Miksi mun itsetunto ei vaan parane?

itsetunnon ja minäkuvan parantaminen vaatisi onnistumisen kokemuksia ja ympäristöltä positiivista palautetta taidoillesi ja olemuksellesi. Saatko sellaista riittävästi?



Ja vaikka saisitkin hyvää palautetta, voi olla, että et pysty käyttämään sitä itsetuntosi rakennusaineena riittävästi, sillä ihmisen lapsuus ja sen kokemukset ja ihmissuhteet määrittää aika pitkälle sitä, miten itsensä mieltää ja miten suhtautuu palautteeseen.



Mitä voisit asialle tehdä? Ehkä sinun kannattaisi perehtyä vaikka lukemalla hyvästä itsetunnosta (Mm. Liisa Keltikangas-Järvinen) ja sillä tapaa tiedostaa omia ajattelumallejasi ja kokemuksiasi ja tekijöitä, mitkä vaikuttavat itsetunnon kehittymiseen. terapia on toinen keino, jos huono itsetunto tuntuu liiaksi vaikuttavan elämääsi, latistavan sitä ja kaventavan toiminnanmahdollisuuksiasi, tai heikentävän hyvinvointiasi.



Voimia sinulle näkyväksi tulemiseen! Se ei käy hetkessä ja on pitkän työn tulos, mutta on ivan mahdollista saavuttaa parempi elämänlaatu.

itsetunnon ja minäkuvan parantaminen vaatisi onnistumisen kokemuksia ja ympäristöltä positiivista palautetta taidoillesi ja olemuksellesi. Saatko sellaista riittävästi?

Mun mielestä itsetunto kasvaa siitä, että hyväksyy nimenomaan oman huonoutensa ja surkeutensa. Sitähän itsetunto juuri on, ettei muiden mielipiteet hetkauta.

itsensä surkeutensa, sillä sitähän se huono itsetunto just on, että pitää itseään surkeana. Ihminen, jolla on parempi itsetunto, näkee itsensä arvokkaana ja hyvänä, tai edes siedettävänä.



En sano sitä, etteikö ihmisen ole ihan hyväkin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, varmasti näin on. Mutta aika harva meistä on kaikin tavoin surkea. jos epärealistisesti arvioi itsensä surkaksi ja huonoksi, niin sehän tarkoittaa juuri sitä, että itsellä on huono itsetunto ja siksi arvioi itsensä alakanttiin.



Ne joilla on hyvä itsetunto, näkevät, että huonous voi olla tilannekohtaista ja että omaan epäonnistumiseen vaikuttaa moni sellainenkin asia, mihin itse ei voi vaikuttaa. Huono itsetuntoinen ihminen pitää itseään vain huonona ja tätä huonoutta epäonnistumisensa syynä.



Kyllä ihminen on sen verran sosiaalinen eläin, että toisten ihmisten asennoituminen ja kohtelu aina jossain määrin vaikuttaa siihen, miten itsensä näkee ja kokee. Huono itsetuntoinen ihminen tulkitsee palautetta negatiivisemmaksi miksi se on tarkoitettu. Ihminen rakentuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa, ellei ole täysin asosiaalinen.

Kiitos ajattelevista ja empaattisista vastauksista.



Olen siinä pisteessä, että viihdyn mieluiten kotona neljän seinän sisällä, jottei mun tarvitsisi kohdata muita ihmisiä. Ulkomaailma tuntuu musta niin kovalta ja hankalalta paikalta elää. Onneksi mies on ulospäinsuuntautunut, niin nähdään kuitenkin yhdessä ihmisiä. Jos ei olisi perhettä ja työtä, olisin varmaan aina kotona (niin kuin ennen olinkin).



ap

Onneksi siellä on myös ihmisiä, mistä saada voimaa ja hyvinvointia. Sinä taidat saada niitä omasta kotoakin läheisistä ihmissuhteista.

