En uskalla hankkia toista lasta, muita?

oli tuollainen olo koko esikoisen ekan vuoden. Vauvakuume (tai pikemminkin sisaruskuume esikoiselle) iski kuitenkin pian ja nyt meillä on kuopus 4 kk. Ja koko viimeiset 4 kk olen ajatellut, ettei koskaan enää ja tällä kertaa tarkoitan sitä. Saa nähdä..

mulla ei vauvakuumetta ole ikinä ollu, hankin lapsen järkisyistä.. :o



ap

Eka lapsi oli tosi vaativa vauvana, mutta toinen piti kaveriksi tehdä, ja se olikin onneksi helppo vauva - olipa ihana vauvavuosi toisen kanssa verrattuna ensimmäiseen, mistä en muista juuri mitään muuta kuin pohjattoman unen puutteen.

ainokaiseni on nyt 8 vuotta. Mutta sitä toista lasta ei sitten yrityksestä huolimatta koskaan tullut. Tämän asian oivallettuani kävin läpi kovaa surua ja luopumisen tunnetta jostain, mitä ei koskaan ollutkaan... Nyt olen asian hyväksynyt, ja vaikka ehkäisyä ei edelleenkään ole käytössä, ei kuukautiset ole enää mikään pettymys. Olen oppinut/opetellut ajattelemaan, että meidän perhe on kokonainen näin.



Ja aina kun luen vaikeasta raskaudesta tai synnytyksestä, keskenmenoista, muistan ne valvomiset ja muut vauva-ajan ongelmat, niin osaan olla jopa tyytyväinen, että niitä ei tarvitse enää käsitellä.



Mutta joo, kyllä se haave jossain syvällä silti vielä elää... :)

nimittäin oma varmuus on jo erilaista. Toinen meni jo jotenkin rutiinilla, ei ollenkaan aiheuttanut samanlaista paniikkia kuin ekan vatsavaivat :) Sitäpaitsi, kun vauva-ajasta pääset, huomaat, miten lyhyt se on. Tokan kanssa tietää jo jotenkin paremmin, että vauva-aika on rajallinen.