Tunnetteko häpeää erityislapsistanne?
En tarkoita tätä virtuaalimaailmaa vaan tosielämää.
Olen jostakin syystä erityisen ylpeä omistani. Haluan näyttää heitä maailmalle ja maailmaa heille ja minusta tuntuu, että tykkääminen on molemminpuolista.
Kommentit (2)
Meidän erityisyys on psyykkistä ja tekee arjesta toisinaan erittäin haasteellista ja aina joka tapauksessa normaalista vaativampaa.
Häpeä ei ole oikea sana kuvaamaan tunnetta. Ehkä riittämättömyys tilanteissa, kun on ihan turha yrittää normaalilasten vanhemmille tai sukulaisille selittää, että meidän lapsen kanssa toimitaan näin tai miksi meidän lapsi ei jotain asiaa sisäistä...
En siis lapsen aikana vielä puhu hänen diagnoosistaan, koska koen sen mustamaalaamisena varsinkin kun joku sukulaistäti ei tietäisi asiasta tuon taivaallista.
Tosielämässä en häpeä, mutta täällä jos esim.kertoisin lapsen ongelmista tahi kysyisin neuvoja niihin niin varmasti tuli sellasta tekstiä (huonossa mielessä)ja kerrottaisiin kuinka huono äiti ja kasvattaja olen, mutta lapsella on tosi rankkoja diagnooseja takana monia, ja kuntoutusta on ollut paljon ja lapsi ei todellakaan toimi samaan tapaan kuin suurin osa lapsi ja se luo omat vaikeudet kasvatukseen. Mutta koskaan en ole lastani hävennyt, kumminkin niin rakas ja ihana tapaus, rankoista ajoista ja jaksoista huolimatta.