Miksi lapseni eivät osaa leikkiä leluilla? Riehua, juosta, tapella ja hyppiä osaavat kyllä.

Jäähylle meni.



Tekisi mieli heittää seinään molemmat.



ap

oppii kaiken matkimalla 7 ikävuoteen asti. Eli jos ei ole ollut isompien leikeissä mukana, ei leikkiminen mistään tule itsestään. Eli lapsen voi panna autoon ja näyttää laittet, mutta ei se osaa ajaa. Tolla ikäerolla on myös aika mahdotonta leikkiä. Isomman pitäisi päästä ikäistensä seuraan, edes jonkun kerran viikossa, jos olis vaikka joku kerho, ja sen ikäisellä pitäisi olla myös aikaa olla ihan rauhassa, yksikseen. Näitä ohjeita on täältä helppo ladella, mutta tiedän kuinka hankalaa kaikki saattaa käytännössä olla. Unohda leikkimiset ja ota lapset mukaa kaikkiin päiväaskareisiin, ovat sillon tyytyväisiä, ja aika kuluu mukavammin.

viedä ne ensin pitkähkölle ulkoiluretkelle ja sitten vasta leikkiä sisällä hiljakseen. Lapset kaipaavat tietyn määrän " urheilua" eli vaarallista ja hallitsematonta sähkeltämistä ja liikuntaa sekä purkaakseen energiansa että oppiakseen koordinaatiota.



On tietysti olemassa iso kasa neurologiasia häiriöitä, jotka saavat aikaan sen, ettää lapsi hakee tasapainoa tai tunetta kehonsa olemassaolosta jatkuvasta liikkeestä tai ei pysty keskittymään ja vielä useampia psykoogisia häiriötiloja joissa turvaton äiti on aikaansaanut itsetuohoisuutta ja huomiohakuisuutta, mutta yleensä kyse on ihan vain liikunnan tarpeesta. Ja vaikka olisi jostain muustakin, turvallinen ja ohjattu liikunta, juokseminen ja riuhuminen ulkona auttavat niihinkin.

Joskus, siis tosi harvoin leikkivät hiljaa ja rauhallisesti joko yksin tai yhdessä, mutta muuten vauhtia riittää. Kieltämättä välillä menee hermot, mutta kai se on lasten luonteesta kiinni, toiset vaan on vilkkaampia kuin toiset. Onneksi sentään kylässä, kaupassa jne. osaavat käyttäytyä...

Muistan esikoisen kanssa, kuinka sain aina olla leikkimässä - joskus vasten tahtoa - oi, niitä kauppaleikkejä. Esikoinen tosin tykkäsi myös paljon piirtää ja rakennella palapelejä ja duploja. Näitä kaikkea hänen kanssaan myös me vanhemmat olimme oppineet tekemään ja siitä sitten jatkoi itsekseen.



Kun meillä aikanaan oli kaksi lasta isolla ikäerolla, niin heidän leikistä ei spontaanisti tullut mitään, mutta mies usein sanoi, että hänen täytyy käydä laittamassa leikki alkuun - ja sitten tytöt jatkoivat siitä kaksistaan eteenpäin.



Nuoremmalla on aina myös ollut nim.om. ikäistä seuraa ja he leikkivät keskenään edelleen hienosti niin sisällä kuin ulkonakin, mutta toki myös kaikkea idioottimaista tulee vastaan, kuten yökylässä matto suihkukaivoon ja pesuhuone lainehtimaan jne. Yksinkin osaa jo leikkiä ja puuhastella, mutta siitä jää yleensä iso sotku.

Itsellä 2 poikaa ja kyllä touhu samanlaista, vaikka oikein reippaita ja terveitä lapsia ovatkin. Pojilla kova tarve juuri karkeamotoristen taitojen harjaannuttamiseen! Toki tuon riehunnan painopisteen siirtäminen ulos voi säästääpi äidin hermoja. Tsemppiä!!

Tänään olemme kotona, koska lapset ovat puolikuntoisia.



Totta on, että liikunnan puute riehaannuttaa lapset ihan eri sfääreihin, kuin sellaisian päivinä, kun ulkoilu on mahdollista. Olen tarkka siitä, että lapset saavat tarpeeksi ulkoilua päivittäin.



Mutta ihan tavallisina päivinäkin (ulkoilemme aina 2x pvä) lasten energiavarastot ovat ehtymättömät. Vaikka kuinka rymyäisimme ulkona, silti sisäleikit ovat ihan holtittomia.



Tarhan tädit ovat sanoneet, että ei meidän lapset ole lähelläkään adhd-tyyppisiä lapsia. Poika on kiltti, ei lyö, ei kiusaa, on kohtelias -mutta se liikkumisen määrä! Juoksee, hyppii, heittää riehuu koko ajan. Sellaisiahan lapset on, totta kai, mutta kai lapsien kuuluisi osata tehdä rauhassakin asioita??



ap

Luulen, että koen tämän rassaavana senkin vuoksi, että olen itse luonteeltani hyvin rauhallinen. Rakastan hiljaisuutta ja yksinoloa, tällainen meteli ja vilske käy hermojen päälle pikkuhiljaa. Onneksi lähdin syksyn alussa töihin, että saa joskus levätä ;D



