Lue keskustelun säännöt.
Tuleeko teille muille tämmösiä kohtauksia? :(
20.12.2011 |
Eli en tiiä onko mulla joku burn out vai mikä mut ongelma on seuraava:
Opiskelen itse näin päivisin enkä koe sitä mitenkään raskaaksi, ihan sopivaa. Mies on töissä ja kotona meillä on lastenhoitaja hoitamassa päivisin lapsia. Kun tulen kotiin niin olen ihan mielissään lasten kanssa, et ihania kullannuppuja... :) Eli oon oikeasti hyvällä päällä. Sit kuitenkin jonkun ajan sisään hermot menee (lähinnä 3v:n kiusantekoon) ja huudan aina välillä (vaikka olen luvannut miehelleni olla huutamatta)... No huipennus tuli eilen illalla kun syötin puuroa kaikille kolmelle alle 4-vuotiaalle lapselle: kukaan ei meinannut vapaaehtosesti alkaa syömään ja vanhin meinaa karata pöydästä lähes koko ajan... Ja mulla sit vaan jotenkin pimahtaa päässä. Alan ensin itkeä vollottamaan ja pariin otteeseen alan kirkua (siis sellanen 2 sekunnin kirkasu) ja pienin alkaa itkemään ;(
Tunnen tosi paljon syyllisyyttä tosta mun kohtauksesta. Sain samanlaisia kohtauksia viime keväänä, ja pyysinkin neuvolasta apua ja kotona kävisin muutaman kerran joku perhetyöntekijä ja terapeuttikin. Kohtaukset meni ohi mutta näköjään tulee taas :/
Nyt en vaan tiiä mitä tekisin. Oikeasti en edes koe että mun elämä olisi erityisesn raskasta, oonhan päivät poissa! Eli ei esimerkiksi perhetyöntekijä vois edes tulla päivisin? Tuo on muuten aika harvinaista että tekisin iltahommat lapsille yksin, yleensä tehdään yhdessä miehen kanssa. Mutta välillä tulee kuitenkin tilanteita joissa täytyy pärjätä yksin.
Kommentit (23)
jos ei itse ole kokenut kyseistä elämäntilannetta. Opiskelu ja pienet lapset on yllättävän rankka yhdistelmä.
Meillä on neljä pientä lasta, kaksi alaluokkalaista ja kaksi päiväkodissa. Nuorimman täytettyä 3v päätin mennä kouluun koska alaltani oli vaikea saada töitä. Ensimmäinen vuosi sujui hyvin, toisena alkoi väsymys vaikka mies hoitaa lähes kaikki kotityöt ja hakee ja vie lapset hoitoon, käy kaupassa jne. Eli minun hommani on koulunkäynti ja tehtävien teko iltaisin.
Kun tulee pitkän, tai lyhyemmänkin, päivän jälkeen kotiin niin haluaisi levätä ennen kuin alkaa lukemaan tentteihin tai tekemään tehtäviä. Jos lapset leikkivät suht. sovussa niin meillä on oikein mukavaa laiskaa aikaa yhdessä, mutta jos siinä kirjaa lukiessa alkaa töniminen joka johtaa riitelyyn iltapalalla ja nukkumaankaan ei käydä vaan riehutaan tai kinastellaan niin pääni ei enää jaksa.
Aivot on tarpeeksi kovilla opiskellessa ja riitojen ratkominen ei niitä varsinaisesti rentouta; tänä syksynä olen muutaman kerran jäänyt turhautuneena kyynelehtimään sohvan reunalle kun en vaan jaksa mennä taas komentamaan ja ratkomaan kiistoja. Voimat voi todella loppua jos pää ei saa leävätä ja toisaalta lapset vaativat sen illan todella intensiivistä huomiota ja purkavat tunteitaan kun äiti on ollut päivän poissa.
Pari koulussamme olevaa äitiä on sanonut samaa: turhautuminen yllättää eri tavalla kuin silloin kun tuli töiden jälkeen kotiin, opiskelu vaatii enemmän ja on henkisesti kuluttavampaa jos ei saa lepoa tarpeeksi. Ap:lle suosittelisin lasten kanssa kotoa pois lähtemistä vaikka lähteminen väsyttäisikin: puistoon, lenkille, uimahalliin, mihin tahansa missä olette perheen kesken. Meillä se on parantanut lasten käytöstä ja omakin mieli lepää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikki kolmivuotiaat kiukuttele. Jos sinäkin olet epäonnistuunt äitinä, älä yleistä.
Jos on liikaa sisaruksia, äiti sekopää ja poissa ja kotiin on tullut uusi hoitaja, kyllä se syy kiukutteluun löytyy niistä olosuhteista, eikä lapsen iästä. Kuka tahansa saisi jo oireita tuossa asetelmassa, oireileehan ap:kin! Vai onko sekin iän aiheuttamaa?
Kukaan sellainen ihminen, jolla on itsellään asiat hyvin ja joka on omasta elämästään ylpeä ja onnellinen EI kirjoittaisi tällaista vastausta tänne. Olet siis kuitenkin AP:lle kateellinen :)?
Kyllä, lähes kaikki kolmevuotiaat kiukuttelevat huolimatta siitä, ovatko he keskellä isoa sisarusparvea vai ainoita lapsia tai siitä, onko heidän äitinsä opiskelija, työssäkäyvä tai kotiäiti. Sitä kutsutaan uhmaiäksi...