Yhteydenpito puolison työmatkan aikana

laitellaan viestejä milloin mistäkin, kun toinen on poissa. Viestiin voi vastata silloin kun itselle sopii. Soitellaan kyllä kanssa, mutta aina ei välttämättä pysty vastaamaan/puhumaan pitkästi, mutta aina voi soittaa tai tekstata jos asiaa on (ja muutenkin).



Molemmat kyllä tajuaa, että aina ei ehdi, mutta kyllä reissulla olevaakin kiinnostaa mitä kotiin kuuluu. Aika itsestään selvästi pidetään yhteyttä päivittäin. Minä yleensä matkustan enemmän.

Mies on reissutöissä ja välillä menee pari päivää, ettei mitään kuulu. En yleensä pidä niin lukua, enkä tykkää erityisesti puhelimessa puhumisesta, mutta tekstarin ottaisin mielelläni vastaan päivittäin, varsinkin jos olen itsekin sellaisen muistanut lähettää... Mutta minulla ei ole mitään aihetta epäillä miestä mistään eikä varsinaisesti aihetta edes ihmettelyyn. Ollaan tähän niin totuttu kaikki osapuolet! Kyllä yhtä tekstaria päivässä saa silti "vaatia".

soitellaan tai viestitellään joka päivä, kun mies on reissuhommissa. Mun mielestä miehesi käytäntö on outo. Jos ei ole tarvetta jutella sun kaa niin olisi edes lapsien?

nähden liian vaativan duunin. Jos työ vie niin mehut, ettei jaksa kerran päivässä perheelleen puhua tai viestittää, niin se on varmaan merkki siitä, että työ on kyseiselle henkilölle ainakin perheellisenä liian vaativa.



Mä olen miehelleni sanonut, että uraa saa ihan vapaasti tehdä , mutta minä panosta sitten ihan yhtä paljon. No, aika pian mieskin tajusi, että jääpi lapset aika lailla heitteille, jos kumpikin vanhemmista paahtaa ympäri maailmaa ja on niin kiireisiä, ettei ehdi kotiin edes soitella.



Puoli vuotta meni viestin perille menemisessä. Ja mun ei tarvinnut nalkuttaa eikä tapella. Eikä "toivoa" ja "neuvotella" yhteydenpidosta. Lisäsin vaan itsekin duunissa pökköä pesään ja otin kaikki mahdolliset reissut ja hyysäsin asiakkaita illat. Kun mies oli muutaman kerrat saanut "hätäpuhelun" hätääntyneellä au pairilta ja itkeskeleviltä lapsilta, tajusi, että kantsii varmaan etsiä toisen tyyppistä duunia..

Mikähän elämää suurempi tehtävä ap:n miehelläkin mukamas on, kun ei perheelleen kerkiä soittamaan tai viestittämään. Eikös se kuitenkin tärkeänä näpyttele läppäriä ja kännykkää vuorotellen. Nainen sillä on, sanokaa mitä sanotte, ja huono omatunto niin ettei kehtaa soitella. Eikä voikaan, kun munahaukka kuuntelee vieressä. Mieshän on tietysti väittänyt, että ero on vain ajan kysymys.

Matkustelen työssäni jonkin verran ja usein matkat ovat yli viikon mittaisia. Kotiin en soittele joka päivä sillä katson että aikuinen puolisoni pärjää ilman jokailtaista puhelusessiota (ja näin ajattelee myös mieheni)



Kuten moni on täällä jo sanonutkin niin työreissuilla ei ole mitään 8 tunnin normipäiviä vaan päivät ovat todella pitkiä ja lisäksi illat täytyy istua kaikenlaisilla illalisilla. Siinä alkaa jutut olla aika vähissä kun vihdoin hotellihuoneeseen pääsee.



Enemmän kommunikointi tapahtuu lyhyin tekstiviestein jossa puhutaan ikävästä ja sen semmoisesta. Mutta jos ei nyt ihan samalla hetkellä ehdi vastata toisen pusipusi-viestiin niin siitäkään ei nyt mitään hirveitä ongelmia seuraa.



Olen kyllä todella kiitollinen miehelleni että ymmärtää työtäni eikä lisää minun paineitani jo muutenkin stressaavilla reissulla kaikenlaisten soitteluvaatimusten kanssa.



Ja mitä tulee muihin miehiin matkan aikana, ja se syynä siihen etten jaksaisi pitää yhteyttä kotiin, niin olen niin umpiväsynyt kaikkien työjuttujen jälkeen, että muut miehet eivät edes vahingossakaan putkahda ajatuksiin.

noin 150 päivää vuodesta töissä.



