Onko muiden 1,5v lasten äideillä elämä yhtä sivoamista kotona?
Tänään olen KOKO PÄIVÄN koittanut ruuanlaiton ja muun leikin ohessa siivoilla. KOKO AJAN lapsi tulee perässä ja sotkee. Milloin on hakenut eteisestä hiekkaisia kenkiä keskelle kämppää, ruokailun aikan järjestäen AINA heittää maitomukinsa pitkin lattioita... yritän siivota vessaa, niin lapsi tulee loiskuttelemaan vettä pytystä. Tätä rataa ja olen koittanut antaa muutakin puuhaa vierelle. Joulu on tulossa ja imuri lojunut keskellä olkkaria 2 päivää, kun en vain ehdi jos aikoo ruokailla ja ulkoillakin joskus.
PERSEESTÄ SAATANA.
Kommentit (25)
jos hankit lisää lapsia. Silloin se jatkuu
vielä reilut kymmenen vuotta, ainakin.
Menee kuule kädet ristiin sinä päivänä, kun tämä muuttaa pois kotoa. Ei ihan äkkiä lisää tule.
Jos ei leiki tai seuraa mitä lapsi tekee muttei myöskään nappaa siivota.
Menisit töihin, loinen.
Naapurin mammalle tiedoksi että nro5 on töissä päivisin ja illat kotona, yleensä kahdestaan lapsen kanssa. Mies tekee vuorotyötä ja ainoastaan yövuoroa. Juu, hirveä loinen olen ja yhteiskunnan elätti just sossusta kävin kitiseen lisää rahaa ku pitäis päästä kasvohoitoon ja thaimaan matkakin on vasta maaliskuussa.
Voitko please tulla tekeen tän joulusiivouksen meille mary-täti? Emmä viittis millään...ja kinkkukin tulee valmiiksi paistettuna ku mies on TAAS ton aaton vastaisena yönä töissä niin eihän sitä kinkkua kukaan paista!
Mutta juu, töissä siis olen. Hyvät joulut sinnekin!
kyllähän sä kirjotusasustakin huomaat etten oo ees kouluja käynyt! YÖNÄ, kas ku ei yötä!
AP:lle
En usko että oot huonompi äiti, oot vaan tarkka ja tunnollinen ja se vie sulta voimat.
Osta elektroluxin ergo rapido keittiön nurkkaan niin pikku sotkut saa imuroitua heti pois. -Suosittelen!:)
Ei se yhden kanssa sellaista ollut, mutta kun kolme lasta syntyi parissa vuodessa, silloinhan sitä siivottavaa sitten riittikin koko ajan....
Tää on niin ihana palsta, kun suurimmat ongelmat on juuri näillä yhden lapsen mammoilla.... voi jösses!
vaikkei lapset edes ole täällä, vaan koulussa... Eli teen kotona töitä ja koko ajan tauoilla teen kotitöitä, eikä ne lopu ikinä.
Nyt näin kurasäällä hiekkaa narskuu hampaissakin...
Etten edes yritä siivota ollessani lapsen kanssa kahdestaan kotona. -Siitä ei yksinkertaisesti tule yhtään mitään. Muutenki illat on lapsen osalta yhtä arestissa istumista, kun hemmo lähinnä hölmöilee... ihan oikeasti. Leluilla leikkiminen on sama kuin että legot kaadetaan lattialle, sen jälkeen kiipeillään pöydille, hajotetaan sälekaihtima, räplätään stereoita, mennään uudelleen pöydälle, leikitään koiran kanssa ja aletaan lopuksi kiskomaan sitä hännästä tai nosteleen sitä pepun kohdalta, kiivetään taas pöydälle, levitetään kengät, kiivetään pöydälle, räpsytellään pöytävaloa, pistetään ovi kiinni ja kaivetaan komeroista sukkalaatikot alas jne...jne.
voin lohduttaa ettet ole yksin. Mulla on oman kanssa erittäinkin epätoivoinen olo, eikä tosiaankaan joulufiilistä. Huomenna ehkä helpottaa kun miehen työputki loppuu ja sitte meitä on iltaisin 2aikuista kotona.
Olen varmasti kädetön mutta ennen kaikkea MULLA EI RIITÄ KÄRSIVÄLLISYYS kattoa lapsen "leikkejä"!
Jos ei leiki tai seuraa mitä lapsi tekee muttei myöskään nappaa siivota.
Menisit töihin, loinen.
Meillä alkoi todellinen sotkeminen siinä kahden ja puolen vuoden paikkeilla. Jatkuu edelleen, vaikka lapset jo kouluikäisiä. Sotkua tulee ihan vahingossa ja samoista asioista pitää jankata jankkaamasta päästyä, kuten että esille otetut tavarat pitää laittaa takaisin, astiat pitää laittaa tiskariin eikä piilotella sohvan taakse, askartelusilppu roskiin, jalat pyyhkiä jne....
