Rv 21 eikä sikiö liiku!!
Alkaa olemaan paniikki päällä.
Tänään on rakenneultra mutta uudelleensynnyttäjänä en ole tuntenut kuin satunnaisia liikkeitä ja ahdistaa. Joskus menee päiviä ettei mitään tunnu. Ja kun olen soittamassa neuvolaan niin illalla tai yöllä sikiö vähän kutittaa.
En muista ollenkaan milloin olen seurannut aikasemmissa raskauksissa liikkeitä mutta mielikuva esim. yhdestä jossa istukka oli istukan edessä että liikkeitä olisin jo nyt puolessä välin raskautta tuntenut, nyt istukka on takaseinässä mutta jokin minussa sanoo (lue:huutaa) että nyt ei ole kaikki kunnossa, melko varma olen että liikkeitä olisi jo tunnettava.
Jotenkin muistelen että muut lapset olisivat olleet hyvinkin aktiivisia liikkujia näihin aikoihin.
Vanhoissa korteissa on paljon ennen viikkoa 20 että liikkeitä on. Ja muistan että ne olen merkkuuttanut kun lapsi liikkuu usein.
Milloin säännöllisesti liikkeitä voisi mittailla? En muista ja ahdistaa niin ettei asian muistaminen todellakaan avaudu!
10 viikon kuluttua ollaan kuitenkin jo loppuraskaudessa ja silloin liikkeet vähenee kun tila ahtautuu. :(
Olen koittanut tsempata ja uskoa että kaikki on hyvin jo viikkoja mutta nyt kun ultra tulee niin romahdan kohta jännitykseen, jos en pura nyt teille niin alan pillittämään ultrassa, oli lapsella kaikki hyvin tai ei.
Kaikki kommentit otetaan vastaan! Jännittää ihan kamalasti.
Kommentit (26)
ja potkia vaikka selkääsi kohden. Eiköhän kaikki ole hyvin. Pitäähän sen pienen kasvaakkin ja levätä välillä. Joskus on hiljaisempia aikoja.
kääntyneenä selkärankaasi kohti? Sehän vielä mahtuu pyörimään. Toivottavasti kaikki on hyvin!
Oma lapseni lopetti liikkumisen kun olin 6.kuulla raskaana. Siis kaiken liikkumisen. Olin tosi huolissani ja kävin yksityisellä ultrassa kerran viikossa. Lapsi nukkui aina kun menin ultraan, ja oli niin sikeässä unessa että hädin tuskin laiskasti potkaisi kun sitä hätyyteltiin. Lapsi oli aivan terve ja normaali synytessään, tuohon väliin vain tuli tuollainen pitkä nukkumiskausi. Olen edelleen sitä mieltä ettei lapsella kaikki ollut tuolloin kunnossa, mut mistäpä tiedän miten asiat olivat. Toinen lapsi ei koskaan ollut noin pitkiä aikoja hiljaa.
Täällä ainakin toivotaan, että näet kohta täysin terveen pikkuisen, joka vaan ei ole pitänyt melua itsestään! Voimia!
tai vatsaa "koputtelemalla"? Voihan olla, että lapsi on kääntynyt selkä sinun vatsaasi päin ja potkii sinun selkääsi päin.
Muistaakseni oman vauvani sain vatsaa tuuppimalla ja tökkimällä hellästi aina jonkin verran liikkeelle, jotta tiesin, että hän oli hengissä.
Toivottavasti kaikki on hyvin ultrassa. Voimia odotteluun!
joskus harvoin jotakin. Terve vauva sieltä syntyi.
Olen ollut asian kanssa melko rauhallinen mutta näköjään stressannut asiaa enempi kuin mitä tunnustan.
Lapsen liikkeet ei ole juurikaan koko aikana, ei siis tuntunut missään vaiheessa. En ole merkkuuttanut korttiin vielä liikkeistä koska ne on todella epäsäännöllisiä. Päiviä menee ettei tunne mitään ja joskus pientä kourintaa jolla saa helpotusta juuri ja juuri.
Juuri tuo häiritsee kun ajattelee miten tilaa olisi käännellä ja heittää kuperkeikkaa niin mitään ei tunnu. Ja vaikka tiedän että saattaa vaan potkia vähän selkäpuoltani niin se ettei ole kuitenkaan mitään liikettä.
