kerroin kaveriporukassa että olen adoptoitu...

usein adoptiolapsi tulee vielä lapsettomalle parille ja on siis todella toivottu ja odotettu.... paljon enemmän kuin helposti syntyvät tai ns. vahinkolapset joista heistäkin varmasti tulee ihan rakastettuja...



Mutta mun anoppi kanssa kerran sanoi noin..en viittinyt kommentoida, sen verran tyhmä kommentti se mun mielestä oli.

Adoptiolapsi on aina toivottu perheeseen, missä kasvaa (suomessa ainakin) eli venhemmilleen. Tätä ei valitettavasti voi sanoa monista biologisten vanhempien kasvattamista lapsista.

adoptoidaan, lasketaan AINA erityislapsiksi. Se ihan alku vaikuttaa ihmiseen paljon.



Eli ei se ole sama asia.



Ihanaa, että olet saanut rakastavat ottovanhemmat. Olet onnellinen. Maailmassa on paljon onnettomia vanhempansa menettäneitä ihmisiä.

oma yhdistys. Ylen aamutv:ssä esiintyi jokunen aikaa sitten (21.11) yhdistyksen perustajajäsen, lähetys on varmaankin löydettävissä ylen arkistosta. Yhdistyksellä on Facebookissa oma suljettu ryhmänsä, mihin voi hakea jäsenyyttä. Tämä tiedoksi kaikille niille adoptoiduille, jotka haluavat tutustua toisiin adoptoituihin ja jakaa kokemuksiaan. Aika moni meistä on joko selvittämässä tai jo tavannutkin biologiset vanhempansa tai sisaruksensa, mikä on aika jännittävää ja mihin moni mielellään hakee vertaistukea. Lokakuun Sara-lehdessä Karoliina Norhomaa kertoi oman tarinansa siitä, kuinka löysi itselleen sisaruksia kyseisen prosessin tuloksena.

En kyllä ole koskaan kuullut ei-toivotusta adoptiolapsesta, sen sijaan esimerkiksi mä itse olen vahinkolapsi. Se on sitten aivan eri asia miten lapsen ja vanhempien väliselle suhteelle ajan mittaan käy. Mun logiikalla siinä vaiheessa ei todella biologialla ole yhtään mitään väliä.

adoptoidaan, lasketaan AINA erityislapsiksi. Se ihan alku vaikuttaa ihmiseen paljon.

Eli ei se ole sama asia.

Ihanaa, että olet saanut rakastavat ottovanhemmat. Olet onnellinen. Maailmassa on paljon onnettomia vanhempansa menettäneitä ihmisiä.

Niin toki teidän että eihän minun elämäni alkanut samalla tavalla, kuin yleensä. Minua kantoi yhdeksän kuukautta ihan toinen ihminen, kuin minut kasvattanut äiti. En silti osaa ajatella että sillä olisi vaikutusta rakkauden määrään jota itse tunnen vanhempiani kohtaan tai he minua.

Ap

jossa on kaksi lasta, toinen biologinen ja toinen adoptoitu. En kyllä koskaan havainnut mitään eroa suhtautumisessa lapseen sen mukaan kummalla tavalla ovat perheeseen tulleet.

lastensuojelun asiakas. Adoptiolapsi kasvaa kaksien vanhempien lapsina, sillä hänellä on omien, adoptiovanhempiensa lisäksi jossain biologiset vanhemmat ja adoptiolapsella on aina takanaan hylkäämis- ja menetyskokemus, vaikka adoptio olisi tapahtunut ensimmäisten elinkuukausien aikana. Adoptiovanhemmilla on takanaan yleensä lapsettomuutta, mikä sekin on erityinen tilanne ja vaikuttaa usein jollain tapaa tulevan perheen dynamiikkaan. Eli adoptioperheeseen liittyy erityisiä tekijöitä, joita biologisessa vanhemmuudessa ei ole ja joilla voi olla erityisiä seurauksia.



Adoptiolapselle identiteetin muodostaminen on usein vaikeampaa kuin biologiselle lapselle, jolla on biologinen suku siinä ympärillä peilinä. Jokainen adoptiolapsi joutuu myös käsittelemään jossain vaiheessa elämäänsä sen että on tullut poisannetuksi biologisilta vanhemmiltaan. Aika monesti biologinen tausta alkaa kiinnostaa siinä vaiheessa kun itselle alkaa tulla perhettä, sillä oma lapsi on usein adoptoidulle se ainoa biologinen sukulainen, jonka hän tuntee ja jossa näkee jotain itsestään ja itseään. Adoptiolapsi alkaa ikäänkuin oman biologisen sukupuunsa. Vaikka olisi kuinka onnellinen ja rakastettu (adoptio)perheessään, monilla adoptiolapsilla on halu tietää mistä on kotoisin ja mitä omaan alkuperään liittyy.

