Yksi lapsista se Kaikkein rakkain??!??

Mulla on kaksi lasta, jo teinejä, ja molempia rakastan ihan yhtä paljon. Elämän aikana välillä toinen on ollut vaikeampi, välillä toinen, mutta se rakkaus on ihan yhtä suurta. En osaa edes kuvitella, että ei olisi.



Äitini taas ei ole koskaan pitänyt minusta (on ihan sanonutkin sen, emme ole enää väleissä), vaan ainoastaan sisaruksistani (toinen oli kiltti ja toinen hänen suuren rakkautensa lapsi), ja olen kärsinyt tästä koko elämäni. Voisiko olla niin, että kun tällaisen mahdollisuuden ongelmat tuntee ja tiedostaa, ei halua sellaista omille lapsilleen, vaan lähtee tiedostamattaan siitä, että näitä kaikkia mä rakastan ja sillä selvä? Olen tehnyt monet asiat tiedostaen täysin toisin kuin kusipää äitini, myös päättänyt, että rakastan lapsiani, puolustan heitä aina, yritän saada heille hyvän itsetunnon. Pitääkö ensin rakkaudettomuudesta kärsiä voidakseen rakastaa ehdoitta?

uutiset eivät aina ole kivoja, vaikka tosia olisivatkin.



Luin jutusta vain nettiversion. Kiinnostaisi tietää miten lapsen "asema" näkyi. Esim. meillä se sydämessäni hitusen jäljessä tuleva lapsi saa varamsti enemmän aikaa, kehuja, tavaroita, halauksia ja etuoikeuksia kuin se "täydellinen lapsi". Se "täydellinen lapsi" nimittäin antaa periksi ja tyytyy vähään. Selvennykseksi vielä että se "täydellinen lapsi" ei todennäköisesti muiden silmissä ole yhtään niin täydellinen ja se toinen taas paljon täydellisempi.



Molemmat ovat tietenkin ihan hirvittävän rakkaita. Samoin kuin mieskin on rakas, mutta eri tavalla.

Multa loksahti kerran suu auki, kun olimme kahvilla tämän äidin, isosiskopuolen ja mun kesken, ja jossain vaiheessa keskustelua tämä äiti sanoi, että "niin kun mullehan X on lapsista rakkain, kun on kuopus".

joku onkin suosikki tai rakkain, ei sitä pidä mennä lapselle kertomaan.

Tässä siis todellakin kerrottiin isosiskopuolelle ja tämän kuopuksen vaimolle, että nuorin lapsista on rakkain.

Ehkä haluat tällä nyt hake jotain sellaista, että äiti halusi tyttärelleen ilmaista esimerkiksi tyytymättömyyttään tähän? En usko, sillä viettävät päivänsä yhdessä lähes jatkuvasti.

En ole juurikaan noiden kahden kanssa tekemisissä.

Monista eri syistä.

Ja lapsista ykkönen tietää olevansa ykkönen.

Tässä on ollut yhtä ja toista. Sattunut monen moista asiaa vuosien saatossa. Tilanne nyt vain on näin.

Ja yksi lapsista taas erityislapsi. Hän nyt ei edes huomaa mitään.

Mulla on kaksi lasta, jo teinejä, ja molempia rakastan ihan yhtä paljon. Elämän aikana välillä toinen on ollut vaikeampi, välillä toinen, mutta se rakkaus on ihan yhtä suurta. En osaa edes kuvitella, että ei olisi.

Äitini taas ei ole koskaan pitänyt minusta (on ihan sanonutkin sen, emme ole enää väleissä), vaan ainoastaan sisaruksistani (toinen oli kiltti ja toinen hänen suuren rakkautensa lapsi), ja olen kärsinyt tästä koko elämäni. Voisiko olla niin, että kun tällaisen mahdollisuuden ongelmat tuntee ja tiedostaa, ei halua sellaista omille lapsilleen, vaan lähtee tiedostamattaan siitä, että näitä kaikkia mä rakastan ja sillä selvä? Olen tehnyt monet asiat tiedostaen täysin toisin kuin kusipää äitini, myös päättänyt, että rakastan lapsiani, puolustan heitä aina, yritän saada heille hyvän itsetunnon. Pitääkö ensin rakkaudettomuudesta kärsiä voidakseen rakastaa ehdoitta?

Siis todellakaan en itse ole kärsinyt rakkaudettomuudesta koskaan, mutta olenkin tuo aiemmin vastannut ainoa lapsi, jotka tämän palstan hengen mukaisesti eivät saisi vastata ollenkaan... Mulla kyllä on riittänyt rakkautta miehelleni, vaikka lapsia ei vielä olekaan. Toivon koko sydämestäni, että rakastan heitä sitten tasapuolisesti ja jos niin onnettomasti kävisi kuten anopilleni, en ainakaan kertoisi siitä lapsilleni :(

kauppareissulla (itse en sitä edes huomannut) ja tarttui siihen heti...

