Mikä on tavallisin syy, miksi pieni lapsi ->2v laitetaan päivähoitoon?

Miettikääpäs te äidit tätä jotka tyytyväisiä 1veenne päiväkotiuraan.



1v vielä kaikin puolin niin kehittymätön mieleltään ettei ilman tuntevaa ja jatkuvasti asioita säätelevää aikuista pärjää.1v on myös oppinut luottamaan että äidin apu on saatavilla kun sitä tarvitaan. 1veen mielen kehitys on vielä tässä vaiheessa hyvinkin perustavalla tasolla riippuvainen äiti-lapsi kiintymyssuhteen toimivuudesta ja jatkuvuudesta.Kun lapsi aloitta kymmentuntisen erossaolon äidistä tässä ikävaiheessa jolloin vielä itse ei pysty äidille mitään kertomaan päivästään jolloin lasta hoitaa päivän aikana vaihtuvat aikuiset, usein jopa lapselle tuntemattomat. Miten uskotte säilyttävänne sen kaltaisen suhteen lapseenne että todella ymmärrätte tämän arkea ja kakkia niitä tunteita ja tapahtumia jotka lapsenne kokenut.Miten ajattelette että lapsenne oppii tunnistamaan itsessään, ja asteittain säätelemään omia tunteitaan hälisevässä, isossa virikesekamelskassa ilman ketään läheistä turvallista aikuista riittävän lähellä aikana jolloin sanoja ei vielä itsellä ole.

Olen 20 työskennellyt päiväkodeissa ja seurannut alle kolmevuotiaita.Päiväkodit ovat olleet hyvinkin erilaisia ja eri tasoisia siinä miten pieniä ja heidän vanhempiaan on pystytty tukemaan mutta en koskaan ole tavannut 1veetä joka olisi viihtynyt päiväkodissa pitkiä päiviä.Tavallisesti näin pienen lapsen jaksu lopahtaa parin kolmen tunnin jälkeen ja sitten se äidin odotus alkaa ja se tuntuu loputtoman pitkältä.Valitettavasti tästä tosiasiasta ei vanhempien kanssa avoimesti pystytä keskustelemaan kun ei äitiä haluta huolestuttaa mutta onhan äideillä toisaalta oikeus tietää ihan tasantarkkaan miten lapsen päivä on sujunut,vaikka ei aina hyvältä tuntuisikaan.Tosiasioiden kohtaaminen yhdeessä hoitajan kanssa antaa vanhemmalle kuitenkin mahdollisuuden lastaan auttaa.

Juu, on oma kokemus omalta lapselta!

Siitä kasvoi ihana, onnellinen lapsi.



Miten se liittyy sinun 20 vuoden kokemukseen? Se on sitten sun kokemus ja se on eri kuin minun kokemus siitä mikä on lapseni vointi ja kehitys!



Kuule, minä äitinä VAADIN rehellisyyttä tarhalta ja hoitajilta!!! Todellakaan ei minulle kukaan ole koskaan valehdellut lapsestani joka on kotona samanlainen ihana pakkaus kuin hoidossa.



Mene itseesi. Jos valehtelet vanhemmille niin vaihda perkele alaa, et ole siihen sopiva!

ennemmin laittaa hoitoon kuin jättää yksin kotiin kun menen töihin. Töihin menen rahan vuoksi. Ja lapsen hoitopaikka on mummulassa :)

1 v 10 kk menee hoitoón vuodenvaihteessa. Itse olisin mieluummin ollut kotona, mutta nuo kaksi vanhempaa lasta tarvitsevat vaatetta, ruokaa, harrastuksia tms. joita ei kotihoidontuella makseta.



Vaikka se pieni on pieni vain vähän aikaa ovat nuo isommatkin yhtä tärkeitä enkä tahdo esim. heidän vuosia jatkunutta harrastustaan laittaa katkolle siksi tai pistää murkkuja kulkemaan kirppisvaatteissa siksi, että pikkusisarus saisi olla vielä vuoden kotona.



Ja ihan tasapainoisilta nuo murkutkin vaikuttavat vaikka ovat noin parivuotiaina hoitoon "joutuneet".