et taida olla adoptoitu? Erot biologisten lasten perheisiin saadaan niiiiin usein kuulostamaan turhan mystisiltä. Toki jossain vaiheessa oma tausta kiinnosti, mutta ihan normi perhe-elämää olen lapsena viettänyt. Ei adoptointia kukaan ole korostanut tai muutenkaan asiasta muistutellut. Kai se on muiden mielestä jotain niin erikoista, että tekevät siitä ongelman. Itse sain kaveriltani aikoinaan pitkän tilityksen, kuinka tietoon tullut taustani ei vaikuttaisi mitenkään hänen käsitykseensä minusta tai väleihimme... Heh heh! Ihan kuin se olisi ollut minulle jokin synnin päästö tms. :)

lastensuojelun asiakas. Adoptiolapsi kasvaa kaksien vanhempien lapsina, sillä hänellä on omien, adoptiovanhempiensa lisäksi jossain biologiset vanhemmat ja adoptiolapsella on aina takanaan hylkäämis- ja menetyskokemus, vaikka adoptio olisi tapahtunut ensimmäisten elinkuukausien aikana. Adoptiovanhemmilla on takanaan yleensä lapsettomuutta, mikä sekin on erityinen tilanne ja vaikuttaa usein jollain tapaa tulevan perheen dynamiikkaan. Eli adoptioperheeseen liittyy erityisiä tekijöitä, joita biologisessa vanhemmuudessa ei ole ja joilla voi olla erityisiä seurauksia.

Adoptiolapselle identiteetin muodostaminen on usein vaikeampaa kuin biologiselle lapselle, jolla on biologinen suku siinä ympärillä peilinä. Jokainen adoptiolapsi joutuu myös käsittelemään jossain vaiheessa elämäänsä sen että on tullut poisannetuksi biologisilta vanhemmiltaan. Aika monesti biologinen tausta alkaa kiinnostaa siinä vaiheessa kun itselle alkaa tulla perhettä, sillä oma lapsi on usein adoptoidulle se ainoa biologinen sukulainen, jonka hän tuntee ja jossa näkee jotain itsestään ja itseään. Adoptiolapsi alkaa ikäänkuin oman biologisen sukupuunsa. Vaikka olisi kuinka onnellinen ja rakastettu (adoptio)perheessään, monilla adoptiolapsilla on halu tietää mistä on kotoisin ja mitä omaan alkuperään liittyy.

Niin, toki perheemme ei ole rakentunut perinteisellä tavalla ja varmasti siitä tulee omat painolastinsa perheeseen. Tiedän että minuun on vaikuttanut varhaislapsuudessa kokemani hylkääminen ja menetys ja vanhempiini varmasti vaikuttaa lapsettomuustausta. Perhe me kuitenkin olemme ihan siinä missä muutkin perheet, erityisistä lähtökohdista huolimatta. Enkä usko että se muuttaa rakkauden laatua jotenkin sen kummemmaksi onko äitini kantanut minua 9kk vai odottanut isäni kanssa minua tulevaksi 6 vuotta.

Varmasti adoptio tuo/voi tuoda perheeseen omat ongelmansa joita biologisissa perheissä ei ole. Adoptioperheillä taas ei voi olla kaikkia biologisten perheiden ongelmia (kuten vaikka isän puolelta ei toivottu lapsi yms.).

Sitä en osaa ajatella että olisin kaksien vanhempien lapsi. Minulle vanhemmuus tarkoittaa muutakin kuin vain sitä että siittää lapsen tai kantaa häntä 9 kuukautta ja synnyttää. Minusta vanhemmuus on lapsen kasvattamista, tukemista, lapsen kanssa yhdessä iloitsemista ja suremista, hänen vierellään valvomista kun hän sairastaa... Biologiset äitini ja isäni luopuivat näistä oikeuksista eivätkä siis ole vanhempiani.

Olen kiitollinen siitä että biologinen äitini ei esimerkiksi tehnyt aborttia vaan päätti synnyttää minut sen sijaan. Olen saanut häneltä elämäni ja olen siitä tottakai kiitollinen. Siitäkään huolimatta en koe häntä vanhemmakseni...

Teini-iässä kun etsin itseäni minua kiinnosti kovasti biologinen taustani. Luin kaikki mahdolliset paperit koskien adoptiotani (niistä löytyy kyllä biologisen äitini tiedot) ja halusin uudestaan ja uudestaan kuulla äitini kertovan kaiken mitä hän tiesi. Koskaan minua ei ole kuitenkaan kiinnostanut niin paljon että olisin halunnut ottaa yhteyttä biologiseen äitiini ja isääni.

