Onko tää teidän mielestänne "normaalia" miehen puolelta, "normaali" parisuhde?

Olen miettinyt koko parisuhteemme ajan (kohta 10 vuotta) miehen käytöstä minua kohtaan. Tai sitä, miten vähän koen mieheni "tarvitsevan" minua tai seuraani.



Täysin totuudenmukaisesti voisin sanoa, että tunnen mieheni "tarvitsevan" minua ja kaipaavan läsnäoloani/huomaavan läsnäoloni vain ja ainoastaan silloin, kun hän haluaa seksiä. Tai minun silittävän paitansa.

Muuten mieheni tuntuu elävän jotenkin täysin omaa elämäänsä, ikäänkuin ei edes huomaisi että olen olemassa.



Eli siis, aamuisin mies lähtee töihin, herää 5 min. ennen töihinlähtöään, jotta ehtii aina läheiselle huoltsikalle juomaan aamukahvinsa. Mun kanssa ei juo aamukahveja, edes pyynnöstä.



Viikonloppuaamuina mies nukkuu aina pitkään. Siis puoleenpäivään tai yleensä ylikin sen. Pyynnöistä huolimatta ei nouse kanssani aamukahville edes silloin. (Suunnilleen kerran kuukaudessa/kahdessa nousee, jos olen ensin vetänyt kauheat raivarit aiheesta "kun et edes voi aamukahveja kanssani juoda".)

Yleensä herättyään sitten omia aikojaan, mies keittää itselleen kahvit uudestaan ja menee telkkarin eteen sitä juomaan.



Mies ei KOSKAAN ehdota meille mitään yhteistä tekemistä. Itse kyselen useinkin, jos ollaan vapaapäivinä kotona, että "mitäs me tänään tehtäis?" tai ehdotan tekemisiä. Mies sanoo lähes poikkeuksetta ehdotuksiini "ei", mutta ei itsekään ehdota mitään, ei edes vaikka pyytäisin häntä ehdottamaan jotain sen jälkeen jos/kun on kieltäytynyt kaikesta mitä mä olen ehdottanut.



Hän istuu vaan täysin tyytyväisenä television ääressä, tietokoneen ääressä, pelaa x-boxia tai ottaa päivänokosia. Tai lähtee yhtäkkiä mitään sanomatta vaikkapa ärrällä käymään. Ihan siis saattaa häippäistä ovesta ulos, eikä "muista" sanoa minne on menossa ja milloin tulossa.

Ei huuda edes moita mennessään, ellen ehdi itse huomaamaan hänen lähtöään ja huutelemaan moita ja "mihin oot menossa?" hänen peräänsä.



Kaikesta tästä tulee hieman hämmentävä fiilis, siis yhä edelleen, 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Tai siis ei meillä ekat pari vuotta ollut tällaista, silloin mies tuntui ottavan mutkin huomioon ja teki kanssani kaikenlaista, mutta sen alkuhuuman (?) jälkeen se on hiipunut nopeasti tähän pisteeseen missä nyt ollaan.



Sitten kuitenkin toisaalta mies aina väittää että hän kyllä rakastaa mua, eikä halua erota (olen kysynyt) ja kuulemma tykkää ja haluaa viettää aikaa kanssani. Tosin kysyin häneltä eilen, että no MITÄ hän minun kanssani oikein haluaa tehdä, MIHIN hän minua "tarvitsee" (seksin lisäksi) ja pyysin mainitsemaan edes yhden asian. Mies ei keksinyt mitään, yhtäkään asiaa, mutta toisteli vaan että kyllä hän mun kanssa tahtoo olla.

(ja olipa tosi vakuuttavaa, pelkkää sanahelinäähän tuo on, sanoja ilman tekoja)



Musta olis niin ihanaa, että olis sellainen parisuhde, että kun oltais yhtä aikaa kotona, niin kummatkin haluais olla toistensa seurassa. Puhua niitä näitä, ihan siis yleisistä asioista vaan vaikkapa, mietittäis yhdessä että mitähän ME tänään tehtäis, tai sit tehtäis juttuja yhdessä. Ihan niitä arkisia juttuja. Noustais yhtä aikaa sängystä aamulla ylös. Mentäs keitteleen aamukahvit yhtäaikaa. Kehiteltäis jotain tekemistä. Juteltais siinä leppoisasti yhdessä. (Sais siinä päivän aikana tietty itsekseenkin omia hommia tehdä, kyllä mäkin tykkään olla ihan omissakin oloissani/omien kavereideni kanssa) Mut sit käytäs ehkä vaikka iltakävelyllä yhdessä. Ja sit mentäs nukkumaan, yhdessä.



Nyt me ei tehdä mitään noista, normaali arjessa. Noustaan aina eri aikaan, mennään nukkuun eri aikaan, ei paljon puhuta mitään, mä kyl yritän, mutta miestä ei oikein kiinnosta, ihan sama mitä puhun, hän lukee samaan aikaan lehteä tai lähtee kesken juttuni olkkariin katsomaan televisiota yms. Eikä tajua yhtään miksi "kilahtelen" tollaisista.





Mutta siis tällaistako teillä muillakin on? Onko mulla jotenkin liian ruusuiset odotukset parisuhteelta (nuo mitä kirjoitin ylle) yhtä aikaa nousemisista, aamukahvien juonnista yhdessä, yhteisestä iltakävelystä jne.?