Apua, 3.luokkalainen sai matikankokeesta 5,5! :((
On aina ollut huono matikassa, mutta nyt tuli kyllä rimanalitus. Alle puolet pisteistä oikein. Miten ihmeessä lasta voisi auttaa matikan oppimisessa? Muuten menee koulussa hyvin, muista kokeista on tullut numeroita välillä 8-10. Matikka takkuaa.
Kommentit (49)
että on tosiaan ainakin kielellisellä puolella lahjakas (oppi lukemaan ihan itsekseen, koulussa on aina menneet nuo "luku-aineet" omalla painollaan hyvin ja nyt enkku tuntuu olevan tosi helppoa, mm. ääntäminen on hyvin lähellä syntyperäisen puhetta jopa). Ehkä olemme menneet kaikki nyt siihen ansaan että matikkakin menisi kelvollisesti samalla tyylillä, mutta eihän se taida niin olla. Ymmärrän kyllä, että kaikessa ei tosiaan tarvitsekaan olla hyvä - itselleni matikasta riittäisi vaikka 7 jos muut aineet ovat noin hyviä. ap.
1. ja 2. luokka on sitä varten, että opetellaan koulunkäyntitaidot. Ei enää 3. luokka.
ja jos ei siihen mennessä ole oppinut, jätetään siis sinusta oman onnensa nojaan "kun olisi pitänyt jo oppia"?
Eli oliko kokeen tehtävät sellaisia että olisi pitänyt osata? Mitä muu luokka sai? Tämä kysymys siksi että muistan kerran lapseni kanssa kun tuli kuullun ymmärtämisen kokeen tulosten kanssa kotiin ja oli saanut 4/12 oikein. Jo ihmettelin lapselle ääneen että mitä hän on puuhannut kokeessa ja mikä siinä oli vaikeata. Onneksi tajusin sitten kysyä mitä muut saivat kokeesta ja kun kuulin että useampi kaveri oli saanut 3/12 tai 4/12, niin pidinkin suuni kiinni ja totesin että on sitten varmaan ihan ok tulos. Lapseni koetulos ei tainnut siis olla huono, vaan koe vaikea. Lapsi oli keskitasoa, mutta kotona luulin ensin että oli mennyt huonosti. Opettaja kyllä uusi kokeen myöhemmin koko luokalle. Samoin opettaja uusi aika monta muidenkin aineiden kokeita, koska tulokset luokalla olivat 5-6 pintaan. Se mitä opettaja haki noilta 3-4luokkalaisilta silloin oli paljon enemmän kuin mihin lapset pystyivät. Koenumero ei myöskään ollut se mitä arvioimme kotona, koska siihen ei voinut luottaa. Silloin kun itse näkee kotona kokeen kysymykset, niin voi arvoida niiden tasoa lapsille, mutta ongelmia tuottaa jos kysymyksiä ei näe tai itsellä ei ole käsitystä lapsen ikätasoisesta kehityksestä. Ehdottaisin että katsotte ne koekysymykset läpi ja sen mitä lapsi osasi ja mitä ei. Niistä huomaa mikä lapsella on ongelmana vai onko kokeeseen tullut juuri sellainen osa-alue jota lapsi ei ole tajunnut ollenkaan tai saanut juonesta kiinni. Sitten harjoittelemaan niitä asioita yhdessä. Kannattaa kokeilla eri tavoilla jotta löytää sen tavan millä lapsi oppii. Eli pyöritelkää asioita eri kantilta, selittämällä, piirtämällä, käytännössä, harjoittelemalla pikkuaskelin.
tentin maksimipistemäärä 30 josta itse sain 9 pistettä ja sillä olin keskiarvon. ;-D
nyt jotakuta muutakin mokaamaan, jos itse on ollut huolimaton lapsensa kanssa!
jos jo kerroit, että matikka on takunnut koko ajan... Eli miten se nyt voi olla yllätys, että se takkuaa?
nyt jotakuta muutakin mokaamaan, jos itse on ollut huolimaton lapsensa kanssa!
Onneksi olkoon. En jaksa edes vastata.
Mutta lakkaa itse neuvomasta päin seiniä!
Aika haljua on, jos 3. luokalla havahdutaan, että "hei, lapsi ei osaa käydä koulua", kun viimeiset kolme vuotta ei ole muuta tehty kuin harjoiteltu.
