Tekopyhät tungeksivat taas hautausmailla kynttilöineen.

vaikka kuoli jo 1986, ja haluaisin viedä kynttilän jos asuisin lähempänä. Onneksi hänen lähempänä asuvat lapsensa vievät kynttilän.

Mieheni kävi syöttämässä isäänsä sairaalassa tämän viimeisen vuoden aikana, vaikka oli itse nuori ja menevä mies. Isänsä on ollut haudassa jo toistakymmentävuotta, ja edelleen vie kynttilän isompina pyhäpäivinä. Samoin käy yli 80-vuotiaan äitinsä luona kylässä monta kertaa viikossa.

En tajua, miksi pitää tekopyhäksi sanoa ihmisiä jotka muistavat vainajia. Suurin osa ei varmaankaan ollut riidoissa läheistensä kanssa kun nämä olivat elossa. En minä ainakaan ole kenenkään kanssa riidoissa. Ja vaikka jonkun kanssa olisi sattunut juuri olla riitaa kun tämä kuoli, ei se tarkoita etteikö vainajaa olisi rakastanut tämän ollessa elossa, ei kai riitaa tarvi jatkaa hautaan asti. Yleensä vaikka läheisten kanssa joskus olisi riitaa, rakkaus säilyy, ja sovinto tehdään, ennemmin tai myöhemmin.

Ap:llä taitaa olla omituinen suku jos kaikki ovat ilmiriidoissa kaikkien kanssa. Säälittävää.

Huomaan, että moni ei kai voi edes käsittää, että läheisistä ei huolehdittaisi ja heihin oltaisi yhteydessä heidän eläessään.

AP tarkoitti niitä, jotka eivät välitä läheisestään tuon taivaallista heidän elossa ollessaan, mutta kuoleman jälkeen sitten kyllä muistetaan.

Mun villi veikkaus on, että lähes 100% vainajista olisi mieluummin ottanut ne kynttilät ja kukat, muistamiset ja käynnit vastaan silloin, kun oli elossa. Ei kuoleman jälkeen.

Ihmiset vaan yrittävät jotenkin saada sädekehäänsä kirkastettua ja oloaan parannettua muistamalla kuoleman jälkeen. Helpompi viedä kynttilä haudalle kuin soittaa 10 minuutin puhelu elossa ollessa...

ei haudalla siis käydä vainajan, vaan sen eloonjääneen vuoksi. Ei siis ole "vaihtoehto" sille, miten suhteita hoidettiin vainajan ollessa elossa. Ihan eri juttu.

en pelkästään tekopyhien päivänä. Sääli että sulta on kakara kuollut, kynttilä sille.

ei vanhemmat jaksa käydä haudoilla joka päivä.. mutta ei se olekaan tärkeää.

Kun äitini jäi leskeksi 80-luvulla, kävimme monien vuosien ajan pyhäinpäivänä ja jouluna haudalla. Tietysti elämä jossain vaiheessa jatkuu, emmekä enää käy. Osoittaa huonoa makua ja tunteettomuutta väittää, että haudoilla käyminen olisi vain tekopyhäilyä. Tekisi mieli sanoa jotain rumaa mutta jätän nyt tällä kertaa sanomatta.

Luulisin, että et voi edes käsittää että joku ei rakastaisi perheenjäsentään silloin, kun tämä on elossa. Ja pyhäinpäivänä ja muulloinkin muistaminen ja kynttilän viemininen antavat kummasti lohtua.

Mä käsitin ap:n aloituksen just niin, että siellä haudoilla seikkailee tänään paljon niitä, jotka yrittävät paikata menneitä nyt sitten viemällä kynttilän. Ja se on munkin mielestä tekopyhää.

Ajattelen, että jokainen joutuu tekemään tiliä kuoleman jälkeen ja sen huomaaminen, että jokin ihmissuhde on ollut vain tyhjät kuoret, voi olla tuskallista käydä läpi. Tai se, että on ollut asioita sanomatta ja puhumatta. En tiedä, saako kukaan omaatuntoaan puhtaaksi käymällä haudalla, mutta ainakin pääsee miettimään asioita. En myöskään tiedä, auttaako tuo tekopyhäksi huutelu.

