Muita kaltaisiani,joita elämä heittelee?

epäonnisten tähtien alla syntynyt. Vaikka mitä yrittäisi ja johonkin panostaa täysillä, niin kyllä sieltä aina lentää alas ja lujaa.

Varsinainen anti-Hannu-Hanhi.

jossain vaiheessa onni kääntyy ja tässä on jo tarpeeksi, niin se ei todellakaan mee niin, vaan se jota koitellaan saan aina vaan lisää koittelemuksia...

minä tunnun aina löytävä ympärilleni ne epäonniset. Itselleni ei niinkään satu mitään, mutta alvariinsa saan olla puolisoa tai muïta läheisiä nostamassa jaloilleen.



Mutta kuten elämä tänään taas opetti täytyy olla onnellinen ettei asiat ole niin huonosti kun olisi voinut käydä, kaikki hengissä....

ja kohdalleni on myös osunut faktana käsittämättömiä rankkuuksia.



Mistä voimaa?

Ei ainakaan vertailusta hyväonnisiin. Eikä siitä että laskee tasoittaako elämä joskus, ei se välttämättä tasoita. Mutta laske ennemmin sitä mikä sussa on hyvää, lujaa, rakkautta ym.

Siitä voima, mikä omassa elämässä oikeesti on hyvin.

Ja se oma itseilmaisun keino kannattaa hakea.

Mulla se on aika usein tanssi, kellä mikäkin, kirjoittaminen vaikka.

vaikka muutakaan vaihtoehtoa ei ole.Uudet vastoinkäymiset pelottaa.

Mun elämässä on vain rakkaimmat lapsemme ja mies,no enhän muuta tarvitsekaan.Haluaisin vain elää tasaista perhearkea tyttöjen aikuisikään saakka.Mutta aina tapahtuu jotain pahaa.MUlla on luottamus mennyt elämään ihan totaalisesti,en oikein usko enää mihinkään.

Alku oli pelkkää kauheutta ja epätoivoa.

Usko vaan itseesi. Kyllä se siitä.

En tiedä onko osasyynä ikävä lapsuus, joka on kyllä antanut tietynlaisen hankalan ja kyynisen perusluonteen.



Ei jaksaisi enää mitään. Siksi en uskalla solmia minkäänlaisia ihmissuhteita, elän vain itselleni.

Usko parempaan, usko siihen, että itse voi oman elämänsä viedä parempaan suuntaan omilla valinnoilla, viime kädessä terapia ja iso tahto parantaa oma elämä!

Loppujen lopuksi täällä ollaan yksin, joten on oltava itsekäs ollakseen onnellinen!



Rankka lapsuus takana, rankka itseni etsiminen myös. Paljon oikean suunnan etsimistä, muuttoja uusille paikkakunnille, tyhjästä aloittamista ym. "turhaa" mutta opettavaista. Vaikea masennus ajoi viimeistään hakemaan apua. Kolme vuotta terapiaa pian takana ja vihdoinkin tiedän mitä omalta elämältäni tarvitsen! Vihdoinkin olen onnellinen, eikä vastoinkäymiset tunnu enää sietämättömiltä. Olen löytänyt keinoni selvitä vastoinkäymisistä ja ottaa niistä opiksi ja käyttää niitä hyödyksi! :)



Paljon voimia jokaiselle, löytäkää omat miekanne joilla pääsette läpi harmaiden kivien!

toki minullekin on tullut vastoinkäymisiä ja suuria suruja elämään, mutta ei ihan koko ajan.



Sen sijaan meidän assari on sellainen "elämän heittelemä", ja näin ulkopuolelta katsottuna näyttää että siihen on syykin: hän on liian kiltti, väärällä tavalla. Ei kiltti vain niin että haluaa hyvää kaikille, vaan sillä tavalla että päätyy kiltteyttään myös mahdollistamaan muiden ihmisten ilkeyden ja luomaan sille niin otolliset olosuhteet että se pääsee oikein kukoistamaan.



