Millainen nainen lankeaa narsisitimieheen?
Eikö suht normaalinainen erota jo varsin pian joutavat makeilut ja lupaukset ja valheet?
Ja miten on mahdollista, että vielä senkin jälkeen, kun narsisti pahoinpitelee ja sitten hyvittelee, uskotaan tätä.
Eikö jotain outoa ole naisessakin, joka suostuu tuohon?
Kommentit (51)
Joku yhteinen tekijä täytyy olla, mikäli nainen haksahtaa...
Kyllä. Nainen saattaa haksahtaa useammankin kerran mukavaan mieheen, joka osoittaa todellisen luonteensa vasta, kun on sanottu tahdon.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, narsismi on meille kaikille yhteinen ominaisuus. Ottakaa selvää narsismista, mitä se oikeasti tarkoittaa.
Jo vuosikymmeniä jatkunut uraputki-ihanne, sairas suorittaminen sekä taloudellista hyötyä ylitse kaiken muun korostava todellisuutemme ruokkii epätervettä narsismia. Tämä kaikki toisin sanoen boostaa esiin narsistisia piirteitämme, mikäli emme ole niistä tietoisia. Me kaikki olemme potentiaalisia narsistisia häirikköjä. Mitä enemmän haukumme muita ja varsinkin halveksimme niitä, joille on sattunut käymään ikävästi, sitä häiriintyneempää narsismimme on. Mieluisalta tuntuva uhrin syyttely ja huonosti kohdeltujen puolihuvittunut parjaaminen on narsistista oman egon pönkittämistä kurjan kohtalon kokeneen kanssaihmisen kustannuksella. Tervettä se ei ole.
Toisessa nainen narsisti. Ei paha, mutta selvä kuitenkin. Mies on sellainen itsepäinen muuli. Välinpitämätön ajoittain. Aika tasapainoinen suhde loppujen lopuksi.
Toisessa taas mies on narsisti. Erittäin paha sellainen. Nainen on fiksu ja menestynyt, mutta täysi tossu yksityiselämässä. Huono itsetunto ja luulee sitä "on-off"-käytöstä normaaliksi. Hyväksyy sen, että välillä tulee turpaan ja välillä hellitään. Turpaan siis lähinnä henkisesti...
että kaksi narsistisesti häiriintynyttä solmii parisuhteen? Toisen narsismi tukee toista?
..joka hakkaa miestään, raivoaa mitättömistä pikkuseikoista, haukkuu...
[...]
..399 e nahkatakin...
..599 e arvoisen kellon...
[...]
Listaa voisi jatkaa loputtomiin...
Hassua, mutta kuvauksesi vaikutti juuri narsistisesti häiriintyneen ihmisen pyrkimykseltä manipuloida oma puoliso näyttämään mielisairaalta. Juuri näin psykopaattiset narsistit tekevät. Ja miten relevantteja olivat nuo hinnat tuossa? Narsistinen häirikkö tyypillisesti herkuttelee mässäillen hintoineen päivineen sillä, mitä on saanut uhrinsa epätoivoissaan tekemään.
Kyllä. Minäkin elin joskus narsistisesti häiriintyneen miehen kanssa. Hän teki samaa ja luetteli juuri tuollaisia asioita saaden monetkin vakuutettua mielisairaudestani. Mutta totuus oli toinen. Minä olin se, jonka rahoja hän hassasi, joka odotti häntä yöreissuiltaan kotiin, joka sai häneltä sukupuolitaudin ynnä muuta. Vihani ja raivoni oli oikeutettua. Narsistinen häirikkö vain yleensä "unohtaa" kertoa oman osuutensa asioista. Onneksi pitkä terapia auttoi ymmärtämään, ettei vika ollut minussa.
Eikö kuitenkin ole niinkin, että kaksi narsistisesti häiriintynyttä solmii parisuhteen? Toisen narsismi tukee toista?
Näinhän se useinkin on. Jos suhteeseen jäädään pitkäksi aikaa koukkuun, on usein molemmilla narsistinen häiriö.
