Naapurin aamuisin pomppiva ja juokseva lapsi
Muutimme uuteen asuntoon. Alue on kiva, jaa naapurit mukavia.
Kaikki ns. hyvin.
Mutta: heräämme arkisin 06.00 töihin, viikonloppuisin nukkuisimme mieluusti pidempään, ehkä 9-10 saakka.
Tämä osoittautuikin mahdottomaksi.
Viereisessä asunnossa oleva 11 -vuotias poika juoksee ja pomppii lauantai ja sunnuntaiaamuna klo 8.00 alkaen non-stop lastenohjelmien tahtiin. Koska ääni on matalaa töminää, se kantaa meille, sillä makuuhuoneemme on heillä yhtä makkarin seinää vasten, jossa tv ilmeisesti on.
Perheeseen siis kuuluu äiti + poika.
Sanoimme asiasta ystävällisesti äidille, kun puhuimme muuta yleistä taloyhtiöön liittyvää tuossa pihalla. Äiti hymyili, ja sanoi että "voi voi, no yritämme olla hiljempaa, tulkaa vaan sanomaan, jos jotain kuuluu".
No: sama toistui heti seuraavana aamuna, ja viime viikonloppuna.
Tänä viikonloppuna minulta meni sitten hermo, ja ajattelin käydä soittamassa ihan ovikelloa asian tiimoilta.
Menin soittamaan ovikelloa, soitin viidesti, eikä kukaan tullut avaamaan.
Odotin aika pitkään soittojen välillä, kun kuulin että sisällä kävellään ja tv oli auki.
No, ei siinä mitään, tulin kotiin takaisin ja nyt päivällä kävin uudelleen soittamassa ovikelloa, kun olin lenkille lähdössä.
Äiti tuli avaamaan, ja sanoi heti oven raosta "mitä asiaa, meil on vieraita" (vieraita ei todellakaan ollut, jos heille menee pitäisi kulkea meidän pihan poikki, eikä sinne ollut mennyt kyllä nähdäksemme ketään; samoin tänään myöhemmin äiti + poika poistuivat asunnosta kaksin asioille. Huomasin tämän siksi, että tosiaan ikkunamme alta kulkevat keittiöstä, jossa tein ruokaa).
Ystävällisesti pyysin, että kun tuo töminä kuuluu, niin voisiko poikaa ystävällisesti pyytää olemaan juoksematta, että hänhän on jo sen ikäinen, että varmaan ymmärtää, että kävelystä kuuluva ääni ei toki meitä haittaa, vaan tuo juokseminen.
Äiti siihen: "Mä en voi sille mitään, jos teitä haittaa tommoset, oliks muuta, mä meen nyt". Ja slam - ovi kiinni.
Jaahas. Että meidän pitää sitten herätä aamuisin viikonloppuna naapureiden aikataulun mukaan. Mitä tässä tilanteessa voi tehdä?
Olemme yrittäneet asiasta ystävällisesti huomauttaa.
En haluaisi jatkuvasti alkaa juosta naapurissa tyyliin joka viikonloppua soittamassa kelloa, että olkaas hiljempaa.
Mistä näitä itsekkäitä ihmisia oikein sikiää? Ei pystytä olemaan ystävällisiä, vaan slam ovi kiinni, eikä kuunnella ollenkaan kunnolla edes asiaa... kyllä tuntui aika tympeältä.
Kommentit (193)
pvkodissa töissä ja siellä valitettavasti näkee miten kotona elellään. Ja koko ryhmä kärsii kun näitä villikoita joutuu koko ajan komentamaan,
Keksi niille jotain tekemistä. Jos lapsilla ei ole mitään puuhaa he alkavat käyttäytymään luonnollisesti eli leikkimään juosten. Ei muuten kannata komentaa kovaäänisesti ja näyttää hapanta naamaa. Lapset hämmentyvät siitä ja saattavat säikähtää. Saattavat sitten ulkona seisoa tumput suorina hiljaa, koska pelotat heitä.
ettei sisällä riehuta ja outoa on se, että nämä sisällä juoksijat seisoo pihalla tumput suorina..
Juu saattavat säikähtää, kun komennat niin mielipuolisesti sisällä. Eivät uskalla ottaa askeltakaan :D
Sulla ei ole älykkyyttä toimia lasten kanssa. Lapset on todella yksinkertaisia tapauksia. Sun pitää olla fiksu. Kommunikaatiossa on paljon ongelmia. Ette puhu samaa kieltä.
