G:pitkässä parisuhteessa elävät!

mutta vastailenpa kuitenkin. Todennäköisesti asuisin lähempänä vanhempiani ja vanhoja ystäviäni, koska en olisi uskaltanut muuttaa näin kauas yksin. Ja vaikka olisinkin muuttanut, olisin varmaankin mennyt rohkeammin mukaan erilaisiin opiskelijajuttuihin (opintojen perässä siis muutin), ja sosiaalinen piirini olisi laajentunut. Nyt se on suorastaan olematon, vaikka mies ei todellakaan rajoita menemisiäni mitenkään. Minä itse niitä rajoitan, kun yhtäkkiä on niin mukavaa olla kotona ja nyhjätä vain.



Kävisin entiseen malliin aina silloin tällöin baarissa, varmaan joka viikko jossain kahvilassa/pubissa istuskelemassa, eläisin makaronilla ja asuisin solukämpän minimaalisessa huoneessa, jossa en uskaltaisi mennä keittiöön jos siellä olisi joku. Vierailisin varmaan useammin vanhempieni luona.



Kuluttaisin päiväni entiseen malliin lueskellen, koneella istuen ja mietiskellen. Kuuntelisin enemmän musiikkia, nyt se on jostain syystä jäänyt melkein kokonaan. Jaksaisin keskittyä enemmän asioihin ja opiskelisin varmaankin ahkerammin kuin nyt. Jotenkin parisuhde tuntuu tavallaan imevän minusta kaiken oman, vaikka se toisaalta antaakin valtavasti voimaa ja paljon hyvää. Ristiriitaisia tuntemuksia. Periaattessa siis olisin enemmän oma itseni, kai, vaikka voin nytkin olla kotonani täysin oma itseni, myös siis mieheni seurassa.



Eli.. Olisin sosiaalisesti aktiivisempi, asuisin lähempänä läheisiäni, olisin tietyllä tavalla enemmän oma itseni.



Niin ja en haluaisi lapsia saati sitten haaveilisi sitoutumisesta tai perheestä. Olisin varmaankin edelleen sitoutumiskammoinen ja pitäisin lapsia ajankohtaisena asiana sitten joskus 10 vuoden päästä.



Kai minä kuitenkin olen onnellisempi nyt. En edes osaa oikein ajatella elämää ilman tuota ukkelia, tai en halua ajatella. Rakastan häntä kuitenkin niin valtavasti. Oma elämä tässä vain on vähän piilossa, mutta kaipa se sitten palautuu kun parisuhdekin on vähän vanhempi.

Ja silloin toki elämäni olisi erilaista, mutta erittäin parisuhteeseen ja perheeseen sitoutuvaa tyyppiä olen.

Nyt asun pk-seudulla, minne en todellakaan olisi muuttanut, ellei olisi ollut pakko miehen töiden puolesta. Luultavasti olisin tavannut jonkun toisen kivan miehen ja saanut lapsia. Ellei näin olisi käynyt, olisin varmasti tehnyt väitöskirjan ja olisin kotipaikkakunnallani työssä. Olisin hyvin töihini uppoutunut ja niistä innostunut. Mitään sen kummempia harrastuksia minulla ei luultavasti olisi, jotain pientä tietysti.

Ei kuulosta kyllä kovin hyvältä jos et voi kuunnella haluamaasi musiikkia tai pitää tykkäämiäsi vaatteita päällä. Ei tuo ole normaalia parisuhteessa. Kyllä kestävän ja onnellisen elämän perusta on se, että voi olla täysin itsensä.



Kyllä kai jokainen joskus ajattelee miten elämä voisi olla toisin, mutta kyllä aidosti onnellisessa parisuhteessa niitä muutoksia ajattelee kyllä yleensä puolison kanssa.



Mun parisuhde on 18 vuotta vanha.

