Mitä vaimona sulatat miehellesi joululahjaksi hänen naispuoleiselta ystävältään?
Minkälaiset joululahjat ovat ok miehen naispuoleiselta ystävältä?
Mitkä aiheuttavat pahaa mieltä?
Kommentit (42)
no eipä ole kyllä kenenkään miehen kanssa, en tykkäisi jos miehelläni olisi jonkun naisen kanssa kovin inside-juttuja joista en tietäisi.
Ja onko sun mieskin noin suppea?
Ja joo, mun miehellä on kaikkien kavereidensa kanssa jotain inside läppiä. Itseäni ne eivät kiinnosta, enkä haluakaan tietää niistä.
Samoin niitä on minulla ja kavereillani. Jopa huudahdus AHOI! on tietyllä tapaa läppä, vaikka siihen ei liity mitään tarinaa. Ja minulla nyt on suurin osa kavereista miehiä, en pidä naisista. Tai no, sanotaanko että en ole tavannut vielä sellaista, jonka kanssa voisin viettää aikaa ilman että aivoni tuntuvat räjähtävän 5min jälkeen.
Noille kavereille olen "hyvä jätkä".
Ja kyllä, meillä on eri kaveripiirit, ihan jo siksi että minä en tule monenkaan ihmisen kanssa toimeen. Olen oikeasti suht ujo ja viihdyn parhaiten perheen kesken. Ne kaverit mitä minulla on, tulevat töistä ja harrastuksesta.
Mutta pointtiin: Sen kun lähettelevät miehelle lahjoja. Käyn kyllä henk. koht. sen palauttamassa takaisin jos häiritsee, eikä vielä ole tullut mitään sellaista.
työparilleni kiitokseksi kuluneesta vuodesta, esim. Juustolajitelman tms mistä on ehkä ollut iloa koko perheelle.
Vähän erikoisena lahjana koin mieheni saamat Taitoshopista tms. ostetut puuvillaiset bokserit, joissa hirven pään kuva ja teksti "olen salskea sarvipää, kainalooni tähän jää". Lahjan antajana oli siis nainen. Mies on kyllä komea ja sporttinen, mutta silti..