Selviydyin!

pohjamudissa monen asian kanssa, joten odotellaan päivää parempaa, ehkä sitten voin vastata positiivisemmin... Huolia on kilottain liikaa:

rahahuolet

exän outo vihanpito, alkanut vastikään

lapsen koulukiusaamiset

lapsen kaverittomuus

lapsen kouluvaikeudet

oma väsyminen

liikaa töitä, myös kotona... jne jne

että voin parin vuoden päästä sanoa noin tyttären murrosiän menty ohi.

Juuri nyt on niin hirveä vaihe että olen joutunut hakemaan itselleni apua mielenterveystoimistosta ettei pääni halkea huolesta, valvomisesta ja välillä kiukusta.

Toivon että selviämme tästä läpi, ehjinä

pohjamudissa monen asian kanssa, joten odotellaan päivää parempaa, ehkä sitten voin vastata positiivisemmin... Huolia on kilottain liikaa:

rahahuolet

exän outo vihanpito, alkanut vastikään

lapsen koulukiusaamiset

lapsen kaverittomuus

lapsen kouluvaikeudet

oma väsyminen

liikaa töitä, myös kotona... jne jne

Kuulostaa kyllä tosi rankalta. En ihmettele, että olet poikki. Tuossa listassa on kyllä myös varmasti ihan hirveän paljon sellaista, joista olet selvinnyt, ehkä ylivoimaisistakin tilanteista. Toivon, että saatte apua ja että jonain päivänä voit katsoa tilannetta huojentuneempana: silloin oli rankkaa, mutta nyt on paremmin. Muista kiittää itseäsi siitä kaikesta, mitä olet jo tähän mennessä jaksanut. Ainakin jaksat välittää lapsesta/lapsistasi, koska lapsen asiat olivat tuossa moneenkin kertaan.

Muistathan, että myös diakoniatyöntekijän kanssa voi käydä luottamuksellisia keskusteluja elämäntilanteestaan.

Toivon kaikkea hyvää. Listassasi tuo koulukiusaaminen pisti aivan erityisesti silmiin. Olet varmaan jo ottanut asian esille, mutta jos et ole, ota yhteyttä koulun huoltohenkilökuntaan jo ihan heti tänään.

Virtuaalihali!

että voin parin vuoden päästä sanoa noin tyttären murrosiän menty ohi.

Juuri nyt on niin hirveä vaihe että olen joutunut hakemaan itselleni apua mielenterveystoimistosta ettei pääni halkea huolesta, valvomisesta ja välillä kiukusta.

Toivon että selviämme tästä läpi, ehjinä

Murrosikä voi olla tosi arvaamaton.

Toivot selviäväsi tästä ehjinä läpi, kumpikin. Sitä toivon minäkin ja koetan muistuttaa, että kaikkein tärkeintä on suhde lapseen. Vaikka todella halkeaisit kiukusta ja huolesta, kuten kirjoitit, älä edes suuttumuksen hetkellä hylkää häntä. Toivottavasti saat tarvitsemasi tuen, että jaksat vaikeassa vaiheessa säilyä aikuisen roolissa ja itse murtumatta!

ehkä päädyn puheillesi :) vai pitääkö mennä aina omaan seurakuntaan? Ja lapsia mulla on kaksi, kiusaamista hoidetaan taas, mutta ei mene kuin hetki ja alkaa uudestaan...



t. 2 länsi vantaalta

ehkä päädyn puheillesi :) vai pitääkö mennä aina omaan seurakuntaan? Ja lapsia mulla on kaksi, kiusaamista hoidetaan taas, mutta ei mene kuin hetki ja alkaa uudestaan...

t. 2 länsi vantaalta

ovat sinua varten. Laitan tässä linkit sinne Länsi-Vantaalle päin, jospa osuu sinun alueelle

http://www.vantaanseurakunnat.fi/vantaankoski/seurakunnan-toiminta/tuke…

http://www.vantaanseurakunnat.fi/hameenkyla/seurakunnan-toiminta/keskus…

terveisin meiju (voithan vaikka tulostaa tän ketjun ja näyttää d-työntekijälle, jos se helpottaa asian puheeksi ottoa!)

on Jumalan suurta armoa että selviää ponnistuksista ja koettelemuksista. Nöyräksi ja pieneksi saa tulla ja Luojaansa kiittää kun huomaa että taas on päivän matkan varjeltu ja kannettu. Jumala on ihmeellinen!

En vain usko, että edes kykenen soittamaan, itku rajoittaa... mutta ehkä, jonain päivänä.



