Apua - työura on täysin menettänyt merkityksensä lapsen saannin jälkeen, mites tässä näin kävi?

Olen FM ja olin asiantuntijatehtävissä. Todella pitkää päivää ja puursin burnoutin partaalle, kunnes tajusin, ettei siinä ole mitään järkeä! Menin takaisin töihin kun vauvani oli 10kk ja tein sen vain siksi, että määräaikaista työsuhdettani jatkettaisiin. Ja loppujen lopuksi ihan sama. Mitä se ura antaa? Heti tyäntekijä unohdetaan kun se jää pois.



Toisen lapsen jälkeen tein valinnan ja jäin kotiin. Työsuhde katkesi, kun oli määräaikainen. Nyt odotan kolmatta ja töihin ei ole paluuta ainakaan 3-4 vuoteen. Arvot muuttuivat.

Mulla oli pitkään sama juttu, koulutukseni ei tosin ole noin hyvä, ainoastaan yo-merkonomi ( silläkin koulutuksella olen ollut täystyöllistetty ja ihan hyvää palkkaakin tienannut ). Töitä tein hullunkiilto silmissä usein viikonloputkin. Lasten tulon myötä arvojärjestys muuttui täysin ja aika pitkin hampain olen työelämässä kitkuttanut monta vuotta. Päiväkotivaihe meni kuin sumussa.



Nyt molemmat lapset ovat jo koulussa, toinen yläasteella ja kummasti taas energiaa ja kiinnostustakin löytyy työelämää kohtaan.



Sulla on niin hyvä koulutus ja kokemus takana, että varmasti sulle löytyy jatkossakin töitä ( sitten kun taas joskus siltä tuntuu ) ja fiksuna ihmisenä saat varmasti päivitettyä osaamisesi nopeasti. Tai sitten keksitkin yhtäkkiä ahaa-elämyksenä jotain muuta : )



Eli, nauti perheestäsi ja tästä päivästä, mitään et taatusti ole tehnyt turhaan. Ja osaat varmasti puhua ihmisten kanssa muustakin kuin vaipoista ja potkupuvuista : )

"Minä heräsin urakeskeiseen elämään vasta kolmekymppisenä"



heh, jos on oikeasti ura ihminen niin koulutuksen saaminenkin jo kestää 25-27 vuotiaaksi asti, ei siinä hirveästi työkokemusta ehdi saada ennen 30v.

Ennen sitä en pitänyt työntekoa tai uraa missään arvossa, vaan vapaa-aika oli tärkeämpää.

Nyt ikää jo 40, työkokemusta uudella alalla takana jo useampi vuosi ja edelleen opiskelen lisää.

"Minä heräsin urakeskeiseen elämään vasta kolmekymppisenä" heh, jos on oikeasti ura ihminen niin koulutuksen saaminenkin jo kestää 25-27 vuotiaaksi asti, ei siinä hirveästi työkokemusta ehdi saada ennen 30v.

Hyvähän asia se on että ihmiset kasvaa ja kypsyy! Onnellista lapsellesi että koit sen tossa vaiheessa!



Täällä KTM joka koki saman herätyksen lapsen saatuaan. Takana oli 10 antoisaa vuotta työelämässä. Päätin jäädä kotiin pitkäksi aikaa. Mulle tuli vasta nuorimman mentyä kouluun semmoinen olo että voisin ehkä palata työelämään ja nauttiakin siitä.



Ota rennosti ja nauti lapsestasi! Kun sulla on tahtotila jollekin uudelle niin yleensä asiat alkavat järjestyä siihen suuntaan. Sulle tulee jotain uutta. Se on vaan hämmentävää olla siinä välitilassa, kun ei ole enää se entinen minä, mutta ei ihan tunnista sitä uuttakaan minää.

kylla korkeakoulututkinnon voi hyvin saaada valmiiksi 23-24vuotiaana. Moni tekee alansa toita jo opiskeluaikana. Kolmekymppinen on viela 39-vuotiaskin.

"Minä heräsin urakeskeiseen elämään vasta kolmekymppisenä"

heh, jos on oikeasti ura ihminen niin koulutuksen saaminenkin jo kestää 25-27 vuotiaaksi asti, ei siinä hirveästi työkokemusta ehdi saada ennen 30v.

Olet huomannut mikä on elämässä tärkeätä, lapsi ja läheiset, ei työ. Toivon todellakin, ettet ikinä muutu.

Tee lyhyempää päivää, niin sinulla jää aikaa muuhukin. Olet oikeutettu osittaiseen hoitovapaaseen (googlaa) lapsen toisen kouluvuoden loppuun asti.

Ennen olin oikea työmyyrä, paahdoin töissä burnoutin rajalla keikkuen, kunnianhimo silmissä kiiluen ja eteninkin ihan ok:sti asiantuntijaorganisaatiossamme. Lapsen tulo muutti tuon kaiken, ei kiinnosta enää. Työt tuntuvat merkityksettömiltä, ura lähinnä vitsiltä. Mitä järkeä? En halua tehdä enää pitkää päivää, kahmia projekteja ja loistaa. Ja olla näkemättä lasta juurikaan, ei kiitos. Meneekö tämä ohi vai näinkö tässä sitten kävi? Kouluttauduinko "turhaan", tuntuu että olisin päässyt elämässä paljon helpommalla jotain toista tietä. Lapsenkin olisin voinut saada aiemmin, jos aika ei olisi mennyt pitkissä opinnoissa ja uran rakentamisessa. Jotenkin ikävä olo tästä kaikesta, kaikesta muusta paitsi lapsesta. Ajatuksia, kokemuksia?

Eli kuten moni muukin jo kertoi että samalla tavalla kävi, niin kövi minullekin. Ennen lapsia 12 vuotta työuraa - mielenkiintoista ja vaativaa, arvostusta ja tyydytystä niin henkisesti kuin taloudellisesti- mutta sitten dadam, tuli lapset ja perhe-elämä. Mutta nyt nautin tästä koska tiedän mitä se työ on ja mitä siitä voi saada eli se on nyt nähty ja koettu. Tunnen sääliä kun seuraan nuoria uratykkejä jotka ovat matkansa alussa ja yrittävät saada kaiken samalla kertaa (jes, joskus on hyvä kun saa lapset "vanhemmalla" iällä).



Eli ajattele positiivisesti, olet jo saanut ison potin työmaailmassa, tiedät mitä osaat ja mihin kykenet, se on sinun henkistä pääomaasi ja voit jättää sen hieman "muhimaan". Nyt nautit tästä ainutlaatuisesta "lapsiajasta".

ei koskaan käy näin, koska miesten itsetunto riippuu suorituksista ja työstä, naisten ihmissuhteista. Siksi varmasti miehet ovat korkeimmilla palleilla kuin naiset.