Tokaluokkalaisen pelkotilat, olen ihan pulassa ;(

Ja valvontaa siihen mitä pelaa.



Toiset on herkempiä peleille ja elokuville kuin toiset.

Esim. meillä minä pystyn katsomaan ihan tyytyväisenä kaikki kauhuleffat, mutta mies näkee niistä painajaisia.

Miehelle tuli myös ihmeellisiä pelkotiloja kun oli pelannut muutamia päiviä jotain örkki-sotapeliä (nuoruudessaan, opiskeluaikana).

Oli sitten lopettanut taistelupelien pelaamisen kun huomasi ettei se sovi hänelle.

samassa iässä, halusi uudestaan nukkumaan myös viereeni vaikka oli jo vuosia ollut omassa sängyssä, nyt on 10 ja oireet aika paljon ohi onneksi. Annoin tukea, juttelin ja sai nukkua vieressäni, en tehnyt asiasta numeroa. Toivottavasti teille käy samoin.



Rajoita ihmeessä pelaamista ja pois salkkarit ohjelmasta, ei ole tuon ikäisille.

up

Vie lapsi mille tahansa lääkärille (esim koululääkäri), selitä tilanne ja pyydä lähetettä lastenpsykiatrille ja sitä kautta psykologin tutkimuksiin.

Minulla normaaleja arkitoimintoja rajoittavista pelkotiloista kärsivä 9v lapsi, joka käy 2 x viikossa psykoterapiassa. Terapia tuntuu auttavan.

Hups, koko syksyn olen tällaisesta keskusteluaiheta etsinyt ja nyt sen löysin!!! Aivan kuin tyttöni...täytyy lukea lisää.

Apua lapsesi kaipaisi. Ja salkkarit ehdottomasti kielletyksi.

jaksamista sinulle, kuulostaa kyllä sellaiselta tilanteelta joka varmasti painaa äidin mieltä.



Onko koulumatkoilla tms tilanteissa voinut sattua jotain mitä voisi vaikuttaa asiaan?



Millaisia pelejä pelaa, mitä kertoo niistä? Tai millaisia pelejä kaveri pelaavat ja mitä niistä puhuvat?



Onko isän työssä tapahtunut jotain mikä voisi aktivoida pelkoja? Miten paljon tietää isän työstä ja siinä tapahtuvista asioista?



Salkkarit kyllä rajaisin pojalta, kuten olet jo päättänyt tehdäkin. Mitä muuta katselee telkkarista? Onko yksin kotona, mitä silloin tekee?



Ammattiauttajan puoleen kääntyminen ei varmasti ole huono idea, koska huolesi on suuri ja koet itse avuttomuutta lapsen tilanteen äärellä. Kouluterkka tai lääkäri voi ohjata eteenpäin, tai perheneuvola on usein ensimmäinen etappi, tai lastenpsykiatria jos tilanne katsotaan erikoissairaanhoitoa vaativaksi. Perheneuvolaan voi useilla paikkakunnilla hakeutua itse yhteyttä ottamalla, kannattaa olla sinne tai kouluterkkaan yhteydessä ja kertoa huolestasi.



Ttsemppiä, toivottavasti pojalle löytyy apua!

pakko-oireiseksi häiriöksi. siihen pitää puuttua alkuvaiheessa ettei kroonistu.

Olen itse herkän lapsen äiti ja voin jotenkin ymmärtää tuntoasi. Meillä lapsi ille kouluikäinen, mutta täälläkin isin kaipuun näkee heti, jos on ollut monta päivää erossa. Yleensä levottomuutena ja itkuisuutena.



Teidän tilassa rajoittaisi enemmän sekä tietokonetta, että televisiota. Noin pieni ei osaa vielä käsitellä esim.salkkareiden tapahtumia. koulukurattori autta varmasti mielellään. Luo kotiisi mahdollisimman rauhallinen tunnelma. Pidä pientä paljon lähellä ja lue mukavia kirjoja ja jutelkaa. 8v voi olla iso, mutta se on vielä kovin hauras lapsi.

ihmettelisi vaikka pelaaminen ja salkkarit aiheuttais oireilua! Ei kuulu ikään ja jos aiemmin ollut rohkeampi, niin varmasti syytä huolestua. Tuon ikäinen on vielä pieni ja pelaamiset ja salkkarit vaikuttavat uskomattoman voimakkaasti.



