Lue keskustelun säännöt.
Otin eron äidistäni.
23.11.2011 |
Oletteko ottaneet eroa äidistänne? MInä olen, 32-vuotiaana. Sain tarpeeksi hänestä. Joskus omena todellakin putoaa kovin kauas puusta. Tuumasin kolmekymppisenä, että kun olen kerran pärjännyt 30 vuotta ilman isää niin mahtaa onnistua seuraavat 30 vuotta ilman äitiäkin. En aio tavata katkeraa, negatiivista ja kateellista äitiäni enää ikinä. Tällaista rauhaa, vapautta ja hyvän olon tunnetta en ole kokenut ikinä. Äitini on hyvin toimeentuleva ja pärjää kyllä isäpuoleni kanssa. Itse en ole äidille mitään velkaa. minulla on myös sisar joka kyllä hoitaa äidin vanhana.Minulla ei ole mitään tunteita äitiäni kohtaan eli eiköhän tämä ole tässä. Mitäs mieltä tästä olette?
Kommentit (6)
En ole kohta vuoteen äitini kanssa keskustellut, tuli mitta täyteen. Isän kanssa on sama tilanne, mitä sinullakin. PAljon parempi olo näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut samanlaisia ajatuksia omasta äidistä. Mutta pitkän yhteystauon jälkeen yritän pitää jonkinlaista yhteyttä, edes lasten takia koska hän on ainut mummi. Vaikeaa se silti on, kun ei asioista voi puhua oikeilla nimillä! Mutta ymmärrän miksi katkaiset välit.
Ja voin aina vain paremmin:) Ajattelin, että parempi varmaan molemmille näin kuin väkisillä vääntää. Ja minun vanhemmilla kyllä tosiaan rahaa riittää vaikka ostaa vanhana palveluita jos siskolla on muuta puuhaa. Minuthan tietysti on jo kuulemma rajattu perinnön ulkopuolelle. Ja ajattelin lakiosankin laittaa hyväntekeväisyyteen. Tässä vaiheessa edes raha ei merkitse enää mitään.
Mutta minä en. En halua ikinä enää edes nähdä, enkä aio mennä edes hautajaisiin. Jossain vaiheessa vain tajusin, että nyt riitti. Hänellä ei ole minulle mitään annettavaa, eikä minulla hänelle. Jäljellä on tyhjyys. En ole oikein kuitenkaan kenellekään viitsinyt asiasta kertoa (mieheni toki tietää). Luulen, että tällaista on useimmille vaikea ymmärtää.
automaattina siellä äitiä hoitamassa.