Teit niin tai näin, niin aina jonkun mielestä väärinpäin.. Jotain vikaa päässä pitää olla kaikilla niillä naisilla, jotka kritisoivat vihapuheineen toisten naisten valintoja tietämättä yhtään, mitkä syyt ovat valintojen taustalla. Onko pohjimmiltaan kyse huonosta itsetunnosta, sisäisestä vihasta, kun pitää nostaa itseään jalustalle ja lytätä toiset maan rakoon? Antakaa arvon naiset kaikkien kukkien kukkia tavallaan. Ymmärrän toki kyllä vihat ym tunteet sitten kun kyse on lapsen todellisesta huonosta hoidosta, heitteille jätöstä, rakkaudettomuudesta. Mutta nämä tämän hoitoasian tiimoilta nousevat jatkuvat riitelyt.. HUH!



Eikö voida uskoa, että lähes poikkeuksetta kaikki äidit rakastavat lapsiaan yli kaiken? Ja että meidän toimintaamme ohjaavat rakkaus lapseen ja halu tehdä perheistämme ja lapsistamme onnelliset niillä omilla, parhaiksi arvioiduilla, meille sopivilla valinnoillamme? Joskus oikeasti häpeän olla nainen kun luen tätä palstaa :o(.

Tavallisesti näin pienen lapsen jaksu lopahtaa parin kolmen tunnin jälkeen ja sitten se äidin odotus alkaa ja se tuntuu loputtoman pitkältä.Valitettavasti tästä tosiasiasta ei vanhempien kanssa avoimesti pystytä keskustelemaan kun ei äitiä haluta huolestuttaa mutta onhan äideillä toisaalta oikeus tietää ihan tasantarkkaan miten lapsen päivä on sujunut,vaikka ei aina hyvältä tuntuisikaan.

Onneksi ei ole vielä tullut vastaan yhtään päivähoitajaa, joka ei olisi kertonut, jos lapsella on ollut ongelmia päivän aikana. Jos kävisi ilmi, että päiväkodista ei ole kerrottu, että lapsen ei ole hyvä olla, alettaisiin vakavasti keskustella päiväkodin johdon kanssa asiasta. Jos todella hyvää selitystä ei löydy, aletaan aika vikkelästi tutkia, kuka on vastuussa valehtelusta ja mitä seurauksia valehtelusta on vastuullisille.

monet uraäideistä ovat perheen pääelättäjiä. Minulla on 2x tulot mieheeni verrattuna, joten lapsen takia joudumme tekemään järjestelyjä. Olen itse isäkuukauteen saakka, jonko jälkeen mies on 3kk kotona (isä kuukausi ja lomia) sitten yritetään yritetään pärjätä 2-3-vuotiaaksi minun ollessa 3 päivää viikossa töissä ja äitini hoitaa ne kaksi päivää.



Mies (niin kun miehet yleensä) ei ole valmis torpeedoimaan uraansa olemalla kahta vuotta hoitavapaalla. On tutkija, joten rahoutusta eikä työtä olisi enää olemassa tuon ajan jälkeen. En ole koskaan tavannut uraisää, joka olisi jäänyt hoitovapaalle edes vuodeksi.