No ei se itsetunto siitä parane, jos hyväksyy itsensä surkeutensa, sillä sitähän se huono itsetunto just on, että pitää itseään surkeana.

Mulla on aikanaan ollut oikein musta vyö huonossa itsetunnossa, joten tiedän mistä puhun. Ja kulutin melkein 40 vuotta hokemalla itselleni että kyllä mä olen hyvä ja hakemalla muiden hyväksyntään ja sisimmässäni en uskonut niitä vakuutteluja ja järkeilyjä ollenkaan. Sitten mä lakkaisin miettimästä olenko hyvä vai en ja miten saisin hyväksyviä kokemuksia muilta. Istuin alas ja sanoin että hyvä on, mulla on paha olo, anna tulla! Opettelin olemaan rauhassa pahassa olossa ja lopetin kaikenlaisen analysoinnin kokonaan. Sillä lailla pintaan pääsee nousemaan surkeita kokemuksia lapsuudesta joista huono itsetunto lähtee. Itkin ja surin niitä ja käsittelin pois. Sillä lailla mulle syntyi itsetunto, joka on nykyään sitä luokkaa että viis veisaan mitä muut ihmiset musta ajattelee.

Kävit siis läpi sitä surua, mikä seurasi lapsuuden kokemuksistasi. Olen kanssasi samalla linjalla, se että uskaltaa ja pystyy läpikäymään tunteitaan on tie irrottautua niistä ja alkaa löytää sitä omaa arvoaan. Se on siis paljon syvällisempi prosessi kuin vain antaa itselleen luvan olla huono.

t. 2

No ei se itsetunto siitä parane, jos hyväksyy itsensä surkeutensa, sillä sitähän se huono itsetunto just on, että pitää itseään surkeana.

Mulla on aikanaan ollut oikein musta vyö huonossa itsetunnossa, joten tiedän mistä puhun. Ja kulutin melkein 40 vuotta hokemalla itselleni että kyllä mä olen hyvä ja hakemalla muiden hyväksyntään ja sisimmässäni en uskonut niitä vakuutteluja ja järkeilyjä ollenkaan. Sitten mä lakkaisin miettimästä olenko hyvä vai en ja miten saisin hyväksyviä kokemuksia muilta. Istuin alas ja sanoin että hyvä on, mulla on paha olo, anna tulla! Opettelin olemaan rauhassa pahassa olossa ja lopetin kaikenlaisen analysoinnin kokonaan. Sillä lailla pintaan pääsee nousemaan surkeita kokemuksia lapsuudesta joista huono itsetunto lähtee. Itkin ja surin niitä ja käsittelin pois. Sillä lailla mulle syntyi itsetunto, joka on nykyään sitä luokkaa että viis veisaan mitä muut ihmiset musta ajattelee.

Olen tehnyt samaa, itkenyt ja surenut lapsuuden huonoja kokemuskai. Mutta miten olet niitä käsitellyt? Minulle ei enää auta itkeminen ja seureminen, vaan pitäisi tehdä enemmän. Terapia ei ole mahdollista taloudellisten syiden vuoksi.

ei ap

Olen tehnyt samaa, itkenyt ja surenut lapsuuden huonoja kokemuskai. Mutta miten olet niitä käsitellyt? Minulle ei enää auta itkeminen ja seureminen, vaan pitäisi tehdä enemmän. Terapia ei ole mahdollista taloudellisten syiden vuoksi.

No mä olin terapissa ja siellä niitä kokemuksia käsiteltiin sillä lailla että otettiin jokin tietoinen muisto tai vaivaava asia ja sitten puhuin siitä pohdittiin sitä asiaa ja itketti ja niin edelleen, eikä se auttanut yhtään.