Edes nyt omia lapsia saatuani en ole tuntenut tarvetta biologisen äitini etsimiseen. Joskus mietin että hän ehkä saattaisi haluta tietää mitä minulle kuuluu (kuvittelen että ainakin itse haluaisin), mutta en koe velvollisuudeksi siitäkään syystä häntä tavata.

Olen saanut adoption kautta ihanan perheen ja ihanat sukulaiset. Kaikki ovat tukeneet minua elämäni varrella ja auttaneet kaikissa tilanteissa. Heidän avullaan minusta on kasvanut ehjä, vastuuntuntoinen ja positiivinen ihminen.

Kaverisi kuulostavat junteilta, näin suoraan sanottuna. Eipä kannata korvaa lotkauttaa heidän jutuilleen.

Joitakin kuitenkin se biologinen alkuperäkin kiinnostaa siitä huolimatta.

Joitakin kuitenkin se biologinen alkuperäkin kiinnostaa siitä huolimatta.

ja ymmärränkin erittäin hyvin että osa adoptoiduista kokee tarvetta ottaa yhteyttä biologisiin sukulaisiinsa. Se mitä aiheesta kirjoitin kertoi vain omista ajatuksistani, eikä tarkoitus ollutkaan sanoa etteikö muut voisi ajatella toisin!

Ap

lastensuojelun asiakas. Adoptiolapsi kasvaa kaksien vanhempien lapsina, sillä hänellä on omien, adoptiovanhempiensa lisäksi jossain biologiset vanhemmat ja adoptiolapsella on aina takanaan hylkäämis- ja menetyskokemus, vaikka adoptio olisi tapahtunut ensimmäisten elinkuukausien aikana. Adoptiovanhemmilla on takanaan yleensä lapsettomuutta, mikä sekin on erityinen tilanne ja vaikuttaa usein jollain tapaa tulevan perheen dynamiikkaan. Eli adoptioperheeseen liittyy erityisiä tekijöitä, joita biologisessa vanhemmuudessa ei ole ja joilla voi olla erityisiä seurauksia.

Adoptiolapselle identiteetin muodostaminen on usein vaikeampaa kuin biologiselle lapselle, jolla on biologinen suku siinä ympärillä peilinä. Jokainen adoptiolapsi joutuu myös käsittelemään jossain vaiheessa elämäänsä sen että on tullut poisannetuksi biologisilta vanhemmiltaan. Aika monesti biologinen tausta alkaa kiinnostaa siinä vaiheessa kun itselle alkaa tulla perhettä, sillä oma lapsi on usein adoptoidulle se ainoa biologinen sukulainen, jonka hän tuntee ja jossa näkee jotain itsestään ja itseään. Adoptiolapsi alkaa ikäänkuin oman biologisen sukupuunsa. Vaikka olisi kuinka onnellinen ja rakastettu (adoptio)perheessään, monilla adoptiolapsilla on halu tietää mistä on kotoisin ja mitä omaan alkuperään liittyy.

Ja kukahan sä olet kirjoittelemaan tällaista. Ihme lastensuojelufiksaatio ainakin sulla. Mitä tällä purkautumisellasi haet? Että vähän lisää paineita vanhemmille, adoptiovanhemmille, kaikenlaisille asialleen omistautuville kunnon vanhemmille... Mitä kiksejä sä saat tuollaisesta rankasta lokeroinnista? Kuulostat kyllä sellaiselta kuivalta epäinhimilliseltä virkatantan käppänältä että huh tosiaan. "Ongelmia tulee, pelätkää ja vapiskaa, me pätevät virkatantat sen tiedämme..." Jos ette kuule tekemällä tekisi ja kehittelisi ja jokapuolella muka näkisi jotakin ongelmia, niin teiltähän loppuisi työt. Hmmmmm. Pistää miettimään...

Rakkaus on todella iso asia. Varmasti odotettu adoptiolapsi saa niin paljon rakkautta osakseen ja saa siten erittäin hyvän alun elämälleen niiden uusien omien vanhempiensa luona, että siinä on jo todella paljon. Kaikki oleellisin. Jopa paljon enemmän kuin mitä jotkut biolapset -surullista kyllä- saavat. Lapsi on silloin niin kovin odotettu, ja jos on tosiaan taustalla lapsettomuuttakin, niin sitä lastaan osaa todella arvostaa. Mutta kaipa sekin on ongelma tuollaisille... no, jätetään sanomatta. Mutta kai sen nyt tuollainen elämästä vieraantunut virkahysteerikko yrittää vääntää ongelmaksi senkin. Ja siis ihan minkä vaan. Piruja siellä, peloittavia kummituksia täällä, mikään ei ole niin täydellinen kuin joku hemmetin tantta omasta mielestään.