Hyppely, juokseminen ja jatkuva kolina sekä telkkarin huudattaminen eivät ole "normaaleja elämisen ääniä". Kyllä noista saa valittaa. Normaaleja elämisen ääniä ovat vessan vetäminen, oven kolahdus, ruuanlaitto jne. Tietty nyt lapsen ja leikkien ollessa kyseessä pitää osata itsekin vähän joustaa.
normaaleja elämisen ääniä.
on meilläkin 11v lapsi joka pomppii ja juoksee aamuisin.on lievästi kehitysvammainen ja pienemmän lapsen tasolla mikä ei päälle päin näy.
Onneksi seinä naapurit ovat myös lapsiperheitä ja heilläkin aikamoista rytinää seinän takaa kuuluu mutta en välitä kunhan klo 22 viimeistään tulee hiljaista :)
Meillä lapset (4kpl) herää aamuisin jo kuudelta mutta laitamme jonkun piirrettyelokuvan pyörimään niin keskittyvät hiljaa katsomaan sitä.
Naapurikin on sanonut meille että päivisin kuuluva melu ei haittaa kun kuuluu normaaliin elämisen ääniin.lapsiperheistä nyt vaan kuuluu ääntä.Jos ette tätä ketää. ostakaa omakotitalo jostain hiton korvesta :D
Heh. kohtelet lapsia kuin aikuisia. Ette kohtaa.
Olisko joku herra tai rouva vänrikki asialla.
Kuvaus sopi paremmin inttiin, kuin päiväkotiin.
Ei päiväkodissa komenneta ketään noin pahasti että ulkona ei uskalleta leikkiä :D
Miksi lasten liikkumista pitäisi rajoittaa, jos se ei vahingoita ketään (siis oikeasti)?
Ei mikään ihme, että ylipaino on nykyään lapsilla niin suuri ongelma, kun ei edes kotonaan sais pomppia. Luontaista liikkumista tulee nykyelämänmuodossa niin vähän, että pitäisi pikemminkin kannustaa liikkumaan enemmän. Varsinkin, jos se poika on ylipainoinen, niin hienoa, että on löytänyt tavan, jolla tykkää liikkua!
Lapsen pomppiminen ja vaikka aikuisen jumppaaminen ovat aivan tavallisia elämisen ääniä, on moukkamaista valittaa tuollaisesta. Siis jos se ei tapahdu hiljaisuuden aikaan. Itsekin olen aamu-unista sorttia, mutta itse olen asumismuotoni valinnut, joten tavallisista äänistä en todellakaan valita.
On se vaan niin väärin, että aikuiset ihmiset eivät tajua, kuinka tärkeää liikkuminen on lapselle ja lapsen hyvinvoinnille, vaan rajoittavat sitä liikettä tai eivät anna mahdollisuutta siihen kaiken maailman typerillä, perusteettomilla säännöillä. Totta hemmetissä lapsi saa pomppia ja juosta kotonaan!
normaalit elämisen äänet saa kuulua ja tiukempi hiljaisuusaika on yleensä klo 7-22 eli klo 8 on jo paljon hiljaisuusajan päättymisen jälkeen.
ja sitä paitsi tuo on muutenkin erittäin normaali heräämisaika normaaleille aikuisille. teinit ne venyy ja vanuu jonneki puolille päivin
ottaa kantaa pomppimisen ääniin, varsinkin kun silloin kun asuimme kerrostalossa, ei viereisistä asunnoista koskaan kuulunut mitään, koska äänet eivät vaakatasossa kuuluneet, ainoastaan alhaalta ylöspäin. Asuimme ylimmässä. Mutta kuinkas ollakaan, alapuolellamme asui 98v. melkein täysin kuuro mummeli, joka aina sellaisina viikkoina, jolloin kuulolaitteen patteri alkoi huonota, huudatti telkkaria AIVAN täysillä, ihan mihin kellonaikaan tahansa, kun eihän korhuparka itse ääntä kuullut. Saattoi tietysti vieläpä nukahtaa illalla klo22 telkun tai radion ääreen, jolloin koko rappu sai nauttia sulosävelistä aamuun asti, eihän mummeli tietenkään itse ääneen herännyt. Tässä kohdin en välittänyt ollenkaan, onko kyseessä herttainen vanhus, koska meteli oli jotain aivan järkyttävää. Pistin aikani lappua postiluukusta ja vihdoin mummeli muutti pois. Niin kyllä mekin vähän ajan kuluttua. Sympatiat ovat jokaisen puolella, joka joutuu kuuntelemaan naapurista jotain aivan helvetillistä melua.
ja siihen hällä on kaikki oikeus. Ei auta vaikka kaiken maailman "isännöitsijät" täällä ois mitä mieltä tahansa, säännöt sen sallii!