Lähtee usein sunnuntaina ja joskus puhutaan joka päivä ja joskus sitten vasta keskiviikkona soitellaan.



Itsekään en tykkää jonnin joutavia puhella mutta tekstari olisi kiva saada päivittäin. Mies taas inhoaa tekstareiden kirjoittamista ja sitä myös että ei ole mitään asiaan ja silti pitäisi jaaritella.



Soittaakin välillä lapsille ja käskee lasten kysyä, onko äitillä asiaa... joskus on ja joskus ei...



En ymmärrrä näitä riippuvaisia ihmisiä jotka soittelee monta kertaa päivän aikana puolisolleen ja lähettää kymmeniä tekstareita. Itse ahdistuisin sellaisesta.

on oikeesti duuni siinä missä muutkin.



Joidenkin on vaikea ymmärtää että joissakin töissä on pakko reissata. Jos perheen vuoksi jättää reissaamatta, on entinen duuni!



Miettikää nyt jos kaikki perheelliset jättäis reissaamatta, niin mihin tämä talous ja työelämä oikein menisi.



Jos ajatellaan että vain lapsettomat reissaa, niin mitäs sitten kun tuleekin lapsia- irtisanoudutaan kortistoon?



Samalla kun jotain inhottaa muka-muka tärkeä reissutyö, niin minua inhottaa se että jotkut pitävät itsestään selvänä sitä että puolisi on joka päivä kotona ja halveksuu niitä jotka joutuvat reissaamaan (jotkut eivät edes mielellään mutta kun ei ole muutakaan).

Onhan noita kukonpoikia paikat väärällään.

ja mies on kotona lasten kanssa.



Joskus mies matkustaa omaksi huvikseen ja ja minä olen kotona lasten kanssa.



Joka päivä matkalla oleva soittaa jossain vaiheessa kun on sopiva tilanne.



Mies soittaa halutessaan minulle joko aika aikaisin aamulla tai myöhempään illalla kun duunit eivät häiritse.



Naimissa ollaan oltu 15v :)

Ärsyttää.



t. oikea 100 % yh

Mieheni on joka viikko yhden yön työmatkalla. Soittelemme aina tuona iltana vähintään kerran. Yleensä hän soittaa kun on päässyt hotelliin ja sitten soittelemme vielä kun kuopus on mennyt nukkumaan. Monesti laitan hyvänyönviestin vielä nukkumaanmennessä.



Mies tosin soittaa yleensä joka päivä työpäivän aikana kerran. Se on vain tullut sellaiseksi tavaksi, vaikkei mitään asiaa olekaan. Mun mielestä se on kiva tapa :-)

soitella vain kuullakseni toisen ääntä tmv. Yleensä sovitaan työmatkoilla, että soitetaan kun päästään perille ja kun lähdetään ja jos jotain tapahtuu, niin sitten toki myös. Mutta yleensä työmatkat ovat niin hektisiä, että mieluummin käyttää sen puheluunkin menevän ajan vähän pitempään kylpyyn tai nukkumiseen.

ja ne matkapäivät ovat täyteen ahdettuja, kuten tässä. Minä en odota tunnin puheluita, tekstari ja sähköposti riittävät aivan hyvin.

Minä olen meidän perheestä se, joka matkustaa työkseen. Olen siis mies. Kun olen työreissulla, on kalenteri aamusta iltaan täynnä palavereita ja asiakastapaamisia. Yksinkertaisesti vuorovaikutusta ihmisten kanssa kertyy niin paljon että henkiset voimavarat on 110% käytetty siinä vaiheessa kun lyhyt vapaa-aika alkaa. Tietysti vaimo odottaa että sitten kun olen ensimmäisen kerran 12-14 tuntiin "vapaalla", niin pitää jaksaa jutella puhelimessa ainakin tunti. Usein takana on ensin kymmenen tuntia lentämistä, tosi lyhyt hotelliyö, piiiitkä työpäivä. Ruokaa saatu ehkä joskus lounasaikaan. Ehkä päivän ensimmäinen hetki, ruoka jäähtyy lautasella ja vaimo kovasti ikävissään puhelimessa. Ja huomenna sama rumba jatkuu. Aamuseiskalta ensimmäinen premeetinkin ja siitä mennää pysähtymättä ja melkein syömättä reilu kellonympärys, ja sama vaatimus siellä odottamassa, että vaimon kanssa pitäisi jaksaa keskustella ainakin tunti.

että ei nähdä toisiamme eikä kuulla toisistamme mitään. Minusta olisi kamalaa roikkua puhelimenjatkeena odottamassa, että koska se soittaa. Ja kesken työpäivän ei tasan tarkkaan soitella, ellei oli joku akuutti hätätilanne.