Pikkuhiljaa olen alkanut repiä itseäni ylös sen suhteen, että yritän tehdä niinkuin itse haluan niin kauan kun se ei ketään oikeasti loukkaa. Riitoja on saatu aikaiseksi, hymähdyksiä ja kuittailuja musiikkimausta. MIes kuuntelee suomalaista iskelmää kun minä lämpiän mm. Celine Dionille, AMy Winehouselle ja NRJ:llä soitettuun "nuorisorynkytykseen" kuten siippani kauniisti asian ilmaisee.



AP

Mä olen tosi onnellinen ja tyytyväinen, mutta joskus on kiva leikkiä ajatuksella että mitä jos?



Tosiasia on kuitenkin se että mä en voi oikeesti todella tietää missä olisin nyt ja minkälaista olisi mun elämä?

Kuulostaa siltä kuin mies pitää sinua paremminkin 5-kymppisenä vanhana rouvana, jolla on elämä jo takana (vaikka onhan 5-kymppisilläkin vielä paljon edessä!!;) ja yrittää muokata sinusta itsensä kaltaista kuuntelemalla humppaa yms?! ;) Pidä itsestäsi kiinni tai 10v kuluttua olet todellakin katkera vanha eukko ( ja vieläkin nuori!).

Tuosta musiikista vielä...minkähän ikäisiä nämä "nuorisorynkytyksen" esittäjät itse ovat, heh, joten naurettavaa tuollainen mieheltäsi!

28v saa miehesi mielestä sitten pitää?!?! Apua...onko miehelläsi "hieman" itsetunto-ongelmia?

Olen 26 ja ollut mieheni kanssa 14 vuotiaasta lähtien... joten paljon voisi olla toisin.

Todennäköisesti itsetuntoni ei olisi niin hyvä kuin nyt on, mutta jos sen olisin saanut jotenkin rakennettua ilman miestäni, olisin todennäköisesti hakeutunut jonnekin ulkomaille asustelemaan lyhyeksi tai pitkäksi aikaa. Olisin varmastikin harrastellut seksiä useamman miehen kanssa kuin nyt. Taloudellinen tilanne olisi lähes 100%varmasti merkittävästi epävarmempi kuin nyt on ja sen myötä lastenhankinta olisi varmaan ajankohtaista myöhemmin, nyt olen tuntenut olon turvatuksi vaikka olen suht nuorena(23) saanut ensimmäisen. En usko että asuisin näin lähellä vanhempiani kuin nyt asun. Olisin varmaan toiminut joitain vuosia vapaa-ehtoistyössä tai tehnyt siitä elämäntavan. Melko varmasti olisin hoikempi ilman pitkää parisuhdetta ;)

Asuisin todennäköisesti vielä kotipaikkakunnallani, olisin naimisissa suomalaisen miehen kanssa, asuisimme 4 h + keittiö asunnossa...



Kävisin töissä, kuljettaisin lapsia harrastusksissa ja antaisin lapset viikonloppuisin vanhemmilleni hoitoon.



Nyt asun ulkomailla, olen onnellisesti naimisissa ja elän suorastaan etuoikeutettua elämää. En koskaan haaveillut nuorempana tällaisesta elämästä, saati pitänyt tavoittelemisen arvoisena...mutta nyt elämäni on kuitenkin tällaista ja olen onnellinen.

ihan samalla tavalla kuin mietin millaista elämäni olisi jos ei olisi lasta, olisimme muuttaneet toiseen kaupunkiin ollessani lapsi (isän työn perässä), olisin lähtenyt opiskelujavaihtoon, valinnut toisen koulutusalan jne.



En minä noita jatkuvasti mieti, mutta joskus. Eikä se tarkoita että katuisin valintojani.

ja ilman parisuhdetta olisi yhä minä. Mieheni ei ole yrittänyt minua muuttaa, mutta ilman muuta olen muuttunut niistä ajoista, jolloin kohtasimme.