-2-

Mikään ei ole tärkeämpää kuin se, että olen toipunut.

itkeä saa diakoniatoimistossa niin paljon kuin ikinä kyyneliä tulee, se on juuri oikea paikka sille. Diakoni voi tulla myös kotikäynnille jos ajatus toimistossa käymiselle tuntuu mahdottomalta.

on Jumalan suurta armoa että selviää ponnistuksista ja koettelemuksista. Nöyräksi ja pieneksi saa tulla ja Luojaansa kiittää kun huomaa että taas on päivän matkan varjeltu ja kannettu. Jumala on ihmeellinen!

ja on upeaa, että voit kokea Taivaan Isän varjelevana etkä rankaisevana! Sitä toivotan sulle edelleenkin!

Mikään ei ole tärkeämpää kuin se, että olen toipunut.

sinä jos kuka tiedät, miten hirveän iso asia on päästä vapaaksi riippuvuudesta. olet saanut elämän takaisin itsellesi. Iloitsen kanssasi!

monesta mankelista, näitä pidän pahimpina:



oma koulukiusaaminen jota jatkui 9 v

äidin sairastuminen ja kuolema

isän dementoituminen

siskon aivoverenvuoto

lähiomaisen vakava masennus

kahden tädin vakava sairaus

veljen vaikea kehitysvammaisuus

oman lapsen sairausepäily

itsellä on ollut yhtä ja toista oiretta, jotka toistaiseksi ovat onneksi olleet suht vaarattomia, toivottavasti jatkuu näin



näihin kaikkiin olen joutunut 100-prosenttisesti osallistumaan



taidan olla tänä päivänä aika kova luu, mutta toivoisin että nyt tulisi jatkossa vähän hiljaisempaa näiden sairauksien suhteen... tällä hetkellä on vielä akuuttina isän ja tätien sekä tietty veljen tilanne



tähän lisäksi oma pätkätyöläisyys, ei lomia, aina vain pitää jaksaa ja jaksaa

Ensin elämän perustuksia järisytti elämäni ihmisen löytyminen, yllätysraskaus (mun piti olla mahdotonta saada lapsia), henkeä uhkaava raskaus, henkeä uhkaava komplikaatio ja kun vauva oli pari kuukautta, niin lapsen isä jätti meidät.



Näistä on tullut selvittyä, en nyt sanoisi hyvin, mutta henkiin jäin. Tällä hetkellä, kun erosta on kulunut aikaa puolitoista vuotta, olen suunnilleen kuivilla. Yhteen aikaan en uskonut, että selviän hengissa, olin niin masentunut että mietin tosissani itsemurhaa. Lupasin itselleni, että jos vuoden päästä vielä tuntuu yhtä pahalta, saan lopettaa kärsimyksen. No, ei tuntunut.



Ihan viimeajan selviutymistarina on ollut koulun aloittaminen ja siellä pärjääminen! Olen tehnyt todella kovasti töitä ja olen todella ylpeä itsestäni, että olen pärjännyt taas koulussa vaikka mulla oli monen vuoden tauko :) Opiskelen vielä aika vaikeaa alaa.

Ihanaa että olet siinä kirjoittamassa, etkä esimerkiksi ole nujertunut taakan alla totaalisesti!

Mitä kaikkea voisitkaan muille opettaa selviytymisestä!

Minäkin toivon, että koettelemuksesi ovat ohitse ja toivon että olet saanut/saat jatkossakin tukea lähipiiristäsi tuon kaiken kestämiseen. Toivon myös, että toiseen vaakakuppiin tulee sitten kaikkea kevyttä iloa ja nautintoa tuota koettua raskasta tasaamaan!

monesta mankelista, näitä pidän pahimpina:

oma koulukiusaaminen jota jatkui 9 v

äidin sairastuminen ja kuolema

isän dementoituminen

siskon aivoverenvuoto

lähiomaisen vakava masennus

kahden tädin vakava sairaus

veljen vaikea kehitysvammaisuus

oman lapsen sairausepäily

itsellä on ollut yhtä ja toista oiretta, jotka toistaiseksi ovat onneksi olleet suht vaarattomia, toivottavasti jatkuu näin

näihin kaikkiin olen joutunut 100-prosenttisesti osallistumaan

taidan olla tänä päivänä aika kova luu, mutta toivoisin että nyt tulisi jatkossa vähän hiljaisempaa näiden sairauksien suhteen... tällä hetkellä on vielä akuuttina isän ja tätien sekä tietty veljen tilanne

tähän lisäksi oma pätkätyöläisyys, ei lomia, aina vain pitää jaksaa ja jaksaa

Ensin elämän perustuksia järisytti elämäni ihmisen löytyminen, yllätysraskaus (mun piti olla mahdotonta saada lapsia), henkeä uhkaava raskaus, henkeä uhkaava komplikaatio ja kun vauva oli pari kuukautta, niin lapsen isä jätti meidät.