Ja aloittajalle: outojen junttien kanssa olet kyllä sinäkin iltaa viettänyt. Mutta mites se ÄO-käyrä nyt meneekään... :)

kuulostaa ihan asiaan perehtyneeltä adoptiovanhemmalta. Tiedän, koska olen sitä itsekin ja varsinkin "yksivuotiaan esikoisen äitinä" avauduin tuohon tapaan useinkin, varsinkin tällä palstalla :D



No, minusta on tullut ehkä hieman luontevampi äiti, mutta noista asioista meille puhutaan adoptioneuvonnassa, ja tuo on se linssi, minkä läpi äitiyttämme ja perhettämme katsomme. Monissa perheissä se on normaalin elämän ilmiselvien asioiden turhaa elvistelyä, mutta monissa muissa perheissä joudutaan akuutisti niiden asioiden kautta ongelmiin, joten se taustaymmärrys meillä on varmuuden vuoksi oltava.



AP:lle: Kiitos kun kerroit tuosta. Itsellä tuppaa unohtumaan täällä Espoon adoptio-onnelassa, että kaikkialla ei ole yhtä paljon (kansainvälisesti) adoptoituja lapsia eikä asia ole tuttu. Ei tarvitse mennä kuin 200 km pois pk-seudulta niin jo ihmiset tuijottavat perään 10 kertaa kauemmin meitä ja Kiina-tyttöjämme...



KAA on Kansainvälisesti Adoptoitujen Aikuisten yhdistys, ja olet ilmeisesti Suomi-tapaus, mutta käsittäisin että myös kotimaasta adoptoiduille on tekeillä tapaamisia tms.

on lastensuojelutoimenpide. Tämä on ihan lain määrittelemäkin asia, eikä mikään fiksaatio.

Siitä en tiedä, onko kotimainen automaattisesti asiakas myös adoption jälkeen.

jatkuvasti, että varautukaa sitten siihen ,että tuleva lapsenne on aina erityislapsi.



Neuvonnassa toitotetaan, että jokainen adoptiolapsi on erityislapsi. Saanut traumoja hylkäämisestä.

jokikinen adoptiolapsi on hartaasti odotettu ja kaivattu, mikä jo sinällään luo erityisen aseman verrokkina perheisiin, joihin lapsi ehkä yllättäenkin tupsahtaa. Ja uskon, että adoptiolapsen vanhemmat on alusta alkaen 100% vanhempia.Adoptiolapsi tuntuu yleensä heti omalta!



Omat kokemukset adoptiolapsista tulevat kasvatustyöni kautta ja totean vain lyhykäisesti, että kyllä jokikinen tavallaan erityislapsi on. Ihan sen vuoksi, että lapsilla on jo yksi hylkäysprosessi takana ennen adoptiota.



Minulla on kokemuksia sekä onnistuneista että ei niin onnistuneista adoptioista sekä päiväkoti- että kouluikäisistä. Lisäksi mieheni paras kaveri, 4-kymppinen aikuinen on adoptoitu...



Kaikissa tapauksissa uudet vanhemmat ovat ollet prosessissa mukana täysillä, mutta lapsen varhainen kiintymyssuhde on monessa tapauksessa saanut säröjä ekan vuoden aikana. Itse ainakin pystyn tosi tarkasti huomioimaan adoptoiduissa lapsissa kiintmyspohjassa eroja ns. tavislapsiin.



Aikuiset on tärkeitä, huomio täytyy saada, ymmärrän tämän hyvin, etenkin ulkomaalaisadoptioissa.



Olen viime vuosina usein miettinyt ensimmäisen vuoden tärkeyttä etenkin minäkuvan ja itsetunnon kehitykselle. Hattua nostan kaikille adoptiovanhemmille!



Ja kerron vielä, että mieheni tuttuva joka adoptoitiin ihan vauvana, on menestynyt elämässään erinomaisesti, vaikkakin poikkeaa nykyisestä perhetaustastaan edelleen...Miehelle on ollut äärimmäisen vaikeaa kertoa olevansa adoptoitu, mutta vaivihkaa otti yhteyden omaan biologiseen äitiinsä, kun oli ison elämänmuutoksen kynnyksellä. Halusi varmistuksen omalta bioäidiltään, että on etenemässä hänenkin mielestään elämässään oikeaan suuntaan...Kun sen sai, on mielestäni ollut paljon tasapainoisempi...

ovat sekä epäkohteliaita että ääliöitä. Vanhempasi ovat tietenkin vanhempiasi, aivan yhtä paljon kuin heidän.