Siskoni elää vapaaehtoisesti pilkkopimeässä ja seinään kahlittuna 23/7 ja käsiraudoissa SUOMESSA!
Menivät miehensä kanssa maistraatissa naimisiin vuonna 2002. Todistajat hankki miehensä, en tiedä nimiä. Muita ei ollut paikalla.
Siskoni viettää vuorokaudesta 23 tuntia karhealla betonilattialla, josta miehensä on repinyt parketit irti. Vaatteinaan hänellä on miesten pitkät kalsarit ja villapaita ilman aluspaitaa. Siskoni pitkät hiukset miehensä on leikannut kaljuksi.
Vieressä on ämpäri tarpeiden tekemistä varten ja kerran tunnissa siskoni joutuu nousemaan seisomaan ja kyykkäämään 20 kertaa, jotta lihaksensa eivät surkastuisi. Iltaisin mies rasvaa vaimonsa koko vartalon kookosöljyllä.
Asunto on täysin valolta ja ääneltä eristettty, ikkunoita peittävät mustat jätesäkit ja miehensä liikkuu asunnossa infrapunakiikarein varustettuna ja katselee vaimoaan, mutta siskoni ei näe pimeässä häntä.
Ulkoilu tapahtuu klo 03.00-03.45 heidän omakotitalonsa pihalla, jota ympäröivät 5 metriä korkeat betonimuurit, joissa on päällä piikkilankaa kerälle vedettynä. Ainoa uloskäynti pihalta on paksu teräskalterinen portti, joka on aina lukittu monilla paksuilla lukoilla. Ulkoilussakin hän on käsiraudoissa ja mies taluttaa häntä teräskettingissä, joka on kiinnitetty selän takana oleviin käsirautoihin.
Käsiraudat ovat asunnossa ollessaan hänen selkänsä takana, joista menee teräskettinki betoniseinään porattuihin kiinnikkeisiin.
Siskoni puhelimen on miehensä lakkauttanut, ja miehensä puhelimeen voin soittaa, jos haluan, mutta hän ei anna vaimonsa puhua minulle, vaan on teipannut hänen suunsa mustalla ilmastointiteipillä. Myös siskoni passin ja kaikki henkilöllisuustodistukset on miehensä takavaroinut.
Kerran vuodessa hän lähettää minulle kuvan siskostani paikallinen päivän sanomalehti vieressä, jotta tiedän hänen olevan elossa.
Aamupalaksi hän saa jäätyneitä kaalinlehtiä pakkasesta ja lounaaksi sentin paloiksi leikattuja keitettyjä ja jäädytettyjä kuoriperunoita. Juomaksi hän saa vain jääpaloja. Mies vahtii vieressä digitaalikellon kanssa ja ottaa aikaa. 2 minuuttia on aikaa syödä per ateria. Jääpaloja hän saa imeskellä vapaasti janoonsa.
Kaiken tämän siskoni on kirjoittanut käsin paperille (tunnen hänen käsialansa) ja kirjeessä, jonka minulle lähetti, kertoo olevansa tyytyväinen elämäänsä ja rakastavansa miestään. Joten vapaudenriistokriteerit eivät täyty, koska siskoni on suostunut tähän kaikkeen vapaaehtoisesti.
Siskoni on aina ollut rankan luokan masokisti, joten en ihmettele, että hyväksyy tuollaiset olosuhteet.
Asuvat jossain Keski-Suomessa keskellä ei mitään. Osoitetta en tiedä, eikä sitä tiedä kukaan muukaan.
Mitä mieltä?
Kommentit (41)
Mitä mieltä?
voisit mennä kirjoittelemaan pervoja fantasioitasi johonkin muualle.
Olet sairaalloinen pervo ja netissä on olemassa erilaisia fantasiapalstoja.
Sitä, että sulla on kirjoittamisen lahjoja. Noin niinkun BDSM-puolella on varmasti kysyntää tällaisille tarinoille.
Eihän perunasta ja salaatista saa lainkaan proteiinia
ajat sitten etsittänyt siskoni poliisin toimesta. Vapauden riistoa tuo on. Taidat olla aika provo. Kuka helkkari haluaisi olla käymättä esim. hammaslääkärissä kymmeneen vuoteen? Porvoosta taas...
