Veljellä iso koti, yli 200neliötä.Kaksi lasta molemmat käy koulua.Äiti asustelee
viereisessä kunnassa ja potee dementiaa,ikää 72v.Asun itse ulkomailla.En halua painostaa veljeäni mihinkään mutta toivoisin äidin muuttavan heille asumaan.Vähän vaikea tulla auttamaan täällä Pohjois-Amerikasta tässä asiassa.Isä kuoli muutamia sitten tippui katolta ja taittoi niskansa.Äiti on niin pahassa kunnossa ettei vaan pärjää.Hyvä tuttu sanoi että perhe pahin näissä taistelujutuissa että riitaa tulee sitten vähintään meidän lastemme eli serkkujen kesken tulevassa jos veli hoitaa äitiä enemmän kuin minä kun tosiaan käyn 1/krt vuodessa Suomessa.Olen itse 42v.Veli 40v.
Kommentit (46)
ota sä mummo sinne amerriikkaan.
t. veljen vaimo
Miksi teidän lapsien pitäisi tapella keskenään?
Lisäksi mielestäni kukaan ei ole velvollinen ottamaan ketään kotiinsa asumaan, oli miten lähisukulainen hyvänsä ja oli sitten miten iso koti tahansa.
Ei työssäkäyvä ihminen pysty huolehtimaan dementikosta, joka on täysin vahdittava. Eikä ketään voi velvoittaa hoitamaan aikuista vanhempaansa. Älä puutu asiaan, joka ei sinulle kuulu, kun et todellista tilannetta edes ole seuraamassa.
Pärjäilee kotona jos joku käy katsomassa päivisin et syö jne.En voi muuttaa takaisin Suomeen ja veljen vaimo on hoitsu,eikö he keksisi jonkun ratkaisun.
joiden vanhemmat "ei oo vielä niin huonona että hoitokotia tqarvis" tai "ei se vieä syöpään kuole" kun kotihoidon kyvyt on oikeasti jo ohitettu.
Äitiparka. Vaikkei hän dementikkona onneksi varmaan itse tajua asiaa. Syöpäpootilaitten osa on pahempi. Vaikkeisitä myöntäisikään, kivut on pahat, ellei pääse saattohoitoon. Pahimmillaan omat lapset estää saattohoidon kun "ei se äiti vielä kuole". Kamalaa katsella vierestä.
Kivahan se on sieltä Ameriikoista käsin tuollaista toiveilla. Oli mullakin ameriikan täti joka pakotti veljensä hoitamaan dementoituneita vanhempiaan. Esitti kaikenlaisia "toiveitaan", kävi itse sievästi visiitillä kerran parissa vuodessa. Anteeksi vaan, mutta sulla ei varmaan ole mitään käsitystä millaista oikeasti dementoituneen vanhuksen hoito on. Dementoitunut vanhus saattaa olla agressiivinen, karkaileva, vaipoissa, ei osaa syödä, ei muista kuka on yms.... Mitäs jos muuttaisit rakkaan äitisi sinne ulkomaille omaan kotiisi ja hoitaisit häntä siellä?
Oma sisäänkäynti,voiko esim autotalliin laajentaa tehdä yksiöksi?Tutut teki näin ja toimi vuosia oikein hyvin.Äiti ei häirinnyt heitä jne.
Hoitokodissa on ammattitaitoista henkilökuntaa ja muutenkin hoitoalan ammattilaisia. Ei voi vaatia että muuttaa oman kotinsa hoitokodiksi. Siis esim. kaikki vaaralliset esineet, tulitiku, veitset piiloon. Oviin lukot. Vartiointi 24/7 ja karkausranneke.
Oma sisäänkäynti,voiko esim autotalliin laajentaa tehdä yksiöksi?Tutut teki näin ja toimi vuosia oikein hyvin.Äiti ei häirinnyt heitä jne.
Ja eikö ne vois samalla ostaa mummolle talon Turkista ja oma auto ois kanssa aika kätsy. Tosin sitten tarttee oman kuskin, mutta onhan veljellä rahaa. Veljen vaimo on hoitsu niin sehän vaihtaa mielellään mummon vaipat ja syöttää.
HALOO!!!!