Omaisen ja yksin vuodeosastolla makaavan vanhuksenkin välit ovat alkaneet jo vuosikymmeniä ennen vuodeosastovaihetta emmekä voi aina tietää, kuinka vaikeat ja kipeät välit ihmisillä voi olla. Minusta se on näkemys vain yhdeltä kantilta, sanoa, että on niin ikävää kuin omainen ei käy katsomassa vanhusta. Mitäpä jos vanhus on omaiselle vaikea, loukkaava, epäkunnioittava. Siitäkin puhuminen on tabu.

Isoisäni kuoli pari vuotta sitten. Ei hän viimeisinä vuosinaan halunnut luoda välejä lapsenlapsiin. Hän jurotti omissa oloissaan ja joi viinaa välillä reippaamminkin. Ihmissuhteessa on kaksi osapuolta. En voi olla pahoillani ihmissuhteesta, jota ei ollut, kun ei voinutkaan olla. Surua olen elänyt isoäitini kautta ja hyvä niin, hyvä, että isoisälläni oli rakastavia läheisiä. Minä en vaan kuulunut heihin.

mitä se on keneltäkään pois jos joku siellä hautausmaalla tänään käy? pysykää kotona murjottamassa jos haittaa.

Mua ärsyttää, että yhtenä päivänä vuodessa kaikkien pitäisi rynnätä viemään kynttilää haudalle. Pidän sitä jokseenkin tekopyhänä ja jopa pakanallisena tapana. Minusta haudalla käydään silloin kun itsestä siltä tuntuu, eikä pakosti määrättynä päivänä.

eivät niinkään elossa olevia. Olen miettinyt usein, että miksi näin. Minkä vuoksi kuoleman jälkeen käydään haudoilla säännöllisesti, vaikka elossa ollessa ei juurikaan pidetä yhteyttä. Jotenkin tuntuu ihan pakanalliselta.

ei olla nähty vainajaa iäisyyksiin.

Mä ainakin tykkäsin ihan tosissani isovannhemmistani ja mieheni taatusti kaipaa isäänsä, jonka menetti 11-vuotiaana. Tälläinen päivä on hyvä muistaa niitä, jotka ovat olleet täällä läheisinä ja sitten menneet pois. Tulee pysähdyttyä sinne hautausmaalle ja muistettua.

Isovanhempieni haudalla ei pala kynttilää jouluna, pyhäin päivänä tai muulloinkaan. HAuta on niin kaukana, ettei ole mitään järkeä ajaa sinne asti kynttilää viemään. Mummoni kääntyisi haudassaan, jos lähtisin ajelemaan "turhaan", varsinkin huonolla kelillä. Hän oli aina kovin huolissaan liikenteestä.



Pakosti tulee mieleen, että pitääköhän viereisten hautojen kävijät meitä huonoina ihmisinä tai jotain. Samapa tuo, enhän minä edes tunne heitä. Itseäni ällöttää kun miehen sukulaiset laskee kynttilöiden lukumäärän haudalla ja miettii, että kuka ei ole käynyt. Sitten soitellaan ympäriinsä, että kauheeta kun ei välitetä. Ihan kuin sitä kynttilää ei voisi sytyttää vaikka omalle pihalle. Ei se kuollut sitä kaipaa.

yksipuolisen ja hyvin pinnallisen näkökulman esittäminen on varmasti provoilua, mutta jos joku oikeasti kokee tämänkaltaista antipatiaa pyhäinpäivää kohtaan, voisiko huonompaa kohdetta keksiä.



Ensinnäkin, on teköpyhää väittää, että kaikki haudoilla kävijät olisivat tekopyhiä. Liikkeellä on todellista kaipuuta, surua ja kosketusta vaikka vainajan elossa ollessakin välit olisivat olleet hyvät.



Lisäksi, kollektiivinen surun ja menetyksen kokeminen kauniissa kynttilöin valaistussa ja pimenevässä illassa on tärkeää ja voimauttavaa. hiljaista läsnäoloa ja yhdessä oloa. Tiedostamista, että en olekaan yksin. On muitakin jotka ovat menettäneet, jotka haluavat muistaa.



