Mitä tarkoittaa englantilaiselta mieheltä saadun viestin lopussa kirjain x?
Oli siis: Good night x
Kommentit (29)
Oli siis: Good night x
Ihan samaa kuin suomalaisen miehen lähettämänä. Pieni varovainen flirtti, joka voisi olla myös vaikka poskisuukko.
Brittiystävämme päättävät aina kirjeensä "pusuihin". Emme harrasta parinvaihtoa tms.
Briteissä annetaan yleisesti poskisuukkoja hyville tutuille. Ei sen kummempaa normaalisti. Jos on kuitenkin yksittäiseltä mieheltä ihan vain toivotus viesti, eikä työasia kommenttien päätös, se on flirtti.
ihminen ym. Ja lopussa tuo good night x. Aiemmin on vain varovaisesti laittanut hugs. Mietin, että onkohan hän kiinnostunut minusta. Viime aikoina päivittäin tullut jonkinlaisia pieniä viestejä, joissa kertoo päivän tapahtumista ja kyselee kuulumisiani. Ja äsken sitten tuo x.
Kyseessä itseäni hieman vanhempi (vapaa) herrasmies ja siksi mietin, mitä mahtaa tarkoittaa kun ei ihan teini enää ole...
Kyseessä itseäni hieman vanhempi (vapaa) herrasmies ja siksi mietin, mitä mahtaa tarkoittaa kun ei ihan teini enää ole...
No ei sinun tarvitse kuin vastata, että tuleeko sinun luokse vai menetkö sinne. Jos ette ole lähellä toisianne yöpymässä, mutta ei aivan ylitsepääsemätön etäisyys, hän saattaisi jopa yllättää. Tai vastaa vaan, vaikka when x tai yes please, xxx. Jotain muutakin voit keksiä, joka voi olla hyvin suora tai brittihuumorilla sävytetty...
No miten niin? Sitähän tuo on.
t. Briteistä eilen palannut, siellä paljon töikseen reissaava.
Olen myös saanut viestejä, joissa x perässä, enkä ole ikinä tajunnut mistä on kyse. Kiitos av.
niin kylla siina on mun mielesta flirttia mukana, aikaisemmat viestittelyt huomioon ottaen. Nuoret/teinithan nyt voi kirjoitella mita tahansa love you lots juttuja melkein kaikille mutta aikuiselta tuossa on kylla vahan enemman merkitysta.
Jos olet kiinnostunut niin laita vastaukseksi joku hieman aikaisempia viestejasi henkilokohtaisempi, ja vaikka xx loppuun. Ei missaan tapauksessa mitaan suorasukaista tai rivoa! Ja onnea matkaan :)
Ahaa! Meillä oli koulussa matikantehtävissä tommosia äksiä - meidän matikan maikka on varmaan pedofiili!
Kirjoitin hänelle viestini päätteeksi, että hugs, kisses and everything good to you.
Toivottavasti ei ollut liian päällekäyvää...
ap
Kirjoitin hänelle viestini päätteeksi, että hugs, kisses and everything good to you.
Toivottavasti ei ollut liian päällekäyvää...
ap
No tuo menee ihan hyvin. Oli suora, mutta aika selkeä. Tuo loppu oli hyvä, mutta muista laittaa pian jatkoa, että ei kuulosta liikaa hyvästeiltä. Nyt käytännössä otit pallon itsellesi. Eli ilmaisit ymmärtäväsi viestit, mutta et jättänyt kysymystä tai ilmaissut mitenkään, mitä odotat häneltä tai jättänyt hänelle mielikuvituksen tai kysymyksen tarvetta.
Sitten minua iskettiin briteissä harva se päivä, kun kaupan myyjät kutsuivat nimellä darling, love ja sweetie pie. Tarkoittikohan nekin jotain?
Sitten minua iskettiin briteissä harva se päivä, kun kaupan myyjät kutsuivat nimellä darling, love ja sweetie pie. Tarkoittikohan nekin jotain?
Lähettivätkö he sinulle henkilökohtaisia viestejä säännöllisestikin? Kyllä tuollaiset kuuluu arkipäiväänkin, mutta tuo on selvästi flirtin puolella. Ei viestein toivoteta hyviä öitä x:n kera. There is a fine line, britit kyllä tunnistavat sen ja silloin, kun rajaa työnnetään tasaisesti, vältetään hämmennys, mutta kun se on jo selvästi ylitetty, asia on aika selvä.
Tuskinpa se mun kanssani flirttailee, vaikka poskisuukkoja lähettääkin.
Tuskinpa se mun kanssani flirttailee, vaikka poskisuukkoja lähettääkin.
No ehkä anoppisi pitäisi olla brittimiestä suorasukaisempi, jos haluaisi ilmaista flirttiä pojan puolisolle.
Mutta siis oikeasti ei mitään, täällä on tapana ihan kavereiden kesken lopettaa tekstarit noin todella usein, siis naisetkin keskenään jne. Voi tosin tuossa tarkoittaa jotain jos kirjoittaja oli vanhempi, tyyliin 40 v.