Tänään olen tuntenut yhden liikkeen vatsan eteen ja siinä kaikki. Eilisestä en muista liikkeitä, ei illalla tai yöllä. Herään vessaan yöllä ja jään kuuntelemaan liikkeitä.
Varmaan ollenkaan ei ole ollut liikesarjoja että laskisi kymmeneen ja mietityttää että tuntisinko niitä vielä JOS kaikki olisikin hyvin. Voiko joku laskea jo pitkiä sarjoja? Minulla pysyy aina alle viidessä.
Kai tässä alkaa pelko tulla esiin että ultrassa sanotaan että joku vika löytyi ja alkaa positiivisuus katoamaan mitä pidemmälle aamu menee.
*Kelloa tuijotellen*
ap
tai tönii.
En tunne liikkeitä juuri mitään vaikka minä olen kotona ja mahdollista maata sohvalla testaamassa pitkin päivää.
ap
Kahdessa ensimmäisessä raskaudessa istukka oli etuseinässä, ja liikkeet alkoivat tuntua oikein hyvin n 16-18 viikoilla.
Ja sitten tuo kolmas... ei mitään tuntemuksia vielä 20+ viikoilla. Ja istukka tosiaan oli takaseinässä, jolloin niitä liikkeitä olisi muka pitänyt tuntea vaikka kuinka aikaisin. Mulla oli sinänsä "hyvä" tilanne, että vauvaa ultrattiin aika ahkeraan, kun mulla oli keskenmenoriski/ennenaikaisen synnytyksen riski päällä viikosta 16 lähtien, joten näin kyllä, että vauva oli elossa ja liikkui ihan hyvin.
Liikkeet alkoivat kunnolla tuntua n 22 viikolla, ja sitten se olikin aika villiä meuhuamista, vauva oli mm. 3 päivää ennen synnytystä vielä poikittain.
Onneksi sulla on se ultra tänään, sittenhän näet tilanteen. Mutta ihan normaalia tuo kuitenkin on.
Sitä ennen on tuntunut vain ihan pieniä, välillä tuskin havaittavia liikkeitä. Kolme kertaa olen raskaan ollut ja joka kerta on syntynyt terve lapsi. Loppuraskaudessa liikkeet on tuntuneet hyvin ja vauvat potkineet paljon, siis vaikka ne liikkeet ei vielä rakenneultrassa olekaan juuri tuntuneet.
Sun viikoilla se vauva on vaan vielä aika pieni ja hentoinen ja tilaa on paljon liikkua. Ei se suuria muksahduksia vielä saa aikaiseksikaan. Ja sä kuitenkin tunnet niitä, juuri tuollaista kourintaahan se vielä noilla viikoilla on, monesti sai miettiä että oliko se vauvan liike vai vain kuvitelmaa. Tsemppiä! On paljon todennäköisempää että kaikki on hyvin kuin että jotain olis vialla!
Mulle yksi ultraaja sanoi hyvin kun kysyin samasta asiasta, että katsopas nyt monitorista miten se liikkuu ja mieti, että tunnetko kaikki nuo liikeet. En tuntenut yhtikäs mitään, mutta siellä se vipelsi. ;)
Varmaan tässä alkoi valmistautumaan huonoihin uutisiin. Nyt kun ultra tulee niin kuulee jonkun ikävän tuomion, tähän saakka on vaan koittanut pitää mieltä korkealla. Nyt sen kuulee ja sitä on odottanut ja pelännyt.
Onhan se niinkin ettei raskauksia saisi verrata toisiinsa mutta tuntuu todella kummalta liikkeiden vähyydet. Tai sitten tämä on vaan rauhallisempi kuin toiset lapset? Tai sitten tosiaan liikeitä alkaa tulemaan vaikka ensi viikolla ja minä malttamattomana vaan sekoan sukkiini.
Pitäisi vaan pitää jäät hatussa vielä joitain tunteja mutta ei tästä tule kyllä mitään, hermot vissiin meni jo.
Kun nyt jaksaisi sielä ultrassa olla itkemättä!