Tarjoa niin paljon tukea ja turvaa, rutiineja kuin voit ja pitäkää taukoa pelien ja tv:n katselun suhteen, niin varmasti alkaa hahmottua mika on niiden osuus. Isän poissaololle nyt ei kai mitään voi, soittaa hänelle kai välillä voi.



Jos pelot eivät ala helpottaa, hakekaa apua. Itse ainakin olen huomannut pelaamisen tekevän lapsista levottomia, kiihtyneitä ja keskittymiskyvyttömiä. Varmaan paljon muutakin, mitä ei heti arvais, mutta siksipä niitä on syytä rajoittaa tiukasti, kun vielä voi.

keskustelemassa terapeutti, farmaseutti Jouni Anttila sekä mielenterveyden kysymyksiin erikoistunut teologi, rehtori Petri Välimäki - suosittelen lämminhenkinen ja asiallinen ohjelma: http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=14291 Klikkaa nuolta kuvan päällä, niin ohjelma lähtee käyntiin

Tyttö on nyt 10 v ja pari v. sitten todettiin touretten syndrooma. Pelkojen lisäksi on siis myös pakko-oireita, ticejä ja erilaisia pakkotoimintoja.



Pelot olivat aikalailla samaa luokkaa kuin teilläkin, ja osittain on edelleenkin. Tyttö ei myöskään uskalla mennä iltaisin omaan huoneeseensa yksin. Ei myöskään uskalla olla yksin kotona aamulla, kun minä lähden töihin (lähden n. 10 min-1h ennentyttöä), joten tyttö yleensä menee jollekin kaverille, joka asuu lähellä. Koulumatkaa ei uskalla kulkea aamulla yksin, vaan aina menee joko kaverin kanssa, tai minä vien (vielä viime keväänä vein paljon autolla, kun olin vielä hoitovapaalla) Pyörällä on kulkenut koko syksyn. Saa nähdä, miten koulumatka sujuu, kun pitää pian jättää pyörä pois, jos on jäätä ja lunta.. Koulusta kotiin uskaltaa kulkea yksin, kun on valoisaa, eikä tarvitse pelätä myöhästyvänsä.



Tyttö pelkää myöhästyvänsä koulusta, vaikka aikaa oliskin reilusti. Joskus jopa itkien(hysteerisenä) hokee, että kohta myöhästytään,vaikka todellisuudessa ei kiirettä olisi.



Tyttö pelkää, että ope suuttuu, kun on unohtanut läksyn tai kirjan kotiin. Open kanssa ollaan keskusteltu asiasta, ja aihetta pelkoon ei ole, koska unohduksia on oikeasti hyvin harvoin. Muuutenkin kokee olevansa huono, jos saa vaikka matikan kokeesta 28/30. Vakuutan kerta toisensa jälkeen, että ei tarvitse kaikkea osata, riittää, että yrittää parhaansa. En todellakaan vaadi täydellisyyttä, kun en itsekään ole.



Joskus tytöllä oli pelkoja koulussa, että isommat oppilaat kiusaisivat, vaikka todellisuudessa kiusaamista ei ollut. Kadullakin pelkäsi isompia (teinejä ym) ja vieläkään ei uskalla esim. mäkkärissä mennä istumaan, jos viereisessä pöydässä on teinejä. Myös tämän pelon takia kuskasin paljon autolla viime lukuvuonna, kun pelkäsi isompia tuntemattomia.



Koulukuraattorista on ollut paljon apua. Esim. nämä kouluun liittyvät pelot on saatu todella hyvin juteltua siellä. Kuraattorilla oli omat keinonsa lähestyä asiaa. Tyttö käy vieläkin muutaman vkon välein juttelemassa, vaikkei näitä koulupelkoja enää juurikaan ole. Muita pelkoja kyllä on, ja niiden kanssa on vain opittava elämään.



