Yksi lapsista se Kaikkein rakkain??!??

Ihan samaa mietin :(. Kuljetin lapset nopeasti ohi. Heidän ei mun mielestäni tarvitse tuollaista miettiä.



Itse koen, että kukaan ei ole toista rakkaampi (lapsia kolme). Jokaisessa lapsessa on omat hyvät ja huonot puolensa mutta en voi sanoa enkä tunne rakastavani ketään toisia enemmän.



Tämä on ihan samantyyppinen asia kuin se, että sanotaan, ettei kukaan äiti oikeasti voi rakastaa lastaan heti syntymän jälkeen. Itse olen kyllä tuntenut rakkauden tunteen välittömästi lapsen synnyttyä....

yhtä lailla rakastan.

Ompa lapslinen ajatus. Kaikki lapset ovat ihan yhtä rakkaita. JOllain voi olla suosikkilapsi, mutta turha väittää, että kaikilla niin olisi. Voi olla, että jonkun kanssa on enemmän itse samanlainen kuin toisen tai samalla aaltopituudella tms. mutta varmasti ihan yhtä rakkaita on kaikki yleensä.

Olet saanut todella kamalaa kohtelua eikä mikään oikeuta sitä, mutta tästä näkee miten tärkeää olisi jo sairaalassa ottaa huomioon äidin traumatisoituminen synnytyksessä. Tähän se pahimmillaan johtaa :((

Äitini on täysin tunnekylmä minua kohtaan, mutta kahta isoveljeäni hän suorastaan palvoo. Muutin kotoa 18-vuotiaana ja pidin yhteyksiä kotiin noin 20-vuotiaaksi. Lopulta riitauduimme äitini kanssa, kun kysyin suoraan miksi vanhemmat ovat aina suosineet veljiäni. Sain vastaukseksi, että minun synnyttämiseni oli äitini elämän kamalin kokemus ja että olen ollut aina hankala ja huomionhakuinen lapsi.

Olen nyt 25-vuotias, äitini ei ole yrittänyt kertaakaan ottaa minuun yhteyttä tuon riidan jälkeen. Vanhempieni erottua isäni on pitänyt minuun harvakseltaan yhteyttä, hän sanoo katuvansa monia asioita, mutta välimme eivät ole korjaantuneet. Arvet ovat syvällä ja minun on vaikeaa ymmärtää, miksi isäni ei pitänyt puoliani.

Ilman isovanhempiani olisin menettänyt omanarvontuntoni varmasti kokonaan. Isovanhempien välit vanhempiini ovat kylmät juurikin sen vuoksi, miten minua on kohdeltu.

Esimerkiksi rippijuhlani ja yo-juhlani järjestettiin mummolassa, koska äitini ei "jaksanut" järjestää niitä. Veljilleni hän toki piti juhlat. Minua ei kuskattu harrastuksiin, viikkorahani oli merkittävästi pienempi jne. Pahimpia asioita on kuitenkin ollut se, että äitini saattoi suutuspäissään kohdistaa minuun väkivaltaa. Äitini vaati minulta täydellisyyttä. Sain kuulla aina, etten ole tarpeeksi, kaunis, laiha, taitava tai ahkera.

Veljieni kanssa välit ovat etäiset, he eivät ole nähneet kohtelussamme epätasa-arvoa, mikä johtuu osittain sovinismista, joka heihin on istutettu.

Vuosi sitten sain tietää, että äitini on kavaltanut kummieni minulle järjestämän tilin. Samalla selvisi, että vanhempiani on epäilty minun pahoinpitelemisestäni, kun olin pari kolme vuotias. Vanhemmat vetosivat siihen, että veljet ovat kateuksissa lyöneet minua. Ilmeisesti poliisi uskoi asian, kun pahoinpitelyt loppuivat. Itselläni on kuitenkin hämäriä muistikuvia äidin väkivaltaisuudesta, mikä on vaivannut minua jo vuosia.

Surullisinta tässä on se, että äitini ei ole huono äiti veljilleni. Hän on esimerkillinen, lämmin ja huolehtivä äiti heille. Mutta minua hän on aina syvästi inhonnut.

niin minusta usein näyttää selvältä, että yksi on se suosikki. En tietenkään ole siitä heille sanonut, mutta itsekseni olen kyllä ajatellut. Se suosikki voi olla helppo lapsi, semmoinen tyytyväinen ja kiltti. Ei-suosikki on saattanut olla vaikea jo vauvasta asti, hän on esim. sairastellut paljon, mutta häneltä on myös vaadittu paljon ihan pienestä pitäen. Uskon kyllä, että vanhemmat eivät itse tätä huomaa, mutta ulkopuolinen kyllä.



Tietysti on ikävää, että lapset joutuvat näkemään tuommoisia lööppejä.