Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Äidit, jotka antaa kaikkensa lapsilleen-miten päästävät irti?
14.12.2011 |
Miten mun kokemuksen mukaan sellaiset jotka on ihan täysillä panostanut lapsiin (siis todella paljon, ammattia vaihdettu jotta on voitu olla enemmän lasten kanssa, 24/7 menty lasten ehdoilla eikä koskaan käyty missään), ovat sellaisia, että heidän on vaikea tajuta että lapsi on aikuinen ? Anoppeina tällaiset ei esim. tajua olla puuttumatta asioihin.
Kommentit (58)
saattaa nähdä sinut kasvattajana. En yhtään ihmettelisi että lapsesi haluavat itsenäistyä ja muuttaa luotasi nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja toiseksi, epäonnistunut siinä, että vaikutat kovin hyökkäävältä. Jos asiasi olisivat hyvin, ei sinun tarvitsisi mesota täällä noin paljon.
olenko onnistunut elämässä yksin ja vastasin, että kyllä, olen onnistunut yksin ja jatkoin, että minun onnistumisiini kuuluu myös mm. hyvän puolison valinta.
En kirjoittanut että eläisin yksin tai että lapsillani ei olisi ydinperhettä.
Kyllä erinomainen koulumenestys ja oma asunto Helsingissä ja akateemiset vanhemmat takaavat jo aika helvetin paljon. Tästä on ihan tutkimustulosta.
En minä ole kiireinen uranainen. Mistähän senkin keksit.
Ja nämä lapseni on adoptoituja, eivätkä ole koskaan edes anoppiani tavanneet, koska tämä kuoli ennen heidän tuloaan ja äitiäni tapaavat harvoin - joten aika vaikea minun on kuvitella, että anopin tai äitini luonteet heistä jossakin vaiheessa pulpahtaisi esiin... Minä olen perinyt isäni luonteen.
9
vaan Helsingin keskustassa. He voivat ne myydä tai panna vuokralle, jos eivät niissä halua asua. Tosin voisin kuvitella, että viihtyvät aikuisina kotikaupungissaan, koska juurensa ja kaikki ystävänsä ja kaikki sukulaisensa asuvat täällä.
Mitä jos nytkin keskittyisitte omiin valintoihinne, ettekä fiksumpien haukkumiseen. Hyödyttäisi niitä teidän lapsianne enemmän. Jookos?
9
Eikä minulla ole lapsettomuustaustaa, joten olisin ihan yhtä hyvin voinut hankkia biologisia lapsia.
Muuten voisit lukaista tuon edellisen vastauksen ja keskittyä siihen omaan elämääsi.
Enpä minä ole mesonnut, olen vain vastannut, kun on kysytty.
Nyt sinä ja muut riitapukarit saatte jatkaa sitten vaikka keskenänne. Tai yksinänne, kun noin hyvin vaikutatte riitaan pystyvän.
9
oli kotona lasten kanssa yli 10 vuotta ennen kuin palasi työelämään ja silloinkin vaihtoi ammattia, jotta voisi tehdä osa-aikaista työtä ja viettää aikaa enemmän lasten kanssa. Kun häneltä kysyy, mitä hänelle kuuluu, hän kertoo aina lasten kuulumisia.
Hän ei ole koskaan matkustanut ilman lapsia, ei edes miehen kanssa kaksi ole käynyt missään. Kaikki tehdään lasten ehdoilla. Kun lapsella on joku ongelma, tämä äiti ryhtyy ratkomaan sitä aivan hysteerisenä sata lasissa.
Nyt kun lapset ovat isoja, ja haparoivat kohti omaa elämää, äiti on alkanut masentua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hukkaavat oman minuutensa ja elävät lasten kautta sittenkin kun ovat lähteneet kotoa
oikein tykätä ton ysin onnistummisesta elämässä eikä varsinkaan siitä, että sen itse sanoo ääneen ja siitä on tyytyväinen!
Haha, pikkusieluisia kateellisia epäonnistujia täällä :D
t. yks epäonnistunut, mutta sen melko rennosti ottava :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon huomannut että ei se ole kellekään äidille helppoa.
Vaikka siinä on iloa ja ylpeyttä mukana, niin myös sitä luopumisen tuskaa ja ei se tosta noin vaan onnistu että kun lapsi muuttaa pois kotoa, niin sitten se on siinä ja hommat hoidettu sen lapsen osalta.
mutta se onnistuu paremmin, jos äidillä on muutakin tarjolla kuin vain ne lapset.