Ei meilläkään lörpötellä lörpöttelemisen vuoksi eikä lähetellä mitään ikävä-viestejä. Ei vaan kuulu meidän kummankaan persoonaan, vaikka suhteessa ei ole mitään vikaa. Reissuilla yleensä kuitataan, että on päästy perille ja sitten jutellaan/tekstailaan/mailaillaan, jos on tähdellistä asiaa.



Lapsille tulee kyllä viikon reissussa soitettua yleensä kerran ihan ilman sen kummempaa asiaa.



Meillä molemmilla on pari viikon tai kahden reissua vuodessa ja lyhyempiä kotimaan matkoja silloin tällöin.

Nyt ei enää läheskään yhtä tiheään, parin-kolmen päivän välein ehkä. Enemmänkin tekstataan tai laitetaan sähköpostia.

reissata. Miten paljon ja pitkiä matkoja kerallaan onkin se kysymys.



Ok, jos toinen suostuu olemaan se, joka aina vastaa kotijutuista työnsä ohessa. Ei niin ok, jos kumpikin haluaa panostaa duuninsa.



Meillä - siis tuo vastaaja, joka myös itse tekee työmatkoja - kumpikin joutui miettimään työnkuvaansa uudestaan, jotta lasten tilanne ei tullut kestämättömäksi.



Ja yhä edelleen olen sitä mieltä, että on väärässä duunissa, jos työmatkat kokee niin rankkoina, ettei sieltä jaksa tekstaria laittaa tai vaikka ihan puheluakin soittaa. Jos siis se puolison mielestä olisi mukava juttu. Minä en kaipaa viestittelyä, mutta en kyllä ole kahden viikon reissussakaan niiiin puhki, ettenkö voi päivittäin olla kotiin yhteydessä.

emmekä välttämättä puhu tuolloin lainkaan. Syynä oikeastaan se, että reissupäivät ovat täynnä ohjelmaa, eikä hänellä välttämättä ole aikaa soitella. Tai soittelisi niin myöhään, että olisin jo nukkumassa. Tekstiviestejä kuitenkin lähettelemme. Aamulla kysellään, mitä kuuluu ja illalla vielä. Joskus toki soitellaankin, mutta aika lyhyesti vaan ja yleensä ne on lapset, jotka haluaa isänsä kanssa jutella.

nähden liian vaativan duunin. Jos työ vie niin mehut, ettei jaksa kerran päivässä perheelleen puhua tai viestittää, niin se on varmaan merkki siitä, että työ on kyseiselle henkilölle ainakin perheellisenä liian vaativa. Mä olen miehelleni sanonut, että uraa saa ihan vapaasti tehdä , mutta minä panosta sitten ihan yhtä paljon. No, aika pian mieskin tajusi, että jääpi lapset aika lailla heitteille, jos kumpikin vanhemmista paahtaa ympäri maailmaa ja on niin kiireisiä, ettei ehdi kotiin edes soitella. Puoli vuotta meni viestin perille menemisessä. Ja mun ei tarvinnut nalkuttaa eikä tapella. Eikä "toivoa" ja "neuvotella" yhteydenpidosta. Lisäsin vaan itsekin duunissa pökköä pesään ja otin kaikki mahdolliset reissut ja hyysäsin asiakkaita illat. Kun mies oli muutaman kerrat saanut "hätäpuhelun" hätääntyneellä au pairilta ja itkeskeleviltä lapsilta, tajusi, että kantsii varmaan etsiä toisen tyyppistä duunia..

lapsiasi käytät hyväksesi osoittaaksesi miehellesi, että naisen pitää saada olla ihan yhtä uraputkessa kuin miehenkin. Jospa ihan keskittyisit itse niihin lapsiisi, etkä olisi niin lapsellinen, että turhast akiukuttelet miehellesi.

Ja ihan oikeasti työmatkat voivat olla todella hektisiä. Mulla mies myös tekee paljon työreissuja ja silloin, kun on reissussa buukkaa päivät niin täyteen kuin suinkin on mahdollista, jotta voi tulla mahdollisimman pian takaisin kotiin. Mielummin annan hänelle työrauhan pariksi kolmeksi päiväksi kuin vaadin keskeyttämään työpäivän ja -ajatukset soittaessaan mulle. Ja todellakin kiireisen työpäivän päätteksi haluaa vain olla hetken rauhassa ja painua nukkumaan. Joskus laittaa illalla vielä viestin, mutta en sitä hältä vaadi. Jos on asiaa soitellaan toki puolin ja toisin.