Kiitos kaikista hyvistä kokemuksista ja kertomuksista miten joku tuttu kokenut samaa.
Sen näkee kohta..
ap
Minulla yhdessä raskaudessa (ainoa tyttöni) oli niin, että vauva liikkui koko raskauden ajan aivan todella vähän. Ultrissakin kiinnitettiin huomiota siihen, että liikkui vähän ja oltiin hieman huolissaan, pääsin ylimääräisiin ultriin sen takia. Kaikki kuitenkin meni hyvin ja tyttö on syntymän jälkeenkin ollut tyytyväinen paikoillaan köllöttelijä, liikkeellekin lähti vähän jälkijoukoissa. Ihan normaalisti kuitenkin on kehittynyt. Kaverillani oli myös tuota, että liikkeitä oli vähän, hänellä sitten valitettavasti oli vaikeasti vammainen lapsi rakenneultrassa ja raskaus keskeytettiin. Mutta suurimmalla osalla kaikki on kuitenkin hyvin vaikka vauva liikkuu vähän!
Ja keskeyttää nyt raskaus sellaiseen, se olisi mahdollisuus mutta en tiedä teenkö sen kuitenkaan jos pitäisi oikeasti tehdä valinta keskeytyksestä. Mutta en tahtoisi ajatella tuota ennenkö sitten ultran jälkeen jos jotain löydetään.
Raajat oli np-ultrassa ja asiat silloin hyvin, olen myös otattanut veriseerumikokeen ja sen mukaan ei ollut riskit kasvaneet. Mutta eihän näistä tiedä koskaan varmaksi.
Raajojen puuttuminen ei olisi niin paha asia kuin se että lapsi ei ehkä voisi elää isona itsenäistä elämää ja älkää ymmärtäkö väärin; arvostan kyllä vammasia ja perheitä jotka synnyttää vammaisen lapsen.
Ehkä itsekin päättäisi pitää vammaisen lapsen, en osaa sanoa koska tilannetta ei ole koskaan ollut. Sitä vaan toivoo että lapsi voisi elää itsenäisesti.
ap
Mutta sulla ei vielä niitä huonoja uutisia ole eikä myöskään mitään syytä niitä odottaa. Joten pidetään lippu korkealla.
Mullakin kolmannessa raskaudessa liikkeet tuntui paljon vähemmän. Ja ne vähät mitkä tuntui oli aivan erilaisia kuin ennen. Ja mulla kyse oli juuri tuosta monen jo mainitsemasta, että istukka oli eri paikassa. Ennen mulla oli istukka ollut takana, joten liikkeet tuntui hyvin vatsan päältä ja itsellekin tuntui helpommalta aistia ne siitä. Mutta kolmannessa raskaudessa istukka oli edessä, joten liikkeet tuntui selkään päin, lapsi potki mun sisuskaluja ja tuntui siltä kuin se olisi ollut tuolla mun sisuskalujen seassa. Voisin kuitenkin kuvitella, ettei tuolla sisuskaluissa ole niin paljon tuntohermoja, joten ei ihmekään, ettei liikkeet tuntneet niin selkeinä.
Ja tosiaan jollain tuolla yllä oli hyvä pointti, että jos sitten lapsi vielä on niin päin, että selkä on sinne "vapaaseen tilaan" kohti ja jalat potkii sitä istukkaa (joka ei tunne mitään), niin mistä niitä liikkeitä edes sitten voisi huomata.
sen yhden päivässä joten tuskin on hätää.
Viikot on kuitenkin sen verran aikaiset ettei monet vielä tunne mitään. Vaikka ei olekkaan ensimmäinen odotuksesi niin silti vauvan asento ja istukan asento vaikuttaa paljon liikkeiden tuntemiseen.
Tuttavaltani on kuollut kaksi vauvaa rv 18, molemmat, ja joutunut synnyttämään vauvat kuolleena. Nyt odottaa taas ja pidetään kaikki varpaat ja tarrasukat pystyssä että pysyisi matkassa loppuun asti. Vielä olisi puolet kuljettavana.