Kyllä niiden hälytyskellojen soisi soivan vähän aikaisemmin!
Mutta lakkaa itse neuvomasta päin seiniä!
Aika haljua on, jos 3. luokalla havahdutaan, että "hei, lapsi ei osaa käydä koulua", kun viimeiset kolme vuotta ei ole muuta tehty kuin harjoiteltu.
Kyllä niiden hälytyskellojen soisi soivan vähän aikaisemmin!
Mutta lakkaa itse neuvomasta päin seiniä! Aika haljua on, jos 3. luokalla havahdutaan, että "hei, lapsi ei osaa käydä koulua", kun viimeiset kolme vuotta ei ole muuta tehty kuin harjoiteltu. Kyllä niiden hälytyskellojen soisi soivan vähän aikaisemmin!
tässä ketjussahan puhuvat 3. luokkalaisten vanhemmat.
että a) tätä voi lukea joku muukin, b) ettei toi neuvo nyt ainakaan mene eteenpäin ja c) ettei nää 3-luokkalaisten vanhemmat nyt ainakaan enää kuvittele toimineensa oikein ja haaskaa enää lisää aikaa luullessaan olevansa ihan normaaleja!
Ehkä olemme menneet kaikki nyt siihen ansaan että matikkakin menisi kelvollisesti samalla tyylillä, mutta eihän se taida niin olla. Ymmärrän kyllä, että kaikessa ei tosiaan tarvitsekaan olla hyvä - itselleni matikasta riittäisi vaikka 7 jos muut aineet ovat noin hyviä. ap.
Siinä on kaksi erityispiirrettä.
Ensiksikin, matematiikka on ajattelua, ei ulkoa oppimista. Edes kertotaulut eivät ole ulkoa opiskeltava litania, vaikka niistä selviytyy silläkin strategialla. Jos jämähtää siihen konkretian tasolle ja ajattelee laskuja kappalemäärinä tms. , on vaikea päästä pitemälle kuin alakuolun aneimmäisten luokkien asiat. Moni aikuinenkin on tssä vaiheessa ajattelussaan.
Toiseksi, matematiikka rakentuu kerroksittain ja jos alussa putoaa ajatustavasta, vaikeuedet kasvavat nopeasti ylittämättömän suuriksi. Ainakaan omin vauin ei pääse takaisin kyytiin.
Matemaattista ajattelua voi tukea ihan pienestä asti juuri tuollaislla asioilla, että kiinnitetään huomiota lukumääriin ja määrien pysyvyyteen. Ja myöhemmin sanallisilla tehtävillä.
Laskurutiinikin on tärkeää, mutta ymmärtäminen pitäisi tulla ennen sitä. Siis pitää osata laskea x ulos yhtälöstä 2x + 1 = 5, mutta pitää myös tajuta mitä tuo yhtälö tarkoittaa, siis joku luku kerrotaan kahdella ja siihen tuloon lisätään yksi, ja saadaan vastaukseksi viisi. Tai että jos korissa oli alussa yksi omena, sitten kaksi ihmistä toi omat tuliaisomenansa ja kun ne oli lisätty, korissa oli viisi omenaa.
Jos vanhemmat eivät pysty auttamaan lasta ymmärtämään näitä, kannattaa tosiaan kysyä tukiopetusta ja sen tueksi pelejä tms, jotka tukevat oppimista. Vienä nyt on helppo saada homma raiteille.
Itselläni ei vielä koululaista ole, mutta näin etukäteen ajateltuna minä kyllä pistäisin lapsen valmistautumaan kokeeseen kun kokeeseen vaikka lukemattakin tulisi 9 tai 10-.
Vähintään kerran on minun mielestäni syytä kerrata koealue ennen koetta kaikkien.
Itse olin niitä joille koulunkäynti oli helppoa ja olipa opettelu yliopistossa kun yhtäkkiä pitikin tehdä jotain oppimisen eteen.
Itse matematiikkaan, sanoisin myös että pitää katsoa useammin läksyt läpi ja käydä vielä koe läpi lapsen kanssa. Tosin jos aikuisille on matematiikan hahmottaminen vaikeaa voi yhdessä läpikäymisestä enempi hallaa
jossain vaiheessa, mutta kai sitä kaikki (aikuiset) vielä 3. luokan asiat kutakuinkin hahmottaa..
