Mulla on varmaan anoreksia

Mitä tahdot viestilläsi osoittaa tai kysyä?

Sanoisin, että sun pitäisi painaa minimi 58 kiloa ja edelleenkin olisit missien mitoissa. 51kg sun pituudellas on todella vähän ja olet pahasti alipainoinen. Eli lihota itsesi sinne 59-59 kiloon ja olet hoikka edelleenkin. Meikä alkaa pyöristymään vasta kun menee yli 61 kilon.



Jos tosiaan painat sen 51 kiloa niin hakeudu hoitoon syömishäiriön vuoksi, koska tuo tekee todella pahaa sun terveydelles.

Ota yhteyttä lääkäriin.

Ensimmäinen askel toipumiseen on se että tunnustat sen.



Lääkäriin minäkin kehotan menemään. Käy myös kirjastossa ja lainaa syömishäiriötä käsittelevä kirja "Lupa syödä". Itse sain paljon apua siitä, kun mulla oli tuota vaakarallia. Tavoitteeni oli 48 kg (olen 169 pitkä). Olet kyllä hirmu laiha. BMI on 16 paikkeilla, mikä on merkittävä alipaino. Jos olisit osastohoidossa, painosi pitäisi nousta BMI 18 tasolle, painaisit 55-56 kiloa silloin ja olisit edelleen tosi laiha.



Ehkä tiedätkin, että alipainoisuudella on monia haittavaikutuksia naiselle. Hedelmättömyys tai muut hormonihäiriöt, osteoporoosi, sydänongelmat, lihasten surkastuminen, kehonkuvan vääristyminen.



Oletko pohtinut, miksi kontrolloit syömistä ja painoa noin paljon? Yritätkö hallita kaoottista maailmaasi sillä tavalla?



Mene tosiaan lääkäriin ja pyydä lähete psykiatrille. Terapiasta olisi hyötyä. Tässä sulle pari linkkiä joista voisi olla apua:



http://www.hus.fi/default.asp?path=1;46;14828;14829;7967;19550;19559;19…



http://www.syomishairioliitto.fi/index.php

nii että semmosta vaan että mitäs jos lopettasit sen oksentelun, ja vaa'alla ravaamisen. ja alkasit elää normaalii elämää. ei tarvis valittaa. tuu käymä ni teen sulle vaikka ruokaa.

Kiitos parista asiallisesta viestistä. Tuo yksi oli oikeasti asiaton, sulla ei ole aavistustakaan miten herkkä aihe tää on mulle.

Hoitoon en ole menossa enkä ole hakemassa apua. Ajatus siitä että pitäisi alkaa lihottaa itseään on aivan painajainen.



Ap

avun hakeminen on vaikeaa, se voi tuntua jopa mahdottomalta.

Haluatko viettää koko elämäsi vaakaa tarkkaillen, ajatellen ruokaa, ja tuhota terveytesi sen takia?

En mä oikeastaan näe minkäänlaista muuta elämää mahdollisena. Oon ollut samanlainen lapsesta saakka. Tää on mulle normaalia.



Ap

voi jatkaa tuota loputtomasti, kai tiedät sen? jossain vaiheessa tulee raja vastaan. Ihminen tarvitsee ruokaa elääkseen, eikä siitä pääse mihinkään. Kehosi lakkaa toimimasta. Jossain vaiheessa kuukahdat sinne lenkkipolulle ja joku ohikulkija sitten soittaa sen ambulanssin sinulle. Ennemmin tai myöhemmin joudut laitoshoitoon, ja jos paranemis haluja ei löydy, siitä voi tulla loputon kierre joka päättyy lopulta kuolemaan.

En sano tätä ilkeilläkseni, niin se vain on. Toivottavasti elämäsi ei kuitenkaan mene niin, vaan saisit lopulta olla ylpeä itsestäsi kun olet selättänyt tappavan sairauden.

Toivottavasti et ole yli 30-kymppinen. Tunnen turhan monta tapausta, jossa juuri yli 30-kymppinen anorektikko on kuollut sydäriin odottamatta. Nuorten sydän näyttää kestävän paremmin. Kuolleet eivät ole olleet sairaalassa letkuissa makaavia henkitoreisia vaan ihan vielä kotosalla eläviä liikaa treenaavia.

Oon yli 30. Mut ihmisethän aina ajattelee ettei mitään niin pahaa tapahdu omalle kohdalle, eikös? Siis en minäkään pysty kuvittelemaan, että sydän pettäis, kun kaikki on ollut hyvin tähän saakka.



Ap

Onko syömishäiriösi alkanut jo näkymään kehossasi muuten, kuin laihtumisena? Missä kunnossa hampaasi ovat, onko eroosiota, värimuutoksia tai heilumista? Entäsi hiukset, lähteekö hiuksia paljon tai onko päänahkasi aiempaa näkyvämmin esillä? Ihoon syömishäiriö yleensä vaikuttaa vanhentavasti ja ohentavasti, eli mummmoudut ennen aikojaan. Tiedätkö missä kunnossa luustosi on? Yleesnä pitkään jatkuneen syömishäiriön seurauksena on osteoporoosi jo nuorella iällä - kannattaisi mennä luuntiheysmittaukseen.