Eli jos ei ole töitä, eikä uraa, eikä harrastuksia, eikä ystäviä eikä mitään, kiusaus takertua lapsiin on paljon suurempi kuin jos edes jotain niistä on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siihen saakka, kunnes nuorimmainenkin aloitti koulun. Itselläni oli ammatti ja jatkoin opintoja kotiäitiaikana. Hyvin on työelämään kiinni päässyt.
Lapset ovat hyvätapaisia, sopeutuneet kouluun ja ryhmiin ja vanhin pärjäsi erinomaisesti inttiajan.
Lapsista on huolehdittu ja he ovat itsenäistyneet omiksi itsekseen.
Tavoite on, että jokainen elää omassa kodissaan viimeistään 20-vuotisena, sillä irtaantuminen on osa onnistunutta kasvatusta.
mutta se onnistuu paremmin, jos äidillä on muutakin tarjolla kuin vain ne lapset.
Eli jos ei ole töitä, eikä uraa, eikä harrastuksia, eikä ystäviä eikä mitään, kiusaus takertua lapsiin on paljon suurempi kuin jos edes jotain niistä on!
Siis että ei ole mitään, ei edes ystäviä. Jos noin huonosti on jollain ihmisellä asiat, niin eikö se jo ole syrjäytynyt ihminen? Ehkä sellainen sitten ripustautuu lapsiin? mutta kuten jo mainitsin, itse en tuollaisia tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon lastensa kanssa aikaa viettävien vanhempien lapset ovat aikuisena huomattavasti itsenäisempiä ja selviävät paremmin arjen organisoinnista!
Sen sijaan kodin ulkopuolella kasvaneet lapset ovat (usein) lähes ylikuormitettuja muuttaessaan omilleen tai saadessaan ensimmäisen lapsen.
Paljon lastensa kanssa aikaa viettävien vanhempien lapset ovat aikuisena huomattavasti itsenäisempiä ja selviävät paremmin arjen organisoinnista!
Sen sijaan kodin ulkopuolella kasvaneet lapset ovat (usein) lähes ylikuormitettuja muuttaessaan omilleen tai saadessaan ensimmäisen lapsen.
Meillä käy paljon lapsia kylässä ja olen huomannut että ne jotka on paljon yksin, tulee meille leikkimään mutta sitten ne hakeutuu mun seuraan ja voi että miten niillä riittää juttua ja kerrottavaa.
Ne kaipaa aikuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset tarvitsevat riittävästi tukea mutta myös oikeanlaista kannusta itsenäisiin ratkaisuihin aina kulloisenkin kehitystason mukaan. Itselläni on ollut mahdollisuus työskennellä osin kotoa käsin, joten olen ollut lasten saatavilla.Silti mulla on ollut myös omia työ- ja vapaa-ajan menoja.
Siinä vaiheessa, kun nuoret pärjäsivät kotona ilman meitä, tehtiin miehen kanssa ensin lyhyempiä ja sitten pidempiä reissuja kaksin ja oltiin kaksin mökillä. Ehkä tämä oli eräänlainen pehmeä lasku lasten kotoa lähtöön?
Nyt kun lapset eivät enää asu kotona (tosin käyvät usein ja toinen on us. viikonloput meillä), nautin tästä uudesta elämänvaiheesta. Toki soittelemme usein ja molemmat kertovat minulle avoimesti asioistaan ja kyseelevät neuvoa. Mutta lasten kotoa lähtö ei ole ollut minulle mitenkään vaikea pala. Molemmat ovat viisaita ja pärjääviä nuoria, ja olen tosi ylpeä heistä.
Olen juuri tuo äiti ja jäin jopa kotiäidiksi hyvästä työpaikasta! Lasten ehdoilla siis mentiin ja perheenä matkustettiin huomattavasti tavallista enemmän. Emme olleet rikkaita mutta rahaa riitti kun hoidin talousmenot hienosti!
Lapset jo naimisissa ja koulut käyneet! Lasten lähdettyä kodista oli eka vuosi aina vaikea. Viikoittain soittelimme monta kertaa ja vierailimme toisissamme kuukausittain.
