Olen aivan helkkarin pettynyt: 17v poika lopettaa lukion
ja lähtee amikseen joulun jälkeen. Ei edes tiedä minne sinne, ehkä metallipuolelle. Miten tuon jätkän saa tajuamaan, että tuolla koulutuksella ei tee yhtään mitään? Palkat ovat surkeat ja työllistyminen huonoa!! ARGH!
Kommentit (36)
ajattelemaan työllistymistä tai palkkatasoa, haluaa vain omaan kämppään, että pääsee dokaamaan ja pelaamaan pelejä.
t.ap
Ehdota LVI-puolta niin tienaa varmasti paremmin kuin tällainen toimisto-dippainssi. Vai etkö ole koskaan saanut maksaa putkimiehen laskua? Ammattitaitoisista työmiehistä on nyt jo pula!
Osaavalle tekijälle löytyy töitä (eikä aina edes millään huonolla palkalla). Oma mies siis metallipuolella töissä eikä ainakaan seuraavaan neljään vuoteen tarvitse pelätä jäävänsä työttömäksi.
Ei se lukio autuaaksi tee eikä välttämättä auta töiden saamisessa.
Lukiosta pitää saada hyvät paperit, että niistä olis hyötyä.
töitä löytyy. Ehkä hän ei halua kituutella montaa vuotta eteenpäin opiskellen kun voi jo kolmen vuoden päästä päästä tienaamaan.
Pitää vaan hyväksyä, että et voi hallita poikaasi. Hän on oma itsenäinen ihmisensä, joka tekee omat päätöksensä ja kärsii niistä sitten mahdollisesti myöhemmin. Tai pääsee ajattelamaan, että "onneksi pidin pääni tyranniäidin edessä ja nyt menestyn"...
Lukiosta pitää saada hyvät paperit, että niistä olis hyötyä.
Ja amikseen saa mennä, mutta mua saa varmaan myös harmittaa?
t.ap
joka kävi lukion vaikka rahkeita ja kiinnostusta ei ollut. Sai lakin nipin napin n. 10 vuotta sitten. Ei hällä ole vieläkään mitään ammattitutkintoa, koska ei halunnut lukion käyneenä toisen asteen amikseen mutta muuallekaan ei päässyt. Kituuttaa hanttihommissa pienellä palkalla.
Itse menin amikseen, sen jälkeen amkiin ja nyt olen töissä vakituisena alani markkinajohtajalla ihan kivalla palkalla.
Lukiosta pitää saada hyvät paperit, että niistä olis hyötyä.
Se saisikin, jos viitsisi lukea. Ja amikseen saa mennä, mutta mua saa varmaan myös harmittaa?
t.ap
mutta kyllä se viitsiminen on tavallaan osa sitä lukupäätä. Poikasi on ehkä suuntautunut käytännöllisemmin, eikä se tee hänestä huonompaa kuin lukiota käyvät.
Ja saahan se harmittaa, mutta ei sen tarvitsisi.
Olin kai 6 tai joku.
Käske käydä lukio loppuun ja mennä sitten amikseen.
ajattelemaan työllistymistä tai palkkatasoa, haluaa vain omaan kämppään, että pääsee dokaamaan ja pelaamaan pelejä.t.ap
Kuvitteletko sinä sinisilmäisesti, että lukiolainen ei voisi tehdä aivan samaa?
Tunnetko yhtään sellaista ylioppilasta, joka olisi onnistunut saamaan työpaikan pelkällä ylioppilastutkinnolla?
Kyllä, minä tiedän, mutta se tapahtui 1960-luvulla, jolloin jopa keskikoulun todistuksella saattoi päästä pankkiin tai postiin töihin. Pelkkä autokoulun suorittaminen on muinaisina vuosina riittänyt työpaikkaan.
Entä kuinka monta sellaista tiedät, joka on saanut työpaikan ammattikoulututkinnolla?
Se aika on nyt kuitenkin ollut ja mennyt. Nyt pääsee jopa yliopistoon ammattikoulun käyneet!
Etkö sinä sitäkään tiennyt?
Käske käydä lukio loppuun ja mennä sitten amikseen.
Sano että ei käy. Sinnittelee vielä loppuun, menee inttiin ja miettii sitten. Sano että maksat elämisen ym kulut, ettei se rahanpuute ole ainut syy tyriä elämäänsä.
ajattelemaan työllistymistä tai palkkatasoa, haluaa vain omaan kämppään, että pääsee dokaamaan ja pelaamaan pelejä.t.ap
Kuvitteletko sinä sinisilmäisesti, että lukiolainen ei voisi tehdä aivan samaa?Tunnetko yhtään sellaista ylioppilasta, joka olisi onnistunut saamaan työpaikan pelkällä ylioppilastutkinnolla?