Miettikääpäs te äidit tätä jotka tyytyväisiä 1veenne päiväkotiuraan. 1v vielä kaikin puolin niin kehittymätön mieleltään ettei ilman tuntevaa ja jatkuvasti asioita säätelevää aikuista pärjää.1v on myös oppinut luottamaan että äidin apu on saatavilla kun sitä tarvitaan. 1veen mielen kehitys on vielä tässä vaiheessa hyvinkin perustavalla tasolla riippuvainen äiti-lapsi kiintymyssuhteen toimivuudesta ja jatkuvuudesta.Kun lapsi aloitta kymmentuntisen erossaolon äidistä tässä ikävaiheessa jolloin vielä itse ei pysty äidille mitään kertomaan päivästään jolloin lasta hoitaa päivän aikana vaihtuvat aikuiset, usein jopa lapselle tuntemattomat. Miten uskotte säilyttävänne sen kaltaisen suhteen lapseenne että todella ymmärrätte tämän arkea ja kakkia niitä tunteita ja tapahtumia jotka lapsenne kokenut.Miten ajattelette että lapsenne oppii tunnistamaan itsessään, ja asteittain säätelemään omia tunteitaan hälisevässä, isossa virikesekamelskassa ilman ketään läheistä turvallista aikuista riittävän lähellä aikana jolloin sanoja ei vielä itsellä ole. Olen 20 työskennellyt päiväkodeissa ja seurannut alle kolmevuotiaita.Päiväkodit ovat olleet hyvinkin erilaisia ja eri tasoisia siinä miten pieniä ja heidän vanhempiaan on pystytty tukemaan mutta en koskaan ole tavannut 1veetä joka olisi viihtynyt päiväkodissa pitkiä päiviä.Tavallisesti näin pienen lapsen jaksu lopahtaa parin kolmen tunnin jälkeen ja sitten se äidin odotus alkaa ja se tuntuu loputtoman pitkältä.Valitettavasti tästä tosiasiasta ei vanhempien kanssa avoimesti pystytä keskustelemaan kun ei äitiä haluta huolestuttaa mutta onhan äideillä toisaalta oikeus tietää ihan tasantarkkaan miten lapsen päivä on sujunut,vaikka ei aina hyvältä tuntuisikaan.Tosiasioiden kohtaaminen yhdeessä hoitajan kanssa antaa vanhemmalle kuitenkin mahdollisuuden lastaan auttaa.

Mutta äidit eivät halua kuunnella. Olen täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Mutta eihän tällaista haluta uskoa, vaan pidetään itsepäisistä ajatuksista kiinni viimeiseen asti.

Ja btw, kun sanotte "ihan terve ja normaali lapsestani tuli", voin vain nauraa,koska eihän emotionaaliset haavat näy päällepäin, näkyy vasta sitten suhteissa yms....

ole ainoa asia mikä määrittelee ihmisen myöhempää (emotionaalista) kehitystä. Tuttavapiirissä on lapsia joita on hoidettu 3-vuotiaaksi asti kotona ja lapsia, jotka on viety alle 3-vuotiaana päiväkotiin.



Yhdellä tuttavapiirin kotihoidetulla lapsella on todettu kouluiässä adhd, toinen on vaikea luonne jolle sopeutuminen päiväkotiin 3-vuotiaana ja myöhemmin kouluun oli tuskallista. Kavereiden saaminen ei tahtonut onnistua ja turhautunut lapsi päätyi usein kiusaamaan muita ja rikkomaan leikkejä. Mutta yhtä lailla on tasapainoisia ja hyvät sosiaaliset taidot omaavia kotihoidettuja.



Toisaalta monet niistä tuttavapiirin lapsista, jotka ovat aloittaneet päiväkotihoidon 1,5-2 vuoden iässä, ovat iloisia ja hyväkäytöksisiä. Poikkeuksiakin on, mutta sitten lapsen kotitaustalla on myös ollut vanhempien vaikea avioero tms.



En itse usko että yhtä kaikenkattavaa selitystä (esim. kotihoito/päiväkoti) lapsen myöhemmälle tunnekehitykselle löytyy. Monet asiat vaikuttavat.

Olenko minä vanhanaikainen, kun minun käsittääkseni vanhempien työhön meno on tavallisin syy?



Miksi ihmiset sitten työtä tekevät? Omasta kokemuksesta voin kertoa, että ahkerasta opiskelusta huolimatta 8 vuoden kotiäitiys syrjäyttää paremminkin kouluttautuneen työmarkkinoilta. Meillä oli lapset pitkään kotona, mutta rahaa meillä ei ole ollut koskaan, ei ainakaan välttämättömien menojen jälkeen.



Työn ansioista on myös paremmin rahaa ja kaikkea sitä, mitä rahalla saa: asunto, ruokaa, hyvinvointia ym.

ole ainoa asia mikä määrittelee ihmisen myöhempää (emotionaalista) kehitystä. Tuttavapiirissä on lapsia joita on hoidettu 3-vuotiaaksi asti kotona ja lapsia, jotka on viety alle 3-vuotiaana päiväkotiin.

