VINKKEJÄ itseluottamuksen parantamiseen!
(sydämellisesti iso kiitos jo etukäteen niille ihanille ihmisille jotka vaivautuvat edes jotain vastaamaan)
Eli siis apua tarvitaan kuinka saada parannettua erittäin huonoa itseluottamusta ja alemmuudentunnetta, joka jo ihan alkaa haittaamaan jokapäiväistä elämää.
Kommentit (8)
Mina luin jossain vaiheessa Wayne Dyerin kirjan "Hyvaksy itsesi - uskalla elaa". Huomasin, miten arvioin itseani sen perusteella, mita luulen muiden ajattelevan minusta ja niin alemmuudentunto on omista mielikuvistani lahtoisin.
Minut on kasvatettu arvostamaan vanhempia ja kunnioittamaan esivaltaa, toisia arvostelematta. Onkin ollut (ja on vielakin) vaikeaa todistaa itselleni etta olen yhta hyvin joukkoon kuuluva kuin muutkin ja mina itsenani olen riittava, muuta ei tarvita.
Ala tekemaan juttuja joista sina itse aidosti pidat. Ole oma itsesi ja onnellinen omassa elamassasi. Itsetuntosi nousee ja huomaat ymparoivasi itsesi ihmisten kanssa, jotka arvostavat sinua ihan omana itsenasi.
siitä että ei ole koskaan saanut kokea onnistumisen tunnetta. Tee jotain ihan omaehtoista jossa saat onnistumisen tunteen aikaan. Aloita ihan pienistä asioista vaikka kotona. Jos kukaan ei kiitä eikä huomaa, anna itse itsellesi kiitos. Itse aloitin kasvattamalla kukkia. Laitoin siemeniä ja sipuleita maahan ja odtin. Luonto palkitsee. Samoin voit tehdä käsitöitä,lenkkeillä ja katsoa kun kunto nousee.
Usein ongelmana on pitkäjänteisyyden puute. Pitäisi heti näkyä tuloksia, mutta eihän se niin ole. Toivottavasti sait jotain vinkkejä.
Täytyy kokeilla noita kirjoja. Onneksi pidän lukemisesta! :)
Jos mietit paljon, mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat, niin yllättyisit, jos tietäisit, kuinka vähän muut ihmiset sinua ajattelevat/kiinnittivät sinuun huomiota.
Usein, jos on kovin huono itsetunto, sitä luulee, että muut koko ajan arvostelevat, vähättelevät tms. Tosiasiassa ihmiset keskittyvät itseensä ja omaan elämäänsä eivätkä pyörittele muiden ihmisten asioita työkseen :)
Joten keskity rauhassa omaan elämääsi ja sen kehittämiseen mieleisesksi, eli juuri sinun näköiseksi. Vain sillä on merkitystä loppu pelissä.
Ja ole myös sovussa itsesi kanssa eli ole sellainen, kuin oikeasti olet, älä esitä muuta.
Mutta tuo laihduttaminen tai yleiskunnon nostaminen ovat ainakin minulle toimineet ihan täysin.
Ei saa olla itselleen vihainen mistään! Eli jotta voi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, pitää olla arvojensa mukainen, jos käsität?
Ja ole myös sovussa itsesi kanssa eli ole sellainen, kuin oikeasti olet, älä esitä muuta.
Mutta tuo laihduttaminen tai yleiskunnon nostaminen ovat ainakin minulle toimineet ihan täysin.
Ei saa olla itselleen vihainen mistään! Eli jotta voi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, pitää olla arvojensa mukainen, jos käsität?
BMI 19. Mutta liikuntaa tosin olisi aiheellista lisätä.
Ainakin itselläni nousi itseluottamus, kun olin markkinoilla myyjänä.. Kun oli pakko puhua ihmisille, niin nousi itseluottamus aika paljon :D
esim. Louise L. Hayn "Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi!".
Voi tuolla olla kornejakin juttuja, mutta osasta on ihan hyötyäkin. Tsemppiä!