Miksiköhän en päässytkään erikoislääkärin tutkimuksiin vaikka oli lähete?
Päätin vihdoin ja viimein ottaa selvän onko minulla ADHD, sitä on suvussani paljon, ja epäilen itsellänikin olevan, ja se haittaa elämääni paljon. Olen jo nelissäkymmenissä, mutta lapsena 70-luvulla minua ei tutkittu koska ei ollut tarpeeksi tietoa.
Hakeuduin työterveyslääkärille, joka laittoi lähetteen neuropsykiatrille. Tänään tuli vastaus että harkinnan perusteella lähete palautetaan lähettävälle lääkärille, jonka puoleen voin kääntyä.
Siis mitä ihmettä? Miten neuropsykiatri voi minua näkemättä todeta ettei minulla ole ADHD:tä? LÄhetteessä lisäksi kyllä luki että isälläni ja siskollani on diagnoosi, mutta itse en ole vaan aiemmin hakeutunut lääkärille.
Miten tästä eteenpäin, onko minun nyt vaan uskottava etten pääse tutkimuksiin? Vai pitäisikö maksaa 200 e ja mennä yksityiselle? (sen verran siellä maksaa)
Kommentit (13)
mutta nyt otat yhteyttä sinut lähettäneeseen lääkäriin. Hänelle erikoislääkäri on laittanut palautteen ja hän osaa kertoa miten jatketaan. Erikoislääkäri on voinut määrätä jotain tutkimuksia ennen erikoissairaanhoitoon menemistä tai sitten jotain muuta.
Eli erikoislääkäri ei ole nähnyt lähetteen perusteella syytä ottaa sinua erikoissairaanhoidonpiiriin..
Ota nyt yhteys työterveyslääkäriin ja keskustele hänen kanssaan jatkosta..
Ok täytyy pyytää huomenna soittoaika työterveyslääkärille joka laittoi lähetteen.
Jotenkin vaan käsitin että erikoisläkäri on sitä mieltä ettei minua tarvitse mitenkään tutkia, ja epäilee ettei minulla voisi olla ADHD:tä, vaikkei hänellä lähetteen perusteella pitäisi olla siihen mitään syytä.
että työterveyshuollon ei tarvitse selvittää jokaista vaivaa, joka sinulla voisi olla. Ainakin meille on sanottu, että vaivaa ei lähdetä selvittämään selvittämään selvittämisen ilosta. Voi olla teilläkin sama juttu. Se lähetteen tehnyt lääkäri ei ole tajunnut, että teillä on tällainen shoppari. Yleensä työterveyshuollot korvaavat vain tietyt tutkimukset. Tämä sinun epäilysi taas on ihan pelkkää uteliaisuutta, eikä tth:n tehtäviin kuulu tällaiset tutkimukset.

Siis nyt en ymmärtänyt? Eihän työterveshuolto kieltäytynyt tutkimasta, vaan Neuropsykiatrian poliklinikan lääkäri. Enkä nyt ihan pelkästä selvittämisen ilosta lähtenyt asiaa selvittämään, vaan haluaisin apua, mahdollisesti lääkitystä tms. , ei siis todellakaan pelkkää uteliaisuutta. Et taida edes tietää mikä ADHD on? Ei sitä nyt huvikseen lähdetä selvittämään.:-O
jos lähete palautetaan on kyse siitä, että tarvii tehdä etukäteen jotain tutkimuksia tms., jotka onnistuuu esim. työterveydessäkin. sitten niitten kanssa on parempi mennä erikoissairaanhoitoon.
t. sh