Pitäisi kattoa yhtiön säännöt, onko niissä muuta.
Meitä vaivasi yhdessä asunnossa vessan vetäminen. Siitä seuraava veden lorina kuului meidän makkareihin ja herätti niin minua kuin lapsia oli arki tai pyhä. Eipä oikein voi mennä sanomaan naapurille, että älä vedä vessaa aamuisin ennen sitä ja sitä. Hiljaisuudessa sen vain huomasi. Mutta siihen tosiaan tottui eikä se enää myöhemmin niin häirinnyt.
Pomppiiko lastenohjelmia vai Wii-peliä? Siis miksi pomppisi lasteohjelmia, jos on 11v.
On muuten todella inhottavaa, jos joku haluaa kontrolloida oman kodin ja perheen asioita, jos en eivät riko mitään oikeita sääntöjä. Jos teillä herättäisiin aikaisin, ei olisi ongelmaa. Yrittäkää löytää asunnostanne paikka mihin toi meteli ei kuulu ja nukkukaa viikonloppunne siellä. Olen itekin yhdessä asunnossa nukkunut saunassa.
ai, että äidillä olisi nyt sitten masennusta eikä perheessä olisi asiat kunnossa?
No tietysti se näin päin pitää vetää!
Minun mielestä se, joka apua, tukea ja hoitoa tarvitsee, on aloittaja.
Kuvittelin että kyseessä on joku tasajalkapomppiminen klo 06 alkaen, mutta kohtuullisen vaarattoman kuuloinen töminä klo 8 alkaen ei voi olla haittaavaa !!!!
Kaiken lisäksi kyseessä on rivitalo, seinänaapuri! Vika ei ole lapsen eikä naapurin, vaan aloittajan, tai sitten talon rakenteissa, ja sille ei kyllä voimitään.
jolle ei oikeestaan voi tehdä yhtän mitään, koska tuota pidetään normaalin elämisen äänenä ja tömistelöy kuuluu vielä hiljaisuusajan ulkopuolella.
Ainoana keinona näkisin itse tömistellä kovaa, jotta ehkä ymmärtävät kuinka ohuet seinät ovat. Toinen keino on, rakastelkaa äänekkäästi tai feikatkaa rakastelevanne, niin että sänky kolisee seinää vasten, narisee ja paukkuu ; )
Muuten kuulostaa oudolta tuo oven avaaminen ja vieraista sepittäminen. Seuraileppa onko kaikki muuten ok, käykö äiti töissä? Onko verhot auki, vai aina kiinni? Onko äiti aivan yksin ja uupunut ehkä? Onko poika ryysyissä vai puhtaissa vaatteissa? Voisiko pojalla olla adhd tai muu diagnosoitu erityispiirre?
Ehdotin siksi seurailemista, koska sinulla on selvä kyky naapurin kyttäämisestä. Harva kerkiää oikeasti seurailla meneekö naapuriin vieraita.
normaalit elämisen äänet saa kuulua ja tiukempi hiljaisuusaika on yleensä klo 7-22 eli klo 8 on jo paljon hiljaisuusajan päättymisen jälkeen.
ja sitä paitsi tuo on muutenkin erittäin normaali heräämisaika normaaleille aikuisille. teinit ne venyy ja vanuu jonneki puolille päivin
tuo voi olla sinulle, tutuillesi tai naapureillesi täysin normaali, mutta esim. minulle ja monille tutuilleni se ei ole.
Tämä voi taas tulla yllätyksenä, mutta ihmisiä on aamu- ja iltaunisia....
ai, että äidillä olisi nyt sitten masennusta eikä perheessä olisi asiat kunnossa?
No tietysti se näin päin pitää vetää!
Minun mielestä se, joka apua, tukea ja hoitoa tarvitsee, on aloittaja.
Kuvittelin että kyseessä on joku tasajalkapomppiminen klo 06 alkaen, mutta kohtuullisen vaarattoman kuuloinen töminä klo 8 alkaen ei voi olla haittaavaa !!!!Kaiken lisäksi kyseessä on rivitalo, seinänaapuri! Vika ei ole lapsen eikä naapurin, vaan aloittajan, tai sitten talon rakenteissa, ja sille ei kyllä voimitään.
jolle ei oikeestaan voi tehdä yhtän mitään, koska tuota pidetään normaalin elämisen äänenä ja tömistelöy kuuluu vielä hiljaisuusajan ulkopuolella.
