Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Herkistyminen äitiyden myötä
05.11.2011 |
Musta tuntuu, että äitiyden myötä olen herkistynyt todella paljon. Aina olen ollut melko herkkä ihminen ja jo lapsena itkin sotien ja nälänhädän takia (vaikka siis koko elämäni olen asunut Suomessa, jossa mun ei ole henkilökohtaisesti tarvinnut näistä kärsiä). Kuitenkin jo lapsena toisten tuska ahdisti aika paljon.
Nyt aikuisenakin ovat monet uutiset järkyttäneet ja ahdistaneet, mutta äidiksi tulon myötä ahdistus on kasvanut aivan uusiin mittakaavoihin. Erityisesti lapsiin liittyvät ikävät uutiset tai tapahtumat saavat sydämen pakahtumaan ja kyyneleet silmiin. En pysty ymmärtämään miten ihmiset kykenevät kaikkeen niin kamalaan ja epäreiluun. Esimerkiksi tällä hetkellä (AV:lta vaikutteita saaneena) ahdistaa tyttöjen ympärileikkaukset, lapsiaan murhaavat vanhemmat ja hirvittävät onnettomuudet.
Tätäkö tämä äitinä olo nyt vain on? Synnytyksestä on 5 kuukautta, joten varmaan hormonien piikkiin tätä ei voi täysin laittaa (?). Kai sitä nyt osaa vain kuvitella kaiken helpommin omalle kohdalleen ja myös ahdistus tuntuu musertavammalta. Jotenkin konkretisoituu, että en pysty omaa lastani kaikelta pahalta suojelemaan. Onko teillä muilla samanlaisia kokemuksia?
Lisäyksenä vielä, että varmasti useimmista ihmisistä nuo luettelemani asiat tuntuvat kamalilta enkä tietenkään toivo, että ne mustakaan kivoilta tai neutraaleilta tuntuisi.
Kommentit (6)
olen aina ollut herkkä, maailman pahuudet ovat tuntuneet minusta aivan musertavilta ja olen jonkin verran oppinut suojelemaan itseäni pahimmilta asioilta joihin en kuitenkaan voi suoranaisesti vaikuttaa (jo tapahtunut hirmuteko esim. Kiinassa, onnettomuus, historian tapahtumat tms.) No, äitiys sitten räjäytti potin lopullisesti ja maailman tuska todella tuntuu harteillani. Etenkin lapsiin kohdistuva pahuus saa minut ihan tolaltani. Tämä uusin perhetragedia esim. on tuntunut vatsassani koko päivän pahoinvointina enkä pystynyt esim. kertomaan miehelleni ääneen mitä luin netistä. Tiedostan, että reaktiot kohdallani ovat usein liiallisia, mutta en toisaalta vaihtaisi tätä kyynisyyteen ja tunnekylmyyteen.
Lahjoitan jonkin verran rahaa erilaisille avustusjärjestöille, kuten Unicef ja Pelastakaa lapset. Eihän se paljon ole, mutta tyhjää parempi. Lisäksi olemme mukana kummitoiminnassa.
Minun on vaikea käsittää, miten ihmiset voivat ohittaa julmuudet niin kevyesti - miksi ne eivät kosketa kaikkien sisintä samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen aina ollut herkkä, maailman pahuudet ovat tuntuneet minusta aivan musertavilta ... No, äitiys sitten räjäytti potin lopullisesti ja maailman tuska todella tuntuu harteillani. Etenkin lapsiin kohdistuva pahuus saa minut ihan tolaltani.
olisin itse kirjoittanut tämän. Täällä kans yks turhanpäivänen vetistelijä, jonka äitiys työnsi reunan yli. En pysty katsomaan edes kuvitteellisia lapsille tehtäviä pahuuksia, joten aikalailla on saanut kelailla CSIta ja Criminal Mindsia, sekä muita tv-sarjojakin.
Oikean maailman aiheuttamat ahdistukset suljen vain ulos, sillä juuri nyt en pysty käsitellä niitä. Olen siis 8 kk vauvan äiti ja toivon, että tästä joskus vielä vähän kovettuisin, koska pian ei voi käydä kaupassakaan ilman että itkettää! :D
Koin myös raskauden loppuvaiheilla jonkinlaisen kauden, jonka aikana koin tuskaa kaikesta universaalista ja pohdiskelin mikä on elämän tarkoitus ja stressasin kuolemaa. Pahimmista angsteista onneksi pääsin kyllä yli, kun hormonit alkoivat rauhoittumaan.
En siis ole ainut herkkis. Tietenkin hyvä, että maailmassa on meitä herkkiä ihmisiä, mutta jotenkin tämä on niin väsyttävää kun koko ajan saa olla ahdistumassa jostain tapahtumasta. Aiemmin saatoin lukea jonkin uutisen, kauhistella sitä jonkin aikaa ja sitten "unohtaa". Nyt kuitenkin tulee märehdittyä asioita useita päiviä, viikkoja tai kuukausia riippuen asiasta. Kurkkua kuristaa kun tajuaa, että tällaista ihan oikeasti sattuu ja tällaiseen maailmaan olen minä lapseni, ihanimman olennon ikinä, saattanut itsekkyyttäni. Kai tämä on vaan sellainen "live with it"-asia, kaikkeen kun ei pysty vaikuttamaan. Haluaisin vain niin kovasti, että ihmisten pahuus loppuisi.
AP
En siis enää kuluta mediaa juurikaan, koska se ei tuo elämääni mitään hyvää vaan vie hirveästi energiaa surra asioita joihin ei voi vaikuttaa. Luen paria aikakausilehteä ja surffailen täällä ja hesarin sivuilla ja se riittää. Lahjoitan rahaa punaiselle ristille, yritän kuluttaa järkevästi ja huolehtia lähimmäisistäni. Se riittää aivan hyvin yhdelle ihmiselle, enkä voisi tehdä enempää vaikka surisin maailmaa kaikki päivät.
Olkaamme siitä ylpeitä. vaikka onhan se hiukan hassua, miten helposti vaikka lehtijuttu saa kyyneliin.
Alue: Aihe vapaa
on aikaa jo 6,5 vuotta, ja edelleen itken aina ja kaikesta.
Itken lehden kuolinilmoitusten takia, elokuvien herkkien kohtausten kohdalla, silloin kun joku tekee jonkun hyvän teon, silloin kun näen pahuutta, silloin kun lapsellani on paha mieli, jos kuulen jonkun ihanan laulun... Välillä on tosi ärsyttävää, kun jatkuvasti pillitän, mutta eipä tuolle mitään voi. Toisaaltahan se on kivaa, että pystyy tuntemaan asioita ja eläytymään niihin, mutta...
Mutta vastaus kysymykseesi: ainakin minun kohdallani äitinä olo on juuri sitä. Nenäliinapaketteja kannattaa siis varata mukaan joka paikkaan... :)