"Hyvin usein vanhemmat asettavat omat tarpeensa lapsensa edelle" (tv2 nyt)

luopuu kaikista omista tarpeistaan, kunhan lapsilla olis edes jotenkuten hyvä.

En tiedä keitä nämä "suurin osa vanhemmista" ovat! Lähipiirini kaikki vanhemmat tekevät kaikkensa lastensa eteen, on rajoja, rakkautta ja läsnäoloa. Silti julkisuudessa vähän väliä on vaikka mitä asiantuntijaa valistamassa miten suurin osa vanhemmista on täysin kelvotonta sakkia. Vai satummeko lähipiirini kanssa kuulumaan siihen pieneen prosenttijengiin, joka hoitaa lapsensa hyvin? Vielä yksi arvaus: vai ovatko vanhemmat aina lähtökohtaisesti huonoja, jota pitää jatkuvasti ruoskia?

ja paniikkihäiriöinä. Kykenemättömyytenä pitkäaikaiseen suhteeseen ja kiintymyssuhteen vaikeutena omiin lapsiinsa.

Niin paljon keski-ikäiset naiset itkevät omaa lapsuuttaan ja sitä, että vanhemmilla ei ollut aikaa, eikä aitoa välittämistä.

vanhemmat olisi olleet enemmän läsnä lasten kanssa. ja hyvinhän me kasvettiin.

kiistaton tosi asia on, että jossain on vika kun meillä on 50000 syrjäytynyttä nuorta. Ja ehkä nyt ei vaan vanhemmissa... Tuo 24/7 tv.viihde ja netti myös mahdollistaa kotinyhjäämisen ja ehkä aluksi vanhemmat kokevat helpotusta, kun nuori on aina kotona ja eivät näe heti ongelmaa.. Ja koulusysteemimme ei ole kovin helppo jos on vähääkään erityispiirteitä. Ennenkuin kommentoitte niin katsokaa areenalta se silminnäkijä niin pysytään asiassa :). Myös toisten mollaamisen sijaan vois rakentavasti miettiä miten itse voi ehkäistä ko. ongelmaa.

vanhemmat olisi olleet enemmän läsnä lasten kanssa. ja hyvinhän me kasvettiin.

ei ainakaan kellään vanhemmalla ollut miljoonaa harrastusta rokottamassa sitä lasten saamaa aikaa entisestään. Ei kukaan puhunut äidin ja isän omasta ajasta ja siitä, kuinka äiti on hyvä äiti vasta kun kukoistaa täydellisesti elettyään vain itselleen! Ja aika harvassa ovat ne, jotka ovat 70-luvulla joutuneet tarhaan vauvana, tai sitten he ovat "hyvin kasvaneet" vaurioituneiksi aikuisiksi, jotka eivät itse siedä omien lastensa tarvitsevuutta ja saattavat eteenpäin tätä traumaa.

Sitähän se nykyvanhempien kypsyystaso usein on. Ollaan oman elämän ykkösiä, ja se aika kun joutuu venymään tarpeidensa kanssa vauvaikäisen vuoksi on yhtä tuskaa. Siis hirveet, kun mä en siis saakaan koko aika toteuttaa mua!

Mutta tämänkin asian saa toki väännettyä ja käännettyä miten päin tahansa pois vallitsevasta todellisuudesta, ellei kestä itse sitä, että tässähän moititaan juuri minua. Minun toiminnassani on parantamisen varaa.

samaa mieltä: vanhempien omat harrastukset ovat käsittääkseni keskimäärin koko ajan lisääntyneet. Samoin puheet "omasta ajasta".

Toisaalta 70-luvulla ei ollut mitenkään harvinaista, että lapsi meni päiväkotiin ("lastenseimeen") jo 3 kk ikäisenä.

vanhemmat olisi olleet enemmän läsnä lasten kanssa. ja hyvinhän me kasvettiin.

70-luvulla ei ainakaan kellään vanhemmalla ollut miljoonaa harrastusta rokottamassa sitä lasten saamaa aikaa entisestään. Ei kukaan puhunut äidin ja isän omasta ajasta ja siitä, kuinka äiti on hyvä äiti vasta kun kukoistaa täydellisesti elettyään vain itselleen! Ja aika harvassa ovat ne, jotka ovat 70-luvulla joutuneet tarhaan vauvana, tai sitten he ovat "hyvin kasvaneet" vaurioituneiksi aikuisiksi, jotka eivät itse siedä omien lastensa tarvitsevuutta ja saattavat eteenpäin tätä traumaa.

Sitähän se nykyvanhempien kypsyystaso usein on. Ollaan oman elämän ykkösiä, ja se aika kun joutuu venymään tarpeidensa kanssa vauvaikäisen vuoksi on yhtä tuskaa. Siis hirveet, kun mä en siis saakaan koko aika toteuttaa mua!

Mutta tämänkin asian saa toki väännettyä ja käännettyä miten päin tahansa pois vallitsevasta todellisuudesta, ellei kestä itse sitä, että tässähän moititaan juuri minua. Minun toiminnassani on parantamisen varaa.

70-l. ei ollut harvinaista mennä aivan vauvana hoitoon. Äitiyslomahan oli alkuun jotain muutaman kuukauden vaan, eikä kotiäitiyttä arvostettu silloin senkään vertaa mitä nykyisin. Mun äiti oli pph ja muistelen, että meillä oli ihan vauvoja hoidossa, eikä sitä kummasteltu. Muuten taas elämä oli rauhallisempaa, ei ollut mammoilla kiire zumbaan ;) Mutta olen itse miettinyt, että olisipa mielenkiintoista, jos tuon aikaisen hoitoon viemisen vaikutukset voisi jotenkin tutkia, sillä sehän sotii kaikkia kiintymyssuhdeteorioita sun muuta vastaan. Tuntuu, että nykyisin on paljon äitejä, joiden pitää erikseen opetella, miten lasten kanssa ollaan ja yritetään täyttää jo vauvan päivät harrastuksilla, ettei jäisi pelottavaa tyhjää aikaa. Toki kaikilla näin ei ole, mutta uskon kyllä siihen, että omat lapsuudenkokemukset vaikuttavat siihen, kuinka luontevasti osaa hoivata jne. Ja tästä epävarmuudesta seuraa ehkä se, että kuten joku kirjoitti, lapsiin suhtaudutaan Suomessa jotenkin kummallisesti: toisaalta nostetaan jalustalle, toisaalta eivät saisi näkyä ja kuulua missään. Suomalaiset elävät omissa poteroissaan ja haluavat hallita elämänsä tarkkaan. Suku ja edes perhe voisivat tuoda vähän säpinää suomalaiseen elämään, mutta kaikki suunnittelematon sosiaalinen kanssakäyminen on vaikeaa. Jos joku tulee kylään, murehditaan jo etukäteen, että kuinkahan kauan se on. Samalla tavalla lapset ovat arvaamattomia, itkupotkuraivari voi iskeä vaikka minä hetkenä, sitä ei voi aikuinen säädellä kuten haluaisi kaiken säädellä.