Sun teksti on narratiivista,viihdyttävää ja oikealla tavalla koukuttavaa niin et odottaa loppuhuipentumaa.Puolipilkun käyttö on myös hyvää josta huomaa että olet akateeminen.
Jatka ihmeessä novellien parissa vaikka sulla on kyky kaunokirjallisuuteen.
Ostaisin.=)
katso että faktat täsmää.
Jos asunto on kerran täysin pimeä, miten siskosi olisi nähnyt kirjoittaa?
Mistä hän olisi saanut paperia? Tai kynän?
Miten hän olisi lähettänyt kirjeen? Tuskin miehensä olisi sitä hänen puolestaan lähettänyt.
Jossain Keski-Suomessa? No, mistä se kirje tuli? Lukiko postileimassa Keski-Suomi :)
pikkasen jos haisee, kun ei ikinä käy pesulla, niin se on vaan kosmeettista eikä se kumpaakaan tietenkään haittaa.
noita erilaisia sarjoja tvstä...
älä kato enään =)
no, ainakaan ap:lla ei ole hätää siskonsa kohtalosta :D
ei menis Suomessa rakennustarkastuksessa läpi.
katso että faktat täsmää.
Jos asunto on kerran täysin pimeä, miten siskosi olisi nähnyt kirjoittaa?
Mistä hän olisi saanut paperia? Tai kynän?
Miten hän olisi lähettänyt kirjeen? Tuskin miehensä olisi sitä hänen puolestaan lähettänyt.
Jossain Keski-Suomessa? No, mistä se kirje tuli? Lukiko postileimassa Keski-Suomi :)
se selvisi tietenkin siitä paikallislehdestä, ja tietysti mies on sen kirjeen toimittanut.
Idea oli ihan jees, mutta yksityiskohdat kusevat. Lisäksi tarina on ehkä _pikkuisen_ ylivedetty. Mieti tarkemmin, ennenkuin yrität suoltaa trollipaskaa. Mutta onnea seuraavaan yritykseen!
Muhun ap:n teksti ei vedonnu yhtään, enkä jaksanu ees lukea juttua kokonaan.
Mutta joo, vähän väärä kohderyhmä tällaiselle stoorille. Ei täällä kenenkään viisari värähdä tällaisesta.
Siskoni saa kerran viikossa raakoja sisäelimiä syödäkseen proteiinintarpeeseensa. Raakaa naudan maksaa, naudan sydäntä, naudan kieltä, munuaisia ja siansorkkia sekä kuivattuja siankorvia. Joka sunnuntai. Nämä hän saa syödä poikkeuksellisesti kynttilänvalossa.
Kirje oli postitettu Helsingistä leiman mukaan, eli miehensä oli toimittanut alkuperäisen kirjeen pääkaupunkiin edelleen lähetettäväksi, jotta asuinpaikkakuntansa ei selviäisi.
Vein kirjeen poliisille, mutta he sanoivat, etteivät voi tehdä mitään, koska minkään rikoksen tunnusmerkistö ei täyty. Lähettivät silti kirjeen ja kuoren rikoslaboratorioon tutkittavaksi, mutta niistä ei löytynyt yhtään sormenjälkeä. Sitä käsitelleet ovat ilmeisesti käyttäneet käsineitä.
Tuo kerran vuodessa saatu päivän lehti kuvassa siskoni kanssa on aina jompikumpi iltapäivälehti, eikä sen perusteella voi päätellä, missäpäin Suomea asuvat.
ap
CSI ja etenkin Criminal Minds katsomatta muutamaksi viikoksi, eiköhän se siitä. Tai sitten pistät tarinaan vielä vähän potkua, vähän lisää lihaa persoonien taustaan ja myyt tarinan jollekin kustannusyhtiölle, kyllä sitä huonommaltakin pohjalta on kirjoja kirjoitettu. Tottahan tuo sun tarinasi ei ole.
Ja vaikka tekisikin kyykyt, olisi lihakset täysin surkastuneet eli jonkin ajan kuluessa loppuisi kyykkyjen teko. Lihaksisto surkastuu todella nopeasti.
Eli en usko että tää tarina on tosi ja jos on niin sä alat olemaan osasyyllinen kun et tee asialle mitään.