Yhdellä tuttavapiirin kotihoidetulla lapsella on todettu kouluiässä adhd, toinen on vaikea luonne jolle sopeutuminen päiväkotiin 3-vuotiaana ja myöhemmin kouluun oli tuskallista. Kavereiden saaminen ei tahtonut onnistua ja turhautunut lapsi päätyi usein kiusaamaan muita ja rikkomaan leikkejä. Mutta yhtä lailla on tasapainoisia ja hyvät sosiaaliset taidot omaavia kotihoidettuja.

Toisaalta monet niistä tuttavapiirin lapsista, jotka ovat aloittaneet päiväkotihoidon 1,5-2 vuoden iässä, ovat iloisia ja hyväkäytöksisiä. Poikkeuksiakin on, mutta sitten lapsen kotitaustalla on myös ollut vanhempien vaikea avioero tms.

En itse usko että yhtä kaikenkattavaa selitystä (esim. kotihoito/päiväkoti) lapsen myöhemmälle tunnekehitykselle löytyy. Monet asiat vaikuttavat.

Totta on että monet asiat vaikuttavat.Ei kotihoito automaattisesti anna lapselle parasta mahdollista tukea, meitä on vanhempia niin moneen lähtöön omine ongelminemme ja omine traumaattisine lapsuuden kokemuksinemme.Eivät kaikki lapset myöskään kärsi päiväkotihoidosta eivätkä samalla tavalla mutta tutkittu on että riski häiriöille on suurempi kun lapsi joutuu eroon vanhemmasta pitkiksi päiviksi pienestä saakka, eityisesti jos ryhmähoidossa.Kehityksellisesti ensimmäiset kolme vuotta ovat keskeisiä normaalin emotionaalisen kehityksen kannalta.Toisin kun vaikeudet myöhemmin ovat tämän vaiheen ongelmat vaikeasti myöhemmin korjattavissa.Ensimmäisen kolmen vuoden aikana lapsen aivojen massa kaksinkertaistuu ja ne neurofysiologiset yhteydet jotka normaalissa kehityksessä syntyvät ovat riippuvaisia, ei vaan kasvauprosessista vaan riittävän hyvästä emotionaalisesta tuesta. Tämä on viimesintä tutkimusta, jossa myös pohditaan onko ADHD lasten lisääntyminen yhteydessä juuri puuttuvaan emotionaaliseen tukeen tässä kriittisessä kehitysvaiheessa.

Syinä oli lähinnä raha, mutta asiaan vaikutti paljon myös se, että työaikojemme vuoksi lapselle tuli ja tulee edelleen hyvin vähän hoidossa oloa. Teemme siis molemmat vuorotyötä. Esim. tällä viikolla (lapsi on nyt 2v 8kk) lapsella tulee vain 3 hoitopäivää, joista yksi 9.30-16.30, yksi 13.15-18.30 ja yksi 16.15-22.15.

Eihän tällaisia kysy kuin luuserikotiäidit.

Vastauksia en jaksa lukea. Hanki sinä itsellesi elämään muutakin sisältöä kuin muiden lasten perhetilanteiden pohtiminen. Meinaan että kyllä ne omasikin pian kasvavat ja jäät yksin, eihän tuollaisen pöhlön märehtijän ja äitimarttyyrin kanssa jaksa kukaan aidosti edes kaveerata:-)