Esim kotona yksin oleminen piti opetella, kun tyttö oli muutam viikko sitten kipeä, eikä mennyt kouluun. Minun piti kuitenkin mennä töihin. Tyttö pärjäsi hienosti, vaikka alussa jännitti tosi paljon, ja soitteli pitkin päivää minulle :) Nykyään ei pelkää (valoisaan aikaan) olla yksin kotona. Pimeällä pelottaa, mutta se varmaan on ihan normaalia isommallakin.



Suosittelen ap:lle koulukuraattoria. Jos hänestä ei ole jostain syystä apua, hän osaa varmaankin ohjata sellaiselle, joka osaisi auttaa.

lapsena, aika tuon ikäisenkäin. Muistan, miten pelkäsin mennä huoneisiin, joissa ei juurikaan käyty tai pelkäsin mennä nukkumaan illalla. Pelkäsin etten aamulla herää. Välillä pelkäsin ilmastonmuutosta, välillä ebolaa, ja ties mitä. Pohdin ja sain ihan fyysisiäkin oireita. Olin todella ahdistunut välillä.



Sanoin näistä äidilleni (isä oli ihan raivohullu, häneen ei voinut edes yrittää tukeutua) ja äitini vaan hymisi jotain tai puisteli epätietoisenä päätään! Että eihän hän voi tietää mitään varmaksi ja mun pitäisi kysyä biologi-siskoltani.



Olisin kaivannut sellaista kalliota (siis äidistäni), joka olisi tosissaan kuunnellut ja vaikka joka kerta ottanut olkapäistä kiinni ja sanonut PAINOKKAASTI, että "lupaan, että mitään pahaa EI tapahdu". Tottahan tuo ei tietystikään ole, mutta se olisi helpottanut sitä ahdistusta. Ja sitten ymmärryksen lisääntyessä olisi tajunnut itsekin että on aika epätodennäköistä, että mitään tapahtuu.

Ja mun olisi ollut todella vaikeaa puhua jollekin terapeutille, ensinnäkin en luottanut tuntemattomiin, vaan olisin halunnut luottaa äitiini ja toisekseen, se että olisi joutunut terapeutille, olisi vaan vahvistanut sitä tunnetta, että jotain on vinossa ja pahoja asioita voi tapahtua.

Tv-ohjelmien ja pelien maailmasta.



Aiheesta on tehty paljon tieteellistä tutkimusta ja lapsilla todella ohjelmasisältöihin liittyviä pelkoja ja painajaisunia. Pelot voivat rajoittaa lapsen elämää, aiheuttaa ahdistusta, masennusta yms. oireita.



Kahdeksan vuotias ei ole missään nimessä valmis katsomaan Salattuja elämiä...kyseinen ohjelma sisältää aikuistenkin mielestä ahdistavia sisältöjä, mutta etenkin lapsi, joka ei ymmärrä asioiden yhteyksiä, eikä hänellä ole sellaista elämänkokemusta johon ohjelmasisältöjä peilata...kokee hän tapahtumat todella ahdistaviksi ja pelottaviksi.



Tutkimusten mukaan ikätasoon nähden sopimattomat ohjelmat ja pelottavien ohjelmasisältöjen katselu voi johtaa "paha maailma-syndroomaan"- minkä seurauksena ihminen kokee ympäröivän maailman todellisuutta pelottavampana paikkana.



Suosittelisin, ettei poika katselisi tv:stä mitään muuta kuin lasten ohjelmat 17.00-18.00 EI MITÄÄN MUUTA! Pelien sisältöihin ei mitään taistelu tai tappopelejä! Valitettavasti monikaan vanhempi ei noudata peleille asetettuja ikärajoja, joten kavereiden luona voi myös olla sellaisia pelejä, jotka ovat haitallisia poikasi ikäiselle.



Lopuksi sanoisin, että kukaan muu kuin vanhempi ei voi niin hyvin valvoa ja asettaa lapselle rajoja tv:n katselulle. Turha laittaa syyksi "mutta kun isosiskokin katsoo"...se on aina vanhemman vastuulla!

lapsella todettu Tourette. Miten nämä pelot liittyvät touretteen? Minusta nuo yksin olemisen ja unohtamisen ja myöhästymisen pelot ovat aika tyypillisiä tämän ikäisen pelkoja, varsinkin jos vasta opettelee kotona yksin oloa ja asioiden itsenäistä hoitamista kuten läksykirjojen muistamista ja varsinkin jos on luonteeltaan hyvin tunnollinen. Siis tarkoitan tudettiinko lapsellasi tourette enemminkin noiden muiden asioiden perusteella kuin näiden pelkojen?