Narsismi on tosiaan meissä kaikissa oleva persoonallisuuden osa, joka liittyy lapsuuden aikaiseen huomion tarpeeseemme siinä vaiheessa, kun huomaamme olevamme äidistä erillisiä yksilöitä. Jos lapsi ei tuossa vaiheessa saa huomiota tai jos huomio on vääränlaista, hänen minuutensa kehitys saattaa jäädä vajaaksi eli hänelle saattaa kehittyä narsistinen häiriö. Riippuen paljolti häiriön kehittymisen olosuhteista ja persoonallisuudesta, häiriöstä tulee joko toisia alistava ja dominoiva tai yltiökiltti ja alistuva. Ero näissä on siinä, millä tavalla sitä lapsuudessa saamatta jäänyttä huomiota toisista ihmisistä haetaan, kukkoilemalla vai miellyttämällä.
Ja usein juuri narsistinen kukkoilija päätyy alistamaan narsistisesti miellyttämisenhaluista ihmistä. Siinä tapauksessa molemmilla on narsistinen häiriö.
(Edelleen: Ottakaa selvää narsismista, jotta tiedätte, mitä se oikeasti merkitsee.)
..joka hakkaa miestään, raivoaa mitättömistä pikkuseikoista, haukkuu... [...] ..399 e nahkatakin... ..599 e arvoisen kellon... [...] Listaa voisi jatkaa loputtomiin...
Hassua, mutta kuvauksesi vaikutti juuri narsistisesti häiriintyneen ihmisen pyrkimykseltä manipuloida oma puoliso näyttämään mielisairaalta. Juuri näin psykopaattiset narsistit tekevät. Ja miten relevantteja olivat nuo hinnat tuossa? Narsistinen häirikkö tyypillisesti herkuttelee mässäillen hintoineen päivineen sillä, mitä on saanut uhrinsa epätoivoissaan tekemään. Kyllä. Minäkin elin joskus narsistisesti häiriintyneen miehen kanssa. Hän teki samaa ja luetteli juuri tuollaisia asioita saaden monetkin vakuutettua mielisairaudestani. Mutta totuus oli toinen. Minä olin se, jonka rahoja hän hassasi, joka odotti häntä yöreissuiltaan kotiin, joka sai häneltä sukupuolitaudin ynnä muuta. Vihani ja raivoni oli oikeutettua. Narsistinen häirikkö vain yleensä "unohtaa" kertoa oman osuutensa asioista. Onneksi pitkä terapia auttoi ymmärtämään, ettei vika ollut minussa.
Nainen on patologinen valehtelija ja mies sai häneltä sukupuolitaudin, kun nainen lähti yksin Helsingin keskustan suosituimpaan yökerhoon ja painui yökerhon vessaan ottamaan suihin turkkilaiselta mieheltä. Mies palkkasi naista seuraamaan yökerhoon ystävänsä, jota nainen ei tunne. Puhuivat yökerhossa keskenään englantia, tämä turkkilainen mies ja suomalainen nainen, siis ennenkuin painuivat yhdessä miestenvessan lukittuun kopperoon.
Naisen hengitys haisi kuulemma kotiin tultuaan spermalle ja väkevälle viinalle.
Oli sammunut viimeiseen yöbussiin ja joutui takaisin Rautatientorille aamuyöstä, kun kuski ei raaskinut herättää häntä päätepysäkillä. Joutui sieltä ottamaan taksin puoli kuudelta aamulla.
Ainoa asia mistä tämä nainen kiihottuu miestään kohtaan seksuaalisesti, jos mies alistaa häntä rajuin ottein ja henkisesti Masterin ottein koko päivän ja kehuskelee alamaailman isoilla nimillä, jotka tuntee. Silloin nainen ehdottaa itse seksiä tai hyppää hajareisin päälle.
Myös natsidokumenttien (esim. Hitlerin kätyrit) ja hevos-nainen pornon katselu zootubesta saa tämän naisen kiihottumaan.
Myös tupakat ja miehensä kolmiolääkkeet varasti ja myi eteenpäin.
Joku yhteinen tekijä täytyy olla, mikäli nainen haksahtaa...
Kyllä. Nainen saattaa haksahtaa useammankin kerran mukavaan mieheen, joka osoittaa todellisen luonteensa vasta, kun on sanottu tahdon.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, narsismi on meille kaikille yhteinen ominaisuus. Ottakaa selvää narsismista, mitä se oikeasti tarkoittaa.