Toki haudoilla käydään muutenkin, vai oletko käynyt hautuumaalla katsomassa. Esimerkiksi tuntemani tätä, menetti muutama vuosi sitten rakastamansa avioimiehen, käy viikottain, mutta nauttii sekä pyhäinpäivänä että joulunaikaan tunnelmasta.



Voi voi, voisin jatkaa loputtomiin. Mutta jos liikkeellä on empatiakyvyttömiä provoilijoita, henkilöitä jotka eivät halua hiljentyä tai ole koskaan istunut tupaten täydessä pyhäinpäivän kirkossa kuulemassa menehtyneiden nimiä, anti olla.



Kuolema on osa elämää, sen ja omien ajatusten ja tunteiden äärelle on hyvä toisinaan hiljentyä.

Ja miksei muinakin päivinä, mutta käynnit jakaantuu niin että ruuhkaa ei ole kuin juhlapyhinä. Tunnen erään jonka lapsi kuoli aikuisena ja tämä vanhus kävi haudoilla päivittäin, sai samalla liikuntaa. Minä kävin hänen luonaan hänen eläessään, nyt en haudalla kun on matkaa satoja kilometrejä. Muistan kyllä hänet silti vaikka kuolemasta jo 16 vuotta.

Ap:n aloitus oli mauton, kaikesta pitää provoilla tai irvailla. Jos ei osaa olla ystävällinen ole hiljaa.

Että tekopyhiäkin on liikkeellä.



Itse vein isopappani sekä hänen isänsä haudalle kynttilät ja hiljennyin hetkeksi. Siksi että kunnioitan heidän elämäntyötään, sitä millaisia asioita olen heistä kuullut sekä omia juuriani. Olin itse 10v kun isopappani kuoli, joten sain onneksi hänet tuntea ja aika paljon muistankin hänestä, mutta en sen ikäisenä voinut tietenkään arvostaa vanhusta niinkuin tänä päivänä, vaikka olenkin vasta 23v..

Nykyään käyn mummojeni luona silloin kun kotikaupungissani käyn, viimeksi pari vk sitten. toinen pappani on vielä niinkin hyvässä kunnossa että ajelee ympäri suomea, 84v, eikä häntä paljoa näe, ja toinen pappani kuoli viime vuonna. Hänen luonaan käytiin pyhinä ja joskus muutenkin, valitettavasti aika harvoin. Olin onnellinen kun hän sai nähdä lapsenlapsenlapsensa ristiäiset n kk ennen kuolemaansa.

Hänen, ja oman siskoni haudalle vien huomenna kynttilät kun menen käymään kotikaupungissani.

eksyin aiheesta, mutta tuli tarve kirjoittaa tuo.

sääli.

Niin voisit miettiä sitä tekopyhyyttäsi.

en pelkästään tekopyhien päivänä. Sääli että sulta on kakara kuollut, kynttilä sille.

Moni suree ja kaipaa varmaan ihan oikeasti. Mutta sitten on nää tapaukset, jotka eivät käy esimerkiksi vanhaa äitiään/isäänsä katsomassa, eivät soita tai pidä millään tavalla yhteyttä.



Mutta annas olla kun vanhempi kuolee. SItten itketään, että meillä kaikilla on vain tämä yksi vanhempi ja minulla on OIKEUS surra ja huseerata nyt kuoleman jälkeen kaiken mahdollisen kanssa. Ja etenkin kantaa kynttilöitä ja kukkia haudalle kun on niin kova IKÄVÄ. Olisi käynyt silloin vanhuksen eläessä. Silloin kun sillä oli vanhukselle väliä, kun vanhuksella oli ikävä toista ihmistä.



Tekopyhiä on näin pyhäinpäivänä varmaan aika paljon liikkeellä.

Moni suree ja kaipaa varmaan ihan oikeasti. Mutta sitten on nää tapaukset, jotka eivät käy esimerkiksi vanhaa äitiään/isäänsä katsomassa, eivät soita tai pidä millään tavalla yhteyttä.

Mutta annas olla kun vanhempi kuolee. SItten itketään, että meillä kaikilla on vain tämä yksi vanhempi ja minulla on OIKEUS surra ja huseerata nyt kuoleman jälkeen kaiken mahdollisen kanssa. Ja etenkin kantaa kynttilöitä ja kukkia haudalle kun on niin kova IKÄVÄ. Olisi käynyt silloin vanhuksen eläessä. Silloin kun sillä oli vanhukselle väliä, kun vanhuksella oli ikävä toista ihmistä.