Suosittelisin, ettei poika katselisi tv:stä mitään muuta kuin lasten ohjelmat 17.00-18.00 EI MITÄÄN MUUTA!

Mielestäni TV7:lta tulee mukavaa, rauhallista lastenohjelmaa, uskallan suositella: tässä luettelo ja ohjelma-arkisto kanavan lastenohjelmista http://www.tv7.fi/vod/index.html?category=4 - ko. ohjelmia voi bongata sitten ohjelmatiedoista :)

Joskus kokeilen sellaista, että kysyn tytöltä, että mitä sitten, jos esim. läksy jää tekemättä. Tyttö miettii ja sanoo, että ope suuttuu. Sitten mietitään että mitä ope tarkalleen ottaen sanoisi. Sitten mietitään taas, että mitä jos ope sanoisikin niin tai näin. Jossitellaan oikein kunnolla (tyttö tekee sitä usein muutenkin) Sitten kun ollaan jossiteltu ja mietitty kaikki mahdolliset vaihtoehdot, mitä todellisuudessa tapahtuisi jos ne läksyt olisi unohtuneet, tyttö huomaa, että ei se ope ehkä sittenkään suuttuisi, vaan kehoittaisi ystävälliseen sävyyn tekemään ne tehtävät kotona seuraavaksi päiväksi. Tai jos tyttä joutuukin jäämään koulun jälkeen tekemään unohtuneet läksyt (koulussa joutuu jäämään, jos läsyunohduksia on usein), niin mitä sitten? No sitten tyttö tekee ne tehtävät ja lähtee vasta sitten kotiin. Ei se haittaa, en minä (äiti) siitä suutu. Enkä suutu, vaikka ope laittaa wilmaan merkinnän. Joskus ihmiset unohtaa asioita, myös me aikuiset.



Eli käyn tytön kanssa läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot, että mitä sitten jos..? Lopulta tyttö huomaa, ettei olekaan aihetta pelkoon ja voi alkaa nukkumaan levollisin mielin eikä tarvitse itkeä itsensä uneen, kuten joskus on tehnyt.

Ei haluaisi olla yksin, jos koulumatkalla on vaikka vaan nähnyt jonkun humalaisen, saattaa jauhaa sitä monta päivää ja pelkää, että se tulee taas vastaan...



Meillä nuo ei sinänsä hallitse elämää, mutta välillä niitä pukkaa päälle.



Eikä meillä tyttö pelaa juurikaan pleikkarilla (on jo ehtinyt kyllästyä niihin peleihinmitä meillä on), eikä katso Salkkareita (ei ole kiinnostunut)... Telkkarista katsoo lähinnä Juniorin ohjelmia, joskus jotain muuta lastenkanavaa. Lemppareita kaikki i'Carlyn tyyppiset komediapläjäykset.



Mä olettaisin, että ainakin meillä tää liittynee lisääntyneeseen tietoisuuteen ympäröivästä maailmasta ja lähinnä siitä, miten paljon pahaa maailmasta oikeasti löytyy. Ei 5-vuotias pikkuveli todellakaan mieti onko tuolla kadulla hiippailemassa jotain pipipäivä vai ei. Tai voiko sellainen tulla meille. Tai sitä, että talo voi syttyä palamaan (kuten kävi naapurissa viime kesänä) 8-vuotias kyllä pohtii ja miettii ja kyselee mitä jos.



Muistan itsekin kuinka hemmetin pelottavaa oli tajuta, ettei maailma ole oikeastaan kovin turvallinen paikka, kun tarkemmin ajattelee...



Tietenkin, jos pelot haittaavat elämää, on varmasti aivan järkevää hankkia ulkopuolista apua. Meillä on yleensä riittänyt, kun pohditaan yhdessä pelottavia juttuja, pohditaan miksi pelottaa ja mikä oikeastaan pelottaa, mietitään valmiiksi toimintamallit tms. mitä nyt milloinkin.

pipipäivä = pipipäitä....