Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Äidit, jotka antaa kaikkensa lapsilleen-miten päästävät irti?

Vierailija
14.12.2011 |

Miten mun kokemuksen mukaan sellaiset jotka on ihan täysillä panostanut lapsiin (siis todella paljon, ammattia vaihdettu jotta on voitu olla enemmän lasten kanssa, 24/7 menty lasten ehdoilla eikä koskaan käyty missään), ovat sellaisia, että heidän on vaikea tajuta että lapsi on aikuinen ? Anoppeina tällaiset ei esim. tajua olla puuttumatta asioihin.

Kommentit (58)

Vierailija
21/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

hyvän työpaikan jo ennen lapsia ja itsenäistynyt ennen lapsia. En ole riippuvainen muista, vaan tiedän mitä haluan. Siis minä itse. En ole koskaan vain ajelehtinut ja sitten karahdellut karille milloin missäkin.



Olen 51-vuotias.



9

Vierailija
22/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ryhdytään kotiäideiksi. Lapset tehdään nuorina ollaan vielä vahvasti riippuvuudessa omiin vanhempiin. Omat vanhemmat järjestelevät (varsinkin tytön) asioita. Saadaan happea napanuorankautta. Ollaan toisista riippuvaisia taloudellisissa asioissa. Vanhemmat kustantavat ja pyörittävät rumpaa ja katsovat myös oikeudekseen määrätä asioista koska he ovat uhrautuneet antaneet kaikkensa. Aikuiset lapset vievät vaikka tuhkat pesästä. Lapset ovat tottuneet että vanhemmat tukevat kun rahaa tarvitaan asioihin joihin itseasiassa ei ole varaa. Mammat nukkuvat puolillepäivin kun väsyttää kitisevä vauva. Äiti rientää apuun ja tarina jatkuu....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

On vasta pienet lapset, mutta mä koen niin, että ainakin nyt vauva-pikkulapsiaikana mennään lasten ehdoilla. Olen nyt äitiysvapaalla ja jään lasten kanssa kotiin pariksi vuodeksi. Siitähän mulle maksetaan että hoidan lapsia, siispä yritän parhaani mukaan antaa heille kaikkeni nyt. Kieltämättä omat harrastukset ovat jääneet kun on täysimetyksellä oleva vauva ja kiireinen aviomies.... Mutta toivon että lapset saavat hyvän alun, jatkosta en vielä osaa sanoa, en ainakaan usko että roikun lapsissa vielä kun he ovat jo aikuisia. Oma äitini osaa ainakin antaa tilaa, vaikka kuopis olenkin... Ehkä silloin kaksikymppisenä hän piti mua vielä melko lapsena, mutta ei se mua ahdistanut.

Vierailija
24/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

hoitovapaalle on ollut mahdollisuus jäädä meillä hyväpalkkaisilla naisilla, joilla on vakituinen työsuhde. Lisäksi on ehditty nähdä sitä elämää kodin ulkopuolella, joten on mahdollisuus keskittyä lapsiin tässä vaiheessa. On työpaikka, minne palata ja rahaa säästössä, millä pärjää hyvin hoitovapaan. Talous on turvattu niin ei tarvitse, että talo menee alta sen takia, että haluaa hoitaa lapsensa itse.

Ryhdytään kotiäideiksi. Lapset tehdään nuorina ollaan vielä vahvasti riippuvuudessa omiin vanhempiin. Omat vanhemmat järjestelevät (varsinkin tytön) asioita. Saadaan happea napanuorankautta. Ollaan toisista riippuvaisia taloudellisissa asioissa. Vanhemmat kustantavat ja pyörittävät rumpaa ja katsovat myös oikeudekseen määrätä asioista koska he ovat uhrautuneet antaneet kaikkensa. Aikuiset lapset vievät vaikka tuhkat pesästä. Lapset ovat tottuneet että vanhemmat tukevat kun rahaa tarvitaan asioihin joihin itseasiassa ei ole varaa. Mammat nukkuvat puolillepäivin kun väsyttää kitisevä vauva. Äiti rientää apuun ja tarina jatkuu....

Vierailija
25/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

onnistunut tässä elämisessä yksin, vai oletko onnistunut aikoinaan löytämään erinomaisen puolison, mitä teet vapaa-aikana? Kuinka vanha on nuorin lapsesi?

Vierailija
26/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvän puolison löytäminenkin kun on oma ansio, vai mitä? Ei siitä puolison valinnasta kukaan muu nyky-Suomessa ole vastuussa kuin nainen itse.



Sitäpaitsi jos on omat tulot yms. pystyy mm. ulkoistamaan kotitöitä jne.



Lapseni ovat koululaisia.



9

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olisin kysynyt minkä ikäinen on vanhin?

