy pitää esikoinen vielä kotona, että tosiaan tulee ihan tarpeeksi muutosta elämään pikkusisaruksen myötä. Mutta itse olen sitä mieltä, että viimeistään 4-vuotiaana lapsen on ihan hyvä päästä päiväkotiin harjoittelemaan sosiaalista elämää. Lapsen paikka on kotona, juu, mutta vain pienen lapsen. Ei sitä helposti kestä kylmiltään lähtöä esikouluun ja kouluun, jos ei ole tottunut olemaan ja leikkimään isommassa ryhmässä. Omille lapsilleni teki todella hyvää päästä päiväkotiin, jossa heillä on ikäistään seuraa ja tasoistaan virikettä joka päivä. Isommalla lapsella voi myös olla aika tylsää, jos täytyy kotona mennä vain äidin ja vauvan ehdoilla.

eikä se tosiaan ole äitisi päätettävissä. Mielipiteen saa sanoa, muttei painostaa. Ja valinta on sinun.

Mä en osais kuvitella, että mun äiti esittäis tällaiseen asiaan mitään mielipidettä.

Hänellä on aika suuri vaikutusvalta kuitenkin tietyllä tasolla ja hän käyttää valtaansa väärin mielestäni. Hänen pitäisi haistella, mikä on minun arvomaailmaani sopiva ratkaisu ja tukea minua siinä.



Mitään hyvää ei saada aikaan tuolla painostamisella, eikä etenkään argumentilla "hänen on siellä parempi kuin täällä sinun kanssasi".

Tietää, kuinka rankkaa on kahden lapsen kanssa. Ajattelee, että nykyään saa yhteiskunnalta tukea, joten miksei käyttäisi. 70-luvulla noi hoitopaikat oli kortilla...



Meillä vanhempi oli 4,5-vuotias pienemmän synnyttyä ja mun äiti oli kanssa sitä mieltä, että vanhempi jatkaa ilman muuta päiväkodissa, kun kerran "siellä on kaverit, touhut ja yhteiskunta sellaisen edun tarjoaa". Olin itse samaa mieltä ja oli mukavaa, että äiti tuki tuossa ratkaisussa. Enkä muuten ole katunut päivääkään. Nyt nuorempikin jo 4-vuotias ja esikoinen koulussa. Oli aivan mahtava ratkaisu. Vanhempi lapsi sai kavereita (jotka ovat edelleen kavereita koulussa), oppi napakkuutta ja pitämään puolensa (oli tosi arka ja kiltti, on edelleenkin toki) ja minä pääsin helpommalla pienemmän kanssa.



Voisitteko kuvitella, että miehet kävisivät tälläistä keskustelua? Tietenkin hyödyntäisivät saatavat palvelut ilman mitään syyllistymistä. Eikä kukaan ihmettelisi. Naisilla on vaan kaikki niin vaikeaa ja "käsi, kärsi, kirkkaimman.." on periaate edelleen.

enemmän ja nopeammin kuin mistään muusta. Palaamme aina samoihin rooleihin, jossa hän kohtelee minua kuin pientä lasta ja itse hiillyn sekunnissa. Jotenkin siellä tuntuu vaikealta ymmärtää että 30-vuotias osaisi ajatella ja tehdä päätöksiä (jopa oikeita..!) ihan itse. Ja ainainen samoista asioista jankkaaminen aiheuttaa kieltämättä itsessä vähemmän kypsiä reaktioita ajoittain.



Kova psyykkaaminen ennen mitään keskusteluja että saisin asiallisesti puhuttua. Olemme kovasti eri linjoilla kasvatusasioista, ja jostain syystä äitini tuntuu kokevan, että teen asioita eri lailla (esim kantoliinan käyttö, vauvan vieressä nukutus, lasten hoito kotona pitkään) sen takia että jotenkin syyttäisin hänen aikanaan tekemiään valintoja. Huh.



Ja lapset pitäisi viedä hoitoon että saan ansiotuloja että kertyy eläkettä jos vaikka mies jättää kun emme ole edes naimisissa :)!!!!

