Miksi jotkut työntekijät eivät osallistu eivätkä jaa tietoaan kollegoille?
Meillä siis 90% keskustelusta käydään Teams-chatissa kirjoittelemalla, joten sekään ei nyt käy selitykseksi, että introvertti tai ujo luonne, kun ei tartte kuin kirjoittaa.
Esim. jotkut tietyt työntekijät eivät ikinä osallistu kyseisiin keskusteluihin, joissa keskustellaan työhön liittyvistä asioista, ilmiöistä, prosesseista, ym. Näiden keskustelujen myötä jaetaan tietoa ja siinä samalla työkin kehittyy kun keskustelun myötä tulee uusia ajatuksia ja ideoita, jne.
Kerran juttelin face to face yhden työntekijän kanssa eräästä vähän poikkeuksellisesta työjutusta, ja hän sanoi selvittävänsä asiaa. Sanoin, että kysy tuolla yhteischatissa siitä, jos joku tietäisi vastauksen siihen. Hän sanoi että ei halua kysyä siellä, vaan jotain muuta kautta. Sitten sanoin, että olisi kiva kuitenkin lopulta sitten tietää tuo ratkaisu tuohon asiaan, että miten siinä kävi, vastaisuuden varalle. Hän ei ikinä ilmoittanut siitä vaikka varmasti on jo asian saanut selville...
Ihmettelen, miksi ei haluta jakaa tietoa muille? Työpaikalla on muutamia CV:n perusteella todella kokeneita ja osaavia työntekijöitä, mutta osa heistä on täysin hiljaa eivätkä jaa ollenkaan ajatuksiaan muille.
Kommentit (16)
En tiedä, onko olemassa käsitettä nettiujous, mutta tunnistan tyypin. Joillekin meistä on puhelimella soittaminen vastenmielistä, ehkä näille vastaavasti digitaaliset jutut.
Tai sitten on vaan yksi työpaikkakiusaamisen tapa.
Koska Teams on perseestä. Asiat hoidetaan kasvotusten konttorilla. Nopeaa ja mukavaa.
Jos YT:t uhkaavat kannattaa olla ainoa, jolla on jotain tärkeää tietoa.
Vierailija kirjoitti:

Häh, siis ketä tuossa kiusataan?
Vierailija kirjoitti:
Koska Teams on perseestä. Asiat hoidetaan kasvotusten konttorilla. Nopeaa ja mukavaa.
Nyt ei ole kyse siitä, miten sinun työpaikallasi toimitaan. Vaan Ap:n. Kaikilla työpaikoilla käydään vain harvoin konttorilla.

Kaikesta valittavia uhriutujanaisia.
Koska asiat hoidetaan naamatusten, työpaikalla.
Siellä voi kysellä jos on kysyttävää.
Teams turhaakin turhempi.
Jos ei itse uskalla paikan päällä esittää työhön liittyviä mielen päällä olevia kysymyksiä, turha rääpiä päätänsä jos joku ei osallistu porukan nettipelleilyyn.
Koska kun jaat tietosi muille niin kohta he ovat sinin pomojasi ja laittavat sinut joko kellarikomeroon tai ulos
Vierailija kirjoitti:
Jos YT:t uhkaavat kannattaa olla ainoa, jolla on jotain tärkeää tietoa.
No eiköhän siinä kohtaa katsota sitä kokonaisuutta ja koko työuraa, että mitä on pystynyt tuomaan kyseiseen tiimiin. Mieluummin pidetään sellainen, joka jakaa tietoaan muille, kuin sellainen, joka ei jaa.
Uskomatonta, että te ette mitenkään ymmärrä, että kaikilla työpaikoilla ei todellakaan käydä usein konttorilla. Eikä ole todellakaan usein edes palavereja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska Teams on perseestä. Asiat hoidetaan kasvotusten konttorilla. Nopeaa ja mukavaa.
Nyt ei ole kyse siitä, miten sinun työpaikallasi toimitaan. Vaan Ap:n. Kaikilla työpaikoilla käydään vain harvoin konttorilla.
Maailmalla on jo lähes täysin palattu lähitöihin ja niin tehdään Suomessakin.
Kaikki menestyvät yritykset ovat lopettaneet teamspelleily ja palanneet konttorille. Sitten on nämä jotka pitävät YT:eitä ja ovat konkurssissa kiska työelämä ei kehity eikä luovuutta ole koska ihmiset luuhaavat kotonaan.

Te olette mestareita siinä, että kiertelette kysymykseen vastaamista. Nyt ei ole kyse siitä, onko parempi työskennellä etänä vai konttorilla.
Minä olen ollut aina tuollainen, joka jakaa työssä tarvittavaa tietoa muille. Mutta olen havainnut, että siitä ei tule yleensä mitään positiivista palautetta, negatiivista kylläkin.
Näitä negatiivisia palautteita on mm. se, että minulle on kanneltu, että toinen työtoveri kieltäytyy toista auttamasta ja kehottaa kysymään minulta, "kun se kuitenkin on aina tietävinään kaiken".
Yksi esimiestaho (ei omani) valitti, että en saisi mennä kertomaan jotain yleistä koko organisaation ohjetta suoraan vaan kaiken pitäisi mennä "linjajohdon" kautta, vaikka se siis on julkisesti sisäisillä nettisivuilla nähtävissä, vain hankalassa paikassa.
Myös se, jos minä menen kertomaan yleisesti ikäväksi koetun säännön, johtaa yleensä siihen, että minulle kiukutellaan asiasta, vaikka en tavallisena työntekijänä todellakaan pysty siihen vaikuttamaan.
Sitten on ollut vielä niitäkin, joiden pitää alkaa kiukutella, että miksei tätä ole heille jo aiemmin kerrottu.
Siksi nykyään mietin useamman kerran ennen kuin menen tietoni kertomaan. Siitä on harmia minulle itselleni.
Koska ovat autistivajakkeja joiden ei pitäisi olla työelämässä koska eivät pysty normaaliin sosiaaliseen kanssakäyntiin.