Tekopyhiä on näin pyhäinpäivänä varmaan aika paljon liikkeellä.

Kun kaduttaa, on huono omatunto ja tajuaa että enää ei voi parantaa välejä läheisiinsä ja se oli sitten siinä, niin jotkut alkaa reagoimaan näin?

eivät niinkään elossa olevia. Olen miettinyt usein, että miksi näin. Minkä vuoksi kuoleman jälkeen käydään haudoilla säännöllisesti, vaikka elossa ollessa ei juurikaan pidetä yhteyttä. Jotenkin tuntuu ihan pakanalliselta.

Moni suree ja kaipaa varmaan ihan oikeasti. Mutta sitten on nää tapaukset, jotka eivät käy esimerkiksi vanhaa äitiään/isäänsä katsomassa, eivät soita tai pidä millään tavalla yhteyttä.

Mutta annas olla kun vanhempi kuolee. SItten itketään, että meillä kaikilla on vain tämä yksi vanhempi ja minulla on OIKEUS surra ja huseerata nyt kuoleman jälkeen kaiken mahdollisen kanssa. Ja etenkin kantaa kynttilöitä ja kukkia haudalle kun on niin kova IKÄVÄ. Olisi käynyt silloin vanhuksen eläessä. Silloin kun sillä oli vanhukselle väliä, kun vanhuksella oli ikävä toista ihmistä.

Tekopyhiä on näin pyhäinpäivänä varmaan aika paljon liikkeellä.

Kun kaduttaa, on huono omatunto ja tajuaa että enää ei voi parantaa välejä läheisiinsä ja se oli sitten siinä, niin jotkut alkaa reagoimaan näin?

Tai huono omatunto. Yritys jotenkin muka korjata asioita. Ja ainakin näin hyvin helpolla tavalla voi sitten ulkopuolisille todistella, että kyllä tässä ollaan ihan hyviä ihmisiä.

Miten olet päätynyt noin agressiiviseen elämänasenteeseen?

Vakka olisikin tehnyt väärin vainajaa kohtaan kun tämä eli, miksi on väärin muistaa häntä nyt? Ihminen oppii kokeumuksistaan ja muuttaa asenteitaan, katuukin.

Varmaan jokainen kynttilöitä vievä (ovat aika kevyitä, ei tarvitse raahata) ajattelee tekevänsä vilpittömän hyvän teon tai ainakin jatkavansa vanhaa perinnettä. Miksi se suututtaa sinua niin? Helpottaisiko, jos lähtisit käymään rakkaan haudalla tai sytyttäisit hänelle kotona kynttilän?

Miten olet päätynyt noin agressiiviseen elämänasenteeseen?

Vakka olisikin tehnyt väärin vainajaa kohtaan kun tämä eli, miksi on väärin muistaa häntä nyt? Ihminen oppii kokeumuksistaan ja muuttaa asenteitaan, katuukin.

Varmaan jokainen kynttilöitä vievä (ovat aika kevyitä, ei tarvitse raahata) ajattelee tekevänsä vilpittömän hyvän teon tai ainakin jatkavansa vanhaa perinnettä. Miksi se suututtaa sinua niin? Helpottaisiko, jos lähtisit käymään rakkaan haudalla tai sytyttäisit hänelle kotona kynttilän?

Ja harva kai pohtii asioita kovin syvällisesti. Tehdään näin kun tapana on ja mitäs siitä vaikka silloin kun tämä ihminen oli elossa en halunnut antaa edes aikaani hänelle. Itse asiassa käytin kaikki mahdolliset tilaisuudet vainajan mielen pahoittamiseen, seläntakana pahan puhumiseen...

Ymmärrän hyvin ap:n tunteet. Johdonmukaisempaa olisi sitten kuoleman jälkeenkin käyttäytyä yhtä kylmästi kuin vainajan ollessa elossa.

Toinen juttu on se, että ei se vainaja tule takaisin eikä mennyttä saa uusituksi vaikka kuinka monta kynttilää ja kukkaa raahaisi haudalle. Mutta ainahan voi esittää itselleen ja muille.