Lue keskustelun säännöt.
Ujo lapsi
15.11.2011 |
Onko täällä kohtalotovereita? Kuopuksemme on luonteeltaan ujo ja herkkä. Hän on nyt sitten tämän takia joutunut eskariopen hampaisiin: Lasta pitää kuulemma karaista koulukypsäksi.
Ope halusi järjestää "tukiopetusta". Menin mukaan ja pöyristyin tavasta, jolla hän lasta kohteli. Mm. näin: Sanoo ääneen minulle, että "tuo pitää saada puhumaan ennen koulua". Lapsi siis istuu vieressä.
Kun lapsi vastaa, ope rähjää, että "puhu kovempaa, tuon kuulee vain äiti".
Ei selitä yhtään mitä tekee tai lapselta odottaa, ei katso edes kunnolla lapseen päin, vaatii salamannopeaa toimintaa ja sitten kirjaa, että lapsi ei ymmärrä ohjeita.
Hosuu ja hoputtaa, vilkuilee kelloon ja huokailee.
Lopulta sai lapsen itkemään, minkä jälkeen diagnosoi, että minä olen huono äiti, koska lapsi takertuu minuun liikaa!
Lapsi siis todettu jo koulukypsäksi! Eikä mistään muualta tule mitään palautetta, että olisi oppimis- tai keskittymiskyvytön tai muuten ongelmia. Ollut erilaisissa harrastuksissa ilman äitiä 2,5-vuotiaasta, neljän vuoden päiväkotihistoria vailla ongelmien häivääkään.
Tämä ope pitää nyt ihan idiootin tasoisena.
Kommentit (47)
Lapsi on käynyt harrastuksissa 2,5-vuotiaasta ilman minua. Muskari, tanssi, luistelu, kuvataidekoulu. Nykyään tanssissa, luistelussa ja kuvataidekoulussa 3 vuotta itseään vanhempien ryhmässä. Esityksiä isoillakin lavoilla. Ei mitään ongelmia ohjeiden vastaanottamisessa tai ryhmässä pärjäämisessä - vaikka toiset lapset paljon vanhempia ja jopa 40 senttiä kookkaampia.
Lapsi kirkon kerhossa vuoden, ei ongelmia. Puistotädillä, ei ongelmia.
Päiväkodissa ja myös toisessa eskarissa yhteensä kolme vuotta, ei minkäänlaisia ongelmia. Kuulemma onnellinen, tasapainoinen ja erinomaisen hyvin kehittynyt lapsi.
Omalääkärin ja neuvolan mukaan kypsä ja kehittynyt ikäisekseen. Ei mitään ongelmia missään testeissä tai tarkastuksissa.
Puheterapeutin mukaan kielellinen kehitys vähintään ikätasoista.
Luonteeltaan ujo, herkkä ja harkitseva. Tämä ope arvostaa sellaista "pirteää instant-lasta", joka mielellään sitten palvoo häntä. Hyvin nuori, ihan vastavalmistunut, ekassa työpaikassaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lapsen puolella oleminen niin väärin, että olit vain passiivisena opettajan vietävissä? Kumpi tässä nyt on pahempi toistaan?
Opettajan tapa ehkä väärä, mutta oikeassa hän on siinä, että kysyttäessä pitää vastata, että kysyjäkin kuulee, sehän kuuluu jo ihan peruskäytöstapoihin.
Täällä toinen ujon lapsen äiti. Tässä mielenkiintoinen artikkeli aiheesta. Ei ratkaise "ongelmaamme", mutta kertoo taustat:
http://www.laakarilehti.fi/kommentti/index.html?opcode=show/news_id=827…
"Syntynyt selviytyjäksi
Julkaistu 17.12.2009 12.53
Pienen pojan syntymäpäivillä 3-vuotias vieras potki 1-vuotiaan vieraan nurkkaan, löi 2-vuotiasta päivänsankaria, ja istui muun ajan keräämässä talon lelut itselleen omiin leikkeihinsä. Tämä ei ole ennen kuulumatonta, 3-vuotiaalle voi sattua huono päivä. Huomiota herätti äidin käytös. Hän ei eleelläkään hillinnyt poikaansa. ”Syntynyt selviytyjäksi” kertoi hänen pieni hymynsä, kun hän katseli pojan mellastusta.