Mitenkäs lähipiirisi kokee syömisongelmasi? Syömishäiriösi ei ole muillekaan salaisuus, kaikki tietävät jo erittäin suurella todennäköisyydellä. Lähipiirille syömishäiriökäyttäytyminen merkitsee jatkuvaa valehtelua, salailua, epämukavuutta, epäilyä ja huolta. Syömishäiriö näkyy lähimmille yleensä aina jollain tapaa, vähintään ahdistavana ilmapiirinä lähelläsi. Lapset ottavat mallia vanhempiensa syömiskäyttäytymisestä, joten mieti minkä mallin annat.



Mieti siis paitsi itseäsi, myös läheisiäsi, kun pohdit pystytkö koskaan hakeutumaan hoitoon.

Oon yli 30. Mut ihmisethän aina ajattelee ettei mitään niin pahaa tapahdu omalle kohdalle, eikös? Siis en minäkään pysty kuvittelemaan, että sydän pettäis, kun kaikki on ollut hyvin tähän saakka.

Ap

kuinka vaikea on mennä lääkäriin. Tai edes terapiaan. Mutta ne auttaisi ihan oikeasti. Toisaalta jos ei pienintäkään halua ole muuttua, ei nekään helposti mitään saa aikaan. Suosittelisin ensi hätään vaikka googlettamista - etsi kuvia ja kohtaloita anoreksikoista, jotka on menneet tosi pahaksi - onko se sitä, mitä haluat. Mut ne aikoinaan järkytti oikeille raiteille.



(Tosin olen taas lipsumassa takaisin kaikkien näiden raskauden aikana (ekan, lapsia jo 4) saatujen kilojen kanssa, pari kertaa viikossa oksentelen - vaikka järki saa joskus estettyä)



Ja vaikka se kuulosti tosi tökeröltä, että lopeta se, ja kirjoittaja ei oikeesti tiedä mistä on kyse, niin osittain täytyy olla sitä mukana, että edes pikkasen yrittää lopettaa, vaikka kuinka aina epäonnistuisikin. Jos ei halua ja yritystä ole, ei onnistu.

Syömishäiriöitä ei ole olemassakaan, pikkutyttöjen keksimää huuhaata..

Täältä voit saada tukea ja ehkä helpottaa oloasi, kun saat tietoa ja voit puntaroida miten auttaa itseäsi parhaiten:



http://www.syomishairioliitto.fi/toiminta/vertaistuki.html



Jos et vielä kykene yhteydenottoon, saa Syömishäiriöliitosta ihan netin kautta paljon luotettavaa tietoa syömishäiriöistä ja paranemisesta.



Tsemppiä ap, ehkä ongelman tiedostaminen on askel siihen, että hiljalleen haluat muutosta.

En tiedä missä kunnossa luusto on, mutta ainakaan juokseminen/muu rasitus ei satu..? Hiuksia ei lähde päästä eikä hampaat heilu.

Iholla on pientä nukkaa. Sen saman piirteen oon huomannut muissa laihoissa.

Mietin tota, että onko lähipiiri koskaan ottanut puheeksi enkä muista että kukaan olisi. Musta tuntuu, että kaikki on tottuneita siihen etten juurikaan syö jne.

Oikeastaan vain tuntemattomat ihmiset tulee kommentoimaan "Ootpas laiha" -juttuja, ei lähimmäiset. Aikoinaan aloin epäilemään omaa sairautta, kun tajusin nauttivani toisten kauhisteluista.



Ap

toinen puoli taas pakottaa olemaan "vahva ja kontrollissa" Onko sinulla lapsia? Oletko lukenut anoreksiakirjallisuutta? Siihen tutustuminen voisi madaltaa kynnystä hakea ammattiapua; tuossa sairaudessa et kiduta kuin itseäsi. Jotain pakenet; mutta mitä? Osaatko sanoa miksi joskus sinulla on parempia kausia ja joskus pahempia? Vakaville mielenterveysongelmille on miljoona eri syytä ja jokaisella on yksilöllinen tie kohti toipumista.



Mitä upeaa on itsensä kiduttamisessa tai vapaaehtoisessa nälkään kuolemisessa? Miksi kaipaat huomiota noin kierolla tavalla?

Kun luiden tiheys vähenee, ne kevenevät. Ja siitähän anorektikko on vain tyytyväinen. Osteoporoosi "oireilee" siten että pienestä täräyksestä tai törmäyksestä menee vaikka selkänikama kasaan tai murtuu ranne.



Lähipiirisi on varmaankin tottunut sairauteesi. Siihen on myöskin vaikea puuttua, koska syöminen ja siihen kehottaminen lienee sinulle arka aihe.



Anorexia nervosa on tappavin psyykkinen sairaus, 5 prosenttia kuolee siihen, ja mitä kauemmin sairaus kestää, sitä suuremmaksi kuolemanriski kasvaa.

jos lääkäriin meno tuntuu heti alkuun vaikealta? Auttaisi varmasti, jos saisit tunnustettua ongelman jollekin myös tosielämässä, vaikka hyvä alku tämä av:kin varmasti on. Lähipiirisi on varmasti sinusta huolissaan mutta kukaan ei uskalla ottaa asiaa puheeksi. Tsempit ap:lle!