Ja rohkeasti vaan pyytämään tukiopetusta koululta. Noi matikan perusasiat olisi kyllä hyvä saada selkeäksi, muuten menee jatkossa matikanopettelu mahdottomaksi. Ja perusmatikkaa on oikeasti kaikkialla ja joka alalla.
Hommaatte tosiaan jotain pelejä ja leikkejä joilla noita taitoja kehittää ja sitten puuhaatte koko perhe yhdessä.
Ja myöskin kokeen unhotamisesta kyllä on hyvä pitää tiukka puhuttelu.
Kyllä 3. luokka on vielä opettelua. Juuri viime keväänä ennenkuin 2. luokka oli lopussa ja odoteltiiin kesälomaa ja alkavaa 3. luokkaa, meillä järjestettiin koululla info-tilaisuus jossa olivat rehtori ja kaikki 3. luokan tulevat opettajat. Selväksi tuli ainakin se asia että kyllä se 3. luokka vain on vielä harjoittelua, silloin tulee englanti, kokeet arvostellaan numeroilla ja kokeisiin on oikeat koealueet 1. kertaa.
3. luokka on paljon isompi harppaus pienelle koululaiselle kuin moni vanhempi uskookaan. Siksi esim. meidän koulussa 3. luokkalainen ei saakaan enää numeroarvosanoja kevät- tai väliarvostelussa. Vaan edelleenkin mennään kirjallisella arvostelulla, tämä muutos tuli tähän vuoteen juuri siksi, koska opetushallinto on sitä mieltä että 3. luokka on täysin uuden opettelua ja vasta 4. luokkalainen on valmis ottamaan vastaan numeroarvosanat ja silloin pitäisi olla jo perusasiat koulun käynnistä hallussa. 3 luokka on monelle hyvälle oppilaallekin käännöskohta ja hyvin menneet 1. ja 2. luokka voikin ilmetä huonoina arvosanoina, kasvavan läksymäärän, kokeiden ja uusien aineiden mukana.
Joten te viisaat jotka nyt niin hyvin tiedätte 3. luokkalaisen asioista, kävittekö infotilaisuuden jos koulullanne sitä tarjottiin vai oletteko liian viisaita sinne? 5. luokka on toinen käännekohta jossa tulee todella paljon uutta ja kehitys on huimaa jolloin on luvassa 4. luokan keväällä 5. luokan aloittaville infotilaisuus.
T.15 jonka 3.luokkalainen tyttö vielä harjoittelee uusia asioita ja vanhemmat ovat erittäin tietoisia siitä mitä lapsen kehityksessä on menneillään.
Ei ole noin.
Se nivelkohta on tuossa vaiheessa. Siksi esimerkiksi painotukset alkaa 3. luokalla. Kun ensin on käyty esikoulu ja 1. ja 2. luokka ja saatu koulunkäyntitaidot haltuun.
Itsekin voisit kyllä todella skarpata tuon suomen kielen kanssa...
ovat erinomaista harjoitusta, koe tulee todnäk olemaan helpompi. niitä on lähes aukeamallinen joka alueen lopussa, jos teillä on sama kirja kuin meillä käytössä, jos ei ole, niin sitten vaan niitä laskuja uudelleen, mitä läksyinä ja tunnila on käsitelty. Puoli tuntia joka ilta tehokasta laskemista ei enempää, alkaa väsyä muuten.
Eli et siis käynyt infotilaisuutta :D
ovat erinomaista harjoitusta, koe tulee todnäk olemaan helpompi. niitä on lähes aukeamallinen joka alueen lopussa, jos teillä on sama kirja kuin meillä käytössä, jos ei ole, niin sitten vaan niitä laskuja uudelleen, mitä läksyinä ja tunnila on käsitelty. Puoli tuntia joka ilta tehokasta laskemista ei enempää, alkaa väsyä muuten.
jos kolmasluokkalainen saa kokeesta 5,5, hän ei selvästikään ymmärrä, mitä laskuissa pitää tehdä. Mekaaninen laskeminen ei auta.
Tietysti jos kyse on panikoimisesta tai ylivaikeasta koeesta, asia on toinen.
ja äikässä huono ;). Ei tarvitse ottaa noin henkilökohtaisesti.
1. ja 2. luokka on sitä varten, että opetellaan koulunkäyntitaidot. Ei enää 3. luokka.