Olenko huono äiti!

Ei ole olemassakaan mitään masennuksia ne on laiskojen keksimiä verukkeita että mitään ei tarvi tehdä.

tuo ihan synnytyksen jälkeiseltä masennukselta näin maallikkona ja saman kokeneena kuulostaa

olla. Mulla oli tuollaista kun esikko oli vauva. Meni ilo sen vauva-ajasta, vaikka kaiken hoidinkin ok. Myöhemmin oon ajatellut että sitä se varmaan oli, apua en saanut, meni ohi sit noin vuodessa-parissa. Lasten ikäero siksi lähemmäs 4 vuotta enkä olisi toista halunnutkaan, mut mies halusi.. Ja hänen kanssaan menikin mukavammin vaikka olikin vaativampi vauva.

Mutta tsemiä. Puhu neuvolassa vaikka.

ilman masennustakin. Itsekin olin muutaman viikon niin henkisesti poikki, että toimin juuri kuin sinä. Ehkä niitä hyviä päiviä osaa sitten arvostaa enemmän!

Äläkä usko kakkosta. Kyllä se voi jotain masennusta olla, tai sitten vaan väsymystä. Mistäs noi sitten erottaa..? Masennus ilmenee niin eri tavoin, ei se välttämättä ole sellaista että olo on koko ajan masentunut. On ihan eri asia olla masentunut jostain konkreettisesti kuin sairastaa masennusta. Se on hiukan vääristävä sana. Mutta kuulostat siltä, että olet henkisesti loppu ja väsynyt, ja tarvitset siihen apua. Joko ihan ammattiapua, tai sitten mietit mikä sinua päivittäin rassaa. Jos esim. vietät liikaa aikaa neljän seinän sisällä, koeta päästä vähän ulkoilemaan, harrastamaan tai vaikka bilettämään. Jos parisuhde tökkii, koeta alkuun vaikka puhumalla saada siihen parannusta. Jos mikään ei auta, yritä saada aika ammattiauttajalle. Älä ota ensimmäisenä vastaan lääkkeitä, kuulostat siltä että voisit pärjätä ilmankin, kunhan vaan saat määrättyjä solmuja auki.



Tsemppiä, voimia. Ja vielä kerran, ei se tee sinusta huonoa äitiä jos voimat ovat loppu.

Ihana kuulla että muillakin ollut samoja "oireita"



Käyn jo neuvolapsykologin juttusilla, aloitin raskausaikana ihan näin varmuuden vuoksi.

Itse teininä masennuksen kokeneena tää tuntuu erillaiselta. Kakkoselle voin sen verran sanoa että niin minäkin ajattelin ennen masennuksesta ennen kuin siihen itse sairastuin. Elämä oli suoraan sanottuna helvettiä...

lääkäri otti verikokeet viikko sitten ja kilpirauhaset on kunnossa.. sekä rauta-arvot yms.

aika olennaista väsymyksen ja masennuksen välillä se, että normaaliin väsymykseen ja vitutukseen osaa itsekin nimetä jonkinlaisen syyn.



Onhan se täysin normaalia, että ahdistaa jos lapsi huutaa, eikä saa nukuttua.



Mutta jos kaiken pitäisi olla aivan ok. Ja silti väsyttää, ahdistaa, mieliala ei oikein koskaan tunnu hyvältä. Niin kyllä se kai masennusta sitten on.



Yksi hyvä mittari on se, että osaa verrata tyyliin: "ennen olisin tästä asiasta ollut iloinen, nyt en tunne niin". siis kun mielihyvää ei saa enää niistä asioista, mistä ennen sai.

onhan olemassa ns.sairaudentunnottomuus.

Mulla ainakin aiheuttaa ärtyneisyyttä.

Ei ole hormoni ehkäisyä...



Tuntuu siltä että olen etääntynyt lapsistani kun en jaksa. Iloitsen silti vielä sellaisista asioista mistä ennenkin...

Kuulostaa aika rajulta ihan vain jonkun vitamiinin puutoksen takia..

Nukun kuitenkin myös ihan hyvin, hoidan kotia jne.