MUTTA, mullapa on hyvät välit lapsiini ja heidän puolisoihin. Tykkään hirveästi uusista perheen jäsenistä. En tungeksi enkä ikinä arvostele puolisoita eikä ole edes tarvekaan. Omilleni joskus sanon nätisti jotain! Mitenkä asiat saattaisivat ollakaan jos pikkulapsesta saakka joku vieras, vaihtuva täti olisi heidät hoitanut kymmenen muun joukossa. Ainakin massatuote!
nuorimpana lapsena kasvamisesta. Ja kyllä, irrottautuminen oli vaikeaa, ja nimenomaan äitini puolelta. Seurustelusuhteitani ei hyväksytty, enkä olisi saanut muuttaa pois kotoa. Kun kuitenkin seurustelin ja muutin, niin tuloksena oli itkevä äiti, joka pahimmillaan uhkaili itsemurhalla. Ja itselläni tietenkin valtava syyllisyys, vaikka järki sanoi, että on normaalia itsenäistyä ja muuttaa pois kotoa aikuisena. Yritin normalisoida tilannetta viettämällä kaiken mahdollisen vapaa-aikani lapsuudenkodissani, mikä tietenkin ennen pitkää ajoi parisuhteeni kriisiin. Tällöin menin toiseen äärilaitaan, eli en pitänyt juuri ollenkaan yhteyttä vanhempiini. Se taisi avata äitini silmät ja pikkuhiljaa tilanne normalisoitui, mutta välit ovat oikeasti parantuneet vasta ihan viime vuosina, eli noin kymmenen vuotta sen jälkeen, kun muutin pois kotoa. Äitini on jopa myöntänyt takertuneensa minuun liikaa. Harmittaa vaan, että äitini alkaa olla jo iäkäs, joten normaalista, hyvästä, aikuisesta äiti-tytär-suhteesta en pääse nauttimaan montaakaan vuotta, mutta toki olen onnellinen siitä, että välimme ovat korjaantuneet edes nyt. Minulla on yksi ystävä, johon olen tutustunut aikuisiällä, ja joka on kokenut vastaavaa. Ollut perheen kuopus ja äiti ollut koko ikänsä kotiäitinä. Heidän suhteensa ei ole vieläkään normalisoitunut, napanuora on edelleen tiukka, vaikka se aiheuttaa ongelmia ja paineita erityisesti ystäväni parisuhteeseen. Hän vain ei ole yhtä vahva kuin minä, eikä pysty ottamaan etäisyyttä, vaikka usein tuskaileekin tilannetta. Sanomattakin lienee selvää, että itse olen tehnyt toisenlaisia valintoja. Vaikka perhe on minulle tärkeä, saan elämääni sisältöä myös työstä, ystävistä ja harrastuksista. Ja parisuhteesta, jonka kunnossa pitäminen toivottavasti takaa sen, että tyhjän pesän syndrooma ei iske minuun, vaan voin oikeasti nauttia asumisesta kaksin mieheni kanssa ja jopa odottaa sitä aikaa.
Sukulaispiirissä olen myös törmännyt samaan,että äidin on ollut todella vaikea irrottautua kuopuksestaan,tyhjänpesän syndrooma on ollut melkoista katseltavaa. Toivottavasti en itse 18v päästä takerru samalla tavalla lapsiini,syyllistä yms. vaan ymmärrän kannustaa maailmalle.
Ollaan toki käyty jossain, lapset mukana. Mutta kun olen lapseni kasvattanut täysi-ikäisiksi ei minun enää tarvitse heitä holhota, osaavat pitää huolen itsestään kun heistä on pienenä pidetty huolta. Ovat saanet turvallisuutta niin ettei ensimmäisen miehen/naisen matkaan tarvitse lähteä, voi odottaa ihmistä, jota oikeasti rakastaa, kun ymmärtää oman arvonsa.
Olen tuttava perheissä seurannut ura tai muusta syystä lastensa kanssa vähemmän aikaa viettäneiden lasten aikuistumista ja niin nuo roikkuvat lapsuuden kodeissaa pitkälti yli 20v kun tarpeeksi turvaa ei vielä ole saatu.
Yksi jo 23 v ja avoliitossa ja "anoppina" olen saanut pelkkää kiitosta. Annan nuorten elää omaa (hyvää) elämäänsä enkä puutu mihinkään, silti olen tarvittaessa tukena.
Alue: Aihe vapaa
asunnotkin valmiiksi, että he jäävät sinun lähelle.
Sääliksi käy lapsiasi jos he haluavatkin etäisyyttä sinusta, mutta sinä olet määrännyt asunnotkin jo etukäteen.
Oletkohan todellakin välttänyt sudenkuopat.....