Aineenopettaja, pidätkö työstäsi?

nuoret osaa olla aika vittumaisia ja ison lauman hallitseminen ja vielä lisäksi opin iskostaminen laiskoihin ja veteliin on täyttä työtä. Että harkitse vielä.

tympii.

Heidän työnsä vaikuttaa todella ahdistavalta. Nekin, jotka tykkäävät, ovat väsyneitä. Loput vaihtaisivat alaa.

Olen kieltenope lukiossa. Älyään saa käyttää ja työtä voi tehdä rutiininmukaisesti (kunhan ensin kerää muutaman vuoden sitä rutiinia) kun laiskottaa tai keksiä koko ajan jotain uutta systeemiä tunnille. Opiskelijat ainakin meidän lukiossa ihanan rauhallisia kurinpidon kannalta (eli kurinpito-ongelmia ei ole), mutta pääasiassa kuitenkin eloisia, puheliaita ja oikein mukavia tapauksia, olivat sitte heikompia tai lahjakkaampia. Mun työpaikassa opettajilla ja opiskelijoilla on hyvin välittömät suhteet, mutta ollaan silti selkeästi opettajat ja opiskelijat. Mä esim. tunnen kaikki opiskelijat, sillä opetan ihan jokaista jossain vaiheessa "lukiouraa". Tienaan 4300e kuussa (+yo-korjaukset, tentit, oto- ja ylitunnit ym), joten palkkakaan ei ole ihan surkea.



Huonoina puolina mainitsisin töiden kasaantumisen tiettyihin ajanjaksoihin (esim. syksyllä osuu yo-kirjoitukset ja koeviikko päällekkäin ja mulla on oikeastaan aina ekassa jaksossa 5 kurssia opetusta JA suht paljon kirjoittajia) sekä kaiken ylimääräisen ei-opetukseen liittyvän sälän. Mutta plussan puolelle jäädään roimasti enkä ole 11 vuoden aikana kertaakaan katunut valintaani.

muuten muuttuva maailma kyllä pitää huolen siitä, ettei samoja oppeja taota päihin samoilla menetelmillä vuositolkulla.



Ja älyä kyllä saa käyttää, oppilaat ja heidän tarpeensa ovat todella erilaisia ja haasteita siis riittää mutta on välillä hirveän turhauttavaa, kun moniammatillinen yhteistyö ei toimi, vanhemmat haraa vastaan lapsen edusta välittämättä jne



Mutta jos sä jo luet opettajaopintoja, tee ihmeessä loppuun ne ja mieti sitten oikeassa työpaikassasi vasta, mitä mieltä olet urasta. Mitä järkeä niitä opintoja olisi puoliväliinkään jättää? Jos sitten kuitenkin joskus haluat työskennellä opettajana, kurjaa saada epäpätevän palkkaa vaan siksi että jätit nyt opinnot harjoitteluvuonna kesken.



Eikä open tarvitse mikään nuortenystävä olla, riittää että olet ihmisystävä jollain tavalla. Kylmät tyypit ei pärjää eikä viihdy, mutta voithan sä työllistyä aikuispuolelle vaikka, jos teinit ei tunnu luontevilta "työkavereilta"

Heidän työnsä vaikuttaa todella ahdistavalta. Nekin, jotka tykkäävät, ovat väsyneitä. Loput vaihtaisivat alaa.

Tykkäisin työstäni yläkoulussa jos ne tarkkikselle kuuluvat tyypit saataisiin sieltä pois. Tällä inkluusiolla pilataan koko peruskoulu ja niiden oppimismahdollisuudet, ketkä haluaisivat oppia jotakin. Ja opettajat todellakin väsyy,turhautuu ja harkitsee alan vaihtoa.

nimim. joka päivä vituttaa

siis täyttä työtähän se tosiaan on, enkä sitäkään tarkoittanut että olisin joku einstein ja siksi työ ei olisi tarpeeksi älyllistä, vaan juuri sitä, että kun kielissä (ja varmaan juuri matematiikassa ym.) on vähän pakko ne samat jutut opettaa joka päivä ja joka vuosi niin saako siitä työstä sitten palkakseen muuta kuin sen, että on päivän päätteeksi ihan väsynyt ja aivot tyhjänä. Kaikkein väsyttävin homma mitä olen tehnyt oli tehtaassa liukuhihnalla juuri siksi, kun se oli koko ajan sitä samaa. Että tuntuuko pitempään opettaneilta siltä, että tässä sitä kerrataan koko ajan samoja juttuja. Ja jaksaako sitä sitten motivoitua keksimään kaikkia uusia tapoja opettaa, kun sisältö on kuitenkin aina samaa.