Jo vuosikymmeniä jatkunut uraputki-ihanne, sairas suorittaminen sekä taloudellista hyötyä ylitse kaiken muun korostava todellisuutemme ruokkii epätervettä narsismia. Tämä kaikki toisin sanoen boostaa esiin narsistisia piirteitämme, mikäli emme ole niistä tietoisia. Me kaikki olemme potentiaalisia narsistisia häirikköjä. Mitä enemmän haukumme muita ja varsinkin halveksimme niitä, joille on sattunut käymään ikävästi, sitä häiriintyneempää narsismimme on. Mieluisalta tuntuva uhrin syyttely ja huonosti kohdeltujen puolihuvittunut parjaaminen on narsistista oman egon pönkittämistä kurjan kohtalon kokeneen kanssaihmisen kustannuksella. Tervettä se ei ole.
Narsismi on persoonallisuushäiriö. Kaikki eivät ole narsisteja, vaikka olisivatkin ikäviä ihmisiä tai vaikka joskus toimisivatkin samoin kuin narsistinen henkilö.
Väsyttää lukea tällaista popularisointia, jossa narsismia nähdään vähän siellä sun täällä.
[/quote]
Psykiatri? Olen joutunut yhden narsistisen psykiatrin "hoidon" ja "rakkauden" uhriksi, enkä ole toipunut siitä vieläkään. Oli kamala kokemus.[/quote]
Onkohan sama tapaus joka nyt otsikoissa?
Itsekin ollut narsistien uhrit ryhmässä jossa oli joku jolla oli suhde omaan terapeuttiin/psykiatriin
Kun vaihtoehdot on jäädä tai tulla tapetuksi?
Moni hoksaa jo alussa mutta narsisti on ensin esittänyt kivaa jotta on saanut otteen eli tunkenut ja kietoutunut niin syvälle ettei siitä niin vaan lähdetä. Jotkut voi valmistella otetta pitkään.
Väkivallalle on ominaista yllätyksellisyys.
Mutta ap pointti saattaa olla pelkkä kiusanteko. Ehkä hän on itse tunnekylmä?
"Eikö suht normaalinainen erota jo varsin pian joutavat makeilut ja lupaukset ja valheet?"
Oletat että narsisti käyttäytyy aina tietyllä tavalla ja sen vuoksi ihmettelet mikä NAISESSA on vikana että lankeaa tuollaiseen.
Ensimmäiset valheet ovat yleensä sellaisia joiden paljastumiseen menee useampi vuosi jos edes paljastuvat koskaan.
"Ja miten on mahdollista, että vielä senkin jälkeen, kun narsisti pahoinpitelee ja sitten hyvittelee, uskotaan tätä."
Siten että todellisuuden taju ja/tai minäkuva on vääristynyt joko alunalkaenkin ja/tai suhteen aikana.
Monesti tuo suhteeseen jääminen johtuu myös siitä että "annetaan" ulkopuolisten kontrolloida suhdetta. "Ei saa erota", "uhri on keksinyt pahoinpitelyn (vaikkei hän olisi keronut kenellekään, niin joku rientää tietämään että näin se meni)" "uhrin syytä ja hänen täytyy muuttua ja kohdella narsistia paremmin".
Uhri saattaa luulla että jos hän jättää narsistin niin käy huonosti. Ja tämä puoli on uhrille jo osoitettu pahoinpitelemällä sivullisia.
"Eikö jotain outoa ole naisessakin, joka suostuu tuohon?"
Naisessa? Hämmentävää edelleen että puhutaan naisesta. Noh voi olla.
Olkoon mitä hyvänsä niin siitähän se osittain johtuu. Kokemuksesta tiedän että "narsisti/tms" välttää sellaista käytöstä jota "uhri" ei hyväksy.
Esim. Jos narsisti kokee että toista voi hakata mielin määrin ilman seurauksia niin antaa mennä.
Tosin vaikka narsisteilla on puutteelinen empatia kyky, niin eivät ole sitä täysin vailla.
Eivät he aina välttämättä halua satuttaa toisia ihmisiä satuttaessaan toisia ihmisiä.
Jokainen ihminen on vastuussa itsestään. Se on totta. Mutta ei se niinkään mene että uhri on syyllinen kun mitäs läksi.
Ja onhan näitä tyyppejä jotka etsii kehityvammaisia tai muuten sairaita ihmisiä hyväksikäytettäväksi. Pitäisikö sen olla sallittua ap:n mielestä?
Nainen haukkunut kaikille sukulaisille, rikkonut harrastusvälineeni, uhannut veitsellä, hakannut, potkinut munille.
Lapset onneksi jo isoja ja ovat nähneet, mikä hirviö äiti on.