Hän ei siis tietenkään ole se "pahis" tässä kuviossa, hän aidosti tarkoittaa vain hyvää. Mutta kun kiltteys on niin totaalista ettei pysty ollenkaan määrittelemään realistisia aikatauluja ja puitteita vaan sanoo kritiikittömästi vain joojoojoo, niin tietenkin kaikki sitten lopulta menee pieleen. Ja kun ne myrkylliset ihmiset tekevät pahojaan niin tämä ihminen vain kärsii ja hymyilee, ja kysyy miten voisi paremmin vielä palvella. Sitten itkee jälkikäteen, mutta ei saa myöskään haettua muita töitä.

Ko. kiltti epäonninen on epäonninen myös henkilökohtaisessa elämässään, ihan toistuvasti. Joka ikinen miessuhde menee mönkään jollain masentavalla tavalla - ei niin kuin esim. minulla, joka olen itsekin epäonnistunut ihmissuhteissa ihan omalla tavallani - vaan aina niin että miehet pettävät ja kohtelevat huonosti ja jättävät. Nykyinen on pettänyt ja kohdellut kaltoin jo vaikka kuinka kauan, mutta muiden kehotuksista huolimatta tämä assarimme ei halua häntä jättää, koska "se on kuitenkin niin ihana sitten joskus kun haluaa".

En koe että elämä olisi heitellyt vaan kaikki mitä mulle on tapahtunut on ollut täysin loogista seurausta fysiikan laeista ja tietyistä asioista lähtien ihan lapsuuden perheestä ja omasta temperamentistani ja niin edelleen. Tavallaan tää ei olisi juuri muuten voinut mennäkään.

Koen aina raskaimmaksi asiat, joihin en voi itse vaikuttaa, jotka osuvat kohdalle vain sattumalta, mm. äidin aikuisena alkaneet mielenterveys- ja päihdeongelmat, keskenmeno, oma sairastumiseni,, en jaksa luetella eikä se ole nyt tarkoituskaan, mutta siis välillä osunut juuri sellaisia pommeja, joihin ei millään ole voinut varautua tai vaikuttaa. Tiedän tasan sen "MITÄ VIELÄ?!! PALJONKO PITÄÄ JAKSAA??" -tunteen. Minua kannattelee eteenpäin positiiviset asiat, teen kovasti töitä sen eteen että negatiivisia asioita tasapainottaa positiivisuus, mm. pidän hyvää huolta parisuhteestani, koitan ajatella aina positiivisesti ja välillä jopa sinisilmäisesti uskon ihmisistä lähtökohtaisesti hyvää. Teen työtä, josta saan kiitosta, ja jossa viihdyn. Lisäksi luotan siihen että elämä ottaa, elämä antaa. En usko mihinkään jumalaan, mutta uskon vakaasti siihen, että jonain päivänä, jollain tavalla, tilit tasaantuvat. Ehkä vanhana olen terveempi kuin muut. Ehkä lapseni pärjää elämässä helpommalla kuin jonkun muun, ehkä koen vähemmän surua, ehkä saan pitää avioliittoni onnellisena, ehkei kohdalleni koskaan osu taloudellisia vaikeuksia. Ehkä olenkin onnellisempi, en vain tiedä sitä. Ukon näin, koska sen on PAKKO olla niin. Jos ei olisi, missään ei olisi enää mitään järkeä, enkä pidä sitä versiota vaihtoehtona. Joten sen on pakko olla niin :) Ap:lle tsemppiä!



"Elämän salaisuus ei piile siinä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siinä mitä teet sillä, mitä sinulle tapahtuu."(Norman Vincent Peale)

Kuule, täällä myös on elämä paiskonut paljonkin märällä rätillä päin näköä. Mikään, siis EI mikään, ole mennyt niin kuin olin kuvitellut elämän sujuvan.



Jos sua yhtään lohduttaa niin... lähes kolmen vuoden terapian jälkeen psykoterapeuttini sanoi hiljaa: "mulla on ollut ihan käsittämättömän huono onni elämässä". Nuo sanat toisaalta itkettivät - toisaalta antoivat lohtua.



Jaksat sinäkin eteenpäin. Ota apu vastaan.



Voimahali, siskoseni!