Tai sitten jo lähetteen perusteella on katsottu, ettei kriteerit yksinkertaisesti voi täyttyä diagnoosiin asti. Joskus lähete on huonosti tehty, joskus esitiedot on niin selkeät, ettei varsinaisia tutkimuksia ole järkeä tehdä.
jos lähete palautetaan on kyse siitä, että tarvii tehdä etukäteen jotain tutkimuksia tms., jotka onnistuuu esim. työterveydessäkin. sitten niitten kanssa on parempi mennä erikoissairaanhoitoon.
t. sh
Ok, tämä kuulostaa jo paremmalta. :-) Täytyy tosiaan huomenna varata soittoaika työterveyslääkäriltä.
neuropsykologisista ongelmista VAIN jos ne näyttävät aiheuttavan huomattavia, suuria ongelmia. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyyttä, avioeroja, muita lapsiin heijastuvia perhe-elämän vaikeuksia tai rikollisuutta. Julkinen terveydenhuolto puuttuu vain oikeisiin ongelmiin.
Koska sä yrität edetä työterveyshuollon kautta, sä olet selvästi töissä. TUskin sulla silloin on varsinaista oikeaa ongelmaakaan. VAikka sulla olisikin adhd, se ei aiheuta ongelmaa. Niinpä asia on sun omasi, ei julkisen terveydenhuollon, ja voit maksaa tutkimuksesi yksityisellä ihan itse.
Lasten osalta tutkimukset tehdään julkisellä puolella, koska a) ongelmat koulussa ovat yleensä isoja ja b) lasten kohdalla ennalta ehkäisevä vaikutus on suurempi.

Siksi sain työterveyshuollosta lähetteen, etten pysty enää tehdä fyysistä työtä terveydellisistä syistä, ja tämän diagnosoimattoman sairauteni vuoksi en ole pystynyt tehdä muuta. Nyt on kuitenkin pakko, ja uskon että asianmukaisen lääkityksen avulla kykenisin myös työhön jossa käytetään päätäkin. :-)
Eli siis tutkimuksiin on ihan täydet perusteet, ja samaa mieltä oli myös työterveyslääkäri. Eli en usko ehdottamasi asian olevan syynä lähetteen palautumiseen.
lähetteen vastaanottanut yksikkö on katsonut, ettei ap:n vaiva kuulu erikoissairaanhoitoon. Eli ADHD-diagnoosi tai ainakin diagnoosia varten tehtävät perusselvitykset (psykologin tutkimukset/seulontakyselyt ym) tehdään ihan muualla kuin ESH:ssa, ja niinhän se meneekin. Eli selvitykset joka tapauksessa tehdään perustasolla (kuten diagnoosikin), mutta jos pth:n lääkäri ei uskalla diagnoosia lätkäistä, sen voi käydä hakemassa ESH:sta TUTKIMUSTEN JÄLKEEN.
Ja luonnollisestikaan ADHD-diagnoosia ei tehdä yhdellä käynnillä missään yksityisellä, jos ap niin kuvitteli.

No, aikaisemmin soitin yhdelle yksityisklinikalle joka on erikoistunut noihin, sanoivat siellä että yksi 1,5 h käynti olisi että olisi mahdollisuus saada diagnoosi, ja se maksaisi 200 e. Käsitinköhän vääärin? Ehken ole taaskaan keskittynyt kunnolla...
lähetteen vastaanottanut yksikkö on katsonut, ettei ap:n vaiva kuulu erikoissairaanhoitoon. Eli ADHD-diagnoosi tai ainakin diagnoosia varten tehtävät perusselvitykset (psykologin tutkimukset/seulontakyselyt ym) tehdään ihan muualla kuin ESH:ssa, ja niinhän se meneekin. Eli selvitykset joka tapauksessa tehdään perustasolla (kuten diagnoosikin), mutta jos pth:n lääkäri ei uskalla diagnoosia lätkäistä, sen voi käydä hakemassa ESH:sta TUTKIMUSTEN JÄLKEEN.
Ja luonnollisestikaan ADHD-diagnoosia ei tehdä yhdellä käynnillä missään yksityisellä, jos ap niin kuvitteli.
Ihmetyttää vähän, miksi sitten työterveyslääkäri laittoi erikoissairaanhoitoon jos kerran diagnoosi on mahdollista saada perusterveydenhuollossa. Kun mielestäni kyllä hyötyisin mahdollisista hoitokeinoista. Olen oikeasti niin hajamielinen että siitä on todella paljon haittaa jokapäiväisessä elämässäni, enkä siksi pysty tekemään työtä jossa on juurikaan vastuuta, vaikka olen kyllä melko älykäs. Olen ollut tämän takia alisuoriutuja aina, ja moni muukin asia on mennyt mönkään. Kerroin kyllä seikkaperäisesti asioista työterveyslääkärille, en usko että esh:ssa oltaisiin siis tuosta vaan sitä mieltä että lähete on aiheeton.