Sairasteluni on äidille häpeä.

Mikä ettei tuota häpeäksikin voisi tulkita, jos oikein haluaa, mutta häpeä ei ole ensimmäinen asia, joka tuosta tulee mieleen.

Minä ainakin ymmärrän asian äidin näkövinkkelistä siten, että asia on hänelle raskas. Oma lapsi sairastaa ja asiasta puhuminen on raskasta. Hän siis yrittää olla ajattelematta asiaa eikä siksi halua puhua siitä.

Ja ensimmäisille vastaajille tiedoksi, EN ole valittanut äidilleni!

ääneen tarkoittaa sitä että asiaa ei tavallaan ole olemassa. Näitä aiheita ovat yleensä sairaus, kuolema tai muut vakavat tilanteet. Olen itse huomannut tämän omassa vanhemmassani. Hän oli silloin sairas, en minä, mutta halusin puhua siitä. Kysyä missä mennään, mitä hoitoja käyettään, mikä on vakavuusate, kuka lääkäri hoitaa. Mutta ei, mistään ei puhuttu. Ei saanut kysellä, vaan piti puhua jonninjoutavia uusista hameista ja lastenvaatteista..

Mietin monesti että kuulenko seuraavan kerran vanhemmasta lääkärin puhelinsoiton kautta vai paraneeko vanhempi täysin. Mitään ei kerrottu.



Vaikka tämä oli vanhemman tapa suojella itseään sääliltä ja kyselyiltä ja sairauden ajattelulta, niin mulle tuli todella ikäväolotila ja tuntui vanhemman käytös itsekkäältä. Kun läheinen sairastaa, niin kyllä omaiset ja omat tyttäret, haluavat tietää miten vakavasta tilasta on kyse.

mullakin tulee mieleen, että on kyvyttömyyttä käsitellä omia tunteitaan. Meidän tilanne oli se, että meiltä kuoli lapsi. Osa ihan lähisukulaisista vaikeni. Kun lapsi oli kuollut, niin puhuttiin ihan jonnin joutavaa. Meillä, kuolleen lapsen vanhemmilla, oli kova tarve käsitellä asiaa, mutta sepä ei onnistunut omien vanhempiemme kanssa.

pidemmäksi aikaa ja sanoi et häpeän häntä kun puhuin asiasta ystävilleni. Häpeä ei tullut mieleenikään ja juuri minun toiminnan ansiosta lapseni parani taudistaan.



Sairastunut saattaa itse mielessään sekoittaa asioita ja pitää niitä totena. Äideillä usein saattaa olla syynä että ovat niin voimattomia asian edessä. Kysykää äideiltänne jos jokin asia vaivaa!!!!

Mikä ettei tuota häpeäksikin voisi tulkita, jos oikein haluaa, mutta häpeä ei ole ensimmäinen asia, joka tuosta tulee mieleen. Minä ainakin ymmärrän asian äidin näkövinkkelistä siten, että asia on hänelle raskas. Oma lapsi sairastaa ja asiasta puhuminen on raskasta. Hän siis yrittää olla ajattelematta asiaa eikä siksi halua puhua siitä.

Riittääkö sinulla mielenkiintoa kysellä hänen elämästään ja asioistaan koskaan?

Sairastuin 14v vakavasti ja jouduin sairaalaan 4,5kuukaudeksi. Isäni kävi luonani sairaalassa joka tiistai ja viikonloppuna. Olin ylioppistollisessa sairaalassa ja sinne oli kotoamme matkaa noin 150km.



Äitini kävi kerran, yhden ainoan kerran, yhden tunnin, luonani sairaalassa. Ei soitellut minulle koko aikana. :( Ehkä häntä hävetti, että tytär on sairaalassa, en tiedä.

Mikä ettei tuota häpeäksikin voisi tulkita, jos oikein haluaa, mutta häpeä ei ole ensimmäinen asia, joka tuosta tulee mieleen.

Minä ainakin ymmärrän asian äidin näkövinkkelistä siten, että asia on hänelle raskas. Oma lapsi sairastaa ja asiasta puhuminen on raskasta. Hän siis yrittää olla ajattelematta asiaa eikä siksi halua puhua siitä.