Nykyäideistä kasvaa kamalan pihejä tämän Huutiskulttuurin myötä
Mitään ei voi antaa toiselle vain hyvää hyvyyttään, toinen ihminen ei missään nimessä saa hyötyä itseä enemmän, jokainen saippuapalakin on hinnoiteltavissa ja sukkapari realisoitavissa.
Sama porukkaa vinkuu kierrättämisen ja materialismin hylkäämisen puolesta.
Kommentit (11)
ennen olisi vain lahjoitettu pois tarvitsevalle. Kertoo myyjän ahneudesta ja ostajan tavaran vimmasta. Köyhä pysyy köyhänä, jota parjataan keskustelupalstoilla. ap
Tosin ihmettelen kovasti ihmisiä, jotka tykkäävät käyttää toisten vanhoja vaatteita. Minusta vaatteet on ihan liian henkilökohtaisia kierrätettäviksi.
Kirjoita itsekin, jos siltä tuntuu. Aihe vapaa.
en tosin ole niin köyhä että kaikki pitäisi saada parilla eurolla, mutta pienituloinen kumminkin.
Minusta pihi ja ahne ovat eri asioita. Itse hankin lasten vaatteet ja varusteet mahdollisimman halvalla (ja paljon saan ilmaiseksi)=olen pihi, mutta oikein mielelläni annan ne ihan ilmaiseksi eteenpäin tarvitseville. Varsinkin, kun olen itse paljon saanut niin tuntuu että minulla on moraalinen velvollisuuskin antaa, en ainakaan saamiani vaatteita kehtaisi ikinä myydä. Jos ostaisin jonkun oikein kalliin jutun, joka jäisi jostain syystä lähes käyttämättä, varmaan myisin huutiksessa.
Mitään ei voi antaa toiselle vain hyvää hyvyyttään, toinen ihminen ei missään nimessä saa hyötyä itseä enemmän, jokainen saippuapalakin on hinnoiteltavissa ja sukkapari realisoitavissa. Sama porukkaa vinkuu kierrättämisen ja materialismin hylkäämisen puolesta.
En tunne ketään pihiä kierrättäjää. Suurin osa ystävistäni antaa eteenpäin, auttaa kaveria ja teke hyväntekeväisyyttä.
Pihit kaverini sen sijaan arvottavat kaiken rahassa ja hyödyssä, ajan ja ystävätkin.
Tosin ihmettelen kovasti ihmisiä, jotka tykkäävät käyttää toisten vanhoja vaatteita. Minusta vaatteet on ihan liian henkilökohtaisia kierrätettäviksi.
Minä en luo tunnesuhdetta vaatteisiin :DDDDDDDD
ostanut huutiksesta yhteensä viisi muovikassillista vauvanvaatteita hintaan 7,20€, kolmelta eri myyjältä. Kaikki vaatteet ovat olleet ehjiä, puhtaita ja kohtuullisen hyväkuntoisia. Sellaisia, että menevät ihan hyvin vielä meidän pikkuisellamme. Ei tosiaan ole kallista! Tietenkin jos metsästää tietynlaista, tietynmerkkistä tai uutta/uudenveroista, joutuu maksamaan enemmän. Mutta niin joutuu kirpparillakin.
Huutiksessa kannattaa katsella tarkasti niitä kohteita, jotka ovat menossa umpeen, koska niistä voi tehdä todellisia löytöjä. :-)
ei sieltä ole varaa köyhillä ostaa, kun rikkaat mammat huumaantuu tappelemaan siellä ticketin haalarista.