Pärjäisikö nykylapsi 70-luvun varusteilla?

Kun minä olin vauva, nukuin 1-vuotiaaksi asti päiväunet Emmaljungan kovakoppaisissa vaunuissa. Samoin siskoni. Ne ovat yhä tallella.



Nyt kaikki narisee, että vaunujen pitää olla sellaisia, missä on vaan pehmeä pussi. Kova koppa on turha.



Kun olin pieni, ei ollut goretexeja eikä tec-asuja. Oli tavallinen toppapuku tai haalari. Sinne alle laitettiin laamanvillainen sukkapuku, lisäski sukkahousut ja villapaita, jos oli kylmä. Sitten kun kastui, tultiin sisälle laittamaan kuiva toppapuku ja varusteet ja taas menoksi.



Talvikengät oli nahkaiset Suomessa valmistetut. Merkkiä en muista, koska kukaan ei silloin pitänyt merkeistä meteliä. Niissä oli sisällä mummon kutomat sukat. Kahdet, jos oli kylmä. Samoin oli mummon tekemät lapaset, ei mitään tec-hanskoja. Ja hyvin pärjättiin ulkona tuntikausia.



Päässä oli karvainen supikoiralakki. Oli lämmin ja jos kaatui pulkkamäessä tai luistinradalla, niin ei pääkään kolahtanut pahasti.



Turvaistuimia ei ollut. Ei edes turvavöitä takapenkillä!



Meillä ei kotona aina ollut edes telkkaria. Radio oli. Ja kirjoja, piirrustusvälineitä, leluja. Lelut oli tehty Suomessa, Ruotsissa tai Saksassa. Joskus harvoin Japanissa tai Taiwanissa. Ne sopi monenlaisiin leikkeihin ja olivat kestäviä. Edelleen tallessa.



Ulkona sai 4-vuotiaasta alkaen leikkiä kavereiden kanssa, miten tykkäsi. Me asuttiin esikaupunkialueella, juostiin lähitalojen lasten kanssa pitkin metsiä, etsittiin uusia pulkkamäkiä, käytiin luistelemassa ja hiihtämässä ja oyöräilemässä. Ihan keskenään. Lähijärveen sai mennä lapsiporukan mukana uimaan heti, kun osasi itse uida. Yksin ei saanut mennä.



Jokaisella oli kotona äiti tai mummo koko päivän. Minne vaan voitiin mennä välillä välipalalle tai sisälle leikkimään. Ei tarvinnut sopia etukäteen.



Kaverit etsittiin itse pihalta. Jos haluttiin harrastaa, mentiin seurakunnan tai kunnan tai urheiluseuran askartelu/piirustus/urheilu/tms. kerhoon tai pianotunnille tai kuoroon tai partioon. Niitä oli pyörämatkan päässä. Ne valittiin ihan itse, niihin mentiin itse. Vanhemmille vaan sanottiin, että mä haluaisin nyt harrastaa tätä, käykö.



Miten me selvittiin hengissä? Ja miten nykylapset ei tunnu pihalla viihtyvän tai tarkenevan, vaikka on hienot goretexit ja muut? Ja miksi nykylapsia pitää vahtia pihalla, jopa kouluikäisiä? Ja miksi lapsillekin pitää nykyään vanhempien sopia erikseen jotain leikkitreffejä? Ja valita lapsille jotain ihma harrastuksia jo ennen kuin muksu osaa kunnolla puhua?



Mitä hittoa tässä välillä on tapahtunut?!



Sen sijaan, että lapset olisi lapsia, niin vanhemmat jotenkin käyttää lasta välikappaleena suorittaakseen lapsen puolesta sille lapselle "täydellisen" lapsuuden.



Ihmettelee leikki-ikään tulevan lapsen äiti, josta tuntuu, että ei taidakaan enää olla Kansasissa...