Minä en tykkä viikonlopuista

Mies jää perjantai-iltaisin katsomaan jotain leffaa kun vauva jo nukkuu ja minä lähden nukuttamaan isompaa. Miehen valvominen venähtää - hän on hyvin ärtyisä ja väsynyt kun pitää nousta aamulla seitsemän jälkeen lasten kanssa ylös. Röhähtää sohvalle, sitten vaille puoli ysi keittelemään kahvia. Pitkin hampain osallistuu lasten aamupalojen laitteluun. Mutta kaiken tekee niin vetämättömästi, että lapset aloittavat levottoman riehumisen kun huomaavat, että nyt ei oikein ole hommat hanskassa. Minua hermostuttaa, kun mies ei jaksa olla kunnolla osallistuva, vaikka minä olen viikolla hoitanut lapsia niin paljon yksin. Miehen aikataulut on noin 2h lapsista jäljessä - mitään ei viitsisi tehdä lasten rytmin mukaan, ja se sekoittaa koko viikonlopun ja väsyttää minua hirveästi. Jos lähdemme jonnekin, joudun laittamaan lapset yksin kun miehellä täysi työ laitella itseään ja me siltikin odottelemme pihalla isiä. Kaikki on tällaista, ja siksi VIHAAN VIIKONLOPPUJA. Olisin mieluummin ne keskenään lasten kanssa kuin katselisin yhtä vetämätöntä valittelijaa. Tottahan voin tehdäkin kaiken yksin lasten kanssa, mutta on väärin jos toinen aikuinen saa "vapaamatkustaa" siinä sivussa ja minä kuitenkin joudun hoitamaan.