Minulla tasan 1,5v poika ja emme kyllä siivoa kovin usein. Toki tiskit ja sen hetkiset sotkut, mutta eipä pahemmin päivisin tarvitse siivota. Ja mies siivoaa kyllä paljon sitten viikonloppuna. Haluaa siis itse.
Meillä päivät kuluvat kaikkeen ihan muuhun. Oikeastaan vaan OLEILLAAN pojan kanssa siihen asti kun iskä tulee viiden maissa.
Meillä 1,5 v ja innostuu helposti auttamaan siivoamisessa. Kerää leluja laatikkoon, huiskii kostealla pölyrätillä, yrittää imuroida imurilla, jne. Ota lapsi mukaan touhuihin, KEHU, kun joku menee edes sinnepäin, tee siivoamisesta leikkiä :-) Noin pienen saa ainakin meillä hyvin "huijattua" mukaan, vanhempi 4v ei sitten enää niin innoissaan olekaan siivoamisesta.
meidän nuorimmainen on yksi hurrikaani!
ei noi muut ole olleet yhtä vilkkaita ja kerkeäviä kuin toi nuorimmainen poika!
Paitsi että tietysti sinun pitäisi nyt sitten oppia suhtautumaan toisin. Ota lapsi mukaan siivoamiseen. Pidä koti sellaisena, ettei kaikki ole sotkettavissa helposti. Relaa. Kodin siisteys ei ole elämän tärkein asia. Pidä hauskaa lapsesi kanssa, helli, ulkoile, lue, tanssi, laula...
Siisteys ei ole tärkein asia, mutta järjestystä täytyy olla. Muuten ei löydä mitään ja kompastelee lojuviin kamoihin. Koti on tehty kyllä jo sellaiseksi ettei lapsi sais kamalasti tuhoa aikaseksi. Kaapeille silti pääsee, joita ei olla saatu tilkittyä.
Kyllä lapsen kanssa on touhuttu, mutta kun sitä kiinnostaa vaan kaikki muu. Hauskuus on kuule kaukana, kun 1.5v saa asunnon sekaseksi jo pelkän 10min imuroinnin aikana, kun huomaa että sillon pääsee livahtaan eikä äiti tuu perään. Siivoamiseen tuo ei missään tapauksessa halua osallistua.
Mies ei kyllä ees osallistu näihin siivouksiin. Ilmotin miehelle aamulla, että voipi olla ettei sen sukulaisten tarvitse tulla tänne jouluna kun ei täällä mitään saa tehtyä.
Kiitos sulle 5: Täällä on JUST samanlaista!
Oli aika rentoa ja ehdin hyvin siivota ja juoda kahvia. Lapsi "auttoi" ruuan laitossa yms.
Meillä oli lukot keittiön laatikoissa, kaapeissa, jääkaapissa ja lapsilukko hellassa.
Wc:n kahva niin korkealla, että lapsi ei siihen yltänyt (haka ylemmäs jos ei ole)
Kengät laitettiin takkikaappiin, eteisen kaappijonossa tarakkakäärme, niin eivät auenneet.
Olkkarissa sähkölaitteet oli piilotettuna tv-tasoon, töpselit hyllyjen ja kaappien takana.
Lapsen huoneen leluista turhat kaapissa, voi vaihtaa jos on paljon leluja ja laittaa leikittäviä kaappiin.
Kotoa kaikki turha heivattu, koriste-esineet, kirjat, yms nostettu ylemmille hyllyille. Ei pöytäliinoja.
Lapsella ruokaillessa muodossaan pysyvä kaulakaukalo, jos muki ei pysy lapasessa niin sitten kannellinen muki/juomapullo.
Ja jos joku miettii, että miten lapsi ikinä oppii, vaikka olemaan menemättä keittiön laatikoille, niin voin kertoa, että oppii se. Muutimme lapsen ollessa 2,5v, eikä laitettu lukkoja enää mihinkään eikä ongelmia ole ollut.
Miksi tehdä kaikki vaikeimman kautta.
minulla on erittäin vilkas poika, mutta hän ei tahalteen tee pahojaan. Olen yh joten joudun kyllä siivoamaan lapsen kanssa.
Lapsi tykkää osallistua, hänellä on oma imuri, kantaa pyykkiä, annan kattilan ja vispilän kun teen ruokaa, otan tuolia viereen ja annan tiskiharjan ja tiskatun astian kun tiskaan itse sudilla.
Lapsella on myös sellaisia leluja (lapsi on nyt jo vanhempi kuin puolitoista vuotias) joilla minäkin jaksan leikkiä. Legoja, palikoita, leikkikeittiö tarvikkeineen.