Tuskin heti alkuun kukaan on tyrkyttämässä virkaa, joten tee ensin sijaisuuksia mahdollisimman monessa erilaisessa oppilaitoksessa. Kokeile työskentelyä niin nuorten kuin aikuistenkin kanssa, ja jos tuntuu ettei homma sovi, vaihda alaa. Opettajan opinnot lasketaan monella alalla plussaksi joten tuskin kuitenkaan hukkaan menevät. Kannattaa tietysti miettiä myös sivuainevalintoja, jotta suunnitelma B on helpompi toteuttaa. Saattaa tietysti olla, että sinulle selviää jo opetusharjoittelun aikana josko opettajuus on sinua varten. Näin kävi esim monelle opiskelukaverilleni aikanaan. Itse jäin alalle, ja ihan kuin missä tahansa työssä, niin tässäkin on omat hyvät ja huonot puolensa. Sitä en kyllä ymmärrä mistä olet sen käsityksen saanut, ettei aineenopettajana tarvitsisi käyttää älyään?

Tykkäisin työstäni yläkoulussa jos ne tarkkikselle kuuluvat tyypit saataisiin sieltä pois. Tällä inkluusiolla pilataan koko peruskoulu ja niiden oppimismahdollisuudet, ketkä haluaisivat oppia jotakin. Ja opettajat todellakin väsyy,turhautuu ja harkitsee alan vaihtoa.

nimim. joka päivä vituttaa

on sitten toinen juttu, koska ei kai niitä häiriköitä ja muita, joita ei yhtään kiinnosta, kai voi jättää sinne luokan perälle oman onnensa nojaan ja keskittyä toisten opettamiseen. Koska vaikka opettajan tehtävä on tehdä asiat mielenkiintoisiksi kaikille, niin synnynnäisten häiriöiden ym. takia vaan se ei kaikkien kohdalla onnistu. Mutta silti tulee varmaan valitusta, jos ei käytä isoa osaa tunnista näiden kanssa vänkäämiseen ja mukaopettamiseen.

Sitä en kyllä ymmärrä mistä olet sen käsityksen saanut, ettei aineenopettajana tarvitsisi käyttää älyään?

en sillä tarkoita esim. sosiaalista älyä, vaan sitä, pitääkö oppia koko ajan jotain uutta. Tavallaanhan sitä on jo oppinut kaikki siihen kieleen kuuluvat asiat ja tehtävänä on kertoa ne muille. Toisin kuin nyt vaikka lääkärinä, kun on opeteltava koko ajan kaikkea uutta pysyäkseen ajan tasalla. Siltä se nyt näin sivustaseuraajana vaikuttaa.

muista hankkia sellainen aineyhdistelmä, että sillä saa töitä.

Tuohon edelliseen viitaten, täytyy kehittää paitsi sosiaalisia taitoja niin opetustaitoja, ammattihan on nimenomaan opettaja, ei omilla taidoilla briljeeraaja.

Itse olen kieltenopettaja peruskoulussa. Työhön olen keskimäärin tyytyväinen, joskus väsynyt, ok palkka ja lomat kompensoivat.

Yläkoulun puolella lisäksi olemme enemmän kasvattajia, joten ei riitä vain se oman aineen hallinta. Pärjätäksemme ihan työskentelyvälineiden kanssa, on koko ajan pysyttävä ajassa mukana, hallittava sähköinen media, pysyttävä tietoisena vallitsevasta yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä.



Rutiineja on opettajan työssä yllättävän vähän ja aika monesta voi itse päättää. Ekat vuodet tein oppimateriaaleja, kokeilin, yritin ja erehdyksen kautta opin ne parhaat tunnit. Pari vuotta oli helpompaa aikaa mutta sitten oli taas pakko päivittää, kun vaihtui oppikirjat ja materiaalitkin vanhenivat.



LIsäksi on koko ajan jotain projetia, painotuspisteitä, vierailijoita yms. joiden mukaan on suunniteltava uusia tunteja.



Opettajan työn väsyttävin puoli on se, miten siihen ujutetaan koko ajan lisää velvollisuuksia, jotka vievät tolkuttomasti aikaa esim. nämä HOJKS-päivitykset.

vaan sitä, pitääkö oppia koko ajan jotain uutta. Tavallaanhan sitä on jo oppinut kaikki siihen kieleen kuuluvat asiat ja tehtävänä on kertoa ne muille. Toisin kuin nyt vaikka lääkärinä, kun on opeteltava koko ajan kaikkea uutta pysyäkseen ajan tasalla. Siltä se nyt näin sivustaseuraajana vaikuttaa.

