Vauva 8kk ei juo maitoa päivisin
Meillä on nyt hieman yli viikko takana sellaista erikoista aikaa että ennen hyvin rinnalla viihtyvä 8kk ikäinen poika ei huoli enää tissiä päivällä ollenkaan. Karsea huuto alkaa heti kun alan avaamaan paitaa. Illallakaan ei kelpaa, mutta sitten kun on nukkunut puolitoista tuntia niin hän herää ja sitten tissi kelpaa. Öisin hän herää 3-5 kertaa ottamaan maitoa, ennen nukkui yöt kokonaan.
Päivisin yritän tarjota maitoa nokkamukista aterioiden yhteydessä (5 ateriaa, yhteensä n. 5-6dl soseita josta 2dl on maitoon tehtyä puuroa) mutta ottaa vain todella pieniä hörppyjä. Tuttipullosta ei ole ikinä innostunut, mutta yritän sitäkin tarjota kun istuu sitterissä tai sylissä mutta nestettä ei uppoa enempää kun 20ml kerralla, jos sitäkään.
Minulla on huoli siitä että saako poika tarpeeksi nestettä. Pissavaippoja tulee mutta ei yhtä painavia kun ennen. Kakkaa kerran tai kaksi päivässä. On pirteä ja hyväntuulinen.
Onko muilla ollut tällaista? Harmittaa kun ennen hyvin nukkuva vauva nyt herättelee öisin, ja päivällä ei kelpaa tissi vaikka missä asennossa kokeilen. Hän ottaa joskus kiinni ja imaisee kerran pari, ja sitten kääntää päätä pois ja kitisee. Mietin onkohan tämä nyt sitä että vauva vieroittaa itsensä rinnasta? Pitäis ilmeisesti vaan sitkeästi tarjota nokkamukia ja pulloa päivällä jotta saa tarpeeksi nestettä että jäisi tuo turha yösyöminen pois. 3kk-8kk iässä hän tosiaan nukkui 10-12 tuntia putkeen yöllä.
Jos jollain muulla on ollut samanlaista tilannetta, tai mitään vinkkejä miten vauvan saisi paremmin juomaan päivisin? Neuvoja kaivataan :) Olen kokeillut maitoa kylmänä (menee paremmin kun lämpimänä) ja lämpimänä, vettä, ja jopa laimeata mehuakin mutta pikkuinen ei vaan suostu juomaan enemää kun mx. 20ml kerralla (tuttipullosta menee enemmän kun nokkamukista).