Oma sisäänkäynti,voiko esim autotalliin laajentaa tehdä yksiöksi?Tutut teki näin ja toimi vuosia oikein hyvin.Äiti ei häirinnyt heitä jne.
aikoja sitten koin itse vastaavan tilanteen edesmenneen apen kohdalla ja tulipalo oli aika vakava minkä sai kämpässä aikaan että en viivyttelisi tuon päätöksen kanssa.Sen lisäksi talossa on uima-allas johon äiti voi hukkua jos vaikka tipahtaa itsekseen sinne.Ei naurata!
Mutta onko sulla itselläsi kaikki muumit mukana kanootissa..
Huolehdi nyt jumankauta ihan omasta huushollistasi vaan, äläkä sukulaistes. Dementikko tai muuten aivan autettava ja vahdittava vanhus ei ole mikään helppohoitoinen, eikä sellaisen omaishoitajaksi ryhdytä kuin omasta tahdosta. Jestas mikä tollo sä olet! Olet jo toisten talojen laajennuksiakin suunnittelemassa itseksesi. :D
Pärjäilee kotona jos joku käy katsomassa päivisin et syö jne.En voi muuttaa takaisin Suomeen ja veljen vaimo on hoitsu,eikö he keksisi jonkun ratkaisun.
Silloinhan kaikki on hyvin, kun kotipalvelusta käyvät äitisi luona. Meillä äidille viedään ruoka kotiin ja kotisairaanhoitaja käy jakamassa lääkkeet. Hyvin on äiti pärjännyt arkihommissansa.
Vanhusten palvelutalohan tosin olisi yksi vaihtoehto äidillesi. Sinnekin voi kotiapuja ostaa.
Toivon tosiaan, että annat veljesi rauhassa hoitaa työnsä ja elämänsä. Itsekin olen töissä ja meillä kaikkien kannalta on paras ratkaisu, että äitini saa kotiin apua. Kotona hän pystyy vielä kutakuinkin aktiivisena, joka taas vaikuttaa aivojen toimintaan.
Varmaankin sinä saat siellä kaukana olla huoleti ja luottaa, että äidistäsi huolehditaan. Se on kaikille vaikea paikka, kun oma vanhempi sairastuu ja tulee vanhaksi ja itse saa vaan todeta olevansa se vahvempi osapuoli, kun aiemmin sai turvata vanhempiinsa.
Mutta onko sulla itselläsi kaikki muumit mukana kanootissa..
Huolehdi nyt jumankauta ihan omasta huushollistasi vaan, äläkä sukulaistes. Dementikko tai muuten aivan autettava ja vahdittava vanhus ei ole mikään helppohoitoinen, eikä sellaisen omaishoitajaksi ryhdytä kuin omasta tahdosta. Jestas mikä tollo sä olet! Olet jo toisten talojen laajennuksiakin suunnittelemassa itseksesi. :D
Muutas kuule vaan itse lähemmäksi ja ota äiti hoiviisi tai hae hänet sinne missä nyt asut.
Oma sisäänkäynti,voiko esim autotalliin laajentaa tehdä yksiöksi?Tutut teki näin ja toimi vuosia oikein hyvin.Äiti ei häirinnyt heitä jne.
täällä Jenkeissä.En usko että veli suostuu.ap
oikeasti, älä ala vaatimaan veljeltä. Dementia on aika vaativa sairaus hoidettavaksi. Sinä haluaisit, että veli hoitaa, ymmärrän sen. Et haluaisi äitiä laitokseen. Mikä estää sinua ottamasta äitiäsi sinne rapakon taakse?
Olen toiminut kotisairaanhoitajana aiemmin usean vuoden. On ollut monenlaista dementiatapauksia, alzheimer niistä pahin. Olen nähnyt omaishoitajia, jotka eivät pysty elämään omaa elämäänsä ollenkaan, koska koskaan ei voi tietää millainen päivä on edessä.
Paras paikka on dementiakoti. Ei millään pahalla, mutta en soisi kenenkään perheellisen joutuvan kokemaan sitä jatkuvaa huolta, mitä dementoitunut ihminen aiheuttaa.
Mun mummo toivoi pääsevänsä asumaan poikiensa luo,mutta nää kieltäytyi.Asui kuolemaansa asti yksin.Ei kyllä ollut dementiaa!!!!!!
Onko sulla todellakaan kaikki inkkarit kanootissa?
Dementiaa sairastavan hoito on todella raskasta, kokopäivätyötä. Miksi ihmeessä veljesi pitäisi luopua omasta elämästään? Dementiaa sairastaville on hyviä hoitokoteja.