Todennäköisesti olisin eronnut (mieheni kaltaista pitkäpinnaista tapausta olisi ollut hankala toista löytää), asuisin kerrostalossa omakotitalon sijaan (en pidä pihanhoidosta, lumitöistä jne.), mutta töni, harrastukseni, pukeutumiseni ja pankkitilini saldo olisivat todennäköisesti suunnilleen nykyisten mukaiset.

Pikkuhiljaa olen alkanut repiä itseäni ylös sen suhteen, että yritän tehdä niinkuin itse haluan niin kauan kun se ei ketään oikeasti loukkaa. Riitoja on saatu aikaiseksi, hymähdyksiä ja kuittailuja musiikkimausta. MIes kuuntelee suomalaista iskelmää kun minä lämpiän mm. Celine Dionille, AMy Winehouselle ja NRJ:llä soitettuun "nuorisorynkytykseen" kuten siippani kauniisti asian ilmaisee.

AP

muuten pian katkeroidut ja tympäännyt, kun joudut olemaan muuta kuin olet. Meillä on mieheni kanssa täysin erilaiset (musiikki) maut, mies kuuntelee heviä laidasta laitaan ja pukeutuukin vähän sen tyylisesti. Minä taas kuuntelen NRJ:ltä sitä "nuorisorynkytystä" ja pukeudunkin trendejä seuraten. Joskus mies on kuittaillut jotai musiikista ja esim. kengistäni, mutta mä kuittailen takas ja aivan varmasti pidän niitä kenkiä mistä mies kuittaili. Mielestäni hyvään parisuhteeseen kuuluu se että hyväksyy toisen sellaisena kun on, eikä yritä muuttaa. Miehenikin tietää tämän ja rakastamme toisiamme sellaisina kuin olemme. Ole siis sinäkin rohkeasti oma itsesi ja anna miehen kitinät mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään, jos miehesi oikeasti rakastaa sinua, hän antaa sinun olla SINÄ! :)

Mutta sitä en ymmärrä, että suhteessa, varsinkaan pitkässä, ei "saa" olla sellainen kuin on:O

En ikinä olisi sellaisen miehen kanssa joka yrittää jotenkin muokata minua mieleisekseen, oli kyse sitten vaatevalinnoista tai mistä tahansa.

Joten sympatiat sinulle, ap, olet joko tyhmä tai läheisriippuvainen.



-N36 & 19v yhdessä josta 11v aviossa-

koska kymmenessä vuodessa olisin muuttunut monella tapaa ilman miestänikin.



Mutta jos nyt mielikuvitusleikkinä otetaan, niin:



olisin keskittynyt ehkä tämän ajan enemmän itseeni, omaan uraan, matkusteluun, ja harrastanut enemmän "maailman parannusta", viettänyt enemmän aikaa ystävien kanssa.



Mutta silloin kun tapasin mieheni noin parikymppisenä, rakastuin päätä pahkaa, "ura" alkoi tuntua toisarvoiselta ja aloin aika pian haluta perhettä. Olen edelleen rakastunut ja tyytyväinen tilanteeseen. Ja mistään noista mainitsemistani asioistakaan en tule jäämään lopullisesti paitsi, sillä nyt minulla rupeaa taas olemaan aikaa ja energiaa ja ajatuksia niihinkin...

yhdessä ollaan kohta oltu parikymmentä vuotta.



Olen onnellinen etten jäänyt yhteen kummankaan aiemman pidemmän seurustelusuhteen kanssa. (Toisen jätin, toinen jätti) Ekan kanssa olisin juuttunut kotipaikkakunnalle ja tylsistynyt kuoliaaksi liian nuorena perheen perustaneena. Toinen oli rahan käytössä niin onneton tuhlari että köyhiä oltaisiin.



Mun mies on fiksu, ihana ja komistunut vuosi vuodelta. Tienaa nykyään vielä todella hyvin kiitos hyvän koulutuksen ja työpaikan. En väitä että raha tekee onnelliseksi, mutta kyllä se elämästä helvetin helpon ja mukavan tekee.