Kestääkö tämä ikuisesti vai voisiko laantua lasten kasvaessa? Oih & voih...kumpa edes joskus olisi kotona rauhallista! Ärsyttää, kun MITÄÄN ei voi tehdä rauhassa, en voi laittaa pyykkejä, siivota keittiötä tai yhtikäs mitään menemättä komentamaan ja selvittämään riitoja kesken homman. Jos koetan ottaa lapsia mukaan arkihommiin, tulos on aina kaaos. Joko riitelevät niin sitkeästi, että homma menee piapriksi, tai sitten eivät halua osallistua (koska askare ei sisällä tarpeeksi riehumista). Leipomiseen lähtevät aika usein mukaan, mutta siitäkin tulee usein riita.



ap

Tytön äitinä täytyy sanoa että tällainen on minulle täysin vierasta. Meillä hiljaa askarellaan monta tuntia putkeen. Mitään riehumista eikä hyppimistä tms. ei koskaan edes ole ollut. Ja uloskin saa aina houkutella lasta. Ulos menee leikkimään vasta kun siellä on muita tyttöjä (pojat eivät kelpaa) ja silloinkaan ei aina.

Meillä poistettin sokeripitoset ruoat, ennen kaikkea murot, kaikki teolliset valmisruoat, kalapuikot etc. Katsoin kaikki ohjelmat Jamie Oliverin kouluruokailusta englannissa, ja meillä kyllä lapset rauhoittuivat silminnähtävästi. Kannattaa koittaa.Katso lisäaineiden määrää, ja kauhistu, eri tyyppisiä sokerijohdannaisia syödään 1000 kertainen määrä verrattuna siihen kun itse olit lapsi.

Välillä leikkivät sitten oikein nätisti. Sadepäivät saavat riehaantumaan enemmän, kun ulkoilut jäävät vähemmälle.

Poikani ovat nyt 7 ja 9 vuotiaat, ja he LEIKKIVÄT leluilla!!! Ensimmäiset 7 vuotta menikin juostessa, kiipeillessä, painiessa, riidellessä ja jäähyillä. Pojat ovat fyysisiä, heille leikki on fyysistä painimista ym. He eivät vältämättä edes tarvitse leluja, ja jos niitä on, ne ovat yleensä " välineinä" muussa käytössä, kuten heittelyssä, myöhemmin majan rakennustarvikkeina. Nyt kun poikani ovat jo isoja lapsia, he edelleen juoksevat, riitelevät ja painivat, mutta myöslin aika ajoin leikkivät legoilla, rakennusarjoilla, pokemon figuureilla ja muilla aiemmin heitettävillä leluilla. Ja sitten minulla on tämä viimoinen tyttönen, hän on nyt 4-vuotias, ja ENSIMMÄINEN joka leikkii leluilla niin kuin lelufirmat varmasti suunittelevat. Istuu lattialla poikien playmobil-ukkojen kanssa ja puhuu ääneen, = LEIKKII!! Niin se vaan on, että yleistää ei pidä, mutta kun perheessä on 2 poikaa pienellä ikäerolla, niin vauhti on sen mukaista, ja jos perheessä olisi tyttö ja poika, niin tilanne olisi silloinkin taatusti rauhallisempi. Tukka nousee minullakin pystyyn, mutta se on sitä elämää!!

Mulla lapset 1v 10kk ja 3v 11 kk eivätkä varmasti leiki sisällä yhdelläkään lelulla vaikka mitä tekis. Ainoo millä saattaa tuo nuorimmainen leikkiä, on mun astiat, mutta ei muilla. Mä oon jo miettiny että mulla on varmasti maailmankaikkeuden ainoat lapset jotka eivät viihdy huoneessaan eivätkä leiki.. ja tosiaan, ois ihanaa kun ees hetken touhuisivat omiaan eivätkä aina olis pahanteossa..

riehuminen sitten alkaa. Ulkoilu purkaa kyllä energiaa. Mullakin 2 poikaa ja toisinaan ei ole muuta vaihtoehtoa rauhoittaa menoa, kuin lähteä ulos oli keli mitä hyvänsä.

Aamusella tuntui, että olen maailmankaikkeuden huonoin äiti ja kauhea kasvattaja, kun lapseni ovat tuollaisia. Nyt olo jo hiukan helpottaa ja toivo viriää, että tämä ei ole ikuista.



Esikoinen on poika ja kuopus on tyttö. Esikoinen on kyllä se tämän kaksikon liikkeelle paneva voima. Kun kuopus on yksin tai vaikkapa toisen rauhallisen lapsen (yleensä tytön) kanssa, hän leikkii hissukseen, rakentelee palikoilla ja leikkii nukeilla ja tekee palapelejä.



Sokeri on yksi asia, mihin voisi kiinnittää enemmän huomiota. Meillä on karkkipäivä kerran viikossa, mutta viikolla on toisinaan tarjolla keksiä, vanukasta tai mehua. Aika terveellisesti meillä syödään, omatekoista kotiruokaa. Niin, ja esikko on aina ollut vilkas. Mutta ihan hyvä huomio silti.



Eikös olisikin ihanaa ottaa äidin roolista kunnolla lomaa? Minä lähtisin kirkuen mihin tahansa, jossa saisin olla yksin. Vaikka eristyksissä ulkomaailmasta, ihan sama, kun vaan saisi olla yksin ja hiljaa. Mutta se ei ole mahdollista, eli parempi lopettaa haaveilu heti kun vielä voi :D



Mukavaa marraskuun tiistaita kohtalotoverit!



t.ap