kultaista keskitietä. Olen ihan samaa mieltä että pienelle lapselle olisi varmaan parempi olla kotona ainakin pari ekaa vuottaan, mutta toisaalta en kannata sitäkään että naisten asema palaisi menneisyyteen eikä nykypäivänä kannata heittäytyä vuosikausiksi työelämän ulkopuolelle. Monella tietysti kotiinjäämisen syy voi olla myös työ joka ei inspiroi, silloin kannattaisi hoitovapaalla ollessaan pohtia mitä oikeasti haluaisi tehdä työkseen. Olen itse saanut kotoa sellaisen mentaliteetin että ihminen elättää itse itsensä ja tukee näin yhteiskunnankin kehitystä. Meillä myös mies on ollut vuoden lapsen kanssa kotona kun minä palasin töihin. Meistä kumpikaan ei varsinaisesti luo uraa, mutta molemmilla on mukavat työpaikat joissa myös tykkäämme tehdä työtä. Se on mielestäni hieno asia tässä taloutilanteessam ja työtään pitää arvostaa. Lapsen päivähoito on työaikoja lomittamalla järjestetty niin että ei joudu pitkää päivää olemaan pois kotoa koskaan. Ja kyllä sitä rahaa mitä töistä saa, tarvitsee ihan perusasioihin; ruokaan, asuntolainan maksamiseen, laskuihin, vakuutuksiin ym.ym. Uskon että päivähoitoa enemmän lapsen kehitykseen vaikuttaa kotiolot, aikuisten välinen suhde ja muutenkin kasvatus ja hellyydenosoitukset.

Ilman minun työhön menoa olisimme menettäneet nykyisen kotimme, automme, harrastuksemme sekä pahimmassa tapauksessa jopa eläimemme, puhelimemme ja nettiyhteyden. Hoitovapaasta tulleet rahat sekä lapsilisä olisivat menneet perheemme ruokakustannuksiin, mieheni palkalla olisimme maksaneet asumisen sekä hänen työmatkakustannukset. Vakuutukset miehen palkasta sekä pakolliset vaatehankinnat kirpputorilta. Yllättävät kustannukset kuten lääkäri yms. olisi kaikki menneet luotolle.



Lapsemme meni päiväkotiin 1-vuotiaana. Hän vietti siellä aluksi alle 7 tuntia päivässä ja on viihtynyt alusta asti. Viisastelijoille tiedoksi, tunnen lapseni paremmin kuin sinä.

mutta itselläni työ ja opiskelu. Lapsi oli 1-vuotissynttäreistä n. puoli vuotta hoidossa. Valmistuttuani lopetin myös työt ja jäin vielä lapsen kanssa hoitovapaalle.

olisiko vaikka työsskäynti?

Ja miksi ihminen käy töissä? Siksi, että voi maksaa asuminen ja ruuan myös sille lapselle. Kaikki eivät pärjää miehen tuloilla tai pelkällä kotihoidontuella.



Ei kaikki ihmiset tee uraa. Eikä kaikki saa työstään hervottoman hyvää korvausta, vaan suurin osa ihmisistä käy työssä, jota sitä samaa tehdään eläkeikään asti, palkkakehitys on yleiskorotukset ja palkka on semmoinen pikkuinen, millä pärjää, mutta on parempi kuin ei mitään tai kothoidontuki.

se ole ihan selkeästi työ ja toimeentulo. Vaikka periaatteessa työpaikan pitäisi säilyä hoitovapaan ajan, tiedän muutamankin tapauksen, jossa käytännössä oli vaihtoehtona tulla aiemmin töihin tai työpaikkaa ei todennäköisesti enää ole. Ja monella ei ole sitä vakipaikkaa ollenkaan, joten jos saa hyvän työn, ei moni uskalla sanoa sille ei ja luottaa, että saa vastaavaa työtä vielä myöhemmin juuri silloin kun haluaa.

Se oli ihan rahan takia, kun on iso asuntolaina pk-seudulla. Nyt kuopuksen kanssa olen päättänyt, ettei laiteta hoitoon niin aikaisin, kun pärjätään kuitenkin näilläkin tuloilla.

Olen kotiäitinä Ruotsissa, lapsi hieman alle kaksivuotias. Olen useampaan otteeseen kuullut perustelun, että lapsi tulisi viedä päivähoitoon, jotta hän oppisi sosiaalisia taitoja. Olen myös lukenut lehdistä kotiäitien haastatteluja, joissa he kertovat olevansa kotona joko yksin tai joskus miehenkin kanssa, mutta vievät pikkutaaperon kuitenkin päivähoitoon, koska se on lapsen kehitykselle tärkeää.