Ei tarvitse olla välkky, kun vedin johtopäätöksen, että minä se en ole.

Tämä osaltaan vaikuttanut siihen, että minulla on vain yksi lapsi.

Ei tarvitse olla välkky, kun vedin johtopäätöksen, että minä se en ole.

Tämä osaltaan vaikuttanut siihen, että minulla on vain yksi lapsi.

Mun isän perheessä hän oli lempilapsi ainakin sitten lopulta, ihan vauva-ajan tilannetta ei ole kukaan enää kertomassa, sillä eloon jäi yksi vanhempi ja yksi nuorempi sisko. Välistä kuoli kaksi siskoa.

Silti olen ainoa lapsi ja kyllä, voin sanoa, etteivät vanhempani ole koskaan millään tavoin antaneet ymmärtää etten riittäisi heille. En todellakaan usko, että isäni ilmeisen onnellisen lapsuusajan kokemukset olisivat vaikuttaneet meidän perheen lapsimäärään. Jotkut ei vaan halua useita lapsia!

jossa on hyvin monta lasta. Äitini on sanoi eläessään usein, että yksi veljistäni on hänen lempilapsensa. Ja sen kaikki muut tiesimmekin, eikä siinä ole meistä kenestäkään mitään pahaa. Ei se ole meiltä pois. Kaikkia on kohdeltu samalla tavalla. Tuo lempilapsi on meille kaikille sisaruksille myös lempisisarus, hän on empattisin ja lämpimin meistä kaikista, ja ainoa, joka vaimonsa kanssa matkusti äidin kanssa ympäri maailmaa.

rakkaus ja "synkkaaminen" tai jokin sitä vastaava tunne. Voi varmasti olla olemassa vanhempia, joilla rakkauden määräkin vaihtelee (mikä on tosi surullista), mutta uskon, että enemmänkin näissä "tilastoissa" on kyse lempilapsesta tai suosikkilapsesta siinä mielessä, että kenestä tykkää "kivuttomimmin". Se voi olla se helpoin lapsi tai sitten se vaikein, joka herättää suojeluvaistot. Rakkaus on taas ihan eri asia. Se voi olla erilaista jokaista lasta kohtaan, mutta terveellä vanhemmalla yhtä suurta. Näin minä ajattelen.

on kolme lasta, samaa sukupuolta. Kaikki ovat eri tavalla rakkaita. Luulen, että esikoinen ajattelee olevansa vähemmän rakas, kuin pienemmät sisarukset. Kaikki ovat siis jo aikuisia. Vanhin muistutti lapsena aivan liikaa sukulaistani, jota inhoan ja ihan syystä. Tuo ajatus painoi mieltäni ja todennäköisesti kohtelin lasta tietämättäni huonommin kuin muita sisaruksia.

4 lasta, mutta yksi heistä on ylitse muiden.

Ja se rakkain lapsista on toisena syntynyt.

Onko kakkonen eri sukupuolta kuin muut?

isosta sisarusparvesta oli se äidin rakkain, isäni oli siitä seuraavana (lapsia oli paljon).

Lapsuudenkodissani minä olin se helppo lapsi joka jäi lapsena huomiotta, mutta tätä nykyä olen äitini selvä suosikki.

Minulla ja miehelläni on 3 lasta rakastamme kaikkia yhtä lailla. Ei ole suosikkia, on vain erilaisia, erittäin rakkaita lapsia. En osaisi kuvitella kenet nimeäsin jos pitäisi valita "suosikki". Kaikki ovat omalla tavallaan erityisasemassa, mutta kaikki yhtä rakkaita, niin mielettömän rakkaita

lapsuudenperheessä oli siskoni se isälle rakkain ja veljeni äidille rakkain ja minä... en kellekään. Itselläni on myös kolme lasta, enkä tajua vanhempiani. Kaikki lapset ovat minulle yhtä rakkaita.

Mutta mun vanhempi poika on aina ollut mulle läheisempi kuin esikoistyttö, se on niin haastava lapsi ollut aina, joten kyllä mä kiinnyin toiseen lapseeni joka oli helppo jo vauvasta asti, enemmän.

Nyt meillä on pieni vauva ja toki se vie mun aikaa paljon ja se on niin hurmaava, mutta se on vasta vauva ja aika näyttää miten läheisiä meistä tulee?



