Autatko jotakuta omaistasi/ystävääsi jatkuvasti
tai säännöllisesti?
Siis onko elämänpiirissäsi joku, joka tarvitsee apuasi? Jos, niin miltä se tuntuu? Jaksatko vai uuvutko? Auttaako se puolestaan kokemaan oman elämäsi merkitykselliseksi? Saatko vasta-apua tarvitsessasi?
Tiedän monien käyvän säännöllisesti auttamassa muun muassa iäkkäitä omaisiaan. Lehtien haravointia, kaupassa käyntiä, asiointiapua. Olisi hienoa kuulla kokemuksia
diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat
Kommentit (10)
joka saa soittaa aina, sama ihminen, vai onko sinulla useita, jotka tarvitsevat henkistä apua.
Tuli mieleen, että varmasti olet heidän mielestään tosi arvokas ja antoisa ihminen, ja he varmaan saavat sinulta paljon myötätuntoa ja viisautta. Mutta aika hurjalta tuntuu, jos todella olet jatkuvasti tavoitettavissa. Muistathan, että sinullakin on oikeus omiin lepohetkiin. Aina ei tarvitse olla kuuntelijanakaan. Saatko myös itse vuodattaa omia murheitasi jollekin?
Meiju
Äitini käy töissä klo 8-16, itsellä vuorotyö joten omien kotitöiden lisäksi käyn vanhemmillani useamman kerran viikossa ihan vaan käydäkseni, ja siinä samassa esim. haen puita, saatan haravoida ja talvisin teen lumitöitä, tyhjennän/täytän kissojen hiekkalaatikot ym. pieniä hommia, joista on kuitenkin suuri hyöty. Saas nyt nähdä tulevaisuudessa miten hommat etenee, kun vaihdettiin miehen kanssa kerrostalosta omakotitaloon, niin on noita omiakin juttuja hitusen enemmän.
on ihan mielenkiintoinen tapa johdatella tätä keskustelua. Ensin usutetaan ihminen kertomaan, että auttaako läheistään. Sitten kun joku kertoo, että auttaa, niin Siskopa vetää mustan hevosen hatustaan: Älä uhraudu, mieti myö omia voimia, ei aina tarvi kuunnella toisten murheita!
Jotenkin erikoinen tyyli keskustella auttamisesta. Meillä päin auttaminen on ihan normaalia auttamista, eikä siihen liity mitään kieroa ja salamyhkäistä toisten hyväksikäyttöä. Onko sitten yleisempää kirkon piirissä sellainen..
autoin mummoani säännöllisesti pihanhoidossa (kävin leikkaamassa nurmikon ja tekemässä lumityöt, sekä pilkkomassa polttopuita) ja ostoksilla sekä hautausmaalla käynnissä (joko kuljetin mummoa tai kävin hänen puolestaan), sekä yksinäisyyden poistossa. Loppuvaiheessa myös tuin kuolemaan valmistautumisessa. Nyt on kumminkin syöpä vienyt jo.
Ei se tuntunut mitenkään erityiseltä, ei uuvuttavalta eikä jaksavalta eikä mitenkään elämää merkityksellistävältä. Se vaan oli asia, joka oli ja kuului hoitaa. Ihan turha jäädä pohtimaan sen ihmeempiä, koska asia ei valituksista eikä glofioinnista muuksi kuitenkaan muutu.
Mummosta ei ollut minua vastineeksi auttamaan, mutta olen kyllä kokenut, että joku aina yrittää, kun tarvis on. Ei sen vasta-avun tarvitse aina olla vain kahdenvälistä, maailmassa on muitakin ihmisiä. Minä autan jotakuta ja joku kolmas tai neljäs sitten ehkä minua. Ympäri käydään ja yhteen tullaan, ennen pitkää.
joka saa soittaa aina, sama ihminen, vai onko sinulla useita, jotka tarvitsevat henkistä apua. Tuli mieleen, että varmasti olet heidän mielestään tosi arvokas ja antoisa ihminen, ja he varmaan saavat sinulta paljon myötätuntoa ja viisautta. Mutta aika hurjalta tuntuu, jos todella olet jatkuvasti tavoitettavissa. Muistathan, että sinullakin on oikeus omiin lepohetkiin. Aina ei tarvitse olla kuuntelijanakaan. Saatko myös itse vuodattaa omia murheitasi jollekin? Meiju
Vaikka oletkin uskova, niin Jeesus ymmärtää että et jaksa olla laupeuden työssä aina. Sinä olet kuitenkin aivan kuten me kaikki muutkin, et ole Jeesuksen kaltainen profeetta, jolla on taivaalliset voimat.
Älä Meiju ota kantaaksesi koko palstan murheita tai ota päällesi opettajan vastuuta. Jos ryhdyt opettajaksi, niin sinulla pitäisi olla siihen todellista kompetenssia. Pelkkä halua neuvoa muita ei riitä.
Sehän mässyttää tuollaista typerää perusmötinää. Onhan toi nyt helppo duuni - notkua netissä ja nostaa siitä sitten palkkaa.
Ei noita mikään oikeasti kiinnosta. Lässynlässyä tulee ulos vuolaana virtana aivoja käyttämättä.
ulkoilutan ja käyn kaupassa jne. hänellä ei ole omaisia. tykkään tästä mummusta todella paljon.
Hän ei juo, eikä muutenkaan vietä epämääräistä elämää ja siitä syystä häneltä on evätty toimeentulotuki. Jos hän olisi alkoholisti tai perhe olisi lastensuojelun piirissä niin pärjäisivät paremmin.
En uuvu tilanteesta mutta suoraan sanottuna vituttaa kun kunnon kansalainen ei saa apua kun sitä tarvitsee.
Olen käytettävissä 24/7 ja vastaan puhelimeen aina kun läheisellä on murheita. Kuuntelen ja yritän tukea.
Joskus se tuntuu hiukan raskaalta, etenkin silloin kun itse on väsynyt. Tiedän kuitenkin, että juttelu auttaa läheistä, joten koen sen tärkeäksi, mielekkääksi ja palkitsevaksi.
Konkreettista apuakin olisi kiva antaa, mutta siihen olen laittanut rajan. Oma perhe menee edelle ja jaksamistaan pitää ajatella.