Näistä on tullut selvittyä, en nyt sanoisi hyvin, mutta henkiin jäin. Tällä hetkellä, kun erosta on kulunut aikaa puolitoista vuotta, olen suunnilleen kuivilla. Yhteen aikaan en uskonut, että selviän hengissa, olin niin masentunut että mietin tosissani itsemurhaa. Lupasin itselleni, että jos vuoden päästä vielä tuntuu yhtä pahalta, saan lopettaa kärsimyksen. No, ei tuntunut.

Ihan viimeajan selviutymistarina on ollut koulun aloittaminen ja siellä pärjääminen! Olen tehnyt todella kovasti töitä ja olen todella ylpeä itsestäni, että olen pärjännyt taas koulussa vaikka mulla oli monen vuoden tauko :) Opiskelen vielä aika vaikeaa alaa.

että vaikeuksissasi kuitenki elämä kantoi sen verran, ettet tehnyt itsemurhaa. Tuo kertomasi tuotti kuitenkin minulle sen tunteen, että olisit tarvinnut silloin paljon enemmän apua ja tukea. Onnea opiskelujen suhteen! Kuitenkin jatkossa, mikäli sinulle tulee itsetuhoisia fiiliksiä, hae niihin apua! Toivon tietenkin ettei tule. Saat todellakin olla ylpeä itsestäsi! Olet varsinainen selviytyjä!

Ensin elämän perustuksia järisytti elämäni ihmisen löytyminen, yllätysraskaus (mun piti olla mahdotonta saada lapsia), henkeä uhkaava raskaus, henkeä uhkaava komplikaatio ja kun vauva oli pari kuukautta, niin lapsen isä jätti meidät.

Näistä on tullut selvittyä, en nyt sanoisi hyvin, mutta henkiin jäin. Tällä hetkellä, kun erosta on kulunut aikaa puolitoista vuotta, olen suunnilleen kuivilla. Yhteen aikaan en uskonut, että selviän hengissa, olin niin masentunut että mietin tosissani itsemurhaa. Lupasin itselleni, että jos vuoden päästä vielä tuntuu yhtä pahalta, saan lopettaa kärsimyksen. No, ei tuntunut.

Ihan viimeajan selviutymistarina on ollut koulun aloittaminen ja siellä pärjääminen! Olen tehnyt todella kovasti töitä ja olen todella ylpeä itsestäni, että olen pärjännyt taas koulussa vaikka mulla oli monen vuoden tauko :) Opiskelen vielä aika vaikeaa alaa.

että vaikeuksissasi kuitenki elämä kantoi sen verran, ettet tehnyt itsemurhaa. Tuo kertomasi tuotti kuitenkin minulle sen tunteen, että olisit tarvinnut silloin paljon enemmän apua ja tukea. Onnea opiskelujen suhteen! Kuitenkin jatkossa, mikäli sinulle tulee itsetuhoisia fiiliksiä, hae niihin apua! Toivon tietenkin ettei tule. Saat todellakin olla ylpeä itsestäsi! Olet varsinainen selviytyjä!

..oikeastaan en edes osaa ottaa tätä niin sillä tavalla raskaasti, koska ei ole vertailupohjaa



joskus kyllä kun kuuntelee jonkun kaverin pienempiä murheita, tulee mieleen että hetko, kaikki eivät tosiaan ole käyneet läpi ihan niin paljon kuin minä



jäin oikein miettimään tuota lausettasi että voisin muita tukea selviytymisessä..... hyvä ajatus, nyt täytyy ruveta miettimään toteutusta!?!



terv. se mankelin käynyt

munkin isä dementoitui ja hoidimme hänet äidin kanssa loppuun asti kotona. Ei se kyllä jostain syystä kauheasti hetkauttanut. Sitä ennen isällä oli syöpä. Kaivoin itse hautakuopan isäni uurnalle.



Olen myös selviynyt äidistäni, hänen rakkaus on ollut aikalailla sairasta laatua ja itse asiassa oma itsenäistyminen eron(kin) myötä myös äidistäni on ollut melkeinpä se isoin asia elämässäni.



Mut noi on menneitä enkä edes ajattele niitä enää.



t. se itsariakin miettinyt.