miten imetys voi olla jotenkin niin tärkeää että sen epäonnistuessa itketään ja ollaan masentuneita?

Jos me elettäis luonnossa, lapsen imetys olisi elintärkeää lapsen selviämisen kannalta.

saati sitten vauvan itku ja oma riittämättömyys kun ei imetys onnistu.

omanlaisensa äitiys, ei imettäminen ole se maailman " tärkein" juttu kuitenkaan, jos se ei kerta kaikkiaan onnistu. Lisäksi mitään sympatioita toisia kohtaan tuntevat kaiken tietävät ihmiset painostavat ja luovat illuusioita äideille siitä kuinka kaiken tulee olla täydellistä ja olet huono äiti jos ei maitoa heru tai et imetä miljardia vuotta. Lisäksi täysin vento vieraat kokevat oikeudekseen???? kysellä tuleeko sitä maitoa ym ym ym ym...Ja monelle se on tuskaisaa ja näöyryyttävää olla erilainen kuin muut.

Itselläni maitoa ei herunut montaa kuukautta, ja kieltämättä yhteiskunnan painostus imetykseen ja ventovieraiden kommentit ahdistivat. Onneksi en koskaan ole perustanut muiden mielipiteille elämääni, ja osasin asennoitua asiaan terveellä järjellä ja lisäksi neuvolassa oli varsin ammattitaitoinen terveydenhoitaja, joka ei luonut paineita eikä saarnannut kuten toisilla on tapana...

ja imetysfanaatikot ajaa ne perheet taloudelliseen ahdinkoon vaan siksi että heillä imetys onnistui, tietenkin aivan kamalien ponnistelujen jälkeen. eihän nainen ole nainen jos ei imetä!

Minulla imetys oli alkuun tosi vaikeaa, ekat 2,5kk sain taistella ihan tosissani sen kanssa. Ja voi miten pahalta tuntui ajatella, että mitä jos tämä sittenkään ei onnistu... Onneksi onnistui ja sain imettää vuoden.



Miksi imetys oli niin tärkeää? No, äidinmaito vaan on sitä parasta ruokaa ja halusin sitä vauvalleni tarjota. Imetys on ihana tapa antaa läheisyyttä, se on helppoa kun se onnistuu, siinä tuntee itsensä tärkeäksi ja korvaamattomaksi (voipi olla tärkeä äitiyden haavoittuvalla alkutaipaleella) ja mikäs sen ihanampaa, kuin imetyksen jälkeen tyytyväinen vauva :)

Kuvittelin et se menee niin, että vauvalle laitetaan tissi suuhun ja sieltä se imee maitoa, joka on sen ravintoa aluksi.



Oli järkytys kun se ei toiminutkaan. Tunsin itseni maailman surkeimmaksi ja epäonnistuneeksi kun EDES imettämään en onnistunut. Kukaan ei painostanut.

lapsi oli jo vuoden imetyksen loppuessa, mutta tissi oli tytölle todella tärkeä. Olin suunitellut jatkavani ainakin kaksi vuotiaaksi. Tiukka imetysdietti allergioiden vuoksi kumminkin vei minut huonoon kuntoon.

Jouduin kieltämään lapselta sen mitä hän halusi. Jotenkin tuntui että joiduin kieltämään itseni lapselta. Päässä pyöri se miten osaan nukuttaa lapsen ilman rintaa, miten selviämme pipeistä yms itkuista, ennen niihin auttoi rinta.

Vieläkin alkaa itkettämään kun mietin.

on ihan normaalia että tuntuu pahalta ja tulee isoja hormoni myllerryksiä.

Siksi varmaan joillakin ottaa koville. Itselläni imetyksen lopettaminen ei taas tavallaan poikenut millään tapaan muistakaan päivistä. Mut kyllä ymmärrän sellaisiakin äitejä joille imetyksen loppuminen on itkunsekainen kokemus.

Kauanhan siitä edellisestä jo onkin...

tekee siitä niin tärkeää. Olkoonkin vaan parasta ravintoa lapselle ja olkoonkin hyvä keino antaa läheisyyttä lapselle. Ei se minusta huonompaa äitiä lapselleni tee jos annan korviketta pullosta sylissä jolloin hän myös saa läheisyyttä. Ne on nämä taaperoimettäjät jotka julistavat mielestään ainoaa oikeaa evankeliumia ja jotka sanovat " ymmärtävänsä" myös niitä äitejä jotka syystä tai toisesta ruokkivat lapsensa pullosta. Ja mitä se ymmärrys on? Se on sitä kun sanotaan " Tiedän montakin pullosta ruokittua lasta jotka on ihan terveitä, MUTTA kyllä se äidinmaito vaan silti olisi parasta" . No *tana! Olis varmaan parempaa joo, onhan se jo halvempaakin mutta kun ei onnistu niin ei onnistu! Tuon kuullessani minusta tuntuu kuin olisin jalaton ja joku julistaisi miten kivaa on kun voi kävellä ja miten siitä on lapsellekin iloa ja hyötyä kun äiti pystyy myös kävelemään.