Kyllä, minä tiedän, mutta se tapahtui 1960-luvulla, jolloin jopa keskikoulun todistuksella saattoi päästä pankkiin tai postiin töihin. Pelkkä autokoulun suorittaminen on muinaisina vuosina riittänyt työpaikkaan.Entä kuinka monta sellaista tiedät, joka on saanut työpaikan ammattikoulututkinnolla?
Se aika on nyt kuitenkin ollut ja mennyt. Nyt pääsee jopa yliopistoon ammattikoulun käyneet!
Etkö sinä sitäkään tiennyt?
mennä suoraan tihin. Pojalla olisi lukiossa aikaa ajatella tulevaa ja kypsyäkin hiukan.
Ja itse olen pelkkä yo ja tätä kouluttamattoman tietä en kenellekään halua, vaikka mulla erittäin hyvä vakityö onkin. Vaan haluaisin, että lapseni opiskelisivat ja pääsisivät sitä kautta elämässä eteenpäin.
t.ap
Se tietysti, että on jonkinlainen koulutus. Ilman koulutusta on varmasti ihan pulassa.
Mutta esim. koko oman työurani ajan akateemisten työttömyys on ollut korkealla, samoin akateemiset kärsivät epätyypillisistä työsuhteista hyvinkin paljon.
Duunareiksi lähteneillä työkavereilla näyttää olevan enemmän vaihtoehtoja työpaikkojen suhteen, ja helpompi löytää uusi työpaikka jos jäävät työttömiksi.
ajattelemaan työllistymistä tai palkkatasoa, haluaa vain omaan kämppään, että pääsee dokaamaan ja pelaamaan pelejä.t.ap
Kuvitteletko sinä sinisilmäisesti, että lukiolainen ei voisi tehdä aivan samaa?Tunnetko yhtään sellaista ylioppilasta, joka olisi onnistunut saamaan työpaikan pelkällä ylioppilastutkinnolla?
Kyllä, minä tiedän, mutta se tapahtui 1960-luvulla, jolloin jopa keskikoulun todistuksella saattoi päästä pankkiin tai postiin töihin. Pelkkä autokoulun suorittaminen on muinaisina vuosina riittänyt työpaikkaan.Entä kuinka monta sellaista tiedät, joka on saanut työpaikan ammattikoulututkinnolla?
Se aika on nyt kuitenkin ollut ja mennyt. Nyt pääsee jopa yliopistoon ammattikoulun käyneet!
Etkö sinä sitäkään tiennyt?mennä suoraan tihin. Pojalla olisi lukiossa aikaa ajatella tulevaa ja kypsyäkin hiukan.
Ja itse olen pelkkä yo ja tätä kouluttamattoman tietä en kenellekään halua, vaikka mulla erittäin hyvä vakityö onkin. Vaan haluaisin, että lapseni opiskelisivat ja pääsisivät sitä kautta elämässä eteenpäin.
t.ap
Yritä ajatella niin, että lukioon voi mennä ammattikoulun jälkeenkin jos nuori niin haluaa. Se, että hän käy väkipakolla nyt koulua, jota ei halua, ei tuota tulosta. Se voi nopeasti tappaa innon opiskella.
Etkä sinäkään kouluttamaton ole. Onhan sinulla ammattitutkinto ja lukio käytynä. Kouluttamaton on sellainen, joka on saanut vain peruskoulun päätökseen.
Sinusta kukaan ei voi lopettaa lukiota kesken kaiken, vai mitä tarkoitat?

Koulu on jäänyt aikanaan kesken.
eikä ne palkatkaan mitään surkeita ole.
Ja jos sitten haluaa koulua käydä, niin sieltä amislinjalta voi jatkaa amk-linjalle.
Parempi on saada ammattitutkinto amiksesta kuin käydä saman aikaa lukiota ja jättää sen jälkeen kesken. Lukio on yleissivistävä koulu: sitä tarvitaan siellä, missä tarvitaan yleissivistystä. Suurin osa ihmisistä ei tarvi, niille riittä seiska ja se mitä muuta sattuu vastaan tulemaan. TÄmmöiset ihmiset voivat halutessaan hankkia yleissivistyksesnsä ihan itsekin: hitaampaahan se tietysti on yksin kuin kolussa, mutta onnistuu kyllä tarpeen vaatiessa tai halun iskiessä.
Tämä siitä huolimatta, että mä ilmeisesti kuulun siihen harvinaiseen ihmisryhmään, joka sai töitä heti yo-tutkinnon jälkeen, pelkällä valkolakilla. Tosin mä en sit jaksanut niitä kauan tehdä vaan jatkoin yliopistoon ja vähitellen tohtoriksi. Eikä tämä ollut joskus 60-luvulla, vaan ihan muutamia vuosia sitten.
jos ei töitä löydy lukion jälkee, ni ei tuu penniäkää mistää.

lukion paperiesta voi olla apua
jos ei töitä löydy lukion jälkee, ni ei tuu penniäkää mistää.
poika jatkaisi opiskeluja lukion jälkeen.