En mä voi silti kyllä mennä sanomaan että joku mun lapsista olisi toista rakkaampi, kaikki on rakkaita.

Itse näkisin niin, että kaikki lapset ovat yhtä rakkaita mutta joku lapsi saattaa olla pidetympi.



Esim. jonkun luonne nyt vaan on sellainen, että tämän kanssa synkkaa paremmin kuin jonkun toisen kanssa.



Eihän se siihen rakkauteen vaikuta mutta kai sitä voisi suosikkilapseksi sanoa.

Äitini on täysin tunnekylmä minua kohtaan, mutta kahta isoveljeäni hän suorastaan palvoo. Muutin kotoa 18-vuotiaana ja pidin yhteyksiä kotiin noin 20-vuotiaaksi. Lopulta riitauduimme äitini kanssa, kun kysyin suoraan miksi vanhemmat ovat aina suosineet veljiäni. Sain vastaukseksi, että minun synnyttämiseni oli äitini elämän kamalin kokemus ja että olen ollut aina hankala ja huomionhakuinen lapsi.



Olen nyt 25-vuotias, äitini ei ole yrittänyt kertaakaan ottaa minuun yhteyttä tuon riidan jälkeen. Vanhempieni erottua isäni on pitänyt minuun harvakseltaan yhteyttä, hän sanoo katuvansa monia asioita, mutta välimme eivät ole korjaantuneet. Arvet ovat syvällä ja minun on vaikeaa ymmärtää, miksi isäni ei pitänyt puoliani.



Ilman isovanhempiani olisin menettänyt omanarvontuntoni varmasti kokonaan. Isovanhempien välit vanhempiini ovat kylmät juurikin sen vuoksi, miten minua on kohdeltu.



Esimerkiksi rippijuhlani ja yo-juhlani järjestettiin mummolassa, koska äitini ei "jaksanut" järjestää niitä. Veljilleni hän toki piti juhlat. Minua ei kuskattu harrastuksiin, viikkorahani oli merkittävästi pienempi jne. Pahimpia asioita on kuitenkin ollut se, että äitini saattoi suutuspäissään kohdistaa minuun väkivaltaa. Äitini vaati minulta täydellisyyttä. Sain kuulla aina, etten ole tarpeeksi, kaunis, laiha, taitava tai ahkera.



Veljieni kanssa välit ovat etäiset, he eivät ole nähneet kohtelussamme epätasa-arvoa, mikä johtuu osittain sovinismista, joka heihin on istutettu.



Vuosi sitten sain tietää, että äitini on kavaltanut kummieni minulle järjestämän tilin. Samalla selvisi, että vanhempiani on epäilty minun pahoinpitelemisestäni, kun olin pari kolme vuotias. Vanhemmat vetosivat siihen, että veljet ovat kateuksissa lyöneet minua. Ilmeisesti poliisi uskoi asian, kun pahoinpitelyt loppuivat. Itselläni on kuitenkin hämäriä muistikuvia äidin väkivaltaisuudesta, mikä on vaivannut minua jo vuosia.



Surullisinta tässä on se, että äitini ei ole huono äiti veljilleni. Hän on esimerkillinen, lämmin ja huolehtivä äiti heille. Mutta minua hän on aina syvästi inhonnut.

sanonut minulle, että olen hänen lapsistaan rakkain. Olen perheen ainoa tyttö ja minun lisäkseni kaksi poikaa. Nyt jo kaikki aikuisia. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi tuo piti minulle sanoa, luuleekohan, että olen jotenkin mielissäni asiasta??? Mieluumminkin tuo on taakka.

Olen ollut sisarustani lahjakkaampi monessa asiassa; koulussa, urheilussa, sosiaalisissa taidoissa. Lellintäni ansioista olin aina myös se kiltimpi ja aurinkoisempi tapaus, kun sisarukseni puolestaan kiukutteleva.



Nyt aikuisiällä minulla on vanhempieni puolesta huono omatunto.

siitä huolimatta että kahdesta lapsesta mä en ollut se suosikki. Mun omastakin mielestäni se suosikki oli "parempi lapsi". Mä olin hankala ja riitaisa, suosikki ei. Vielä aikuisenakin pidän häntä paljon helpompana ihmisenä kuin itseäni, en tiedä kuka ei hänestä pitäisi. Itsekin rakastan häntä paljon.



Omat lapseni ovat vielä niin pieniä etten osaa sanoa nouseeko toinen jotenkin suosikiksi. Tällä hetkellä nuorimmaiseni on helpompi kuin esikoinen, mutta esikoinen toisaalta on just sellainen kuin minä, joten en tiedä miltä tämä muutaman vuoden kuluttua näyttää.