Vierailija
28/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

9

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

aik apaljon tukahdettua katkeruutta ja vihaa on sisälläsi. Luuletko, ettet ole siirtänyt tätä lapsiisi?

Jotenkin et kyllä vaikuta tasapainoiselta ja onnelliselta ja sellaiselta, joka olisi sovussa elämänsä ja itsensä kanssa. Se kaikki heijastuu lapsiin.

vaan lapsella on perusteltu omat valinnat tai niiden puute. Oma äitini jätti koulut kesken pamahdettuaan paksuksi, ruikutti kotona uhrautumistaan 20 vuotta ja jäi sitten roikkumaan lapsiinsa - kun ei kyennyt elättämään itseään, eikä tullut toimeen kenenkään kanssa.

Anopilla aika lailla sama tarina. Hän sekosi vaihdevuosissa, perusti firman kun halusi "toteutti itseään". Siinä meni sitten talo ja koko omaisuus. Ja sitten alkoi taas roikkua lapsissaan, kun ei muuhun pystynyt.

Vierailija
30/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jotka eivät päästä lapsistaan irti ja lapsista tulee lähiriippuvaisia. Miten tiedät miten tämä kuvio tulee teillä menemään, mitä jos lapsesi eivät onnistukaan saamaan haluamaansa opiskelupaikkaa, tai seurustelemiset ei onnistu koska perheessänne ei ole isää, kirjoitithan että olet yksin. Mistä voit antaa neuvoja jos sinulla ei ole edes kotoa muuttaneita lapsia? Miten sinun lapsista oikeesti on tullut itsenäisiä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että esimerkiksi työpaikan vaihtaminen olisi "lapsen ehdoilla" elämistä. Minusta olisi todella outoa, jos joku jäisi sellaiseen työhön, joka kuormittaisi ja vaikeuttaisi elämää liikaa. Ei se, että eletään työn ehdoilla, ole useimmille mikään elämän päämäärä.

Mut omassa tuttavapiirissä näyttää siltä, että ne juuri itsenäistyvätkin, jotka on saaneet runsaasti aikaa ja huolenpitoa. Ne, joista ei ole juuri huolehdittu, jäävät pyörimään lähelle lapsuuskotia äidin uskotuiksi ja kavereiksi, koska ovat tottuneet siihen että äitiä täytyy hoivata - ja toisaalta eivät uskalla lähteä. Monet on tehneet sitten lapsetkin niin nuorina, että äidin lähellä asumisesta tulee välttämättömyys koska muuten ei pärjätä.

kolahti... :( Vasta nyt kolmekymppisenä olen oikeasti osannut irroittautua äidistäni. Äidille se oli rankka paikka.

Vierailija
32/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että olen yksin??? Enkä ole kirjoittanut, että lapseni olisivat itsenäisiä...



Oletkohan lukihäiriöinen vai mistä moinen lukukyvyttömyys johtuu?



Olen seurannut niin läheltä vääränlaista vanhemmuutta, että tiedän kyllä välttää sudenkuopat omassa elämässäni - kuten olen tähänkin asti välttänyt kaikki väärät valinnat.



Lapseni menestyvät koulussa laajasti eli heillä on mahdollisuus valita ihan mikä ala vaan. Eli he saavat kyllä haluamansa opískelupaikat. Niitä odotellessa voivat käydä töissä, mennä ulkomaille tai sitten vaikka opiskella jotain muuta, kieliä tai yleishyödyllisiä asioita tai vaikka ennakkoon sitä valitsemaansa alaa.



Lapsillemme on jo hankittuna omat asunnot, joihin voivat muuttaa täysi-ikäisiksi tultuaan. Vaikka Helsingissä asummekin, heidän ei halutessaan tarvitse asua kotona enää tuossa vaiheessa.



En ymmärrä miten seurustelemisten onnistuminen vaikuttaisi minuun tai liittyisi minuun mitenkään? Eiköhän kaikilla ole onnistuneita ja epäonnistuneita suhteita elämässään, varmaan minunkin lapsilleni niitä tulee.



9

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja se että ei ole ydinperhettä tarkoittaa sitä että lapset ei välttämättä saa roolimallia siitä miten perhe toimii, ja odotukset voi sitten olla mitä tahansa oman perheen suhteen.

Osakkeet Helsingissä eivät takaa mitään, eikä välttämättä erinomaiset todistukset.

Voi olla että sinulla kiireisenä uranaisena ei edes välttämättä ole käsitystä siitä millaisia lapsesi ovat tai mitä ajattelevat. Pinnalta katsoen voi näyttää hyvältä.

Olisi hauska kuulla kuinka äitisi ja anoppisi kaltaiset luonteet tulevat näkyviin myöhemmin lapsissasi, perinnöllisyys on mielenkiintoista.