Joskus kun meno yltyy niin laitan yhden muumijakson pyörimään ja saan 20min aikaa istua rauhassa kahvikupin kanssa jos ei muuten onnistu.
Etten edes yritä siivota ollessani lapsen kanssa kahdestaan kotona. -Siitä ei yksinkertaisesti tule yhtään mitään. Muutenki illat on lapsen osalta yhtä arestissa istumista, kun hemmo lähinnä hölmöilee... ihan oikeasti. Leluilla leikkiminen on sama kuin että legot kaadetaan lattialle, sen jälkeen kiipeillään pöydille, hajotetaan sälekaihtima, räplätään stereoita, mennään uudelleen pöydälle, leikitään koiran kanssa ja aletaan lopuksi kiskomaan sitä hännästä tai nosteleen sitä pepun kohdalta, kiivetään taas pöydälle, levitetään kengät, kiivetään pöydälle, räpsytellään pöytävaloa, pistetään ovi kiinni ja kaivetaan komeroista sukkalaatikot alas jne...jne.
voin lohduttaa ettet ole yksin. Mulla on oman kanssa erittäinkin epätoivoinen olo, eikä tosiaankaan joulufiilistä. Huomenna ehkä helpottaa kun miehen työputki loppuu ja sitte meitä on iltaisin 2aikuista kotona.
Olen varmasti kädetön mutta ennen kaikkea MULLA EI RIITÄ KÄRSIVÄLLISYYS kattoa lapsen "leikkejä"!
Kamalaa jos lapsi on kaiket illat arestissa. Eikö se jo todista,että on käytössä huono keino. Ei 1,5 vuotias ymmärrä siitä mitään, vaan luulee että se on leikki.
Tälläkin äidillä olisi varmaan huomattavasti mukavampaa jos ohjaisi lasta niihin sallittuihin leikkeihin kuin keskittyisi kieltämään.
Täällä 2,5 ja 3,5 vuotiaat lapset ja sotku ihan hirveää. Kuin ei oisi koskaan mitään siivottukaan. ;) Syömisen jäljet ruoka pöydän ympärillä hirveät, vaatteita, leluja kyniä.. ym tavaraa joka paikka täynnä. sitä mukaa kun minä kuskaan niitä takaisin omille paikoilleen, lapset kantaa niitä ympäri asuntoa ;)
Mutta, onhan tämä lastenkin koti. Ja lapset elää tällä tavoin. Pitää koittaa muistaa se :)
Meillä alkoi todellinen sotkeminen siinä kahden ja puolen vuoden paikkeilla. Jatkuu edelleen, vaikka lapset jo kouluikäisiä. Sotkua tulee ihan vahingossa ja samoista asioista pitää jankata jankkaamasta päästyä, kuten että esille otetut tavarat pitää laittaa takaisin, astiat pitää laittaa tiskariin eikä piilotella sohvan taakse, askartelusilppu roskiin, jalat pyyhkiä jne....
Koululaisten sotkeminen on vielä paljon pahempaa kuin jonkun leikki-ikäisen, jolla se on lähinnä jotain leluja ja ehkä luvatta kaapista otettua sälää. Koululaiset - varsinkin tytöt saavat käsittämättömän sotkun aikaan ihan leikkiessään: Sitä hilettä, silppua ja pikkukräässää on joka puolella. Ja itsekseen syöty välipala jättää legendaariset jäljet keittiöön. Ehkä koulu täyttää sen pään kun tässä asiassa ei tunnu mikään menevän perille ikävuosina 8-11 v, ainakaan meillä. Samoista asioista jankutetaan päivästä toiseen.
eka tapaus räpläs ja teki kaikki mahdolliset holmöydet 1-2 veenä.Toine ei tehnyt ollenkaan tuhmuuksia ja kolmas myös hyvin vähän.Jos nyt leegot kaataa niin siinä se.Niillä seuraa toisistaan joten leikkivät yhdessä.Hölmöillä ei ehdi kun on kaveri.Ensimmäisen kanssa vaikeinta.Tylsyyttänsä voi hölmöillä.Leluja kasa eteen niin istuu hetken aloillaan.Ulkoilua tarpeeksi niin vie enintä puhtia.Jos nukkuu päikkärit ulkona siivoa sillä aikaa.Ja kannattaa ottaa tiukka kuri heti pienestä pitäen.Vaikka vähän itkeä tirauttaiskin niin komenna.Kyllä ne oppii mihin ei saa koskea.Omaan huoneeseen aresatiin.jne.jne...
jos hankit lisää lapsia. Silloin se jatkuu vielä reilut kymmenen vuotta, ainakin.