Ensinnäkin, mun lapsi on eri ikäinen kuin sulla. Toisekseen, sun äitisi tuki sua sun ratkaisussa, joka ei ole mun tilanteeni. Kolmannekseen, lapsesi oli jo ollut päiväkodissa aiemmin, omani ei, joten en halua sitä hoitoa nytkään aloittaa. Mun pointti ei myöskään ole kärsiä vaan estää lapseni kärsimystä.



Joten kommentistasi ei ollut mitään apua tilanteeseeni.



ap

että on lapselle aivan eri asia jatkaa päiväkodissa kuin mennä päiväkotiin. Jatkaminen on toki hyvä ratkaisu, miksi riistää lapselta päivittäisiä tuttuja virikkeitä ja kavereita kun kerran on jo niihin tottunut.

Mutta jos lapsen pitäisi aloittaa päiväkoti vauvan synnyttyä, on se jo vähän kyseenalaista. Lapselle tulee tosiaan liikaa suuria muutoksia kerralla, ja saattaa tulla tunne että äiti hylkää hänet päiväkotiin pois tieltä kun tulee vauva. Ruokkisi varmaan aika julmalla tavalla mustasukkaisuutta. Itse laittaisin päiväkotiin vaikka vuoden päästä.

Ja sano sille äidillesi, että hän loukkaa sinua kommenteillaan pahasti. Pitäisi suunsa kiinni.

jutut mennä ohi korvien. Oma äitini on samanlainen, aina tunkemassa neuvolaan joka väliin ihan kuin en itse osaisi hoitaa lapsiani tai ajatella heidän parastaan. Toisaalta, kait se sitten vain on äitien tehtävä =))



Pikkusisaruksen syntyminen tosiaan on iso juttu myös esikoiselle. Meillä esikoinen oli 4v. kun kuopus syntyi ja pidin hänet edelleen kotihoidossa. Täytyy sanoa, ettei olisi tullut mieleenkään laittaa häntä "pois jaloista" kun vauva tulee taloon, kun mitään pätevää syytä sille ei ollut. Se jos mikä on ruokkimaan mustasukkaisuutta. Jos esikoisella on kuiten leikkikavereita ja mahdollisuus sosiaalisuuteen ja sen harjoitteluun ihan muutoin, en näe mitään syytä päivähoidolle.

jos hän vain ahdistaa ja raivostuttaa?



Suhteenne ei ole terve kahden aikuisen suhde, vaan sinä käyttäydyt edelleen kuin lapsi.



Minun äitini ja isosiskoni puuttuivat aivan kaikkeen, mitä äitinä tein, joten en ole enää heidän kanssaan tekemisissä.

vaikuttaapa järkevältä ratkaisulta.

Jos pistäisin välit poikki kaikkiin, joiden kanssa joskus kemiat tökkii tai menee napit vastakkain joissain asioissa, olisin aika yksin. Ei tulisi mieleenkään laittaa omien vanhempien kanssa välejä poikki, ellei tilanne todella kärjistyisi ihan mahdottomaksi monella osa-alueella niin että kaikki kärsisivät. Äiti on myös lasten mummi. Niin itsekäs en ikinä voisi olla, että veisin lapsilta mummin, olkoon vaikka millainen tyranni.

tarjota omaa apuaan eikä usuttaa lasta vieraaseen hoitopaikkaan.

Minun elämäni on liian lyhyt idioottien kanssa seurusteluun. Äitini myös mm. hylkäsi minut kertaalleen isäni kuoleman jälkeen, kavalsi jopa orvoneläkkeeni ja välit olivat katki 20 vuotta ennen esikoisen tuloa. Esikoinen oli 2 kun tapasi "isoäitinsä" ekan kerran. Kokeilin pitää välejä yllä 2 vuotta, mutta sama simputus jatkui kuin aina ennenkin, joten "isoäiti" menetti tilaisuutensa isoäitiyteen samoin kuin äitiyteenkin aikoinaan.



Sisarellani on mt-ongelmia ja olen mm. taannut hänen velkojaan ja muutenkin syytänyt kymmeniä tuhansia hänen hölmöilyihinsä, joten en jaksa enää leikkiä lypsylehmää myöskään hänen kanssaan.



Heidän kanssaan kyse ei ole mistään kemiaongelmasta, vaan paljon vakavammasta.



Ja jos on lapsia, pitää se lasten etu olla aina etusijalla, ei mt-ongelmainen sukulainen.



13