Vierailija
34/58 |
18.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ryhdytään kotiäideiksi. Lapset tehdään nuorina ollaan vielä vahvasti riippuvuudessa omiin vanhempiin. Omat vanhemmat järjestelevät (varsinkin tytön) asioita. Saadaan happea napanuorankautta. Ollaan toisista riippuvaisia taloudellisissa asioissa. Vanhemmat kustantavat ja pyörittävät rumpaa ja katsovat myös oikeudekseen määrätä asioista koska he ovat uhrautuneet antaneet kaikkensa. Aikuiset lapset vievät vaikka tuhkat pesästä. Lapset ovat tottuneet että vanhemmat tukevat kun rahaa tarvitaan asioihin joihin itseasiassa ei ole varaa. Mammat nukkuvat puolillepäivin kun väsyttää kitisevä vauva. Äiti rientää apuun ja tarina jatkuu....

Tiedän 3 tälläistä tapausta,yxkin isoäiti 80v hoitaa monta krt viikossa alle 5 vuotiaita 2 kpl. Isoäidin iltatähti tuli äidiksi 37v,mutta täysin kykenemätön ottamaan vastuuta,bailaa vaan baareissa ja vaihtaa miehiä kuin sukkaa. Koko ikänsä hemmoteltu iskän ja äiskän pikkuprinsessa. Sit toi 80v isoäiti on todella uupunut välillä,ihan karmeeta katsottavaa sivusta.Tämä 80v isoäiti myös maksaa iltatähti tyttärensä laskuja ja ostaa ruokaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/58 |
18.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten mun kokemuksen mukaan sellaiset jotka on ihan täysillä panostanut lapsiin (siis todella paljon, ammattia vaihdettu jotta on voitu olla enemmän lasten kanssa, 24/7 menty lasten ehdoilla eikä koskaan käyty missään), ovat sellaisia, että heidän on vaikea tajuta että lapsi on aikuinen ? Anoppeina tällaiset ei esim. tajua olla puuttumatta asioihin.

Minä teen kaikkeni lapseni eteen nyt kun hän minua tarvitsee eniten, sitten kun aika koitaa, voin hyvillä mielin huokaista ajatellen etä parhaani tein. Jos olisin ollut hälläväliä vanhempi, tuntisin huolta ja syyllisyyttä koko loppuelämäni!

Vierailija
36/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihanko totta?

Vierailija
37/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olenko onnistunut elämässä yksin ja vastasin, että kyllä, olen onnistunut yksin ja jatkoin, että minun onnistumisiini kuuluu myös mm. hyvän puolison valinta.



En kirjoittanut että eläisin yksin tai että lapsillani ei olisi ydinperhettä.



Kyllä erinomainen koulumenestys ja oma asunto Helsingissä ja akateemiset vanhemmat takaavat jo aika helvetin paljon. Tästä on ihan tutkimustulosta.



En minä ole kiireinen uranainen. Mistähän senkin keksit.



Ja nämä lapseni on adoptoituja, eivätkä ole koskaan edes anoppiani tavanneet, koska tämä kuoli ennen heidän tuloaan ja äitiäni tapaavat harvoin - joten aika vaikea minun on kuvitella, että anopin tai äitini luonteet heistä jossakin vaiheessa pulpahtaisi esiin... Minä olen perinyt isäni luonteen.



9

Vierailija
38/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toki olen joskus ostanut vääränväristä huulipunaa tai mokannut kakkureseptin, mutta kaikissa isoissa kysymyksissä olen onnistunut. Enkä juuri tunnekaan muunlaisia ihmisiä, joten en näe siinä mitään ihmeellistä.



9

Vierailija
39/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

et edes tunne heitä ja tiedä mistä mikäkin käyttäytyminen johtuu, sinulla ei ole mitään vertailumallia kumpaankaan sukuun. Kun perimä astuu kehiin ja alkaa näkyä lasten ikääntyessä, ja identiteettikin on heillä silloin hakusessa, en todellakaan kadehdi sinua. Adoptoidun ihmisen elämä on aina henkisesti hyvin haastavaa, ja mitä vanhemmaksi tulee sen enemmän elämä askarruttaa.

Vierailija
40/58 |
15.12.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä minä tiedän. Totta kai koululaisesta jo näkee, mikä hänen luonteensa on.



Ja sehän ei tässä edes ole pointti, vaan äidin suhtautuminen, vai mitä? Ja sen tiedän.



Ja tiedoksesi, että adoptiolapset on ihan tavallisia ihmisiä (minulla on heitä muuten suvussa vaikka miten paljon, osa jo eläkkeellä), enkä minä sinun kateuttasi muutenkaan ole hakenut - mutta ei muiden kadehtiminen minua haittaakaan, olen siihen jo tottunut!



Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kuusi viisi