Maailma muuttuu eskoseni. Ei se riitä, että olet joskus vuonna miekka ja kirves opetellut asiat, kaikki muuttuu. Oon itse bilsan ja mantsan opettaja ja jos et pysy koko ajan kärryillä uusimmasta geenitutkimuksesta sun muusta, huomaat, että aukkojen kurominen muutaman vuoden kuluttua on aika mahdotonta.

Mä oon myös töissä lukiossa ja älyllisiä haasteita riittää. Jopa meidän tavislukiossa opiskelijat osaavat kysyä todella vaikeita juttuja, joita sitten yhdessä pohditaan. Peruskoulussa kasvattaminen on isompi juttu ja se tekee työn rankaksi kun taas lukiossa se rankkuus tulee itse työstä: koko ajan on kiire, koko ajan pitää olla ajan hermolla, isot ryhmät, tiukat aikataulut, yo-kirjoitukset jnejne. Silti tykkään työstäni tosi paljon.

niin älä ihmeessä niitä kesken jätä.



Opetusharjoitteluvuosi on hullun rankka rutistus, mutta se ihan oikea työ on lopulta aika erilaista. Ei vähemmän rankkaa, mutta ehkä enemmän palkitsevaa. Saat luontevamman suhteen oppilaisiin, kun olet heidän oma opensa. Näet kokonaisuuden selvemmin. Saat itse päättää paljosta, eikä luokan perällä ole ohjaajaa kyttäämässä jokaista sanaasi ja elettäsi.



Ei opetusharjoittelun perusteella vielä välttämättä tiedä, onko oikealla alalla. Tietysti, jos ei yhtään nappaa tai hommasta ei tule mitään, tulee ehkä mieleen, että jokin toinen ammatti sopisi paremmin.



Tsemppiä!



T: ohjaava opettaja eräässä Norssissa

niin älä ihmeessä niitä kesken jätä.

Opetusharjoitteluvuosi on hullun rankka rutistus, mutta se ihan oikea työ on lopulta aika erilaista. Ei vähemmän rankkaa, mutta ehkä enemmän palkitsevaa. Saat luontevamman suhteen oppilaisiin, kun olet heidän oma opensa. Näet kokonaisuuden selvemmin. Saat itse päättää paljosta, eikä luokan perällä ole ohjaajaa kyttäämässä jokaista sanaasi ja elettäsi.

Ei opetusharjoittelun perusteella vielä välttämättä tiedä, onko oikealla alalla. Tietysti, jos ei yhtään nappaa tai hommasta ei tule mitään, tulee ehkä mieleen, että jokin toinen ammatti sopisi paremmin.

Tsemppiä!

T: ohjaava opettaja eräässä Norssissa

Ja mitä siihen älyyn tulee, pääset kyllä sitäkin vielä työssä käyttämään. Työ on rutiininomaista, jos siitä tekee sellaista, mutta toisaalta ihmisten (usein nuorten) kanssa työskennellessä aina tulee esiin jotain uutta - usein monelta eri suunnalta yhtä aikaa.

Kiinnostaisi tietää, minkä aineen opettaja voi kokea työn rutiininomaiseksi. Koulumaailma muuttuu koko ajan, ja jotta pysyy ajan hermolla, on jatkuvasti opittava uutta - niin oman oppisisällön hallinnassa kuin opetuksessakin.

Ja eihän opettajan ole tarkoituskaan olla nuorten ystävä? Ei tosin mikään ihmisvihaajakaan...

Suurin osa oppilaista on ihania persoonia, tykkään työn tuomista haasteista ja yhteistyöstä muiden opejen ja kasvattajien kanssa. Minusta on hienoa nähdä, miten se heikoinkin oppilas voi löytää punaisen langan, kun keksin hänelle sopivan opetusmenetelmän.



Kääntöpuolena sitten työn rankkuus. Jos työnsä tekee kunnolla ja keskittyy jokaiseen oppilaaseen yksilönä, töitä riittää vuorokauden ympäri. Välillä olen täysin loppuunpalanut.



Lisäksi voimia vie se 0,1% oppilaista ja vanhemmista, jotka ovat todella veemäisiä opea kohtaan. He ovat tottuneet Palveluun, ja jos open tuottama palvelu ei miellytä, he käyttäytyvät törkeästi. Näitä on vähän, mutta he pahoittavat mielen pitkäksi aikaa. Aina välillä harkitsen uran vaihtoa näiden takia.