Sitten opettelin tekemään sen asian tavallaan toisin päin. Lakkasin kokonaan muistelemasta ja analysoimasta. Kun paha olo tuli, koetin nähdä sen tavallaan itsestäni erillisenä ja ruumiillisena kokemuksena enkä yhtään miettinyt mistä se johtui tai mikä lapsuuden kokemus sen takana oli tai sensellaista. Annoin tunteen tulla ja riehua ja rankkaahan se on. Varsinkin siinä vaiheessa kun trauma on nousemaisillaan pintaan olo on aivan sietämätön - siksihän se traumaattinen asia on pinnan alle painettukin kun se on ollut kestämätön käsitellä lapsena). Trauma tulee toisin sanoen ylös samalla tunnevoimalla kuin silloin kun se syväjäädytettiin psyyken pimeimpään nurkkaan ja se ottaa todella koville ja vaatii uskoa siihen mitä tekee ja että tunteet ei voi vahingoittaa. Sitten kun olo on aivan kaamea, pitää mennä yksinäisyyteen ja rauhaan ja oikein sukeltaa siihen kaameaan oloon. Ja sitten yhtäkkiä se psyykkinen tuska vaan lakkaa, tulee ylös muisto, oivallus, sellainen asian jonka on tavallaan aina tiennyt mutta ei ole antanut itsensä tietää. Ja siinä vaiheessa sitten itku on todella puhdistavaa.

voi sitä opetella aikuisena antamaan itselleen. Monet kaltoinkohdelluthan ovat hyvin ankaria itselleen ja tuntevat huonoutta. Jos vain pystyisi näkemään itsensä heikoilla hetkillä sinä pienenä lapsena, joka ei saanut tarvitsemaansa hyväksyntää, ja pystyisi tuntemaan itseään kohtaan empatiaa ja hellyyttä, hoitaisi ikäänkuin itse itseään näissä ahdistavissa tai muuten hankalissa psyykkisissä tilanteissa, voisi ehkä alkaa kasvattaa itsehyväksyntää ja sitä kautta itsetuntoa.

voi sitä opetella aikuisena antamaan itselleen. Monet kaltoinkohdelluthan ovat hyvin ankaria itselleen ja tuntevat huonoutta. Jos vain pystyisi näkemään itsensä heikoilla hetkillä sinä pienenä lapsena, joka ei saanut tarvitsemaansa hyväksyntää, ja pystyisi tuntemaan itseään kohtaan empatiaa ja hellyyttä, hoitaisi ikäänkuin itse itseään näissä ahdistavissa tai muuten hankalissa psyykkisissä tilanteissa, voisi ehkä alkaa kasvattaa itsehyväksyntää ja sitä kautta itsetuntoa.

Olen vasta aikuisena tajunnut miten turvatonta ja yksinäistä elämäni lapsena ja nuorena on ollut, ja edelleenkin kaipaan sitä, että joku huolehtisi minusta. Pärjään siis jotenkuten, mutta olen tajunnut pelkääväni elämää ylipäätään, ja sen vievän valtavasti energiaa. Uskon sen johtuvan juuri siitä, etten ole kokenut huolehtimista tai hellyyttä lapsena, enkä luottamusta siihen, että omista tunteista voi puhua ja joku lohduttaisi.

Joku vuosi sitten muistin tilanteita lapsuudestani, jolloin olisin kaivannut lohdutusta tai vain aikuisen läsnäoloa, ja tunnen nykyisin surua sen lapsen puolesta, mutta koen myös olevani nykyisin se aikuinen, johon pieni minäni voi turvautua. Lohdutan itseäni täältä nykyisyydestä, ja teen itseäni näkyväksi itselleni.

Omituista kun sen näin kirjoittaa, mutta toimii jollain tavalla. En ole täysin oma itseni vieläkään.

vastaavia? Niistä saa iloa ja niiden avulla saa ystäviä. Jos ei ole niin mene kursseille äläkä tuhlaa aikaasi näkymättömiinasioihin. Voit tietty alkaa lukemaan kauppalehteä ja oppia tämän maailman menoa. Niin muutkin tekee eli hankkii taitoja mistä kesklustella ja vaihtaa mielipiteitä.