Ainoana keinona näkisin itse tömistellä kovaa, jotta ehkä ymmärtävät kuinka ohuet seinät ovat. Toinen keino on, rakastelkaa äänekkäästi tai feikatkaa rakastelevanne, niin että sänky kolisee seinää vasten, narisee ja paukkuu ; )
Muuten kuulostaa oudolta tuo oven avaaminen ja vieraista sepittäminen. Seuraileppa onko kaikki muuten ok, käykö äiti töissä? Onko verhot auki, vai aina kiinni? Onko äiti aivan yksin ja uupunut ehkä? Onko poika ryysyissä vai puhtaissa vaatteissa? Voisiko pojalla olla adhd tai muu diagnosoitu erityispiirre?
Ehdotin siksi seurailemista, koska sinulla on selvä kyky naapurin kyttäämisestä. Harva kerkiää oikeasti seurailla meneekö naapuriin vieraita.
Jos jotain melua ei ole itse kokenut, ei voi sanoa häiritseekö se vai ei. Lisäksi eri ihmisiä häiritsee eri asiat.
Tämä voi taas tulla yllätyksenä, mutta ihmisiä on aamu- ja iltaunisia....
Sinunlaisiasi varten on ne säännöt tehty,,,,
Eikös ne säännöt ole tehty kaikkia varten? minä en itseasiassa edes tartteis sääntöjä, osaan ilmankin ottaa naapurit huomioon.
Miksi lasten liikkumista pitäisi rajoittaa, jos se ei vahingoita ketään (siis oikeasti)?
Ei mikään ihme, että ylipaino on nykyään lapsilla niin suuri ongelma, kun ei edes kotonaan sais pomppia. Luontaista liikkumista tulee nykyelämänmuodossa niin vähän, että pitäisi pikemminkin kannustaa liikkumaan enemmän. Varsinkin, jos se poika on ylipainoinen, niin hienoa, että on löytänyt tavan, jolla tykkää liikkua!
Lapsen pomppiminen ja vaikka aikuisen jumppaaminen ovat aivan tavallisia elämisen ääniä, on moukkamaista valittaa tuollaisesta. Siis jos se ei tapahdu hiljaisuuden aikaan. Itsekin olen aamu-unista sorttia, mutta itse olen asumismuotoni valinnut, joten tavallisista äänistä en todellakaan valita.
On se vaan niin väärin, että aikuiset ihmiset eivät tajua, kuinka tärkeää liikkuminen on lapselle ja lapsen hyvinvoinnille, vaan rajoittavat sitä liikettä tai eivät anna mahdollisuutta siihen kaiken maailman typerillä, perusteettomilla säännöillä. Totta hemmetissä lapsi saa pomppia ja juosta kotonaan!
Kukaan ei kiellä lasta liikkumasta, mutta kerrostaloasunto ei ole pomppupaikka. Lapsia voi viedä ulos ja liikuntaa voi harrastaa muuallakin. Joku muka ammattilainen viisasteli, että lapset on villejä ja niiden kuuluu pomppia kaiken aikaa.. Olin juuri mukana tekemässä alle kouluikäisten liikuntatutkimusta ja esim kiipeilytaidot ovat huonontuneet 1990-luvulta. Myös kehon kokonaishallinta hieman alemmalla tasolla. Mistä sitten johtunee..
Kuka sen määrittelee mikä on normaali heräämisiaika??

Totta kai lapsia viedään ulos (ja 11v varmaan voi mennä jo yksinkin), mutta ei se nyt voi olla ainoa aika päivästä, kun saa liikkua! Monilla lapsilla on luontainen tarve liikkumiseen. Aivan liikaa vanhemmat tai muut sitä rajoittavat, joko pelosta tai sitten sen takia, että se jotain tiukkapipoa häiritsee.
Kyllä lapsi saa omassa asunnossaan pomppia, kun ei tee sitä yöllä.
Juuri sinunlaisiasi varten ne säännöt on
jumalan ilta lasten mentyä nukkumaan alakerran äijän yskimistä. Ei sille mitään voi.
Meillä lapset herää kuudelta arkena ja pyhänä. Ovat alle kouluikäisiä ja meno hyppimistä ja pomppimista ja muuten äänekästä heräämisestä nukkumaan menoon asti.