Hän ei varmaankaan ollut huono kasvattaja. Nykyaika vain on hukannut tajun siitä, miten käyttäytyy selviytyjä, ja milloin puhutaan aggressiosta. Kun aloitin luennoijan urani 30-vuotta sitten, koski suurin osa luentopyynnöistä aggressiivisuutta. Kouluissa, päiväkodeissa ja vanhempien illoissa haluttiin kuulla, miten suitsia lapsen aggressiivisuutta ja ohjata hänet sosiaalisen käytöksen poluille. 20 vuoteen en ole enää saanut yhtään tällaista pyyntöä. Ilmeisesti ongelma saatiin silloin hoidettua pois päiväjärjestyksestä ja aggressio hävitettyä.
Ensimmäisistä puistoleikeistä saakka vanhemmilla on huoli lapsen sosiaalisesta kehityksestä. Varsinaisesti ei kuitenkaan kanneta huolta sosiaalisuudesta, vaan siitä, miten lapsi selviää muista lapsista, ettei vain jää alakynteen. Pieni aggressio ei kasvattajia niinkään huoleta, mutta oikea sosiaalinen käytös, toisin sanoen lapsi, joka myöntyy, jättää tilaa toiselle, luovuttaa tälle lelunsa, sen sijaan huolettaa. Merkithän viittaavat luuseriin!
Huoli ei ole vain vanhempien. Pyysin jokin aika sitten opettajiksi ja lastentarhanopettajiksi valmistuvia opiskelijoita lopputentissä kertoman, mikä heidän mielestään on vaikein ja haasteellisin kasvatustehtävä heidän tulevassa työssään. Kukaan ei sanonut, että se olisi aggressiivisuuden, häiriköinnin ja kiusaamisen poiskitkemisen. Lähes poikkeuksetta he kirjoittivat ujojen, hiljaisten ja varautuneiden lasten muodostavan heidän vaikeimman kasvatustehtävänsä. Siis ne lapset, jotka eivät koskaan häiritse muiden oppimisrauhaa, eivät käy käsiksi muihin lapsiin, eivät riko koulun sääntöjä ovat nykykoulun suurin haaste? ”Haasteellisimpia ovat liian empaattiset lapset, koska heillä tulee olemaan myöhemmin vaikeuksia”, kirjoitti eräs opiskelija. Kilpailuyhteiskunnan arvomaailma oli mennyt hyvin perille.
Kun tämä kasvatus sitten tuottaa hedelmää, istumme me aikuiset joukolla alas paheksumaan ja päivittelemään. Huudamme yhteisöllisyyttä apuun ja ihmettelemme, mihin se on kadonnut. Se ei ole kadonnut, vaan se ei ole syntynyt. Yhteisöllisyys tulee kasvattaa ihmiseen, eikä se ole kaikkein yksinkertaisin kasvatustehtävä. Ihminen kun ei ole luonnostaan toisen huomioonottava ja hänen oikeuksiaan kunnioittava. Jos näin olisi, ei heikompien puolustamiseksi tarvittaisi lainsäädäntöä, vaan se hoituisi itsestään. Jos ihminen saa elää ”luontonsa mukaisesti”, tulee käyttöön viidakon laki ja omien oikeuksien valvominen ja puolustaminen hoituvat yhä aggressiivisemmin keinoin. Näin osoittaa tutkimus.