Opetusharjoitteluvuosi on hullun rankka rutistus

T: ohjaava opettaja eräässä Norssissa

Opetusharjoitteluvuosi on ollut yksi löysimmistä opiskeluvuosistani ja 85% kaikista sen vuoden jutuista oli ihan huuhaata. Ei mitään yhtymäkohtaa oikeaan elämään ainakaan 2000-luvun alussa. Toivottavasti tilanne on muuttunut.

Me jakaannuttiin harjoittelussa pienryhmiin ja meidän 5 hengen ryhmässä kaikki olivat tehneet jo paljon sijaisuuksia erilaisissa kouluissa ja sekä lukiossa että yläkoulussa. Muissa ryhmissä oli pääasiassa sellaisia, jotka eivät olleet koskaan olleet sijaisena. Meidän ryhmämme oli se "hankala" ryhmä, sillä nostimme esiin oikeissa kouluissa tulleita tilanteita, joihin ei swot-analyyseillä tai sekunnintarkoilla tuntisuunnitelmilla oikein voinut vastata mitenkään. No, me emme sitten itkeneetkään ekoja kuukausia työelämään siirryttyämme kun kaikki ei mennytkään kuten Norssissa.

Aineenopettaja olen siis minäkin, töissä lukiossa ja tykkään työstäni. Taitaa tosiaan olla niin, että lukion opettajat viihtyvät paremmin. En tosin ihmettele sitä yhtään, sillä opiskelija-aines on parempaa (tai ainakin rauhallisempaa) ja työ on ihan oikeasti myös älyllisesti haastavaa. Peruskoulussakin olen ollut ja siellä opettaminen tuntui kieltämättä koulutuksen hukkaan heittämiseltä. Kasvattaa siellä kyllä piti, mutta sitä en halua tehdä.

Sellaisinakin päivinä, jolloin tulee tosi hankalia tilanteita eteen, tykkään siitä . Ehkä siksi, että olen työssäni hyvä, ja oppilaat tykkää ja kunnioittaa mua.



Sillä oman aineen opettamisella (mulla äidinkieli) ei kyllä juuri tämän työn kanssa ole paljoakaan tekemistä. Siis totta kai opetan niitä sanaluokkia ja pilkkuja ja kirjallisuushistoriaa, mutta ne tulee mulla ihan itsestään siinä sivussa. Tärkeintä nykyään yläkoulussa on olla läsnä oleva aikuinen. Sellainen, joka kysyy ja kuuntelee nuorta ja pitää huolta. Asettaa rajoja mutta ennen kaikkea on turvallinen. Ja siinä sivussa ne sitten oppii sen, mitä opetussuunnitelma vaatii. Ja itse asiassa mun oppilaat saa tosi hyviä koenumeroita, vaikka en suunnittele tunteja tai niinkään panosta siihen opetukseen vaan kasvatukseen.

ja olen ollut myös lukiossa töissä, mutta en halua vaihtaa sinne. Koen olevani enemmän oma itseni kasvattajana, ainakin tällä hetkellä. Jopa erityisopetus kiinnostaa....

tosi vaihtelevaa. Opetan taideainetta, ehkä sekin vaikuttaa. Ei ole käytössä oppikirjaa, joten vain mielikuvitus on rajana siinä miten minkäkin asian tällä kertaa opetan. Ja aina on yllätys millaiseksi asia muuttuu vuorovaikutuksessa oppilaitten kanssa.



Uskoisin, että mitä tahansa ainetta voi opettaa vaihtelevasti eri opetusmenetelmiä hyödyntäen. Esim. draamaa voi käyttää lähes missä vaan. Ja miksei voisi harrastaa aineiden välistä intergraatiota? Esim. matikkaa ei varmaan ole pakko opettaa oppikirjan pohjalta? Ymmärtääkseni matikkakin on luovaa. Kieliä takuulla voi opettaa todella monella tavalla.



Opetusharjoittelussa seurasin esim. bilsantuntia, jolla opettaja käytti taidekuvia oppimisen apuna.



Yhden jännistysmomentin työhön lisää tuo tietekin se porukka, jonka takia opetustyötä tehdään - eli oppilaat. Ei ole kahta samanlaista päivää.. Uskoisin, että kaikki menee hyvin niin kauan, kun on itse innostunut asiastaan. Toki ymmärrän, että tympii, jos opettaa vain oppikirjan pohjalta samaa vuodesta toiseen.. Se ei ole kuitenkaan mikään pakko, vaan oma valinta.



Ps. En ole enää töissä peruskoulussa, mutta pakko oli puuttua tuohon yksitoikkoisuuteen, kun itse olen kokenut asian päinvastoin.



Ai niin: opettajan tärkeä ominaisuus on huumorintaju!