2kuukautta maitoa riitti, mutta mitä enemmän annoin korviketta, oli se aina rintamaidosta pois. Kaikki nämä vaikuttivat siihen että tunsin itseni epäonnistuneen ja masennuin, se mieliala ei muutenkaan ollut vaikeaa saavuttaa sillä mistään en saanut tukea ja lisäksi vauva oli esikoiseni. Sitähän haluaa antaa lapselleen parasta, eikö? Tässä asiassa lapseni ei ajatuksieni mukaan saanut parasta, sillä joka paikassa puhuttiin vain äidinmaidon merkityksestä ja että juuri se on parasta lapsellesi. Selvisin masiksesta onneksi ilman lääkityksiä jne.n. 3kk:ssa ja sen jälkeen olen oikeastaan vain huvittunut siitä miten helposti " oli lyödä lyötyä" tuossa imetysasiassa...Tämän toisen kanssa imetys onnistui, vaikka alussa minua koetteli kamala rintatulehdus sairaalahoitoineen, nyt kaikki on hyvin ja imetys jatkunee vaikka vuoden. Imetyksen onnistuminen on kuin balsamia mielelle ja miten paljon helpompaa se on kuin pullojen kanssa sählääminen.

Laitoksella imetin aina, kun lapsi itki, jos ei kelvannut, tarkisitn vaipan. olihan se alussa vaikeaa, mutta näin se alkoi sujua ja maitokin riitti. Oli koko ajan vierihoidossa. Itsekseni ihmettelin äitejä, jotka pyysivät lapsen muutaman kerran päivässä vauvalasta syötettväksi. Eikö just imeminen ole se, joka edistää maidon määrää?



Muksu kasvoi ja kasvaa edelleen sellaista vauhtia (käyrät reilusti yli +2), etten ihmettele yhtään, että on " aina" nlkäinen. Nykyisinkin heti kun aamukuudelta pää nousee tyynyltä hyvän huomenen toivotus kuuluu " äiti, keitä puuroo, masussa on kuoppa" . Iltapuurot syödään just ennen iltasatua.

Kysymys oli ÄIDIN itkemisestä imetyksen takia, ei suinkaan vauvan. Eiköhän me kaikki tiedetä että vauva yleensä itkee nälkää. Voi Luoja mitä idiootteja!

helppo, todella helppo on olla ymmärtämättä ja ihmetellä kun itselläs tää asia toimii..

joillekkin imetys on tärkeä. en ymmärrä miten se olisi sinulta pois ap. Miksi ihminen ei saa tuntea pahaa mieltä?

koska yhden helpon imetyksen jälkeen helposti tuntee ylemmyyttä ja ihmettelee, miten kaikilta ei näin yksinkertainen asia onnistu. Joskus melkein nolottaa, kun pääsi tässä asiassa helpolla. Jos toisen lapsen kanssa kävisi toisin, pääsisi siitä taustalla piilevästä ajatuksesta, että onnistunut imetys olisi ollut jotenkin omaa ansiotani.



Toki otin asioista etukäteen selvää, tarjosin rintaaa alusta asti joka kitinään, en antanut korviketta jne., mutta näin tekevät varmasti monet sellaisetkin, joiden imetys kuitenkin kariutuu syystä tai toisesta.



Niin paljon sain imetyksestä iloa paitsi läheisyyden antamisena myös sen saamisena, että varmasti itkisin ja vuolaasti, jos se ei toisella kerralla onnistuisikaan yrityksistäni huolimatta.

kättärillä itkin kun ei oikein sujunut ja kätilöt oli minusta ihan natseja eikä meinanneet päästää kotiin kun vauva ei osannut imeä. Ostettiin kaappiin tuttelia jota ei sitten tarvittukaan. Nyt vauva on 3kk täysimetyksellä ja oon tosi onnellinen kun jaksoin vaikeasta alusta huolimatta. Ja huom en uskonut kaikkea mitä imetystukilistalla ja kättärillä sanottiin vaan luotin itseeni ja omiin tunteisiin.

että te kuvittelette aina, että kaikille " imetysfanaatikoille" (lue=pitkään imettäneet) imettäminen on ollut tosi helppoa.



Mä päätin ennen synnytystä, että mähän saamari imetän, vaikka en tiennyt ikimaailmassa minkälaisia ongelmia voikaan vastaan tulla. Vauva asui rinnalla viikkokaupalla, itkin, itkin ja itkin. Tissit oli verillä, rintatulehduksia, kaikki päin persettä. Olin varma, että niistä tyhjistä pusseista vauva ei edes saa mahaansa täyteen. Rintaraivareita. Suihkutissit. Kaikki nähty.



Mutta minähän imetin ja itkin, koska uskoin siihen, että se helpottuu. Ja se helpottui. Imetän edelleen, vauva 9kk, kuukausia imetys on ollut helppoa ja mukavaa ja KYLLÄ, OLEN YLPEÄ ITSESTÄNI. Enkö saisi? Minä en antanut periksi, vaikka olisin voinut, koska koin imetyksen tärkeänä. Lapsi ei ole tähän mennessä sairastellut ollenkaan.



Saako omasta imetyksestään edes iloita ilman että on imetysfanaatikko? Ei. Imetyksestä ei saa edes puhua ilman että on imetysfanaatikko.

onnistuneeseen imetykseen.



Minä puolestani yritän olla olematta ylpeä itsestäni, koska imetys onnistui vaikeuksitta. Olikohan minulla kaksi tiehytykosta ja muutama imumaratoni. Siksi on vaikeaa eläytyä imetyksen kanssa kamppailevien tunteisiin.



t. 24