EN minäkään ole kaikissa raskauksissa noilla viikoilla tuntenut kuin ihan satunnaisia liikkeitä ja terveitä vauoja on syntynyt. Lapset ovat erilaisia, jo siellä kohdussa.
t. äiti X 9
tässä vaiheessa raskautta. rv21 ei tarvi vielä laskea liikkeitä eikä niiden vähyys vielä kerro yhtään mistään. Sä nyt mielessäsi paisuttelet asiaa ja odotat jo vammaista lasta vaikka oikeasti sulla ei ole mitään syytä siihen. Itke ja sure sitten jos aihetta on.
ja oon vasta pari viikkoa tuntenut liikkeitä kunnolla,4:s lapsi tulossa ja kaikki hyvin tähän mennessä.
Liikkeet vaan tuntuu heikommin ja vauvakin varmaan rauhallinen :)
Aikasemmat odotukset on tosiaan kaikki ollut elohiiriä, myös se jossa oli istukka edessä niin tuntuu kuitenkin että joskus voisi lapsi osua eteenpäinkin (vaikka olisi yleensä jalamassa potkuja sinne istukkaan taakse).
Silloinkin liikeet oli vaisuja ja kaikkea ei tuntenut mutta tämä tuntuu nyt jotenkin pelottavalta ettei juuri mitään.
Minusta yksi liike koko aamuna on vähän. Ja tosiaan eilisestä eikä muutenkaan ole juurikaan muistia että liikkeitä tulisi enempää. Aina pysynyt yhdellä kädellä laskettavina niin en koe että tuntisin liikkeitä. Jos joku päivä (ne hyvin harvat) kun liikettä tuntee enempi kuin 3 niin seuraavana päivänä on ollut taas hiljaista.
Tämän takia on vahva pelko että lapsella olisi joku ahdistus.
Muutama viikko sitten neuvolalääkäri mittasi sykkeen 170 joka kuulemma kova mutta hetken kuluttua laski 150 joka taas hyvä merkki että tulee sykkeen vaihtelua.
Voi olla että pelkään turhaa mutta viikkojen piina on kohta loppumassa ja vaan odottelen että pääsee sinne ultraan ja hormonit kai saa tässä otteen.
ap
Minäkin huolestuin sikiön liikkumattomuudesta tuolla tavalla ja samoilla viikoilla.
Kyselin eräältäkin äidiltä jolla on 5 lasta että kuinka ne nyt liikkuvatkaan näillä viikoilla ja hän sanoi että hän ei ole koskaan mitään liikkeitä laskenut sillä lapsilauma on niin valtava.
Rauhoituin sitten. Nyt olen 38 viikolla ja liikkeitä ei paljoa tunnu. Ei taida olla tilaa paljoakaan siellä potkiskella. Joskus tuntuu kun venyttelee ja pylly työntyy sitten vatsaa vasten.
Luotan että kaikki on hyvin vauvalla kuitenkin.
Ja vauva on kasvanut hyvin joten istukka toimii.
Tässä on ollut verenvuotoa viikkoja ja tilannetta jäätiin seuraamaan lisää.
Hematooma on melko lähellä istukkaa mutta sen verran näyttää olevan tuuria että se on istukan vieressä ja pitäisi pysyä tilanteen hyvänä mutta istukasta veri ilmeisesti lähtöisin.
Mutta tuo istukan löytyminen edestä oli yllätys kun on tässä muutama ultraus tehty ja sen oletettu olevan takaseinässä. Mutta hyvä näin niin selittää liikkeet. Niitä tuntuu nyt sillon tällön vaimeina mutta paljon on aikoja kun mitään ei tunnu.
Nyt sitten ihmetellään että kestääkö kohtu miten pitkään hematoomaa, katoaako se vai puhkaiseeko kalvot. Istukka toivottavasti pysyy siitä erillään niin ei istukka irtoaisi. Ja vuoto lisää riskiä tulehdukseen.
Mutta nyt kaikki ilmeisesti hyvin. Hitaasti mutta varmasti jatkuu raskaus.. Jos jotain tulee eteen niin synnytysvastaanotto kuulemma ottaa jo sisään, nyt jatkuu kotona odottelu ja välttää kaikki raskas tekeminen. Tätä seuraavaan ultraan saakka.
ap