Meillä ei vietetä äitienpäivää, mutta isänpäivä vietetään aina.

Mä en jaksa sellaista keinotekoista äitienpäivää, jolloin "pitää" muistaa mua jotenkin erityisesti. Mulle merkitsee huomattavan paljon enemmän ne arkiset huomaavaisuudet kuin väkisin väännetyt äitienpäiväkortit tai joku uusi silitysrauta :P



Lapset saavat väkertää korttinsa päiväkodissa tai koulussa, mutta muuten en halua äitienpäivää vietettävän. Pidän paljon tärkeämpänä sitä, että äitiyttäni arvostetaan jatkuvasti, eikä kerran vuodessa silloin kuin kaikilla muillakin on äitienpäivä. Mitäs hienoa siinä on? Mikä saavutus se on?



Mieheni taas haluaa aamupalan sänkyyn ja koko perheen yhdessäoloa. Ehkä siksi, että on niin paljon itse poissa kotoa muuten, on pakko vähän pysähtyä.



Voi olla, että vierastan äitienpäivää myös siitä syystä, että äitiäni varten piti siivota viikko, koko päivä piti palvella äitiä, mikään lahja ei koskaan riittänyt ja viimeistään illalla äiti itki, että "kaikkiko täällä mun pitää tehdä - ja vielä _äitienpäivänä_??" vaikka oltiin koko päivä seisty jo päällämme.