Jokainen vanhempi haluaisi, että hänen lapsensa olisi pärjääjä, ja ellei nyt menestyjä, niin ainakin selviytyjä. Samaan aikaan hän kuitenkin toivoo, että hänen lapsellaan olisi turvanaan yhteisö, jossa ketään ei sorreta, jossa ei jatkuvasti kilpailla, ja joka tukee silloin, kun kilpailussa jääkin rannalle. Hänen lapsensa on se menestyjä, muut saavat muodostaa sen yhteisön. Tämä on kuitenkin mahdoton yhtälö. Ei ihme, jos kaikki ovat lopulta hämmentyneitä ja hukassa.
Liisa Keltikangas-Järvinen
psykologian professori
Helsingin yliopisto "
Senhän sinä kyllä taisit jo tietääkin. Meillä samanlainen eskarityttö, ujo, hiljainen ja harkitseva. Eskariopen palaute oli, että jotkut vaan ovat hiljaisempia, ei sille kukaan voi mitään, eikä tarvitsekaan voida. Kukaan ei voi pakottaa lasta olemaan rohkeampi tai äänekkäämpi.
Jos kaikki muut tahot ovat eri mieltä kuin tämä lapsesi eskariope, yritä olla välittämättä! Jotkut tosiaan ihannoivat kovastikin noita reippaita sanavalmiita lapsia, jotka ovat aina äänessä, luultavasti tämä ope on itsekin ollut lapsena sellainen.
Olisko nyt kuitenkin kyse siitä, lapsellasi on ollut ja on liikaa ohjattua toimintaa, liian pienestä asti.
Hän ei osaa itsenäisesti tarttua toimeen vaan tarvitsee jatkuvaa ohjausta toimiakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä en ole ujo, eikä ole toinen lapsemmekaan. Lapsella on aina ollut hyvin lyhyet päivät ja piitkät lomat.
Ja kai hän olisi nyt oireillut jossakin muuallakin jossakin vaiheessa, jos vika olisi lapsessa, perheessä tai hoito- tai harrastuspaletissa.
Jos lapsi arastelee vastaamista, ei häntä saa rohkaistua nolaamalla, nöyryyttämällä ja nujertamalla.
Sitäpaitsi meidät on nyt haukuttu yhtä aikaa sekä laiminlyöviksi vanhemmiksi että liian takertuviksi vanhemmiksi. Ja lapsi suunnilleen idiootiksi. Kunhan ei vain tarvitse yhtään katsoa omaa toimintaa ja sen mokia.
ap
minä en ole ujo, eikä ole toinen lapsemmekaan. Lapsella on aina ollut hyvin lyhyet päivät ja piitkät lomat.
Ja kai hän olisi nyt oireillut jossakin muuallakin jossakin vaiheessa, jos vika olisi lapsessa, perheessä tai hoito- tai harrastuspaletissa.
Jos lapsi arastelee vastaamista, ei häntä saa rohkaistua nolaamalla, nöyryyttämällä ja nujertamalla.
Sitäpaitsi meidät on nyt haukuttu yhtä aikaa sekä laiminlyöviksi vanhemmiksi että liian takertuviksi vanhemmiksi. Ja lapsi suunnilleen idiootiksi. Kunhan ei vain tarvitse yhtään katsoa omaa toimintaa ja sen mokia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro, nyt sitten minulle millaisen vastauksen haluat, sillä en voi tuomita ihmistä, joka ei pysty puolustautumaan ja antamaan omaa vastinettaan.
Sinä et itse ollut lapsesi puolella tilanteessa, jossa häntä nolattiin, nöyrytettiin ja nujerrettiin.
Eikö sinusta ole laiminlyötiä, jos aikuinen äiti ihminen saa omaa suutaan auki, vaan passiivisena seuraa vierestä, kun lasta kohdellaan idiottimaisesti?
Eskariope vaikuttaa lapsen elämässä vajaan vuoden, sinulla on lopututon tehtävä olla lapsen puolella.
siinä tilanteessa, mutta enpä ole ollut aiemmin paikalla siellä eskarissa, koska en osannut odottaa, että koulukypsäksi todettu lapsi yhtäkkiä onkin idiootti.
Nyt työnnyin mukaan tuohon "tukiopetus-sessioon", koska olen nyt kuullut monelta muultakin äidiltä kaikenlaista ikävää ko. opettajasta, mm. pakkosyöttämisistä jne.
Itse sessiossa minä rohkaisin lasta ja keskeytin nuo nyöryyttävät tilanteet jne.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä kyllä pyrkisin saamaan lapsen toiseen ryhmään. Itsetuntohan tuossa menee jos toinen vaan latistaa koko ajan.
Kannattaa kuitenkin järjestää keskustelu ilman lasta. Paikalla se eskariope, hänen esimies ja vaikka joku entisestä päiväkotiryhmästä. Käytte läpi asiat. Samassa yhteydessä voit kertoa myös mielipiteesi sen eskariopen käytöksestä. Jos ette päädy siinä ratkaisuun, niin pyydät vaihtoa toiseen eskariin.
että jopa sinä äitinä olet huolissasi lapsen ujoudesta, ei vain se eskarinope, ethän muuten olisi ujoa ja arkaa lasta laittanut harrastuksiin pärjäämään yksin jo 2,5 vuoden iässä, aika patistelevaa...
Toivottavasti saat puhuttua eskariopen kanssa, että mielestäsi hänen toimintatapa on väärä teidän tytön osalta, ja kannusta tyttöäsi eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä nyt vaan oli tarjolla tutun muskaritädin muskari, kun lapsi oli 2,5-vuotias. Jo esikoiseni kävi samaa muskaria. Muskarin pitäjä on pätevä, eikä hänellä ole mitään ongelmia saada noita pieniäkin viihtymään siellä ryhmässä.
Harrastuksissa lapsi on saanut käydä ihan miten itseä on kiinnostanut. Ja ne ovat olleet mahdollisia, koska hoitopäivä on aina ollut lyhyt. Hän nyt vaan sattuu olemaan tosi lahjakas liikunnassa ja kuvataiteissa, joten emmepä ole estelleet.
Ja tosiaan, ei ole ainoa lapsi, vaan kuopus, joten senkin myötä sitten tekee vähän isompien juttuja kuin muuten tekisi. Ja koska on kulmakunnan lapsiporukasta nuorin, sekin aiheuttaa sen, että puuhat ovat olleet "aikavampia" kuin esimerkiksi esikoisemme samassa iässä.
ap
mutta juttele nyt asiallisesti sen open kanssa, että lopettaa lapsen prässäämisen ja mitätöimisen, jos ei onnistu, vaihtakaa ryhmää.
-14-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nolattattava, nöyrytettettäväna ja nujerrettavana. Lasta voi myös hoitaa kotona, jos ammattikasvatuksenmallia haluta sisäistää.
Oletteko te vanhemmat tehneet jotakin konkreettista asian eteen?
Minäkin miettisin mahdollisuutta eskariryhmän vaihtoon. Vuosi on sinänsä lyhyt aika elämässä, mutta eskarivuosi on aika tärkeä. Itselläni on toisenlainen kokemus: esikoiseni oli ujo eskariin mennessään ja toki hänellä nyt alakoululaisenakin on nuo samaiset temperamenttipiirteet, mutta eskarin todella ihana ja ammattitaitoinen henkilökunta osasi suhtautua erilaisiin lapsiin eikä lytännyt ketään. Sekä aremmat että vilkkaat tulivat hyväksytyiksi itsenään, mutta silti kaikille saatiin päähän esim. sosiaalisia taitoja, joita koulussa tarvitsee. Koulussa poikamme mainio tuuri jatkui ja opettaja on myös todella ihana. Mitään ongelmia ei ole ollut. Poikamme ei edelleenkään ole mikään "minä ensin"-ihminen, mutta koska opettaja vaatii ihmismoisia käytöstapoja, eivät luokalla vallitsekaan viidakon lait. Ja poika on kaikessa rauhassa saanut luoda kaverisuhteita, harjoitella vähän vilkkaampia välituntileikkejä jne. Olen itse ollut lapsena todella arka, ja silloin ujoihin suhtauduttiin lähinnä pilkallisesti ja voin sanoa, ettei se auta mitään. Kaikki tällaiset kommentit "et kai sen kanssa kouluun mene", "armeijassakin tulee äitiä ikävä hihhihhii" olen antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olin lukenut tuon Keltikangas-Järvisen kolumnin ennenkin ja se on todella osuva: jokainen haluaisi lapsensa olevan pärjääjä ja voittaja, joka tarvittaessa osaa käyttää kyynärpäitään, mutta kaikkien muiden pitäisi toimia tälle turvaverkkona ;D
Siellä on sijainen tämän viikon. Päivä alkoi uimahalli-reissulla ja kello 12 isä hakee hänet kotiin samalla kun hakee koululaisen, jolla on tänään lyhyt päivä. Vetävät vähän henkeä ja menevät sitten tanssimaan illalla.
Olen jo ilmoittanut ko. paikkaan, että en halua, että kyseinen ope opettaa enää lastani.
Jos vaihto tms. ei onnistu, lapsi voi vallan hyvin olla kotonakin aamupäivät. Minä teen kotona töitä ja lapsiseuraa on silti riittämiin harrastusten, naapurien, kaverien ja esikoisen ja esikoisen kaverien myötä.
ap
Takana raskas, raskas eskarivuosi.
lapsemme ei ole ujo, mutta oli paljon muita ongelmia eskarivuoden aikana.
Kerron tämän kuitenkin kannustukseksi, koska vuosi sitten haimme apua monelta eri taholta.
Eskarissa lapsemme leimattiin riippuen päivästä milloin adhdksi, milloin aspergeriksi, jonain toisena päivänä epävakaaksi persoonallisuudeksi.
Ainoa yhdistävä tekijä päiville ja tapauksille oli että lapsemme oli syntipukki ja se (heidän mielestään) ongelmien aiheuttaja.
Pyysimme apua psykologilta joka kävi päiväkodin eskarissa tutustumaan tilanteeseen. Lapsi kävi myös yksin tapaamassa psykologia muutaman kerran.
Toimintaterapian arvioissa kävi.
Me vanhemmat kävimme jopa perheneuvolassa juttelemassa ja neuvoja pyytämässä pari kertaa.
Kukaan ammattiauttaja ei nähnyt erityistä syytä tilanteeseen, lapsessa ei kuulema ollut "mitään vikaa" .
Eskarissa ei kuitenkaan oltu tähän tyytyväisiä. Meno jatkui entisellään. Lapsi vetäytyi itseensä, joutui syntipukiksi lähes päivittäin, kuraa saatiin niskaan.
Itse valvoin yöt murehtien, perheonnesta ei voinut puhua...
Olimme hyvin stressaantunut perhe tuon tilanteen vuoksi.
Kesäloma koitti vihdoin.
Ihana, pitkä kesä. Lapsella ei ollut mitään ongelmia koko aikana kenenkään kanssa.
Koitti syksy ja koulu.
Nyt tuntuu ihmeelliseltä että kaikki sujuu ihanasti, niinkuin ekaluokkalaisella kuuluukin.
Pientä hienosäätöä välillä on, mutta todellisia ongelmia ei.
Kerron tämän siksi, että meillä ongelmat ilmenivät vain ja ainoastaan eskarissa. Sinne ne onneksi jäivätkin.
Lapset ovat ympärillä edelleen samoja, vain opettajat muuttuivat.
Älkää ihmiset hyvät antako niille eskariopeille sellaista valtaa kuin me hölmöt teimme.
Meiltä pilattiin yksi vuosi elämistämme ja melkein perhe.
Lapsi toipuu rankasta vuodestaan pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.
Vähitellen minäkin alan luottaa että lapseni pärjää.
Eskarivuosi on meillä vain yksi synkkä muisto.
Onko mahdollista vaihtaa ryhmää?